Olen minä vielä täällä! Olin ilman konetta perjantaiaamuyöstä sunnuntaiyöhön ja maanantaiaamuna painelin kouluun, joten sen takia ei ole kuulunut samaan uudenvuodenlupaustahtiin. Itseasiassa mulla ei ole nytkään aikaa alkaa purkamaan viikonloppua, joten ensihätään tämän päivän kuteet:


paita Lindex, neule GT, leggarit Pieces, koru Antti Asplund
Rakensin aika synkän setin tuon uuden korun ympärille, joka siis löytyi launching-tilaisuudessa jaettujen goodiebagien uumenista. Itseasiassa viihdyin synkkyydessäni oikein hyvin, varsinainen maanantaiuniformu.


Uskon, että tuon rastin kanssa toimii myös värikkäämpi pohja, kokeillaan seuraavaks!
Tuo mieheke kehitti itselleen jonkin aivan käsittämättömän siivousvimman, joten taidan lähteä nyt sen tieltä pois toimittamaan asioitani ja palata siihen viikonloppuun huomenaamuna, kun ennen kahtatoista ei tarvitse ennättää mihinkään. Että huomeniin (vaikkei niin varmaan voi edes sanoa)!






No olethan sä elossa! Alettiin siskon kanssa jo epäilee, ettet sä missään indiedays pippaloissa ollutkaan :D Mutta hei, miksi sä et näkynyt yhessäkään kuvassa, mitä fb:ssa oli. (Vai olikohan meitsi sokea?)
Samaa mäkin mietin! : o
Siks kun en sattunut linssin eteen :P
vähän kiva että saitte noi korut,eks antti ollu itsekin juhlimassa?
Oli se joo!
antti asplundin risti sopii _kaiken_ kanssa, se on aikojen saatossa huomattu :)
Aika moneen se kyllä uppoaa :)
Oi keksispä munkin mieheke joskus, että hullun lailla siivoaminen vois olla mukavaa :D Ois kiva itse vaan maata sängyssä vällyjän alla ja torkkua, kun olohuoneesta kuuluisi imurin ääni <3
Joo, voin kyllä sanoa että on aika once in a lifetime -tilanteita :D Mä vaan vihaan imurin ääntä, hyrr!
Vähänkö kiva toi sun asus. Jotenki niin ihanan synkkä mutta silti sun hiukses on sellanen kiva väriläiskä. Ihan pakko tunnustaa.. Näin sut kerran Kajaanissa H&Mllä:D
Kiitos :) Nuo hiukset pelastaa kyllä monta synkkää asua! Joo, siellähän mä pyörin :P
heheh.. miksikähän lähes aina, kun blogilistasta luen blogisi nimen, alkaa päässä pyöriä eric pryzin call on me :o :D
No mieti nyt, hyvin toimis! colour meeeeeeee, colour mee, colour meeeeeeeeeee, colour mee… Kiitti vaan, jumittui päähän! :D
Ihana asu, i love it! Noi ristit on jotain niin NAM.
Kiiiitos! Mä tykkään kans noista risteistä :)
hyvältä näyttää synkistelykin!
Jei kiitti!
Miks susta ei oo näkyny minkäänlaisia kuvia indiedaysin pippaloista??? :’DDD Kumpaan asuun päädyit? Rististä päätellen olit siellä kuitenkin ;PP
En osunut kameraan, korttimekossa juhlin :)
Miksei susta oo yhtään kuvaa indiedaysin sivuilla tai facebookissa? :( :D Himottaa vaan tietää et kumpaan asuun päädyit!
En osunut kameraan, korttimekkoon päädyin!
ihana blogi sinulla, tykkään kovasti, olet söpö tyttö. sellainen juttu kiinnostaa, että oletko tehnyt nuo bannerisi “polaroid-kuvat” jollakin muokkausohjelmalla vai onko ne ihan skannattuja polaroid-kuvia? toisaalta ne näyttää jotenkin lomo-kameralla otetuilta. :D kerrohan salaisuutesi noihin ih-ihaniin kuviin!
Kiitos! Kuvat on tehty ohjelmalla, joka löytyy osoitteesta poladroid.net . Oiskin lomo-kamera!
