keskiviikko 10. elokuu 2011

kolme kertaa Marimekko

Kuuluin tomerana koululaisena (ja itseasiassa kuulun edelleen..) vankkumattomaan  Marimekko-penaalin kannattajakaartiin, mikään muu ei kelvannut. Ja tottakai uutta kuosia täytyi saada  vähintään kerran lukuvuoteen. Penaaliarmeijan lisäksi Marimekkoa löytyy  kaapeistani muutaman vaateappaleen, sekä muunmuassa mun rakkaan aarteen, liskorepun muodossa. Olen myös puuhaillut Marimekon kankaista itselleni pari vaatekappaletta ompelukoneeni (ja maman auttavien käsien) avustuksella.

On siis selvää, että meikäläinen tykkäilee Marimekkoa ja kovasti. Enkä  liioittele yhtään, kun kerron kirjaimellisesti pomppineeni tasajalkaa  kuullessani, että pääsin mukaan Marimekon ja Indiedaysin tuoreeseen  yhteistyökampanjaan! Kihisin innosta päässessäni osalliseksi tätä vähän luovempaa  kampanjaa :)

Kampanja koostuu kahdesta vaiheesta, ja lueskelette tällä hetkellä omaa  versiotani ensimäisestä osuudesta, jossa tehtävänä oli yhdistää kolme klassikkoa, Marimekon Raitapaita, Olkalaukku sekä Converse ♥ Marimekko -malliston tennarit itseninäköiseksi  asukokonaisuudeksi.

Päädyin stailaamaan klassikoiden ympärille värikkään (no kuinkas muutenkaan) kokonaisuuden kuvastamaan Marimekon herkullisten  kuosien väri-ilottelua ja Converse-tossujen rentoa asennetta. Bonuksena stailasin myös kokonaisuuden heijastelemaan Marimekon raitojen sekä laukun klassista tyylikkyyttä.

 

Uunituoreesta Converse ♥ Marimekko -mallistosta löytyi antitennaritytöllekin oma suosikki: Herkullisen värinen Poni-kuosi yhdistettynä tuohon vähän pidempivartiseen malliin. Nam! Kampanjasivustolla on muuten käynnissä kilpailu, jossa on arvottavana kokonaista kymmenen paria Converse ♥ Marimekko -kenkiä. Tänään, 10.8., on viimeinen päivä osallistumiseen, joten hophop valitsemaan suosikit! Mä lähetän teille virtuaalista arpaonnea! Myyntiin töppöset tulevat muuten jo 12.8.

Vaikka raitoja viliseekin vaatekaapissani jonkin verran, niin Marimekon Tasaraita-klassikko sieltä on jäänyt uupumaan. (Tosin yläasteella synttärilahjaksi saatu armas, joskin kutistunut pallopaita sieltä yhä löytyy!) Stailattavaksi valitsin raitaa vaihtelun vuoksi syksyn uutuudessa, pinkissä värissä, jota multa ei entuudestaan paljoa löydy. Tuo pinkki näyttää tulevan yllättävän hyvin toimeen punaisen tukan kanssa!

Klassikkokolmikon tunnetuin osapuoli taitaa olla tuo Ristomatti Ratian Marimekolle suunnittelema Olkalaukku. Itse en ole koskaan kyseistä klassikkoa omistanut, mutta testikäytössä huomasin, että hittolainen miten osaa olla kätevänkokoinen laukku! Sinne tuntuu uppoavan tavaraa läppäristä lähtien kansioon asti, mutta ryhdikäs ulkomuoto säilyy tavaranpaljoudesta huolimatta (siinä, missä oma nykyinen veskani paisuu muodottomaksi palloksi..).

Tuo kuvissa näkyvä nahkainen versio laukusta on tämän syksyn uutuus, ja se miellyttää silmääni sen verran kovasti, että harkitsen sitä vakavasti syksyn sijoituskohteeksi. Jos muuten joku teistä on miettinyt hankkivansa nyt syksyn tullen uuden laukun, niin vink vink: Välillä 1.-21.8. Marimekko lahjoittaa jokaisesta myydystä kankaisesta Olkalaukusta 5e Mannerheimin lastensuojeluliiton tukioppilastoimintaan!

Kaikista näistä kolmesta klassikosta ja niihin liittyvistä uutisista sekä kilpailuista löytyy lisäinformaatiota kampanjasivustolta, käykäähän tsekkaamassa! Ja sieltä löytyy myös viiden muun bloggarin stailaukset :)

Kertokaahan, että mitä tuumitte noista mun stailauksista! Ja Marimekko-fiiliksiä saa jakaa kommenttiboksiin noin muutoinkin :)

Kuvista (ja kärsivällisyydestä kuvauspäivänä) aivan suunnattomankokoinen kiitos mun rakkaalle ystävälleni Raakelille! Raakel toimi myös visionäärinä kokonaisuuksia mietittäessä, ja pahoittelut, ettei sen supertyylikäs korkeavyötäröiset housut + tukka tiukasti takana kiinni -stailaus nyt päätynyt tänne asti! Ehkä mä vielä myöhemmin näytän teille niitäkin :D


Saatat pitää myös näistä:

42 Responses to “kolme kertaa Marimekko”

  1. Jenni sanoo:

    Aivan mielettömän ihania ja raikkaita kuvia! :) Stailauksetkin ovat tosi onnistuneita. Me likey mucho! :D

  2. jeee sanoo:

    Iiiihana ku oot niin iloinen ja hymyileväinen kuvissq! :”)

  3. ida365 sanoo:

    Voii mikä söpöliini!! Ja löysitpä kivan kuvauspaikan! HAhaaa, onneks en laittanut itse hattua noihin stailauskuviin, oli kyllä lähellä!:- D Ollaan varmaan flowssa samishattupäitä HÄH?;–)

    • ia ia sanoo:

      No arvaa arvoinko mä tuon hatun kanssa just siitä syystä että apuajosidalaittaa :D Aattelin jättää hatun kotiin kyllä viikonlopuksi, saattaapi vilistä siellä suunnalla niitä sen verran tiheään! Eli saat olla ihan vapaasti hattupää :)

  4. Sofia :) sanoo:

    Nuo uudet converset on kyllä tosi kivat :) Ja hattu sopii sulle tosi hyvin!

