Operaatio vaatekaaos jatkui tänään muutaman tunnin verran, ja voin sanoa, että tavaraa lähtee kiertoon melkoisen paljon, ja vaikka minkälaisia helmiä! Mä ajattelin yrittää huomenna ottaa vähän tirkistyskuvia myyntiin tulevista jutuista, ja samalla pistää käyntiin ilmoittautumisen kotikirppikselle, jonka siis pidän ensi lauantaina, 27.8. ! Joten varailkaahan kajaanilaiset ja lähistöllä majailevat launtaistanne hetki vierailuun meikäläisen olkkarissa :) Ja ei hätää epäkajaanilaiset, kauneimmat mekot ja parit herkut kengät menee huuto.nettiin. Mutta siitä lisää huomenna, nyt eilistä asua!

Mä olen nyt pari edellistä päivää hiimaillut ihan renttahelkkakamppeissa (mustat haaremipöksyt, random t-paita, ilman meikkiä ja tukka ponnarilla), joten kun päätettiin käydä ulkona syömässä, niin teki mieli laittautua sitten niiden parin renttahelkkapäivänkin edestä. Tietäähän joku muukin tuon renttahelkka-termin? :D

Päälle päätyi itse asiassa ensimmäistä kertaa ikinä tuo Lanvin ♥ H&M -malliston hame, jota olen varjellut vaatekapissani niinku merirosvo aarretta! On se kaunis.
Mä taidan mennä kohta kuumottelemaan jo nukkumattia. Nimittäin aion vakaasti tehdä stopin tuolle maailman rasittavimmalle loma-aamutavalleni: Vaikka kuinka asetan herätyskellon soimaan kahdeksan maissa, kolmella eri hälytyksellä (!!), niin meikäläinen räimii unissaan hälytykset ja torkut toisensa perään sammuksiin ja havahtuu lopullisesti hereille vakiona sen pari tuntia myöhässä. ARGH! Uusin sotasuunnitelmani on överipitkät unet pohjalle: Jos oon kiskonut kahdeksan tuntia unta nuppiin jo siihen herätyskellon ekaan ulinaan mennessä, niin pakkohan siihen on herätä. We’ll see. Enhän oo ainoa aamuvaikee!!