Kiitti vinkistä, toihan on hauska systeemi! :)
Ihana tuo paita! Onko koska ostettu? :)
Kiitti! Toissa syksynä jos en väärin muista.
Voiko tätä sun blogias lukea bloggerin kautta?
Joo, tietääkseni voi!
Mikä ihme tuossa saakutan rumassa ristissä ihmisiä oikein kiehtoo? Halvatun ruma ja järjettömän halvan näköinen. Lisäksi “suunnittelijana” itsestään liikoja luuleva urpo. Huoh…
Maanantaiangstia.
Olin tulossa ruikuttamaan ihan samasta aiheesta, joten tyydynpä vain sanomaan, että NIIMPÄ.
Ilmaiseksi sain, itse tykkään että se on simppeli piristys asuun enkä ymärrä miksi asiaa pitäisi pohtia sen pidemmälle :) Antilla on ainakin ihana tyyli! Maanantaiangsti happens.
Kiva asu vaikkei olekaan sitä totutuinta sinua, onneksi ihanan pirteän väriset hiuksesi piristää aina asua kuin asua! <:
Kiitos! Tukka kyllä tosiaan kirkastaa ne synkimmätkin kuteet :D
Antin ristikoru, tahtoo ;___;
Se on kyl kiva! Tsekkaa muut indiedaysblogit, muutamissa on arvottu noita koruja !
IHANA asu!!!! :) Koska oot ostanu ton lindexin paidan? Oon nimittäin just tommosta ettiny, että miettisin et onkohan noita viel siellä.
Mut kaikkea hyvää sulle!
Kiitos! Ostin sen toissasyksynä, joten ei taida enää sieltä löytyä :(
Sulle sopii kyllä tosi hyvin tollaiset värittömämmätkin asukokonaisuudet, kun sulla kulkee kuitenkin koko ajan väripilkkuna matkassa toi ihana hiuspehko. Tosi kiva toi liukuvärjäyshärpäke!
Joo, se kyllä pelastaa mustat vaatteet :D Kiitti! Mäkin tykkään tosta paidasta.
Ootkos käyttänyt niitä sun rusettipantoja? Varsinkin sitä sun paljettista. Niistä ois kiva saada kuvia (semmosia missä näkyy myös sun asu), koska oon itse ostanut aivan samanlaisen (siis semmosen paljettisen pannan) ja toivoisin sulta pieniä niksejä käyttöön. :)
Paljettista en oo vielä käyttänyt! Luulen, että se eksyy päähän vain juhlatilanteessa, sen verran kimmaltava se pinta mulle on. Varmaan yhdistän sen johonkin ihan yksväriseen mekkoon (ei välttämättä musta), ja kengät ja laukku mustaksi!
Olitko siellä Indieday Launchingissä? :0 Meinaan kun en nähnyt sua missään kuvissa. Ja ois kiva tietää mihin pukuun päädyit. 8)
Mut pakko sanoo oot tosi nätti, jotenkin tosi taiteellinen ja kuvauksellinen. :D Ja ihana asu kanssa, tykkään 8——)
Olin, kortteihin päädyin :) Kiitos hirmuna!
siis onko toi antti asplund se sielt muodin huipulle ohjelmast? :)) se oli söpö :-D
On joo! Sillä oli aina kivat vaatteet :D
Hieno koru! (:
Niinon! :)
toi koru on ihan superihana!
ootko muuten IKINÄ ajatellut värjätä hiuksia PUNAISEKSI ?! :o
mä voisin ihan tosta noin kuvitella sulle punaiset hiukset, jotka sopisi tosi hyvin mun mielestä.
tämmöset ois kivat:
http://www.lorealparis.fi/_fi/_fi/products/product-sheet.aspx?code=HCo6_13
Kiitti :) Ekaks mietin että whut, mullahan on punanen tukka..? :D Oon itseasiassa just tolla värillä joskus värjännytkin, mutta se ihan punainen haalenee tosi nopeeta ikävänsävyiseksi, kupari pysyy kauemmin kivana!
fanitan sun hiuksii!
Heh, tack!
