maanantai 04. huhtikuu 2016

pientä sisustuspäivitystä

Vaikka mä kuinka ihailen muiden bloggaajien pinterest-koteja, niin tästä mun omasta kotikolosta ei ole sellaista harmonisten haaleiden sävyjen tyyssijaa saanut kyllä tekemälläkään, kaikista sisustushaaveilupäiväunistani huolimatta. Vaikka kuinka koitan kaupassa kattella niitä tyylikkäitä vaaleita asioita, niin kummasti sinne ostoskoriin eksyy kuitenkin aina ne kirkkaanväriset yksilöt.. En mä tälle värivammaisuudelleni näköjään mitään voi, joten oon joutunut antamaan luovutusvoiton väreille vaatekaapin lisäksi myös sisustuksessakin. Onneksi tuo talouden toinen osapuoli tykkää väreistä myöskin! Näin kevään tullen kotia on tullut piristettyä muutamalla uudella pikkujutulla, jotka ajattelin jakaa tännekin asti.

homeupdate2

Kaikki oikeastaan lähti siitä, kun mulle iski hirveä vimma saada olohuoneeseen uudet verhot. Nuo Vallilan Rumba-kuosiset keltaiset verhot on roikkuneet nyt kolmessa eri kodissa yhteensä miltei neljän vuoden verran, joten vaihtelu oli ihan tervetullutta. Kiertelin verhokaupoilla vaikka kuinka, mutta ainoa, jota palasin hiplaamaan kolmatta kertaa uudestaan, oli tuo Marjatta Metsovaaran suunnittelema Miranda-kuosinen verho Vallilalta. Se siitä haaleastavaaleasta sitten taas heti kättelyssä, hahha. Mutta aiiiettä mitkä värit!

homeupdate4

Ja koska uudet verhot, niin tietenkin siihen uudet mätsäävät sohvatyynyt! Kaikki H&M Home. Pampulaviltti on edelleen paikoillaan naamioimassa nuhjuista sohvaa, olis kyllä korkea aika päivittää sekin..

homeupdate1

Kirjahyllyn päällä tuo peikonlehti on paisunut hullun lailla! Vihreä Iittalan Kastehelmi -tuikku löytyi vastikään lähikirpparilta. Salaa ehkä haluaisin niitä vielä lisää kaikissa kivoissa väreissä..

home7

Niin, ja tuo kaktusmalja on ollut ihan huippu, minikaktukset kukkineen on yhtä söpöjä kuin ostohetkelläkin vaikka olen hoitanut niitä ehkä tasan kahdella pikkulirauksella vettä.

homeupdate6

Kasveista puheenollen, olen alkanut myös ostamaan silloin tällöin leikkokukkia keittiönpöydälle. Mikähän viritelmä toi viimevuotinen kukkaruukku kakkuvadin päällä edes oli.. Täydellinen leikkokukkamalja on itseasiassa taas H&M Homen supersimppeli iso lasipurnukka.

homeupdate5

Makuuhuonettakin teki mieli päivittää edes vähäsen: Siellä kun on tekstiileinä roikkuneet edellisen makkarin tyynynpäälliset, vaikka niihin aikoinaan mätsänneistä tauluista ei ole enää tietoakaan, ja verhotkin on peräisin itseasiassa meidän ekasta yhteisestä kodista kahdeksan vuoden takaa.. Jostain syystä mustavalkoiset verhot ei vieläkään aiheuta inhoreaktiota, joten päivitys kohdistui jälleen tyynyhommiin.

home3

H&M Homesta löytyi ensin tuo kuviollinen kaveri, josta poimin keltaisen ja persikan sävyn pariin muuhun tyynyyn. H&M Homen alesta löytyi myöskin tuo viltti. (Ja ei, en suostu luopumaan Monkin örkeistä!!)

Semmoista! Toivottavasti ette tylsistyneet kuoliaaksi. Ootteko te kevätpäivittäneet kotikoloanne?

home10Vielä yks kuva KOSKA AURINKO <3__<3


Saatat pitää myös näistä:

36 Responses to “pientä sisustuspäivitystä”

  1. idas sanoo:

    oi miten i-ha-nan värikästä! ja pirteää! ja erilaista! <3(tulipas huudahduksia...) Mutta oli pakko kommentoida kun ilahdutti niin nähdä ei aina niitä samoja mustavalkoharmaaharmoninenikea-sisustusbloggarijuttuja :D
    kivasti toteutettu postaus siis ja jos innostut esittelemään kotia enemmänkin ei haittaisi<3
    mutta eipä mulla muuta.. Ihanaa kevättä sulle! :)

    (aurinko<3)

    • ia ia sanoo:

      Kiitos! Huudahdus! :D Mukava kuulla että tykkäsit :) Mä vähän arkailen tätä mun kodin esittelyä kun tuntuu ettei tää oo tarpeeksi ”hieno”, heh :D Mutta kiva kuulla jos kotijutut on tervetulleita jatkossakin! Ihanaa kevättä sinnekin!

