maanantai 23. marraskuu 2015

vuosipäivän herkut

Yhteistyössä VAASAN ja Indiedays

Meillä tuli Mikon kanssa täyteen itseasiassa viime lauantaina 11 vuotta yhdessäoloa. 11 vuotta, whaaat! Yleensä tuo vuosipäivä on hujahtanut ohi ihan huomaamatta, ja joskus tammikuun puolella sitä on hoksannut että ai kappas, toissa kuussa tais tulla taas yksi vuosi lisää.. Mutta tänä vuonna otettiin vihdoinkin vahinkoa edes vähän takaisin ja vietettiin vuosipäivän kunniaksi leffailta kunnon herkuilla höystettynä. Herkut tarjosi nappiajoituksella VAASAN yhdessä Indidaysin yhteistyökamppiksen kera.

ooh1

Pakastehyllyihin on nimittäin löytänyt tiensä vastikään nuo VAASANin uutuudet eli OOH-minikakut. Ne on minikakkuja, jotka ovat valmiita herkkuja iisisti suoraan pakkasesta pöytään, tai vaikka pienen lisätuunauksen kautta. Niitä löytyy kolmea eri makua: mini mud cakesit on minikokoisia mutakakkuja, joita raikastaa vadelma. Porkkanaminikakku on puolestaan pala porkkanakakkua minimuodossa tuorejuustokuorrutteineen sekä hasselpähkinärouheineen, ja suklaaminikakku on taas miniatyyrisuklaakakku marjaisalla kuorrutteella sekä suklaanappuloilla.

ooh2

Porkkanaminikakut ja suklaaminikakut olivat kumpikin valmiiksi niin suloisennäköisiä, että ne olivat leffaherkkupöytäkuosissa suoraan pakkauksesta ulos otettuna kun niihin lisäsi vain somat rekvisiitat: söpön kakkuvadin sekä vinkeän pöytäliinan (khrm sivun sanomalehdestä khrm..). Mun lemppari oli ehdottomasti tuo porkkanaminikakku, koska porkkanaleivokset on parasta ikinä, mutta Miko taas puolestaan tykkäsi enemmän tuosta suklaakakun ja raikkaan marjakuorrutteen yhdistelmästä.

ooh3

Minimudcakesien kohdalla päätin kuitenkin päästää luovuuden valloilleen ja tuunailla niitä vähän leffailtaan sopivammaksi: Leffaeväiden ykkösellä eli irtokarkeilla tieteskin!

ooh4

Pyöräytin ensin kuorrutteen, joka oli muuten heittämällä iisein ja hyvänmakuisin kuorrute ikinä: Eli 100 g voita, 200 g maustamatonta tuorejuustoa ja paketti tomusokeria, kaikki vaan sekaisin ja pursottimeen. Itse puolitin tuon määrän, mikä riitti reippaasti kuudelle kuorrutukselle. Sitten aloin askartelemaan irttaripussin kanssa!

ooh7

Lopputuloksena oli kukkakonvehtikuorrutus (jep, kaatelin sieltä kohvehdin sisältä nuo toffeet päälle :D), amerikanpastillikuorrutus, suklaacrispkonvehtikuorrutus..

ooh5

..lakritsiraekuorrutus, polkakarkki/punainen marmeladi -kuorrutus sekä lakusalmiakkikuorrutus!

ooh6

Sitten vaan pannullinen kahvia tulille, minikakut pöytään ja leffa pyörimään! Nuo minimudcaket muuten olivat taivaallisia, just niin tuhteja ja kosteita kuin mutakakun kuuluu ollakin, ja vadelma oli ihanan raikas lisä. Tosin ensi kerralla vaihdan tuorejuustokuorrutteen vaniljajäätelöön!

idooh8Fight Club, miten ihanan romanttinen leffavalinta :D

ooh9

VAASANin pakasteherkkuihin ja niiden tuunausvinkkeihin pääsee tutustumaan kampanjasivulla!

Muthei, miten ja missä te tarjoilisitte OOH minikakkuja? Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan viisi kappaletta 10 € arvoista lahjakorttia Vaasanin leipomomyymälään. Osallistumisaikaa on viikon verran eli ensi sunnuntaihin 29.11. saakka!


