maanantai 16. maaliskuu 2015

Kööpenhamina 1/2: Majoitus, liikkuminen ja syöminen

Nonnii, vihdoinkin sitä vähän kattavampaa köpismerkintää, joka oli kommenttien perusteella tervetullut! Siellä kuulosti olevan muutamia, joilla on reissu Kööpenhaminaan tiedossa piakkoin, joten kommenttiboksiin saa jakaa vinkkejä muutkin kaupungissa käyneet :) Ei tuolla meidän hurjalla neljän päivän minireissulla nimittäin nyt ihan hirveen pätevänä vinkkejä aleta jakelemaan :D

Mutta oon tässä kirjoitellut parina iltana kaikennäköistä tuohon reissuun liittyen, ja kun merkintä alkoi paisua niin isoksi että siitä skrollaamisen määrästä olis saanut jännetupin tulehduksen, niin ajattelin halkaista homman kahtia. Ensimmäinen osa olis tässä, ja päädyin kirjoittelemaan vähän meidän majoitusratkaisusta, liikkumisesta sekä syömisistä!

Majoitus
cphcolla2

Me varattiin majoitus Jenkkilän reissun superhyvistä kokemuksista rohkaistuneena jälleen kerran Airbnb:n kautta. Täällä oon kirjoitellut vähän enemmän Airbnb:stä jos kiinnostaa, mutta me siis yövyttiin paikallisen naisen kotona Nørrebro:ssa! Se oli supersievä ja valoisa kaksio, joka meillä oli omassa käytössä koko reissun ajan. Nørrebro oli asuinympäristönä tosi hyvä ratkaisu, kun ekat kivat putiikit ja suloiset kahvilat löytyi aikalailla kymmenen metrin säteeltä kotiovesta (ja joihin ei varmasti olisi eksynyt jos olisi asustellut lähempänä keskustaa), ja keskusta oli noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä sillan toisella puolen. Katteltiin myös asuinvaihtoehtoja Vesterbro:sta, se olis varmasti ollut kans kivaa seutua.

Sivuhuomio 1: Miten sillä asukkaalla on noin käsittämättömän virkeitä orkideoja kämppä täys?

Sivuhuomio 2: Ananaskynttilänjalat! Tarvitsen!

cphcolla1

Per pää tuo maksoi n. 40e yöltä plus pieni Airbnb:n välimaksu. Olishan sitä varmaan jonkun hostellin löytänyt edullisemminkin, mutta me maksettiin tuon verran oikein mielellämme noin suloisesta kotikolosta!

cphcolla12

Keittiön nurkkaus jätti-ikkunoineen oli mun lempparipaikka, kyllä kelepasi syödä aamupalaa!

Sivuhuomio 3: Bongattiin muuten iltakävelyillä hälyyttävän monesta olohuoneesta noita samanlaisia lamppuja kuin tuossa keittiössä (jep, tiirailtiin kaula pitkällä sisään jokaiseen kotiin jossa oli verhot auki :D), ja se on näköjään jokin Normann Copenhagenin lamppu. No niinpä tieteski.

Liikkuminen


8

Kaupunki on ihan älyttömän hallittavankokoinen, ja me liikuttiin melkeinpä kaikkialle ihan vaan kävelemällä. Oikeastaan tasan kerran mentiin metrolla lähemmäksi Nyhavnia (josta tosin käveltiin kotiin asti). Jos säät suosii niin suosittelen ehdottomasti pyörän vuokraamista, sillä pääsee saletisti kaikkialle! Tosin itteltä olisi vaatinut pientä rohkaisua lähteä suihkimaan sinne pyöräliikenteen sekaan, se oli aika tarkkaan organisoitua touhua omine kaistoineen ja liikevaloineen.. Niin, ja lentokentälle pääsi kans suoraan metrolla, joka oli yhtä monimutkainen kuin Helsinginkin metro, eli tasan kaksi vaihtoehtoa :D

 