  5. Bluebird sanoo:

    Todella suloisia kuvia ja ihan sun näköisiä stailauksia, Ia! Tuo hymy tarttuu! :D

  6. masu sanoo:

    Ihania noi kuvat ♥ Olin just ite marimekolla 2 kuukautta kesäduunissa.. :–D tulee jo korvista ulos :-D

  7. Iitu sanoo:

    Voi, miten ihania kuvia, niin pirteitä :) muutenkin blogisi on aivan huippu! Toivottavasti nämä kuvat auttavat ihmisiä muistamaan, että marimekko on muutakin kuin unikkokuosia :D Mistä muuten tuo ihana musta hame on ostettu?

    • ia ia sanoo:

      Voi että, kiitoksia kovasti! Mäkään en lämpene Unikolle :D Mun lempparihame on Zarasta!

  8. aaauli sanoo:

    Voi että, sinä oot kyllä niin kaunis ja sinun vaatteet on aina ihan hirmu ihanat, hiuksista puhumattakaan:>

  9. Dee sanoo:

    Vaatteet näyttää hyvältä, siä näytät hyvältä ja kuvatki on ihania!

  10. Paula sanoo:

    Musta sä onnistuit stailaamisessa ihan hirveen hyvin!! Tykkään näistä asu kokonaisuuksista ihan 100%! :))

  11. larissa sanoo:

    Oivoi ihan tajuttoman ihania kuvia♥ olet supernätti ja mä niin rakastan noita marimekkojuttuja :–)

  12. Mervi sanoo:

    Harmi kun ei voinut stailauksia äänestää, oisit saanut mun äänen koska muilla oli harmillisen värittömiä valintoja! Mulle kuitenkin marimekko tarkoittaa värejä vaikka ruskea Olkalaukku onkin kulkenut mukana puoli vuosikymmentä mm. ainoana laukkuna Oulu-Helsinki -reissulla. Mutta verhoista löytyy vanhoja kuuskyt-seitkytlukuisia keltaoranssia ja punasinivalkeaa, mutta pakko sanoa ettei todellakaan mitään unikkoa… :D

    • ia ia sanoo:

      Joo, ei niitä voi äänestää, mutta kiva tietää että olisit antanut äänesi mulle! :) Voi että mä rakastan niitä vanhoja retro-Marimekkoja, semmoset verhot kun sais <3

  13. Hosuli sanoo:

    Superihana tuo vaaleanpunainen raitapaita! Sopii kyllä ihanasti punaisten hiusten kanssa.

    Tekee kovasti mieli hankkia paita itsellekin, vaikka kärsin edelleen pinkkitraumasta teinivuosien jäljiltä…

    • ia ia sanoo:

      Kiitos kovasti! Höpöhöpö, kyllä sun pinkkitraumat näin suloisen paidan kestää ;)

  14. ansku sanoo:

    Moi! Itsekin mietin tuota nahkaista olkalaukkua.. tiedätkö hinnasta yhtään, ei löytynyt nettisivuilta infoa siitä.

  15. Sanna sanoo:

    Hahaa mäkin etsin innoissani et hitto mistä löydän sen ”äänestä”-painikkeen, sillä tykkäsin sun stailauksesta eniten! osallistuin kuitenkin tennariarvontaan ja odotan into pinkeänä, että josko onni osuis mun kohdalle ja saisin tommoset kuin sun stailauksessa on… :3

    Marimekon pallopaidat on muuten kummallisia – ne kutistuu pesussa ihan mielettömästi. Mullakin on pallopaidassa melkeenpä 3/4-hihat ja napa vilkkuu antoisasti, jos kädet nostaa ylös. Harmi. Tasaraitapaitakin alkoi nyt tän postauksen myötä kiinnostaa, onkohan siinä samanlainen materiaali ja kutistumismahdollisuus?

    • ia ia sanoo:

      Hehe, kiitos ”äänestä” :D Toivottavasti onni suosii tennariarvonnassa! Mä luulen että noi peruspaidat on samaa materiaalia kuosista riippumatta, villi veikkaus että 100% puuvillaa. Pitää vaan tajuta pestä ne miedossa lämmössä, varmasti 30 astetta riittää!

  16. Jasmin sanoo:

    Sä oot niin ihanan pirtsakka aina! Tulee itsekkin hyvälle tuulelle.
    Tosi kivat ja värikkäät asut oot koonnu kyllä. Tyksin!

  17. raakel sanoo:

    Se ei kyl ollu yhtään tiukalla se tukka! Se oli hieno. Mut arvasin ettet kuitenkaan julkaise niitä :( nähhäänpä kohta

  18. Rosa sanoo:

    Oi noi marimekko converset on kyl semmone must have-juttu! Ihanat. <3

    http://rosaliespaperplanes.blogspot.com/

  19. kate sanoo:

    Great looks !
    centpourcentcoton.be

  20. Peppi sanoo:

    Oi mitkä stailaukset sulla (: ja toi hattu ois kyllä ihan unelma <3

  21. Lups sanoo:

    Onpa kivoja kuvia!

Kommentoi