tottakai tiiän renttahelkka -sanan, mutta meillä oulussa se lausutaan että renttahelekka :D
Hehe, jes se sana on siis ihan laajemminkin olemassa! :D
Voi harmi kun asut Kajaanissa asti, Helsingistä liian pitkä matka. :)
Ja siis, nuo aamuiset herätysongelmasi kuulostavat todella tutuilta. Itsekin usein laitan kellon soimaan jo kahdeksan aikaan vapaapäivinä, mutta jotenkin se aina silti venähtää sen tunnin pari. :):)
No Helsingistä olis kyllä tosiaan ollut ihan liian pitkä matka :D Joo, se menee just noin, yritän herätä 8-9 aikaan ja havahdun yhdeltätoista.. :D
se on renttahelekka! :D
Aijaa, meillä vaan helkka! :D
Eikös se olekaan renttapekka? Tai meillä päin ainaki on. :)
En oo kyllä pekkaversioo aiemmin kuullut!
Mä en kans pääse näköjään ennen kymmentä enää sängystä ylös. Tällä viikolla oli tarkotus alottaa kouluhommat aamutuimaan, että jäis edes illat vapaiks. Mutta ei. Painelen torkkua joku kolme tuntia, helposti :D Ongelmahan on siis kans, että pitäis vaan mennä ajoissa nukkumaan. Mutta kun ei tuu uni, jos on nukkunu pitkään! Hirvee kierre ja vaikee päästä eroon :/ Parin viikon päästä alkaa oikeesti luennot ja kaikkee, joten pikkuhiljaa ois paree päästä jonkinlaiseen arkirytmiin kiinni…
Oi tuo on niin tuttu tunne! Koulu alkoi kaksi viikkoa sitten ja olen onnistuneesti herännyt klo 6 herätyskellon soidessa noin kaksi kertaa. Muina aamuina heräilee onnellisesti kahdeksalta kun kaveri soittaa että ootko mahdollisesti tunnille tulossa. Joka aamu sama epäonnistunut olo. EIkö ihminen oikeasti ossaa herätä?? Kaikki neuvoo laittamaan sen pirikellon vähän kauemmaksi että herää kun nousee sitä sammuttamaan mutta oon tullut siihen tulokseen että homma ei toimi: en mää edes kuule sitä, jos laitan sen hirveän kauas??
Anyway, tsemppiä, et oo yksin :D
kai sä pidät sun herätyskelloja kävelymatkan päässä? siis että eivät oo ihan jossain yöpöydällä, jolloin ne helposti vaan unissaan sammuttaa ja jatkaa unia. :D mua tää on ainakin auttanut. tai mä oon kyllä aika aamuvirkku ihminen, mutta ne vähäisimmätkin pommiinnukkumiset oon saanut karsittua kun oon pistänyt kännykän toiselle puolelle huonetta hälyttämään.
Oon tulossa! Monen aikaan saa tulla? :D
mulla on ihan sama ongelma kuin sulla! tosin mulla alkaa työt niin myöhään, että saa nukkuu pitkää… mut menee päivä hukkaan. yritin tuota “menen aikaisin nukkumaan, 9h yöunia riittää, joten herään ajoissa huomenna” ei toiminu ei :—( kerro sitten kun keksit jonkun keinon! Oot kyllä niin söpö, että voisin pistää sut kirjahyllyyn :—D
Joo, mulla on monesti kans iltavuoro ja sitten olis koko aamu puuhailla kaikkea, mutta kun ei pentele pysty nousemaan! Haha, oot höpsö :)
Mä en tiiä tota renttahelkka juttua, mut repesin kunnolla tolle “epäkajaanilaiset” termille. Ihana sana ja ihana asu! Ite oon valitettavasti ihan epäkajaanilainen (meinasin kirjoittaa epäkajaalilainen), etelän pimatsu oon, mut huutonet siis voi auttaa meitsiä :)
Haha :D Kiitti! Huutonet rientää sitten kaikkien epäkajaalilaisten avuksi! :D
Voi miten suloinen toi vika kuva! Oot niin nätti! :)
Voi kiitos ihan hurjana! :)
Aika nami toi sun tukkas! :))
Kiitti kovin! Vasta värjättynä se vielä on aika kivan kirkas :)
Mä oon kuullut kaks muuta versiota: renttaheltta ja renttahelma. :D
Etkä oo ainut aamuvaikeuksinen, nimim. Saatoin nukkua uusien yliopiston opiskelijoiden tervetuliaistilaisuudessa….
Mä en taas oo noita kuullu koskaan! :D Haha mä oon kans paikkoihinnukatelija!! Aamuluennolla kevyesti tulee vedettyä pienet unet..
Elä huoli, et oo ainoo aamuvaikee :) mutta en oo kyllä ikinä kuullu sanaa “renttahelkka”.. Ihan mielenkiintonen. Ja PS. söpö hame!
Jes en oo ainoa! Tuo taitaa olla kainuulainen sana :) Kiitti!
moonenko aikaan meinasit sen kirpparin pitää?:)
Tähän taitaa olla turha enää vastata :D
ihana asu! ja tottakia mä tiiän mikä on renttahelekka :D
Nonni jes! Eli se sana on siis olemassa :D
Mulla on kouluaamuille 7 herätystä, joista kuudes on se minkä jälkeen pomppaan (tai en nyt tiedä onko pompata ihan oikea sama..) ylös :D se seitsemäs on hätävaraherätys, että jos sattuu että nukun muiden ohi niin kerkeän kouluun vielä viimeisem soitua. Että ei toi sun ole ole mitään :D
Haha, ihana kuulla ettei toi oma kolme herätystä + miljoona torkkua ole pahin! :D Millä vehkeillä sä saat 7 herätystä laitettua??
Siirrä ne herätyskellot jonnekkin vähän matkan päähän sun sängystä sillein että kuulet ne mut joudut nouseen ylös sammuttaa ne. :D itellä ainaki toimii..
Tämä mun täytyy ehdottomasti tehdä! Puhelimessa on hälytykset ja puhelin on ihan sängyn vieressä, se on niin helppo kaapata sänkyyn ja painaa sitä torkkua :D
Niiin ärsyttävää, ku asun liian kaukana Kajaanista, enkä pääse sinne :( Mutta ihana asu, toi hame on ihana :)
http://www.littledraconflies.blogspot.com
Höh! No kamppeita tulee onneks myös nettiin :) Kiitti!
Noi aamuvaikeudet on kuule pientä mun vaikeuksiin verrattuna… mun sisäinen kelloni menee jotenkin ihmeellisesti, turha haaveillakaan nukahtamisesta ennen vähintään kello yhtä. Ja sitten mielellään kroohpyyh aamukahteentoista asti. AAAARGH!! Oon nyt alkanut pistää kellon soimaan yhdeksältä (ja nousemaan ylös puoli kymmeneltä.. no on se silti edistystä!), mutta silti en saa unta ennen kuin about kahden korvilla. Siis what the…?! Auta armias jos maailma kulkis mun kelloni mukaan, we’d all be (sleep-deprived and) doomed. :D
Puolen tunnin säteellä nouseminen herätyskellosta on saavutus!! Haha, mun unirytmi on kyllä aikalailla samanlainen, yleensä nukkumaan yhdeltä ja ylös siinä yhdentoista tienoilla :D
Toi hame on iiiihana!
Kiitoksia!
meilä se on ainaki aina ollu renttahelekku :-D
Haha, en oo kuullukkaa! :D
Ainaki jossain päin Lappia se sana on rönttö. :’D Eli rönttövaatteet.
Joo rönttövaatteet tiiän minäki!! :D Tai rönttävaatteet!
Itse pukeuduin eilen samaanlaiseen paitaan, tosin mustien pillifarkkujen ja vyötärölle sitaistun nahkavyön kera.
Eräs miespuolinen ystäväni sitten kommentoi että “mikäs ihme Robin Hood-paita siula on päälläs?” Päivän naurut sain :D
Onhan toi väri aika Robin, mutta ei anneta sen häiritä meitä! :D