lauantai 24. elokuu 2013

päivitetty ulkoasu ja nappikavalkadi!

Heeii joko olette ehtineet huomata pienen ulkoasupäivityksen?

http://farm8.staticflickr.com/7392/9584549058_5a47f278c5_o.jpg
Huomasin tuossa tovi sitten, että bannerikuvissa heiluu niin lyhyttukkainen ipana, että eiköhän niitä olisi jo aika vähän tuoreistaa. Pähkäilin ensin vähäsen, että pitäisikö tehdä radikaalimpi muutos ja iskeä otsakkeeksi jotain ah niin trendikästä ja simppeliä, esimerkiksi blogin nimi isolla (Ja perään vaikka by Juulia.. ;D) ja vaikka vaan yksi kuva siihen kylkeen..? Mutta siinä hetken verran ajatusta pyöritellessäni tulin siihen lopputulokseen, että nykyinen, yltäpäältä värikkäiden asioiden peitossa oleva ulkoasu kertoo minusta ja blogista ehkä sittenkin kaikista eniten. Eli jos joku lähtee tuomitsemaan kirjaa kansien perusteella, niin ehkä tästä blogista saa vähän totuudenmukaisemman käsityksen kun kansikuvana ei ole jotain graafista ja selkeää fontinpätkää, vaan päälle hyökkää sekamelskainen kuva-albumin aukeama, josta löytyy niin asujuttuja, kauneusjuttuja, minäminäjuttuja ja vähän muitakin satunnaisuuksia. (Tai jos joku on ehdottomasti eri mieltä, niin banneri-ideoita saa jakaa! :D)

http://farm8.staticflickr.com/7295/9581763449_8544a56189_o.jpg
Yläpalkissa siis vaihtuu nyt kaksi uutta kuvarykäisybanneria, ja fontinkin vaihdoin perinteitä kunnioittamaan, samantapainen kun on vilkkunut bannereissa vuosien varrella useampaankin otteeseen! (Täältä pääsee virkistämän muistia!) Noiden bannereiden on vielä tarkoitus näkyä isompana ilman noita hervottomia liloja sivupylväitä, mutta en saanut meidän it-tukea millään kiinni tähän hätään mua asiassa neuvomaan. (Ja maanantaihin odottaminen ei ollut tälle hätähousulle vaihtoehto!)

Bannereiden lisäksi päivitin myös hieman tuota sivupalkkia, ja kokosin kaikista tärkeimmät linkit, ylläri ylläri, kuvien muotoon.. :D Mulle saattoi iskeä pieni valinnanvaikeus kun ymppäsin kuvia noihin bannereihin, tällä keplottelulla sain vielä kuusi muutakin kuvaa mukaann ulkoasun vakiokalustoon, jee!

http://farm8.staticflickr.com/7366/9584654486_74c52a7744_o.jpg

Tämä on muuten eka kerta nyt kuuteen vuoteen, kun oon sivupalkissa Juulia enkä ia, hui! Tummensin nyt kuitenkin tuon ia-osuuden, ettei ole liian orpo olo. (Ja huomastin just, että mähän oon vasta 23??!?! Pälli minä! Noo, ikä vaihtuu kuukauden päästä, olkoot nyt siihen asti :D)

http://farm4.staticflickr.com/3809/9581868635_2e6a49645f_o.jpg
Itte olen yhä edelleen blogilistan vannoutunut käyttäjä, mutta nyt sivupalkista pääsee näppärästi myös bloglovinin puolelle!

http://farm6.staticflickr.com/5324/9584654754_c98094a034_o.jpg

Lisäksi sivupalkista pääsee toki myös Facebookiin, jonne aina päivitän uusimman blogimerkinnän! Oon ainakin itte huomannut, että kännykän varassa ollessani tsekkaan lemppariblogieni uudet merkinnät aina Facebook-päivitysten kautta, ei tartte sillä kämäsellä kännykkäwifillä neppailla erikseen aina blogien puolelle tarkistamaan. Niin, ja onhan tuolla vähän kivempi nappiversio sille Instagramin standardikameralaatikolle.

Mitäs pidätte muutoksista?


Saatat pitää myös näistä:

18 Responses to “päivitetty ulkoasu ja nappikavalkadi!”

  1. G+ sanoo:

    Missä Google+?

  2. Nimetön sanoo:

    tosi nätti banneri mutta tuntuu mun makuun jotenkin isoilta noi laidan kuvalinkit? :D

    • ia ia sanoo:

      Joo ne on kyllä minunki mielestä aika huget! Mutta laitoin ne tuon palkin levyisiksi, pitää vielä miettiä että pienennänkö.

  3. Miniananas sanoo:

    Heiii, hyvältä näyttää!

    En tiiä onko tyhmä kysymys, mutta MITEN (tai millä ohjelmalla tai jotain..) teet ton bannerin? Ikuinen mysteeri. Vai onko siihe mitää ihmeellisiä ohjelmia edes. Äää.

    :)

    • ia ia sanoo:

      Jee kiva kuulla! :) Kuvat oon käyttänyt Poladroidin kautta, sitten muuttanut Photarissa niiden sävyjä vielä, sit kippasin Photoscapen kuvien yhdistäminen -työkalulla ne samaan kuvaan.

  4. kisu sanoo:

    Ihana! Täytyy myöntää että välillä mua häiritsi siinä edellisessä bannerissa yksi sun kuva jossa sun silmät näytti ruskeilta etkä näyttänyt itseltäsi :D Tämä on kyllä tosi kiva! Toivottavasti jatkat jatkossakin tuolla monikuvalinjalla, koska mikään niistä vanhoista ei ollut musta yhtä ihana kuin nämä multifotoiset!

    • ia ia sanoo:

      Haha, aijaa :D No enää ei ruskeasilmä tuijottele tältä sivulta! Kiitos hirmusti kun kerroit mielipiteesi, mulla on aina ollut vähän nihkeetä noiden bannereiden kanssa kun ei meinaa riittää mielikuvitus, joten ihana kuulla että tämä on kiva :)

  5. j sanoo:

    Mikä sun nimes siis on? Oon nyt ihan senkasin:D ja mikä toi tummennettu ia on?:D

    • ia ia sanoo:

      Siis mun oikea nimi on Juulia, mutta kun aloitin blogin kirjoittamisen, niin en esiintynyt omalla nimelläni vaan käytin monta vuotta nimimerkkiä ia. Ja se nimimerkkihän tuli siitä, kun vaan tiputin omasta etunimestä alun pois :) Halusin vanhojen aikojen kunniaksi jättää jollain tapaa tuon ia-nimen tuohon vielä kummittelemaan!

  6. Amanda sanoo:

    Millä teet noi Polaroid-tyyliset kuvat? :)

  7. krstl sanoo:

    apua jos oot 24 niin meikäläinenehän on roikkunu linjoilla jo ikuisuuden, mihin tää aika valuu?!!

    • ia ia sanoo:

      No en oo ku 23! Mutta kuukauden päästä 24.. :D En mä tiedä, tahtoisin kans tietää!! Ihana kyllä kuulla että olet ikuisuudenkin jälkeen täällä <3

  8. hannamaria sanoo:

    Tosi hyvä muutos, enemmän ”tätä päivää” nuo kuvat taas :)

    hannamaria
    http://hannamariav.blogspot.fi/

  9. tuuli sanoo:

    Mistä toi ihana mustavalkonen pikkupupupaita tossa yhessä kuvassa on ostettu? Ihana♥

Kommentoi