tiistai 18. syyskuu 2018

4x aurinkoo

vikoi1

1. Auringonsäteiden täyttämä kuva Tallinnasta. Tämä mun tallinnaturismi on mennyt nolon puolelle jo kaksi reissua sitten, mutta parin viikon takaisella kesälomapätkällä käytiin vielä mammankin kanssa nauttimassa edullisista kasvohoidoista, hotelliaamiaisesta ja Vanhankaupungin turistiletkojen täyteisistä mukulakivikaduista. Hei oikeesti, nyt se mun nimi maihinnousukieltolistaan viikkarille ja suunta ens kerralla jonnekin muualle. Huom, toi ei oo raskausmaha vaan risottomaha :D

vikoi2

2. Uusi aurinkoruukku ikkunalaudalla. Mun ystävä ei selvästikään ole luovuttanut kasvinkasvatuskykyjeni suhteen, vaikka itse olen ollut viimeaikaisten kasvieni joukkokuolematragedioiden traumatisoimana heittämässä aika riuskalla ranneliikkeellä kirvestä kaivoon. Hän oli juurruttanut mulle pistokkaat rionjuorusta (tuossa valkoisessa kahvikupissa) ja baby beansista (kasvihuoneen sisällä oleva pöhö)! Kasvi-itsetunnon pönkityksen myötä ostin myös kirpparilta jonkun mummelin alulle laittaman rahapuun, tosin lähinnä tuon auringonkeltaisen mummeliruukun vuoksi. Katsotaan mikä olis tän alkusyksyn kasvikarma, ainakin rakkaudella mä pistokkaat ruukkuihinsa kumihanskoineni piipersin! Ja askartelin jopa sisäruukun maitopurkista. Voi Strömsö sentään.

vikoi3

3. Auringonväristä syysruokaa. Ystävä kokkas mulle kurpitsakeittoa ja paahtoi vielä ranskankermaklöntin päälle kurpitsansiemeniäkin. Vuorotellen toisteltiin ”kyllä tää mauttomaks jäi”, ”eiku hyvää tää on, lopeta nyt se valittaminen”, ”olis pitäny laittaa enemmän chiliä”, ja ”eiku juo sitä punkkua siihen kaveriks nyt vaan, tää on oikeesti tosi hyvä”. Eilen tuli myös ostettua torilta säkillinen kanttarelleja, joista tehtiin perunoille kermainen kanttarellikastike! Tosin lopputulos muistutti ulkonäkönsä puolesta jotain ala-asteen traumavuosien kouluruokaa, mutta maussa ei ollut valittamista, varsinkin kun sen nautti hämärässä. Ja sen viinilasin kanssa.

vikoi5

4. Auringonkukkia. Ja omenaluumupiirakkaa, jonka omput ja luumut oli poimittu suoraan puusta. Ei juma, nyt alkaa olla syysidylli kyllä kohillaan, tervetuloa aurinkoisesti hymyilevät lifestyle-juontajat pellavamekoissa ja villaneuleissa tekemään musta jotain söpöä syyselämädokumenttia.

Se olis mun synttäriviikko muuten! Perjantaina starttaa virallisesti mun viimeinen vuosi kaksikymppisyyttä. Mä en oikein tiedä mitä ajatella, joten keskityn ajattelemaan sitä että millaisen kasvispiirakan leipoisin. Tulkaa heittää maistuvimmat bravuurinne kommenttiboksiin! Ja mokkapaloja, niitä on ihan pakko tehdä.


perjantai 14. syyskuu 2018

kolme kivaa Jyväskylästä

Ne ois sit viimeiset kuvat vaaleanpunatukkaisena vähään aikaan! Nämä kuvat tuli otettua sen jälkeen, kun vaelluksen ja mun välissä oli yksi lämmin pitkä suihku ja hyvin nukuttu yö.

vihrvaalpun1

Tein muuten kolme huomiota jyväskyläläisten kivoudesta, jotka on pakko jakaa tännekin asti.

Esimerkki 1. Poistuttuani bussista ja hengailtuani hyvän tovin matkakeskuksessa tajuan, että jätin bussin hattuhyllylle tuliaiseksi tarkoittamani miniviherkasvin. Perkele, ei muutaku ujosti pihan Onnibus-letkalta tiedustelemaan että ei teistä kukaan sattunut olemaan se joka tuli äsken Helsingistä. ”Se tuli tuossa vastaan ku tulin Oulusta, mutta siis kassi unohtui? ”Eiku kasVi”.. ”älähä kuule mittään, minäpä soitan sille kuskille että ottaapi talteen, se ajeleepi tänne huomenna takasin!” Kiitän kohteliaasta eleestä mutta hyväksyn kolmen euron kasvin menetyksen. Mutta se oli jo puhelin kourassa soittamassa mun vihermytyn perään! Aaw!

vihrvaalpun2Esimerkki 2. Matkakeskuksessa R-kioskin myyjä kysyy ostettuani ankean kelmuruisleivän että ”Lämmitettäänkö tää sun reissari? Ite kokkeilin lämmittää kerran ja tuli niin hyvvää että voin kyllä suositella, minnuutti mennee.” Eikä se ollut mikään parilan kautta käytettävä panini, vaan ihan vaan ruisleipä. Lämmityksen jälkeen hän vielä taiteili leivän takaisin alkuperäismuovikääreeseen, koska hänen leipäänsä oli tarttunut liikaa pahvin maku pelkästä pakkauksen suojasta. hämmentyneenä söin lampimän ruissarini (oli hyvä!) ja join kahvini.

