tiistai 05. tammikuu 2010

tsekkaus viime vuoteen

Kun muut niin minäminäminäkin! Eli vuonna 2009 minä muun muassa…

…juhlin alkavaa vuotta itsetehdyssä paljettihameessa ja kasettikorussa

… tein purnukkamekon


… tilasin ensimmäistä kertaa ikinä Asokselta


… tein seepramekon

… kirjoitin merkinnän, johon sain varmaan eniten kommentteja koskaan ilman mitään arvontapalkintoja


… ostin kengät, joiden pohja on kuin rekka-auton rengasta


… kävin Tampereella blogimiitissä


… otin työn alle ihan liian monta ikuisuusprojektia


… söin liikaa Ben&Jerry’s -jäätelöitä


… ihastuin Pikku Myyhyn


… olin Savonlinnassa töissä


… tein ensimmäisen Ebay-ostokseni

… muutin


… virkkasin muffinsseja, joilla ei ole mitään käyttötarkoitusta


… käytin luvattoman paljon vetskarimekkoani



… täytin 20

… tykkäsin sinisestä.

Ja tiedättekö mitä, ajattelin tehdä jopa muutaman blogilupauksen tämän uutuuttaan kiiltävän vuosikymmenen kunniaksi!

1. Lupaan kirjoittaa useammin. En tiedä miksi merkintöjä syntyy niin harvoin, kun kuitenkin tykkäysaste kirjoittaa ja valokuvata on edelleen suuri! Ehkä musta on tullut vaan aikaansaamattomampi.

2. Lupaan karsia itsekriittisyyttäni kuvieni suhteen. Voin ottaa kevyesti sata kuvaa merkintää varten, joiden kanssa olen sitten niin nirso, että heitän kaikki roskakoriin ja jätän koko merkinnän tekemättä, kun yksikään kuva ei ole tarpeeksi kiva.

3. Lupaan alkaa paremmaksi kommentoijaksi. Luen varmaan neljääkymmentä blogia päivittäin ja jätän kommentin ehkä kerran kuussa, jaiks!

4. Lupaan vastata kommentteihin asiallisella aikavälillä. Asiallinen aikaväli ei ole kahta viikkoa!

Huh, näistä on hyvä lähteä. Nyt nauhalta vähän sinkkareita ja ajoissa nukkumaan! (ps. kirjoitin myös eilen!)

Translation

Just few things from the year 2009!


Saatat pitää myös näistä:

46 Responses to “tsekkaus viime vuoteen”

  1. noona sanoo:

    huh mitä ihania mekkoja kuvissa olikaan! oot kaunis :)

  2. teresa sanoo:

    Kivalta näytti kuvien muodossa sun vuosi! Tosin nyt mun rupesi tekemään mieli Ben&Jerrysiä, arg. :)

  3. Ninni sanoo:

    Ihanaa, jos päivität useammin! :) Ehdin jo luulemaan, että blogisi on hiljalleen hiipumassa unholaan. Indiedays-juttu herätti kuitenkin toiveita, että olisit ehkä innostumassa taas. Ja nyt vielä sanoit sen ääneenkin. (Älä nyt ota paineita, ei niitä postauksia joka päivä tarvi tehdä, kunhan et lopeta)

    Enkä voi uskoa, ettei niistä sadasta kuvasta löytyisi yhtään hyvää. Salettiin se on vaan sitä turhaa perfektionismia.

    Hienoja mekkoja sulla on ollut vuoden mittaan.

  4. ruu sanoo:

    hehkutan vielä että se lamppujuttu oli ihan sairaan hyvä :D

  5. Piia sanoo:

    Hyvää uutta vuotta! Ja vaikka lupauksistasi ei mikään toteutuisikaan, jatkan blogisi lukemista. Kirjoita vaan mukavia, piristäviä juttuja kuten ennenki

  6. Anonymous sanoo:

    kuulostaa hyvältä : )!! eikö olisi helppoa vastata kommentteihin aina enne kuin kirjoittaa seuraavan merkinnän niin olisi vaan joku 30 kommenttia kerrallaan vastattavana+?: D