Syöminen

Me ei suunniteltu syömisiämme etukäteen oikeastaan ollenkaan, vaan nälän iskiessä alettiin vaan kattella vähän aktiivisemmin ympärillemme ja poikettiin kivalta näyttävään ruokapaikkaan. Oikein hyvä taktiikka, tällä tavoin käytiin mm. Laundromatissa, jossa oli herkun aamiaismenun, toastien ja hamppareiden lisäksi myös hauska mahdollisuus pestä pyykkiä!

cphcolla13

Lisäksi tuli testattua parikin hyvää hampurilaispaikkaa, joista toinen oli Burger & Bun, 100 % orgaanista ruokaa ja kuulema Michelin -kokin ylläpitämä paikka, joka löytyi sattumalta ihan meidän kotikulmilta.

cphcolla3

Se oli ilta toisensa jälkeen tosi täysi, mutta kävi hyvä mäihä kun saatiin yksi ilta kahden hengen pöytä ilman pöytävarausta. Siellä oli lisäksi myös hauska sisustus, ja mm. seinillä kuvia tommosista ihme design-tuoleista, joiden huomattiin olevan myös sen ravintolan tuoleja. Ja miten kiva menu!

cphcolla6

Muuta mainitsemisenarvoista murkinointia harrastettiin hampurilaispaikassa Hot Buns (kuin sulot ranskalaiskärryt!), ja randomein lounas oli eräässä pikkuruisessa kahvilassa, jossa englanninkielinen menu oli kuulema vain ukrainalaisen kahvilanomistajan päässä :D Sieltä kuitenkin sai ihan superherkun salaatin, jossa oli mm. päärynää, vuohenjuustoa ja saksanpähkinöitä, ja lisukkeena oli jäätävänkokoinen lohkare kahvilanomistajan itteleipomaa leipää. Yhtenä iltana myös tyydyttiin noutoruokaan joka napattiin matkaan Nordic Noodlesta, jossa sai koota itte oman nuudeliannoksen ja kokki pyöräytteli sen siinä näkösällä sitten kasaan.

Lisäksi kivoja kahviloita tuntui olevan kans aivan joka puolella. Käytiin toki testaamassa monen suosittelema Lagkagehuset, jossa kyllä söin ihan syntisen hyvää kreemitäytteistä lehtitaikinaleivosta..

cbh49

 

..mutta suosikiksi nousi kaikki semmoset yksittäiset pienemmät kahvilat, kuten tuo allaoleva pikkuruinen kahvila, jonka kyltissä oli pelkkä kahvikupin kuva (olikohan sillä joku nimikin?). Se oli tosi sympaattinen, ihan lähellä meidän kotia, ja siellä oli hurjan hyvät kahvit ja ikkunalaudalla mielenkiintoisia (joskin tanskakielisiä) kirjoja selailtavaksi. Niin, ja ikkunalaudalla on kans meidän mehu- ja jugurttitölkki.. :D Vastaavia pikkupaikkoja tuntui olevan ihan joka kulmalla!

cphcolla4

 

Lisäksi vielä erityismaininta mehubaari Big Apple:lle, jossa oli maailman suloisin sisustus, törkeän hyvät grillatut sandwichit ja niin herkulliset tuorepuristetut mehut, että harmitti kun paikka löytyi vasta viimeisenä päivänä. Sieltä olis voinut käydä hakemassa iltapalaleivän ja -mehun vaikka joka illalle! Mun ainoaksi setiksi jäi tuo avocado-kananrintasandwich ittetehdyllä pestolla ja banaani-mansikka-seljankukkamehu.

cphcolla5

Kakkososasta löytyy sitten vähän shoppailu- ja nähtävyysjuttuja!