Saatat pitää myös näistä:

80 Responses to “vuosipäivän herkut”

  1. Jenska sanoo:

    Ooooh nam!!

  2. atsis sanoo:

    Tarjoilisin kavereille tai sitten ihan perheelle :) minimutakakku kuulostaa taivaallisesta!

  3. Mennika sanoo:

    11, vautsi! Onnea! :) Meillä tulee poikaystävän kanssa kolme vuotta täyteen ens vuoden alussa ja sekii on minust jo aika hurjaa – mihin tää aika menee??

  4. Heli sanoo:

    11 vuotta, huh! :)
    Tällä hetkellä itse tarjoilisin minikakkuja kaverini polttareissa, jossa teemana on muutenkin mökillä rentoilu ja herkuttelu :)

  5. Missu sanoo:

    Nam, miten herkullisen näköisiä kakkuja! Tuli ihan kamala makean himo… :D Tarjoisin itse noita kakkuja opiskelijabileiden etkoilla, niin että kaverit saisivat itse tuunnailla kakut miten haluavat :)

  6. Opiskelija sanoo:

    Minä tarjoaisin minikakkuja valmistujaisjuhlissani. On niin vaikea päättää, millaisen kakun leipoisi valmistujaisiin! Toisaalta haluaisin oman suosikkini juustokakun, mutta suklaakakkukin olisi niiiiin hyvää. Vieraat eivät ehkä pidä näistä kahdesta vaihtoehdosta, joten perinteinen mansikkakermakakku tulisi kaiketi olla pöydässä. Porkkanakakku uppoaa useimmille hyvin, paitsi niille jotka eivät koskisi tikullakaan siihen (lähipiirin miehet). Entäs sitten kääretortut, muffinssit tai voileipäkakut? Sama ongelma makujen kanssa. Haluaisin niin miellyttää kaikkia, mutte pöydässä ei riitä tila yhdeksälle eri kakulle (saati sitten kuka ne jäljelle jäävät kakunpalat söisi, minä?). Minikakut ovat täydellinen ratkaisu! Kaikki saavat palan sitä, mitä haluavat, eikä minun aikani kulu keittiössä leivontapuuhissa. Pöydässäkin on tilaa muille tarjottaville. Win-win for everybody!

  7. Hanna sanoo:

    Ohhohhh, kyllä tän herkkupepun sydäntä kipristää nähä noita <3_<3 Meinasin olla herkkulakossa vähän aikaa, mutta onneks siinä on aina vähän jouston varaa... xD

  8. Ee sanoo:

    Ehdottomasti alle kuukauden päässä häämöttävissä valmistujaisissa ! Olen huono kakkujen tekijä ja juhlia vietetään vain lähimpien ystävien ja sukulaisten kesken. Siksi noi riittää varmaa hyvin, palko kokeilla :)

  9. Marsa sanoo:

    Tarjoilisin pikkukakkusia läksiäisissäni, kun pian muutan toiseen maahan. Olisi kiva jos edes jotkut tarjottavista olisi valmiita, eikä tämän muumimman tarvitse kaikkea tehdä itse :)

  10. Taru sanoo:

    Voi vitsit, yksitoista! =) Onnea! Meil on kans vähän sama merkkipäivien kanssa, että ne vaan kuluu arjessa ja sitten kun niitä jotenkin muistetaan, niin valitaan joku yhtä romanttinen komedia kuin tekin :D Pikkujouluihin näistä mutakakuista sais jouluisemman, ku laittais kuorrutteeseen vähän piparimaustetta ja murustelee piparia päälle. Ja glögiä tietysti seuraksi!

  11. Sonja sanoo:

    Hirmuisesti onnea vuosipäivän johdosta! :-)

  12. Elli sanoo:

    Mä näkisin noi heti jossain lasten synttäreillä muiden ihanan värikkäiden tarjoilujen kanssa!! :-)

  13. Magic- sanoo:

    Paljon onnea erittäin kunnioitettavasta 11 vuodesta!
    Minusta nuo herkut sopisivat ihan täydellisesti tyttöjenillan menuun :) Varsinkin tällaiselle suklaahiirelle :)

  14. iituliina sanoo:

    Itse veisin ainejärjestön opiskelijahuoneeseen näitä, nostaa kummasti opiskeluintoa silloin harvoin kun siellä mitään herkkua on tarjolla!