  7. Anonymous sanoo:

    hih luen aina silloin tällöin vanha blogiasi koska se on ihanan legendaarinen ja joskus vuonna 07 olit ekoja muotiblogeja mitä aloin seurailemaan ja kyllä täytyy sanoa että minusta tyylisi on muuttunut ! tai jollain osin :D tuli ihan ikävä niitä päivänasu kuvia missä seisoskelit aina sen jakkaran päällä ; )

  8. vivad sanoo:

    Toi ykköslupaus ainakin lämmittää mun mieltä! Toivottavasti pidät myös lupauksesi :P Mun uudenvuodenlupaukset ainakin aina tuppaa unohtumaan viimeistään helmikuussa :D

  9. Seini sanoo:

    Toi purnukkamekko = <3

  10. mertsa sanoo:

    asutteko poikaystäväsi kanssa yhessä ?

  11. Anonymous sanoo:

    Colour me! on aivan huippis. Tykästyin blogiisi siksi, että se ei ole sellaista harmaata GT-hömppää, vaikka sekin sallittakoon kohtuuden rajoissa. Anyways, jotakin oikeasti omaperäistä.

    Ja kiitokset isot siitä, että blogisi ei ole sellaista ostin nämä ja nämä ja nämä sieltätäältä ja sitten maksoi tuon. Onhan se kiva tietää, mistä löytyy, mutta vielä kivempaa on katsella mukavia kuvia ja jotain tolkullista ylipäätään.

    -Terawatti-

  12. sofiia sanoo:

    Kiva postaus :—)

  13. sansu sanoo:

    Hyvää uutta vuotta sinne Kajaanin suuntaan!:)

  14. Ida sanoo:

    olet ehkä söpöin ikinä BJ's kuvassa! Tiheämpi postaustahti kuulostaa superhyvältä n___n

  15. Sonja sanoo:

    Oih oon aivan tosi ihastunut sun mekkoihin! Ja nuo Ebayn kengät, ah! Ja tuo suloinen koirakin vielä. (: Ja muffinsit! =) Kaikki niin kivan värikästä ja suloista ja kivaa (:

  16. Andrea sanoo:

    Hi! where are you from?

  17. Chérie sanoo:

    Oih sulla on niin monta ihanaa mekkoa:)) ja yhdyn teresan kommenttiin, jätskiä alko haluttaa..

  18. ida sanoo:

    aa, ihania vaatteita kuvissa! kiva merkintä, ja mahtavaa jos yrität päivitellä useammin, näitä on kiva lukea :—D

  19. Anonymous sanoo:

    voitko sit vastata myös ton "lahjuksia" postauksen kommentteihin? :))

  20. josefin sanoo:

    Jos saisin jonkun ihmisen kaikki vaatteet ottaisin sinun! 8)

  21. Anonymous sanoo:

    Mä olin jo ehtinyt unohtaa koko lampun vaihto postauksen! Kiitos, sain hyvät naurut heti aamusta!! :D

  22. dream_on sanoo:

    Pakko kysyä! Miten oot laittanut noi vinyylit seinääsi kiinni? Itse haaveillut jo pitkään tollatteesta oman kotini seinälle mutta en haluaisi tehdä kamalasti naulanreikiä tai muuta seinämiin niin onko muuta ideaa? :-D

    PS. Ennen en oo blogias kommentoinutkaan vaikka lukijana ollut jo pitkään. Nyt täytyy sanoa suoraan, että oot aivan mielettömän suloinen, sun vaatteet on aivan ihania ja kadehtittavia, ja oot ihanan pirteä!

  23. saija sanoo:

    kuulostaa hyvältä nuo lupaukset. : > toivottavasti saat pidettyä ne!

    ihania mekkojaaa! sulle sopii kaikki niin hyvin. :o

  24. Trillian sanoo:

    Sulla on kuvat enimmäkseen huikean kivoja, oikeata silmäkarkkia! Sulle on tuota esteettistä silmää annettu niin runsaasti, että ihan hyvin voit pikkuisen tasoa höllätä ja blogata myös niistä jutuista joista ei ole 100% täydellistä kuvaa.
    Kivoja lupauksia siis kaiken kaikkiaan :)

  25. tia sanoo:

    Ihania mekkoja ! oot niin nättimyss (= Ahh nyt rupes tekee mielie jäätelöä !