  2. Heidi sanoo:

    Ihana! Mä oonkin tässä haikaillut kotoisien (eikä sellaisten kylmän askeettisten) ja värikkäiden sisustusideoiden perään! Asunnon vaihto edessä ja kauheesti haluaisin värikästä sinne, mutta oon vähän huono sisustamaan. Tai hyvä maku mulla on mutta kokonaisuus täytyy kopioida muiden jutuista:D Ei siis ollut tylsä millään tapaa, tykkään sun sisustustyylistä!:)

    • ia ia sanoo:

      Oii, onnea sitten sinne uuteen kotiin! Just verhot ja muut tekstiilit tekee ihan hirveästi, niihin vaan sitä mieluisinta väriä niin loput jutut on helppo ripotella :) Vaikka mä oon kyllä ihan samanlainen, tuntuu etten hanskaa kokonaisuuksia :D Kiitos, tosi kiva kuulla että tykkäsit tästä :)

  3. Hanna sanoo:

    Ihanan näköistä! Itselläni on mänut Vallilan värikkäät Rumbat, juuri viikonloppuna vaihdoin ne kesäverhoiksi. Mistä tuo makkarin uusi keltainen pompulatyyny on ostettu? :)

    • ia ia sanoo:

      Se Rumba on kyllä niin ihana, mäkään en suostu noista verhoista luopumaan! Ehkä ne taas parin vuoden päästä tuntuu ihan uusilta :D Se pompulatyynykin on H&M Homesta!

  4. Sonja sanoo:

    Täällä myös yksi värikkään aisustuksen kannattaja! Olisi hirveän tylsää jos täällä olisi vain valkosta kaiken väritasapainoilun sijasta.

    • ia ia sanoo:

      Siis mä kyllä tykkään semmoista vaaleista harmonisista sisustusjutuista, mutta en itte osaa toteuttaa niitä käytännössä! Ja vielä kun taloudessa asuu kaksi pahemman luokan sotkijaa niin siinä ei mikään kovin kauaa valkoisena hohda :D Kiitos kommentista!

  5. Caro sanoo:

    Aivan ihana koti teillä! Mä en ymmärrä miks aina pitäs olla niin haleenvaaleeta, ite en viihdy semmosissa valkosissa kiiltokuvakodeissa ollenkaan, ulkona on ihan tarpeeks valkosta sen puol vuotta… Mulla on tällä hetkellä vaan solu joten sisustettavaa on tasan huoneen verran, mutta tykkään siitä kun kaikki on vähän eriparia ja kirpparilta haalittuja, ja värikkäitä tietenkin! Tietysti jokainen saa sisustaa niin kun haluaa ja jos viihtyy puhtaanvalkosessa kodissa niin mikäs siinä, mutta jos tykkäät väreistä niin go for it!:-)

    • ia ia sanoo:

      Voi kiitti! Mä taas toisaalta tykkään semmoisesta harmonisesta skandinaavisesta sisustuksesta, mutta en vaan jotenkin osaa itse semmoista harrastaa :D Onneksi näissä väreissäkin viihtyy paremmin kuin hyvin! Kirpparilöydöt on kyllä parhaita :)

  6. annni sanoo:

    Ihanan värikäs ja persoonallinen koti teillä ! Itse olen jo niin kyllästynyt katselemaan niitä ainaisia kolkkoja valkoisia sisustuksia, kun niitä tuuppaa olemaan nykyään jokaisella :D Joten nauti väreistä !

    • ia ia sanoo:

      Hehhe, voi kiitos! :) Mä nautin :D Eikä me sottapytyt kyllä osattais edes elää kokovalkoisessa, hahha.

  7. Mimmu sanoo:

    Ihanan näköstä siellä! Ite tykkään tosi paljon mustasta ja valkosesta ja neutraaleista väreistä, joten omaan sisutukseen ei helposti eksy kirkkaita värejä. Tässä on vaan sellanen outo juttu, että muitten värisysteemeistä tykkään aina kauheesti :D Jospa sitä joskus oppii itekki käyttää värejä.. Ihanaa kevättä sulle <3

    • ia ia sanoo:

      Kiitos! Haha, mulla on siis just toisinpäin, että omaan silmään mustavalkoisuuskin näyttää tosi hyvältä mutta en vaan itse osaa harrastaa sitä :D Kiitos, sitä samaa sinnekin <3

  8. Nimetön sanoo:

    Sun koti on mun sisustusunelma! Ite kammoksun vaaleita ja simppeleitä sisustuksia, en vain tajua, miten niissä voi tuntea olonsa kotoisaksi :–D Just täydellisen ihanalta näyttää sun asumus <3

