torstai 13. elokuu 2015

avaruuskengät

Oon salaa ollut vähän vastaan tuota valloillaan olevaa lenkkaritrendiä, kun asun kuin asun jatkeeksi kiskaistaan juoksutossut: Kyllähän se ihan kivalta näyttää, mutta kun kaikilla on niin plää en mä haluu! Oonkin ollut sen sijaan aina henkeen ja vereen balleriinatytsy. Nyt kuitenkin oon huomannut, kun uudella työpaikalla on tullut ravattua kuukauden verran puolen hehtaarin metsän kokoista myymälää edestakaisin lähestulkoon päivittäin, ettei ne kympin perusbaltsut nyt ehkä sittenkään ole ne kaikkein ergonomisimmat työjalkineet. (Jooh, ei tässä ollakaan kuin viis työvuotta läppöstelty niillä halpisläpsyillä.. Mutta parempi myöhään ja niin edespäin!) Viime viikonloppuiselta reissulta mukaan tarttuikin sitten jotain aika yllättävää.

niket1Käytiin katsastamassa urheilukaupan valikoimaa ihan vaan silkasta kaupoilla pyörimisen ilosta, ja pohdin ääneen, että hyvät työkengät vois kyllä olla ihan fiksu hankinta. Myyjä sitten huikkasi siihen, että hällä olis mulle maailman parhaimmat työkengät ja kiikutti eteeni jonkun yliviivaustussioksennuksen. Ensireaktio oli että okeeei, neulotut avaruuslenkkarit, kiitos mutta ehkei nyt kuitenkaan.. Mutta kun sujautin sitten myyjän mieliksi toiseen koipeen avaruustossun, muuntui viereisessä jalassa ollut perusbaltsu jonnekin betonipohjaisen puukengän mukavuustasolle. Siis ei hyvää päivää, tossuilla tassutteli kun olisi pumpulissa kävellyt.
niket22
Sulattelin avaruuskenkiä vielä vuorokauden verran, mietin että olispa ne edes mustat.. Mutta mamalta vohkittu alekuponki poltteli sen verran, että menin sitten ostamaan ne! Ne ovat mallia Nike Flyknit 3.0. Vielä ei ole kaduttanut!
niket3Mä oon muutenkin vähän jalkaongelmainen tyyppi, joten ajattelin että kerrankin saa mennä mukavuus jossain asiassa ulkonäön edelle. Tai en nyt tiedä, onhan nuo ehkä kuitenkin aika pirun hienot :D

niket4Päällä on muuten Monkin mekko ja farkkutakki, ja huulissa Maybelline Baby Lips Electro sävyssä Pink Shock.

Mitä mieltä siellä ollaan avaruuskengistä?


Saatat pitää myös näistä:

28 Responses to “avaruuskengät”

  1. Nimetön sanoo:

    Mä oon omaksi hämmästyksekseni rakastunut tohon lenkkaritrendiin, vaikka itselle ei ole varaa sellaisia tossuja ostaakaan. :D mut onneksi saa ihailla muilla. Fiksu ja lisäksi hyvän näköinen ostos nuo sun uudet työkengät! Hyvä että panostit kunnon kenkiin, epäergonomiset kun aiheuttavat kaikenlaisia ongelmia myöhemmin.

    • ia ia sanoo:

      Noita kyllä näkee yllättävän paljon! Jep, näin mäkin järkeilin, että niistä läpökäsvalinnoista voi joutua kärsimään myöhemmin.. :D

  2. nenna sanoo:

    Ääöäöäööää minäkin haluan!! Minulla on jo pari vuotta ollut hirveä pakkomielle Niken lenkkareihin, jos olisin rikas niin ostaisin niitä kaikissa sateenkaaren väreissä :-D Mutta ehkä sitä pitää nyt toistaiseksi tyytyä siihen yhteen kenkäpariin joka minulta löytyy…

  3. szz sanoo:

    Hyvältä näyttää! Mulla meni melkein yhtä kauan sulatella lenkkaritrendi. Viime keväänä sit kuitenki ostin Niket ja voi morjens miten hyvät ne on jalassa :D täälläki se reipas viis vuotta meni ties millasissa kengissä joista oli ergonomia melko kaukana, niin nyt kyllä aukes ihan uus maaima :D ei tuntunu 10h työpäivätkään enää missään. Seuraavaksi tahon Air Maxit

    • ia ia sanoo:

      Kiitti! Haha joo, kyllä se mukavuus menee joskus edelle :D Air Maxit on kyllä kans tosi kivannäköiset!