  15. Piia sanoo:

    Mää tarjoilisin tulevissa valmistujaisissa joulukuussa! :–)

  16. Minna sanoo:

    Paljon onnea teille! <3 =) Minikakut näyttää tosi söpöiltä ja voisin kuvitella niiden sopivan vaikka tyttöjen iltaan tai synttäreille :)

  17. mirasusanna sanoo:

    Noihan olis kivoja vaikka pikkujouluissa ystävien kesken! :)

  18. Sonja sanoo:

    Ooh näyttävätpä hyviltä! Noitahan vois tarjota ihan missä vaan! Hyvänä esimerkkinä jos tulee yllätysvieraita niin noi voi vaan vetästä pakasteesta ja laittaa tarjolle. Mutta tietty noihan menis vaikka jälkkärinä tai aina ku tekee mieli jotain hyvää. :)

  19. Oudai sanoo:

    Meillä tuli tänään 10 vuotta täyteen siitä kun yhteen muutettiin :) Hurjan nopeesti aika kyllä menee!

    Tosi kivan näköisiä leivoksia, itse kyllä leivon mieluummin aina kaiken alusta alkaen, mutta kyllähän nää hätätapauksessa varmaan menis ;)

    Onnea vielä teille!

  20. Maisa sanoo:

    Minä veisin herkut työkavereilleni! :)

  21. essimaria sanoo:

    tuparit ois tossa joulukuussa tulossa niin nuo minikakkuset sopisivat sinne vallan hyvin tarjottaviksi!

  22. nanneih sanoo:

    Aloitin nyt syksyllä yliopiston ja tässä muutaman viikon päästä (kun posti vaan lopettais lakkoilun) pitäis meidän haalaritkin saapua, joten pitäisin ystävien kanssa ompelunseuran haalarimerkkien ompelua varten ja tarjoaisin sielä näitä minikakkuja!:D

  23. pauliinaas sanoo:

    Vau, 11 vuotta on kyllä pitkä aika. Onnea! :)
    Nuo mudcaket varsinkin vaikuttaa kokeilemisen arvosilta.

  24. Emilia H sanoo:

    Ihana postaus & onnea teille! Mä kutsuisin pari makealle persoa kaveriani kylään ja tarjoilisin heille minikakkuja. :-D

  25. Alina sanoo:

    Nam, noita on pakko päästä maistamaan! Oot muuten kätevästi hyödyntänyt tuon Marimekon lehden! Tuo pinkki Räsymatto on ihana kuosi. Ja onnea hei vuosipäivän johdosta! :)

    • ia ia sanoo:

      Haha joo, sattui kuin tilauksesta olemaan siinä mainoslehdessä jättiaukeama :D Kiitos!

  26. Tiina❤ sanoo:

    Tarjoilisin varmaan kotona joku viikonloppu kun on loma. :-)

  27. Laura sanoo:

    Tuommosia vois olla pakastimessa valmiina yllätysvieraita varten :D vaikka yleensä tykkään leipoa itse, on kiva kokeilla kaikkee tommosia uutuus valmistuotteitakin.

  28. Titu sanoo:

    Kivaa vuosipäivää :) Oottepa ollu kauan yhessä!

    Tarjoilisin noita tupareissani, jotka lähiaikoina tulossa :)

  29. monna sanoo:

    Noi porkkanakakut on jotain niin parhautta : D Ei vaan kehtaa itelle yksinään ostaa tollasta pakkausta : D

  30. Kisu sanoo:

    OOH miten herkullisen näköisiä! Heh heh… :D Olenpa hauska! Mutta oikeasti näyttää tosi hyviltä, nam!

    Ihan vesi herahti kielelle! Tarjoilisin noita sellaselta ihanalta kerrostarjottimelta jollaista en vielä omista mutta oon halunnut pitkään! Oon nimittäin jo pidempään suunnitellut että haluan järjestää sellasen ”afternoon tea” -hetken kaikkien ihanien kakkusten kanssa ja sinne noi ois mitä mainioimmat, voisin teeskennellä että ihan itte oon tehny :)

    Tavallaan melkein toivon että en ois nähnyt tätä postausta, yritän nimittäin olla syömättä herkkuja arkisin ja nää ihanat kakut kiusaa mua nyt :D ehkä mä kestän viikonloppuun asti! Onnea vielä vuosipäivästä!