Saatat pitää myös näistä:

26 Responses to “Kööpenhamina 1/2: Majoitus, liikkuminen ja syöminen”

  1. Katariina sanoo:

    Voii miten ihanan näköstä! Saat mulle matkakuumeen aikaiseksi näillä postauksilla…
    Ja oot kyllä vakuuttanu mut tosta airbnb:stä. Pakko kyllä ens reissulla tutustua sen tarjontaan ensin. Jos tämmönenki nössö vaikka uskaltais :D

    • ia ia sanoo:

      Mä kyllä niin liputan Airbnb:n puolesta, suosittelen kyllä kokeilemaan! Vaikka silloin ei pääse hotelliaamiaisen ääreen :D

  2. Salkko sanoo:

    Munkin suosikkikahvila oli pikkuinen turkoosi Kafferiet kahvila (http://zocky.me/wp-content/uploads/2014/03/wpid4314-IMG_4203.jpg), jossa kahvi tarjoiltiin liiankin kuumana jättimäisistä kupeista paikallisten kanta-asiakkaiden keskellä :D satuttiin siihen ihan ohi mennen, mutta paikka ja sen tunnelma jäi jotenkin tosi hyvin mieleen!

    • ia ia sanoo:

      Voi kun näyttää suloiselta! Se sijaitsee näköjään siellä Merenneitopatsaan kulmilla, harmi kun ei pyöritty sielläpäin!

  3. Mennika sanoo:

    Ai kun kiva postaus, kiitos tästä! :) Mielenkiinnolla odottelen seuraavaa!

  4. miona sanoo:

    Mahtava postaus, joka onnistu kyllä tehokkaasti nostattamaan matkakuumeen taas vaihteeks :D Kööpenhamina vaikuttaa kyllä niin symppikseltä, että sinne voisi seuravaaks suunnata kun pääsee reissaamaan :)

  5. LottaK2 sanoo:

    Ihana postaus! Oon jo kauan haaveillut Köpiksestä, tää postaus lisäsi vaan intoa. :D Sinne lähden kyllä, jahka löydän jonkun kaverin mukaan.

  6. iitu sanoo:

    täytyy myös vinkata, että omilla reissuilla köpikseen ollaan yövytty wake up copenhagen -hotellissa. se on halpa, moderni ja viiden minuutin kävelymatkan päässä keskustasta :) Turisti-infosta löytyi mukavasti erilaisia ideoita matkan suunnittelemattomille päiville ja mun ehdottomat suosikit olivat keskustasta löytyvä tivoli ja eläintarha, mihin pääsee helposti vuokrapyörällä.

  7. Laura sanoo:

    eii, ihana kööpenhamina, nyt haluttais kyllä käydä siellä näin yli kymmenen vuoden jälkeen, haha! näyttää, että on ollut hyvä reissu, varsinkin ruoan puolesta! xx

    • ia ia sanoo:

      Sun pitäis kyllä tehdä uusintareissu jo ihan siitä syystä kun edellisestä on niin kauan aikaa! ;D Oli kyllä mahtis reissu!

  8. Taru sanoo:

    Ihana tämä postaus! Lähden nimittäin torstaina kohti Kööpenhaminaa pidennetylle viikonloppureissulle, joten tästä oli enemmänkin kuin hyötyä ♥

  9. tuhatjuttua sanoo:

    Mä seikkailin 2012 yksin Köpiksessä ja siellä on kyllä vaikka mitä kivaa!

    Ensimmäisenä tämmöinen ruokapaikka:
    http://www.panoramio.com/photo/26870213 (En löytänyt mitään järkevämpää, tuossa on kartta sijainti ainakin). En tiedä mitä tuon paikan yläkerrassa (katutasossa on), mutta tuosta keskeltä menee portaat alas ja siellä on sellainen ”leipäpaikka”. Eli tiskiltä saa valita millaisen sämpylän leivän haluaa, mitä eri lihaa ja mitä juustoa ja haluaako paahdettuna vai kylmänä. Valikoimaa on. Sen jälkeen saa valtavasta ”seisovan pöydän” tyyppisestä valikoimasta valita leipään kaikenmaailman täytteitä ja niitä oikeasti piisaa. https://rhkfung.wordpress.com/tag/le-petit-tortus/ Tässä blogissa lisää juttua kun skrollaa postausta alemmas.