Esimerkki 3. Tuplakonsonantit. Oli ikävä.


keskiviikko 12. syyskuu 2018

yö mettässä

Nyt on sitten takana elämäni ensimmäinen vaellus sekä elämäni ensimmäinen yö ulkona! (Tai ainakin mä oletan, ettei sitä lapsena nukuttua yötä takapihan terassilla teltassa lasketa kun vesivessa on 10 metrin päässä ja äiti toi retkileivät talouspaperin mutkassa suoraan kouraan..) Otettiin ystävän kanssa suunnaksi Etelä-Konneveden kansallispuisto, ja valittiin 16 kilometrin mittainen vaellusreitti.

hike4

Onneksi ystävä oli reippaasti kokeneempi vaeltelija kuin mä, ja sain häneltä lainaan rinkan ynnä muut puuttuvat varusteet. (Kuten ”leirikengät”, joiden olis kuulunut olla mieluiten jotkut vanhat helposti villasukan päälle jalkaan tökättävät crocksien tyyppiset. Mun vaihtoehto eli muhkealla vaaleanpunaisella kangasrusetilla varustellut sandaalit ei kuulema kelvannut..)

hikecolla2

Turhauduin varsin pian kaulassa pomppivaan tai nyrkissä rutistettavaan kameraan, kun maalailin ahkeraan kauhuskenaarioita kuinka jään roikkumaan kaulakamerasta puun oksaan kun lipsahdan kalliolta alas kadotukseen, tai kuinka en pääse tarpeeksi hyvin pinkomaan karhua pakoon kaikkia raajoja käyttäen jos kamera on puristuneena toiseen tassuun jolla vois ponnistaa vauhtia puunrungoista. Varsin realistiset uhkakuvat, joiden seurauksena kamera sitten pysyi aika tiukasti rinkan sivutaskussa, josta sitä ei viitsinyt olla kaivamassa joka kannonnyppylän ja vinkeän sienen kohdalla. (No, muutaman vinkeän sienen kohdalla nyt kuitenkin.)

hike11

Vaikka Kainuusta mettän välittömästä läheisyydestä kotoisin olenkin, niin tämä oli ehkä intensiivisin luontokokemus joka mulla on ollut sitten peruskouluaikojen pakkoreissun Hossan kalliomaalauksille. Aika ihanaa, kun ei ole mitään häiriötekijöitä ja aivot tyhjenee kaikesta romusta kuin itsestään, kun keskittyy vaan seuraavan polkumerkin bongaamiseen ja seuraavan evästauon miettimiseen. Ja välillä vaivihkaiseen hiusrajan hiplailuun koska hirvikärpäset hyisaakeli.

hikecolla1

Reissun ainoat V*ttus**tanat tuli sähistyä hissuksiin kun kyltin mukaan yöpaikalle piti olla 300 metriä, mutta matka alkoi tuntua ennemminkin 300 kilometriltä. Ihan liioittelematta. Mutta lopulta edessä vihdoin siinsi kota – ja keski-ikäisen miehen paljas takapuoli. Samalla telttapaikalla oli nimittäin ennen meitä kaksi miespuolista vaeltajaa joista toinen oli just dipannut iltauinnille :D Varsin vikkelään se pahoitellen luikki laittamaan vaatteet päälle, ja me käytiin hörppimässä irvistystä piilotellen miesten tarjoamat hömpsyt konjakkiliköörisekoitusta kun sosiaalisoiduttiin hetki heidän ja meidän jälkeen leiriin saapuneen pariskunnan kanssa kodalla, ennen kuin vetäydyttiin meidän telttapaikan viereiselle notskispotille tekemään iltaruokaa.

hike9

hikecolla4

Olin myös aivan into piukeena kun opin käyttämään trangiaa! En tiedä mitä mä olin leiriruuasta kuvitellut, ehkä vaan niitä kelmuun käärittyjä ruisleipiä nahkeilla juustosiivuilla ja limaisilla kurkuilla, mutta me pyöräytettiin iltaruuaksi pinaattituorepastaa ja härkispyöryköitä tomaattikastikkeessa, sekä jälkkäriksi hiilloksessa suklaabanaanit. Ja aamupalaksi Nykä-Mummon riisipiirakat (tää on vissiin joku Jyväskylän tietäjät tietää – juttu? :D) Koskenlaskija-sulatejuustolla, sekä kaneli-kaardemummakaurapuuro chiansiemenillä ja omenakanelikiisselillä.

hikecolla6

hike18

Ihan hitsin kiva kokemus.

hike12

Nyt ollaan takaisin sivistyksen parissa ja pari työpäivääkin on ehditty pyöräyttää, ja mieli on jotenkin täynnä ihan uutta syyspuhtia! Toivottavasti sielläkin :)