  31. Nonanna sanoo:

    Aivan huikkeeta vuosipäevää! Itse olen jo tarjoillut samoja leivoksia äitille ja isälle, olivat niin loistava muuttoapu! Toisin sanoen tarjoilisin kyseiset leivokset mummun tekemän viltin päällä lattialla ja uudessa asunnossa keitettyjen kahvien kera :D Yksinkertaista ja vaatimatonta, mutta seurahan on se tärkein! Ps. Minunkin ehdoton lemppari oli tuo porkkana! Onneksi paketteja oli vain yksi, muuten olisin ähkyssä kierinyt lattialla :D

  32. Saarai sanoo:

    Voi miten hyvän näköisiä kakkusia!! Tarjoilisin tuommoisia varmaan poikaystävälleni, joka tekee pitkää koulupäivää yliopistolla ja tulee aina ihan puolikuolleena kotiin, ja minulla on usein tapana piristää häntä sitten herkkupäiväkahveilla. Minikakkupäiväkahvit maistuisivat siis aivan varmasti :)

    ps. katsoin eilen telkkarista dokumentin jossa olit, ”Matka minuksi” tai jokin semmoinen. Olit niin sulo siinä! ^______^

  33. Tulina sanoo:

    Noita voisin tarjota missä vain illanistujaisissa. Toisaalta nuo olisivat myös hyvä hätävara yllätysvieraiden tai tiukan aikataulun varalle. (Mikäli en ahneuksissani syö niitä saman tien…)

  34. Tytti sanoo:

    Hui kamala, miten se aika juoksee ja kovaa. Isosti onnea!

    Näyttääpä muuten hyviltä nuo pikkuiset. Käsittämättömän helpolla sitä nykyään pääsee. Ei tarvitse kun nostaa pakkasesta pöytään ja se on siinä! Olen tottunut myöskin aina itse leipomaan, mutta eihän se koskaan haittaa, että vähän helpommalla pääsee.

    Itse nostaisin nuo pöytään itsenäisyyspäiväviikonlopun perjantaina, pistäisin kahveet tippumaan ja ilmottaisin kavereille, että nyt meille juomaan koeviikon päättymiskahvit! Toisaalta, sopisivathan nuo varmaan linnanjuhlafiilistelyynkin.. Mutta molempi parempi, eikö niin :D

  35. Elisa sanoo:

    Järjestäisin samanlaisen leffaillan avomieheni kanssa. Meilläkin on liian monta kertaa unohtunut vuosipäivä juhlimatta. Pakasteet saisi nopeaa tarjoiltavaksi, ja voisi keskittyä siihen oleellisimpaan eli leffaan – eikun rakkaan seuraan! :)

  36. pulla sanoo:

    Maistuis hyvin esim. Arkena töiden jälkeen kaamoslohturuokana! Koska mikään ei voita sokerin syöntiä. Pimeässä. P.S Katoin dokkarin, sulla on kyllä maailman kaunein ja valoisin hymy! :)

  37. Minnav sanoo:

    Voisin tarjoilla vaikka mahdollisissa ylppäreissä ensi keväänä! Aivan ihanan näköisiä nuo sun koristellut versiot :D

  38. Katariina sanoo:

    Mä tarjoilisin noita minikakkuja tulevissa tupareissa! ;)

  39. Saii sanoo:

    Noitahan vois tarjota vaikka joka päivä omalle mahalle :D no ehkä nyt ei päivittäin.. Varmaan tarjoaisin noita ihan vaan vaikka omilla synttäreillä:) ja ehdottamasti koristelisin myös itse niitä, näyttää kyllä mahtaville!