    Toinen huippu, helppo ja nopea ruokajuttu oli DØP, joka löytyi ainakin Rundetårnin (pyöreä torni, Købmagergadella, torni itsessään on jo vierailun arvoinen) viereltä. Se oli sellainen pieni ekologinen hodarikoju, jossa oli laadukasta leipää (vehnäjauho, ruisjauho, pellavansiemen) ja laadukkaat täytteet ja aivan hervottoman hyvää ja ok hinta. Hodarikojun lähellä oli kerran myös jonkinlainen antiikki/vintagetori.

    Myös postimuseon (Post&Tele Museum) yläkerrassa olevassa kahvilassa kannattaa käydä. Sen ulkoterassilta on ihan huiput maisemat ja siellä on aika hulppeaa juoda vaikka aamukahvit. Postimuseo on myös käynnin arvoinen. Mulla on muistikuva, että lipusta ois saanut opiskelija-alennusta tai päässyt jopa ilmaiseksi, mutten mene takuuseen. Kallista ei ainakaan ole.

    Samatan pitää vinkata myös Kansallismuseo (National museum), joka on myöskin ilmainen ja ihan super kiinnostava.

    http://www.visitcopenhagen.com/copenhagen/sightseeing/top-10-free-things-do
    Tässä vielä linkkinä Top 10 ilmaista juttua Köpiksessä. Kasvitieteellinen puutarha oli yksi mun lemppareista, vaikken yleensä aina jaksakaan kiertää reissuilla museoita ja tällaisia, mutta Köpiksessä ne oli lähes poikkeuksetta kaikki sen käynnin arvoisia. Myös Købmagergadella kannattaa kuljeskella, siellä ei minun muistaakseni ollut mitään ketjuliikkeitä, vaan kivoja pieniä putiikkeja ja tosi ihana sisustuskauppa, jossa oli kaikkea pientä suloista sisustusjuttua kohtuu hinnalla.

    Toivottavasti joku saa näistä hyviä vinkkejä. Mulla on edelleen päällä täysi Kööpenhamina ja Tanska rakkaus, koska siellä on tullut reissattua aika paljon. Täytyy ehkä taas mennä uudestaan. Kööpenhamina on niin viihtyisä ja paikka ja siellä on vaikka miten paljon kivoja ja arkkitehtuuriltaan ja väreiltään tosi erilaisia alueita, joita kannattaa kävellä läpi. Minä itse otin jonkinlaisen metrokortin, koska se oli ok hintainen ja sillä tavalla pääsi aika kätevästi suhauttamaan kaupunkin toiselta laidalta toiselle laidalle eri alueelle. Kävelyä ja pyöräilyä kannatan silti.

    • ia ia sanoo:

      Kiitos tosi paljon kattavasta kommentista! Ja voi sinua kettua minkä teit, arvaa vaan tekeekö mieli suunnistaa saman tien takaisin.. :D

  10. Sanna sanoo:

    Tanska on meikäläisen lempparimaa <3 mutta ehkä hieman yllättäen Köpis ei oo itelle se tutuin ja rakkain kaupunki. Tykkään kyllä Köpiksestäkin ja siellä oon pari kertaa käynyt. Oon käynyt just nää perusnähtävyydet ja Tivolikin oli ihan kiva, varsinkin iltavalaistuksessa.

    Tälleen ehkä vähän aiheen vierestä, mutta jos vaan mahdollista, niin suosittelen vierailemaan myös muualla Tanskassa. Miulle ehdottomasti rakkain kaupunki on Odense, jossa olin opiskelijavaihdossa 2012-13 yhteensä noin 9 kk. Varsinkin vähän kesäisemmässä kelissä sieltä löytyy tosi paljon nähtävää.

    Yksi omista suosikeista oli Tidens Samling. Se on museo, missä on koottu näyttely ajankulusta. Siellä on joka vuosikymmenelle välillä 1910-1980 koottu oma pieni tila, mikä on sisutettu asiaan kuuluvasti. Poikkeuksena "normaaleihin" museoihin, tää on yksityinen. Tämä näkyi mm. siinä, että tuolla näyttelyssä oli mahdollisuus kokeilla kaikkia esineitä ja asuja. Opas totesi että olkaa kuin kotonanne :D Varsinkin vaatteita sovittaessa oli ihan huippua.