Hieno asu, vaikka onkin ’synkkä’. :)
Kiitos :)
Oih! Tuo risti on ihana 8–) Kuvaatko itse asukuvat, vai kuvaako joku sinua?? Sulla on aina niin ihania kuvia täällää. Miten osaat kuvata noin hyvin.?? Pliis neuvoja!! Ja millä ohjelmalla muokkaat kuvasi??
Kiitti :) Itse kuvaan, mulla on kameraan kaukolaukaisin jota käytän! Luonnonvalo on paras valo kuvaamiseen, tai sitten laitat jonkin jalkalampun spottivaloksi, mieluiten semmoisen jossa on valkoinen valo. Muokkaan photarilla mutta samat muokkaukset pystyy tekemään kyllä esim. gimpilläkin!
Aww, mikä asu! Näyttää tuo synkempikin puoli sulle sopia. Toi Antti Asplundin koru on kuin nakutettu tuohon sun söpäänään asukokonaisuuteen.
Ois muuten kiva nähä kuvia Indiedays pirkeistä ja kihisyttäis nähdä kumman mekoista oot nakannut päällesi.
Sit loppuun, vitsit että osaat yhdistää vaatteita hyvin toisiinsa. Mulla menee joka aamu peukalo keskelle kämmentä, enkä tiedä mitä pistän päälle! Sun pitää joskus tulla stailaan mut! :)
Ps. Sori kun kommentoin suurin piirtein jokaiseen postaukseen!
Kiitti! Merkintä juhlista tulikin jo :) Vai stailaajaks, ei kyllä luonnistuis :D Heh, kommentteja on aina kiva saada!
Ihana toi raksi/risti ja sopii tosi hyvin tohon asuun!=)
kiitti!
Moii, jäin pohdiskeleen et olitko siellä indien launch-partyissa ollenkaan kun et näkyny yhessäkään kuvassa! Voi pettymys kun oottelin kovasti siun söpistelyä niissä :) Taisit vältellä kameraa loistavasti ;)
Olin, en sattunut kameran eteen.
Mikä puku sulla oli siel bileis? :D
korttimekko!
Kaunis tuo ensimmäinen kuva! :) Millaista valoa olet siinä käyttänyt, kun tulos näyttää noin pehmeältä? Itsellä alkaa jo mennä hermot tähän pimeyteen, ja keinovalolla tulee monesti liian kovat varjot ja räikeät valokohdat…
Kiitti! Tuossa on ihan kameran salama, mutta muokkasin kuvan valaistusta hieman joten se taittu tommoseks pehmeämmäksi.
voitki sitte esitellä pikku pussukan sisällön kokonaan :D mistä tuommosen korun repäsis?
Voin sanoa että siellä oli lakkapullo, partavaahto ja Dieselin paita, en taida niitä erikseen esitellä :) Google antti asplund!
ei tohon kyllä väriä tarvi, ku on tollaset hiukset :-)
Heh, ne on kyllä hyvä asuste :D
voiii vitsit ku tää sun blogis on niin ihana ja tällane omaperäinen, pojot sulle siitä =))) ja noi hiukset, nekin sopiii sulle niiiiiin hyvin.
Kiitos kovasti!
Selailin tonne postaukseen, missä olit tehny BeautyBaysta tilauksen, niin kysyisin, et onko sulla ihan luottokortti vai verified by visa sun electronissa? Itelläni on vaan electron ja himottais kokeilla Tigejä, niin meinasin vaan, että onnistuukohan maksaminen verified by visa-kortilla :)
Aaa, selasin nyt vasta noi maksuvaihtoehdot ja siellä on näköjään ihan electronkin, ei sitten mitään :)
Joo, electronilla maksoin!
Toi koru on niin ihana! Onneksi myös itse sen omistan :)
Niin se on! :)
olisikohan tuota mekkoa vielä myytävänä missään ebayssä?
Siis mitä mekkoa..? Tarkoitatko tuota t-paitaa? Jos tarkoitat, niin kannattaa varmaan kokeilla huuto.netin puolelta kun se on Lindexiltä alunperin. Mutta jos ei tarvitse ihan samanlainen olla niin luulisi löytyvän samantyyppisiä ebaystakin :)
Todella hienosti Antti Asplundin rasti sopii asuusi :) Ja ihanan väriset hiukset.
Voi kiitti! :)