  26. www.blackrainbow.blogg.se sanoo:

    Mä löysin sun blogin joskus joulun aikoihin… Ot niinkun extra joululahja. Terveisiä Tukholmasta!

  27. Marika sanoo:

    Minulla on kyllä tuo sama ongelma, että vaikka luenkin blogeja päivittäin, en ikinä saa aikaiseksi laittaa mitään kommenttia.. Piti parantaa tapani ja jättää edes tähän postaukseen kommentti. :D Nuo keltaiset eBay-korkkarit ovat kyllä aivan täydelliset. :)

  28. Anonymous sanoo:

    Pakko kysyä, että onko tuon täplähattarahelma kuvan mekko (siinä karnevaalikissojen vieressä) samainen tai samanlainen, kuin se sinun uusivuosi postauksen mekko? Aivan ihana!

  29. Joa sanoo:

    Surkea kommentoija täällä moi. Rrrakastan sun blogia ja silti hirmuinen kommenttimäärä saa aina säikähtämään. Mutta nyt kommentoin, että tosi muksa vuosi ollut. :) Kaikki uutuudet ja itsetehdyt jutut ovat niin kuolattavia, että huhhuh. Ben&Jerry's innostusta en silti suostu tajuamaan!

  30. Blue is in Fashion this Year sanoo:

    You're featured on a collage post on my blog, ciao :)

  31. qwerty sanoo:

    hauskaa vuotta 2010! :)

    ihanaa jos postauksia alkaa tulla useammin (vaikkei mua henk. koht. pitkät välit haittaakkaan), toivottavasti jaksat kuvailla asujasi myös! mä alunperin tykästyin sun blogiin juuri siksi, että sulla oli kivoja (koko)asukuvia (tuplaposeeraukset oli iha best). :) tuntuu että sun tyylisi on muuttunut kuitenkin aika paljon, joten olisi kiva nähdä paljon kuvamatskuu myös tästä "uudesta" tyylistä. tai siis että vaikkei olisikaan kovin erikoinen asu, niin mua ainakin kiinnostaisi! :D

    kiitti hauskoista jutuistas, oot ihana! (montakoha sulkumerkkiä onnistuin tähän tekstiin tunkemaan…)

  32. grawp sanoo:

    Mitä ihmeaineita käytät oikein sun hiuksiin, kun ne on noin ihanan tuuheat? :O oon jo seuraillu sun blogias jo pitemmän aikaa, mutta en ollut uskaltautunut kommentoimaan mitään. Mutta nyt sain aikaseksi :)Mä niin tykkään sun pirtsakasta tyylistä ja jutuista! Jatka samaan malliin!

  33. ia sanoo:

    Noona: Voi kiitos!

    Teresa: Sori B&J mieliteon aiheuttamisesta :D

    Ninni: Olen kyllä innoissani tuosta uudesta jutusta, että varmasti kirjoittelen jatkossa useammin :) Harmittaa kyllä itseänikin kun olen päästänyt tämän hiipumaan! Joo, koitan kovasti vähentää sitä perfektionismia :D

    Ruu: Hehe, kiitti :D

    Piia: Voi että, ihana sinä :) Hyvää uutta vuotta sullekin!

    anonyymi: No olis!! :D Se mulla onkin nyt vakaa aikomus, arvaa onko helppoa alottaa aina semmonen sadan kommentin urakka! :D

    anonyymi: Kiva kuulla että olet pysynyt jo niin kauan mukana! :) Tyyli on kyllä tosiaankin muuttunut, ainakin omasta mielestäni parempaan suuntaan :D Pitäis kyl ottaa joskus vielä jakkarakuvia ihan nostalgiasyistä!

    Vivad: Niin munkin mielestä! Yritän ainakin kovasti :)

    Seini: :)

    Terawatti: Voi kiitos kovasti, tuo oli ihan hirmu mukava kuulla! Yleensä oon vaan saanut noottia siitä etten markkinoi kissankokoisilla kirjaimilla että mikä on mistäkin ja mitä maksoi. Mielestäni ideoiden jakaminen on paljon tärkeämpää, kuin niiden tiettyjen tuotteiden hehkuttaminen :)

    Sofiia: Thanks!