  4. Nessa sanoo:

    Kaunokainen! :) Kuinka olet viihtynyt Helsigissä, etkö muuttanutkin tänne vähän aikaa sitten?

  5. Heta sanoo:

    Ihanat kengät, on huippua kun nykyisin myydään värikkäitä lenkkareita. Ite lenkkityttönä omistan kirkkaanoranssit lenkkarit ja heti tulee uutta potkua juoksuun kun saa vetää pirteät popot jalkaan!
    Mä iteki käytin muuten ennen työkenkinä converseja/muita epäergonomisia läpyttimiä. En voi väittää etteikö jalat ois ollu usein kipeenä pitkän työpäivän jälkeen. Nyt nykysessä työssäni meillä on pakollisena työasussa oikeat työkengät ja empä oo sen jälkeen potenut kertaakaan jalkakipua tai muuta rasitusta! Töissä joutuu kävelemään ja seisomaan paljon, mutta nyt se ei tunnu työpäivän päätteeksi missään!

    Mukavaa loppukesää!

    • ia ia sanoo:

      Joo mäkin kyllä odotan sitä fiilistä, kun päivän päätteeksi jalat ei olis kipeät :D Mäkin istun työpäivän aikana oikeastaan vain kerran, ruokatauon aikana, hah :D Heii aurinkoa loppukesään sinnekin!

  6. Annie Mink sanoo:

    No onhan noi nyt päheet! :D Mulla on sellaiset himmeän kiiltävän hopean ja neonvihreän väriset Air Maxit! Ne on kyl kans aika avaruuskengät :’D Oon vähä miettinyt ei jotkut asiallisemmat ja rauhallisemmat vois joskus hankkia..

    • ia ia sanoo:

      Hohoo :D No hopeaiset on kyllä todellakin avaruusversiot! Mitä sitä turhaan jotain hillittyjä mustia hankkimaan jos on mahdollisuus avaruusversioihin ;D

  7. Nelli sanoo:

    Aivan ihanat! Toi väri on nii pirteä ja noi näyttää aivan jumalaisen mukavilta. Täydellistä. (Pukeutuisin joka päivä verkkareihin jos kehtaisin)

    • ia ia sanoo:

      Kiitos! Haha joo, oliskin työ missä vois pokkana viilettää vaikka yöpaita päällä, ah sitä mukavuutta ;D

  8. Panda sanoo:

    No hei jos työmaanantaina naama kääntyy alassuin ja silmät eivät meinaa aueta, niin yksi katse noihin kenkiin niin silloin viimeistään silmät lävähtävät auki :D

  9. Nimetön sanoo:

    Kauniit sukkahousut :) Oot kaunis :)

  10. joanna sanoo:

    Ihanat! Itse aloittelin vähän varovaisemmin tämän lenkkaritrendin kaa ja ostin perjantaina harmaamustat Niken Tri Fusionit :–D

  11. chatte sanoo:

    Kiitos vaan inspiraatiosta, kävin juuri ostamassa ittelleni Flyknit neloset (tosin mustaharmaana). Ja voi tsiisus, tuntuu kyllä aivan upeelta jalassa! En malta odottaa koulun alkua, pääsee ilosin mielin kävelemään taas kouluun. :D

    • ia ia sanoo:

      Heei kiva! :) Et kyllä varmasti kadu kenkäostosta! Toivottavasti vaan ei ihan heti ne jokasyksyiset sadekelit ala :D

  12. strange sanoo:

    mää oon ihan henkeen ja vereen lenkkarityttö! ne on parhaita

  13. Katariina sanoo:

    Vitsi tätä päivää en ois kyllä uskonu näkeväni! :D Mut on kyllä söpöt!

Kommentoi