    Niin ja onnea! Täälläkin vuosipäivä lähenee:)

  40. Ellu-Kana sanoo:

    Oi, ihanuus! Hurjasti onnea teille! ♥

  41. Hanna sanoo:

    Ah nam, porkkanakakku on vaan parasta <3 Tarjoilisin näitä kavereille pikkujouluissa :)

  42. Nnn sanoo:

    Nyt en edes kommentoi kilpailu mielessä, vaan ihan puhtaasta ihmetyksestä. 11 v u o t t a ja noin nuoria olette! Ihmeellistä. Lähipiirissä ihmiset itseni mukaan lukien tuntuvat eroavan harvasepäivä, niin siistiä, että jotkut noinkin nuoret ovat olleet noin kauan yhdessä! Ihanaa. Superisti onnea. Palaa usko parisuhteisiin :D

    • ia ia sanoo:

      Haha joo, joskus rippikouluikäisenä tutustuttiin ja tässä vielä ollaan :D Kiitti kivasta kommentista! ^_^

  43. Larre sanoo:

    Mäkin kyllä herkuttelisin oman kullan kanssa! Oikeen laatuaikaa kaksin leivosten siivittämänä, aah ;)

  44. Susa sanoo:

    Oih! Olin just yks päivä menossa ostamaan mutakakkua lähikaupasta, vain todetakseni ettei siellä ole sellaisia! Näitä pikkukakkusia voisin kyllä fiilistellä iltateellä kavereiden kanssa. Viikolla kaikilla on kuitenkin aina niin kiire että kun vihdoin päästään jonkun luo istahtamaan, ei kellään oo ollut aikaa leipoa. Näillä sais nopeesti pöydän näyttämään laitetulta <3

  45. Henkka sanoo:

    Itsellä tulee 1 vuotta täyteen maanantaina tuon karvakaverin kanssa ja tietysti se olis oiva tilaisuus juhlistaa näillä herkuilla. Toinen olis sitten vajaan kuukauden päästä tapahtuva valmistuminen unelma-ammattiin: vaatetusalan artesaaniksi. Juhlia kerrakseen! :)

  46. Satu sanoo:

    Mäkin tykkään noista porkkanakakkuversioista, nuo mudcaket voisi olla seuraavana listalla :)

  47. emmi sanoo:

    Tarjoilisin kakkusia miehelle brunssipöydässä (tai söisin salaa yksin iltapäiväkahvin kanssa kun mies on vielä töissä, hehe)

  48. Julia sanoo:

    Mulla noi menisi poikaystävän pohjattoman herkkunälän tyydyttämiseen! Ja joo kyllä mä saattaisin itekin syödä, näyttää niin hyviltä :D

  49. Krissee sanoo:

    Voi että, onneksi olkoon :) Mä tarjoisin noita herkkuja vaikka Uudenvuoden pippaloissa pieninä makeina paloina

  50. zipsu sanoo:

    Tarjoilisin näitä kavereille peli-illassa, olis just sopivia pikkutarjottavia

  51. Tiida sanoo:

    Miulle ja hellulle tulee tammikuussa eka vuosi yhdessa niin voitaisi juhlia samalla teemalla kuin tekin, eli herkkuja ja leffailta ^-^

  52. Petra sanoo:

    Tarjoisin noita ystävilleni pikkujouluissa, oisi juuri sopivan kokoisia pieniä makeita leivonnaisia sinne :)

  53. Sonja sanoo:

    Nammm !! Näyttöäpä hyviltä

  54. Laura sanoo:

    Oho, onnea 11 yhteisestä vuodesta! :) Aikamoinen saavutus jo tossa iässä.

    Meikäläisen mielestä noi minikakut passais uudenvuodenkemuihin vallan mainiosti. Kukaan ei jaksa väsätä kauheesti mitään isompaa safkaa tai leivonnaisia, ku pääpaino on kuitenkin ilotulitteissa ja shamppanjassa, joten nää ois tosi oiva ratkasu, vaikuttaaki maukkailta.

  55. late sanoo:

    Itsenäisyyspivänä, linnanjuhlia katsellessa. Koristelisin fazerin suomi konvehdeilla!