    Sansu: Voi kiitos sitä samaa!

    Ida: Hehe, kiitti :D

    Sonja: No voi kiitos kovasti!

    Andrea: Hi! I'm from Finland :)

    Chérie: Mekot kiittää! Nyt sun on pakko kipittää lähimpäään sittariin :D

    Ida: Kiitos paljon! Mä ainakin vakaasti yritän :)

    anonyymi: Jep, vastattu!

    Josefin: Oho, kiitos kohteliaisuudesta! :)

    anonyymi: Heh, ole hyvä vain :D

    Dream_on: Salaisuus on kaksipuoleinen teippi! Voi että kiva kun päädyit kommentoimaan, noin piristäviä kommentteja on aina mukava saada :)

    Saija: Yritän ainakin hirmuna! Kiitos :)

    Trillian: Voi kiitos kovasti, tuo piristi :) Ehkä sitä omaa rimaa voisi vähän madaltaa!

    Tia: Heh kiitti! Mars jätskialtaalle!

    Blackrainbow: Eikä, ihana kommentti :D Kiitti!

    Marika: Yritetään yhdessä meidän tapojen parannusta! :D Korkkarit kiittää!

    anonyymi: Jeps, sama mekko :)

    Joa: No moi! Kiva kun päädyit kommentoimaan, kommentteja on aina ihana saada :) Maista cookie doughia niin tiedät!

    Blue is in fashion of the year: Nice to hear, thanks!

    qwerty: Oi että, kiva kuulla ettei jotain haittaa, en nimittäin tykkää tehdä mitään turhakemerkintöjä :P Koitan parantaa myös asujen suhteen, tuo valottomuus on vaan vienyt inspiraation kuvata niitä! Hehe, mä taisin saada tuplaposeerauksista niin pahan yliannostuksen aikoinaan etten oo vähään aikaan niitä käyttänyt :D Pitäisköhän ottaa uudestaan tehotuotantoon? :D Sinäkin oot ihana, kaikkeine sulkumerkkeinesi! :)

    Grawp: Voi oispa se aina tommonen, siis muullonkin kun just laittamisen jälkeen :D Mutta tuuheuttava shampoo, kohottava tyvivaahto ja tupeeraus, niilläpä se ! Kiitoksia :)

  34. xox katri sanoo:

    Ei kai nyt siitä oikeasti tarvi syyllisyyttä tuntea jos ei jaksa kommentoida tai päivitellä tarpeeks usein.

    Parempihan se kuin se, että itse laitan joka postaukseen kommentiksi että AI VITSI KU ON IHANA, jonka jälkeen tajuan, että siinä on jo 50 aikaisempaa samanlaista kommenttia, eikä mun sanalla ole yhtään mitään painoa.
    pyh!

  35. Roosa sanoo:

    !!! toi kasettikoru on vaan ihan liian hieno <3_<3

  36. ia sanoo:

    xox Katri: No niinpä, eihän sitä tarttiskaan! Jep, vaikka ei olisi muuta sanottavaa kuin ihana mekko nam, niin ne 50 samanlaista kommenttia siinä edellä tosiaan syö vähän :D

    Roosa: Kiitti!

  37. Anonymous sanoo:

    Minkä rotuinen tuo ihana pikkukoira on? :D

  38. Essi sanoo:

    vautsi makea tuo itsetehty seepramekko ! 8–)

  39. Anonymous sanoo:

    Aivan ihania vaatteita omistat ja tosi hienoja kuvia. Miten otat itestäs noi kuvat joissa seisot seinän vierellä vai ottaako ne joku muu? :) Olet kaunis.

  40. emilia sanoo:

    hei, pakko kysyä: mistä tuo ihana vetskarimekko (jota käytit luvattoman paljon :D) on?

    • ia ia sanoo:

      Gina Tricotista! Itse asiassa helma oli alun perin ihan ”normaali”, olen pussittanut sen itte :)

  41. ammama sanoo:

    Heiii nyt kysäisen! Mistä ovat nuo ihanuus-autonrenkaanpohja-kenkäsi?

  42. hand made sanoo:

    In spite of…

Kommentoi