    Lisäks Odensesta löytyy mm. kaikkia H.C. Andersen-juttuja. Muita lähialueen kivoja kohteita on Egeskov ja Kerteminde. Voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin :D mutta täältä (http://sannnnan.blogspot.fi/search/label/Tanska) löytyy lisää kaikkia mahdollisia Tanska-juttuja, mm. mitä miun arkeen on siellä kuulunut :)

    Muita kivoja paikkoja oli mm. Århus, Aalborg ja Grenen. Ja ää, nyt ko mietin näitä nii tuli ihan kauhee ikävä takaisin, voisko palata ajassa vaan pari vuotta taaksepäin? :D

    • ia ia sanoo:

      Kiitos tosi kivoista lisävinkeistä! Varsinkin jos on pidemmän aikaa reissussa niin kannattaa aivan ehdottomasti koluta muitakin kaupunkeja kuin se pääkaupunki :) Kuulostaapa hauskalle tuo museo :D Sun tarttee lähtee sinne nostalgiamatkalle hei!!

  11. Ainushka sanoo:

    Nää sun kokemukses airbnb:stä on kyllä tosi lupaavan kuulosia. Pitäisköhän itekin kokeilla…? Ihana postaus, jonkun kahvilan vois enskesänä käy kattomassakin :) (Tosin taietaan jatkaa matkaa alaspäin melko pian, mutt kyllä nyt aina jotain ehtii!)
    Seuraavaa osaa odotellessa!

    • ia ia sanoo:

      No minä kyllä suosittelen, ei ole kuin pelkkää positiivista sanottavaa! :) Kannattaa vaikka googlailla vielä enemmän jos on epävarma fiilis, mutta meillä kaikki on toiminut aina ihan moitteetta. Heeii ihanaa kesäreissua teille, kiva jos tästä sai jotain vinkkiä poimittua!

  12. hannavuo sanoo:

    Ah, Köpis <3 Rakas vaihtarivuoteni kaupunki.

    Suosittelen kaikista puistoista Frederiksbergin puistoa (Frederiksberg have). Iso ja ihanan runsas puutarhamainen puisto. Tänne on lämpimällä kelillä ihana pyllähtää lukemaan vaikka kirjaa tai seuraamaan ihmisten vilinää. Rajoittuu yhdeltä osaltaan eläintarhaan, joten Frederiksbergin puistosta voi hyvällä tuurilla tiirailla myös norsuja. Kesäkelillä voi maksua vastaan käydä myös soutuveneajelulla. Jaaaa yksi jännittävä kohta puistossa on tuttipuu, jonne paikalliset käyvät lastensa kanssa jättämässä lasten tutit siinä vaiheessa, kun niistä luovutaan. Ehkä se on vähän niin kuin joku hammaskeiju-juttu. Kannattaa vaikka tehdä googlen kuvahaku ja vilkaista miltä siellä näyttää.

    Frederiksbergin puisto jatkuu tien toisella puolella Søndermarkenin puistoon. Täältä löytyy aivan valtava koirapuisto, jossa sitten itsekin usein vierailin koirani kanssa (asuin Frederiksbergissä). Hieman eri kokoluokkaa kuin Suomen koirapuistot! Siellä kävin sitten koiran kanssa piknikillä ja ottamassa aurinkoa. Ah <3

    • ia ia sanoo:

      Hei me muuten käytiin jossain puistossa! Olikohan se just se sama? Tosin niin ankeaan vuodenaikaan siellä ei kyllä ollut vehreydestä juurikaan tietoa :D Kiitos vinkeistä, ihana kun kommentoit! <3

  13. Lauræ sanoo:

    Aivan ihana postaus ja kivoja kuvia! Ei vitsit kun haluaisin taas köpenhaminaan!

    • ia ia sanoo:

      Kiitos kovasti, mukava jos tästä sai jotain irti! Vaikka sitten sitä köpiskaipuuta :D

Kommentoi