  56. Linda sanoo:

    Mulla on joulukuun alussa 25v synttärit ja EHDOTTOMASTI siellä noita on tarjoiltava!! Varsinkin kun oon nyt 2 vuotta viettänyt elämäntaparemontin kanssa ja tavotteena on olla elämäni parhaassa kunnossa nyt synttäripäivänä. Tavote on saavutettu jo ajat sitten mut nyt on loppupuristus menossa ilman herkkuja tietenkin. Noi olis ihan täydellisiä mun synttäreille kun rakastan kaikkea söpöä ja makeeta!! :D Terkuin Linda

  57. saara sanoo:

    Tarjoilisin kavereille ja perheelle :)

  58. Mimmu sanoo:

    Toisin tarjolle työkavereille perjantai-iltapäivän piristykseksi! :)

  59. Saara sanoo:

    Matkisin kyllä sulta tuon kuorrutuksen ja karkkituunauksen, tosi hyvä idea! Ihan itseäni hemmottelisin niillä :P

  60. Kata sanoo:

    Wau,onnea! Olette siis olleet yhdessä about aina :DD en tiedä kuuluuko se blogisi tyyliin mutta olis hauska kuulla ajatuksiasi pitkästä parisuhteesta ja siitä millaista on olla saman ihmisen kanssa teinistä saakka! On nimittäin sen verran harvinaista!
    Ihania kakkuja,veisin äidille tuliaiseksi :)

    • ia ia sanoo:

      Haha :D Kiitti juttuideasta, mutta oon aika arkajalka jakamaan parisuhdehommia blogin puolelle! Kiitos kun kommentoit :)

  61. Elppis sanoo:

    Täydellisen näköisiä (ja kuuloisia) minikakkuja, oih! :P Pakko testata ehkä jo viikonloppuna! Ensimmäisenä tarjoiluvaihtoehtona tuli mieleen tarjota niitä itselle, kahvikupposen kaverina rankan työpäivän päätteeksi. Just sopivan pieni makea lisä kahville. Toki tarjoaisin niitä myös perheelle ja veisin ilahduttamaan työkavereita :)

  62. nappi sanoo:

    Tulevissa pikkujouluissa tarjoisin, kun en oo varsinaisesti mikään jauhopeukalo. Nii ja miksen myös ihan vaan itselleni.

  63. Mä pistäisin kakut tarjolle aatonaattona kun äidille pamahtaa puoli vuosisataa mittariin :)

  64. ffg sanoo:

    ihanaa, 11 vuotta!!! toisinaan tulee semmonen olo et eikö kukaan enää pysy yhdessä, tommonen antaa toivoa. <3

  65. petra sanoo:

    Työpaikan joka viikkoisessa maanantaiaamun kokouksessa.. toisi energiaa kun vuoden kiireisin aika koittaa :)

  66. Anna sanoo:

    Ihanan näkösiä, ja noi sun koristelut myös! :)
    Söisin varmaankin perheen tai ystävien kanssa..

  67. oliviagggg sanoo:

    Tarjoisin esimerkiksi tulevissa pikkujouluissa! :)

  68. Oili sanoo:

    Meilläkin on vuosipäivä (2!) tulossa ja heti perään omat synttärini (26!), eli yhdistäisin nämä kaksi merkkitapahtumaa 28:lla ihanalla miniherkulla. Eli 14 per naama poikaystäväni kanssa jaettuna hehehe

  69. pexs sanoo:

    Onnea vuosipäivästä, 11-vuotta on jo ei-edes-niin-pieni ikuisuus!

    (Ja pyydän kovasti anteeksi turhaa nillittämistäni työpäivän tylsyyden ratoksi, mutta noi porkkanakakku pähkinät näyttää kovasti saksanpähkinöiltä hasselpähkinöitten sijaan! /nolo)

    • ia ia sanoo:

      Haha, sait mut kuvagooglailemaan pähkinöitä! :D Mut taitaa ne silti olla hasselpähkinärouhetta eikä saksanpähkinärouhetta ainakin mun tutkimusten mukaan ^_^

  70. Mamilda sanoo:

    Onnea <3
    Laiskana leipurina voisin tarjota minikakkuja milloin tahansa, kun tarvitaan jotain pientä makeaa tarjottavaa. Toivottavasti muistan nämä minikakut vielä ensi kevään Euroviisujen aikana, sillä nämä olisivat just sopivaa tarjottavaa meidän perinteisessä kisastudiossa :) Varsinkin minisuklaakakun vaaleanpunainen kuorrute sopisi teemaväreihin, koska jotain pinkkiä pitää aina olla :D

Kommentoi