  9. hanpi sanoo:

    ihanat nuo miranda-verhot ♥_______♥ täältä löytyy myös nuo rumbat, mut en ole voinut käyttää niitä nyt talvella/alkukeväästä kun muutin uuteen asuntoon ja verhot tulis pattereiden päälle = tulis jotain ongelmaa termostaatin/lämmityksen (näin ainakin luin netistä :–D) kans nii en ole uskaltanu laittaa niitä vielä, ehkä niistä tulee sit vaa miun kesäverhot. verhoilla saa paljon uutta ilmettä kotiin ja värikkäät jutut on aina jees :) h&m homessa on upeita tyynynpäällisiä, sisustusvimmassa tilasin sieltä myös itse muutamat. harmi vaan kun omat sisätyynyt on 40 x 40 ja monet päälliset on 50 x 50 >:

    • ia ia sanoo:

      Voi höh! Toivottavasti saat Rumbat vielä käyttöön, ne on niin ihanat :) Joo mä oon huomannut saman, että 50×50 on ylivoimaisesti yleisin, kaipaisin kans niitä pienempiä!

  10. nore sanoo:

    Jei, tykkään näistä sisustuspostauksista tosi paljon! :) Mun mielestä värikkäät yksityiskohdat on aina ihania, ja sulla on tosi kiva tyyli sisustaa. Ja eikä miten söpö toi kaktusmalja on!

    Me saatin just kaks isoa huonekasvia piristämään kämppää ja tuntuu ihanan keväiseltä. Sohvatyynyt on sitten seuraava hankinta!

    Toi viimenen kuva on tosi nätti, aurinko!<3

    • ia ia sanoo:

      Kiitos, mukava kuulla että tykkäsit! :) Joo viherkasvit piristää kyllä kummasti! Ihanaa kevättä sinne ^_^

  11. Sariska sanoo:

    Mä oon niin kyllästynyt eri blogeissa esiteltäviin koteihin, jotka otsikoidaan tyyliin ”ystäväni persoonallinen/värikäs koti” ja sitten esitellään valkoinen kerrostaloasunto valkoisilla huonekaluilla ja tekstiilit valko-mustia ja ”värikkyytenä” pidetään sit sitä yhtä vihreää sohvatyynyä ja sitä peikonlehtee ikkunalaudalla ja ehkä joku taulu jossa valkoisen seassa aavistus vihreetä. Boooooring! Sun koti on oikeesti värikäs ja just IhQ sellaisenaan. Lisää tällaista!

    • ia ia sanoo:

      Hahha, repesin tolle värikkyytenä vihreä sohvatyyny ja peikonlehti :,D Kiitos kovasti, ihana kuulla että tykkäsit jutusta!

  12. Hane sanoo:

    Sulla on kyllä ihanan värikäs koti! :D Itsekin yritän sisustaa värikkäästi, vaikka se onkin vielä vähän työn alla. Tosi kiva miten paljon jo pelkillä tyynyillä saa erilaista ilmettä. Harmi ettei täällä Oulussa oo H&M Home-osastoa. :(

    • ia ia sanoo:

      Tsemppii sisustuspuuhiin, niillä tyynyillä pääsee jo yllättävän pitkälle! :D H&M Homea saa muuten myös nettikaupasta :)

  13. Marianne sanoo:

    Tosi kiva postaus idea. :) Minulla ja poikaystävälläni on muutto alla ja tarkoituksena olisikin sisutaa siellä enemmän. Tähän nykyiseen asuntoon en viitsinyt sisustukseen kauheasti panostaa aikaa ja rahaa, kun ei viihdytty täällä. Minäkään en ole kylläkään mikään viherpeukalo, olen siis aina onnistunut tappamaan kaikki ruukkukasvit kastelemattomuuden takia. Olen kiinnostunut helppohoitoisista kasveista ja tuo kaktuspurnukkakin vaikuttais aikas kivalta. :) Valon lisääntyessä sisustusinto lisääntyy ja värien käyttö siinä. Odotan jo kovasti, koska pääsisin sisutamaan uutta asuntoamme. :)

    • ia ia sanoo:

      Voii onnea teille uuteen kotiin ja tsemppiä muuttoon! Mulla oli ihan sama juttu meidän opiskelijakämpän kanssa, mutta sitten tämmöstä kivempaa kotia on kivempi laittaakin :) Kaktus on ihan superhelppo, ja samoin palmuvehka! Eikä siis tuossa peikonlehdessäkään mitään ihmeellistä ole :) Musta tuli tämmönen semiviherpeukalo kun tajusin ottaa vaan joka sunnuntain hommaksi tehdä kasvikierroksen, kastella ne kasvit jotka on kuivia ja antaa olla niiden jotka ei :D Superhelppoa kun sen ottaa rutiiniksi jolloin sitä ei aina tartte muistella että öö pitäiskö näitä joskus kastellakin!

  14. anni sanoo:

    hahaha, mä oon miettiny aina vissiin vähän samaa kodistani. toivoisin sen olevan aikuisempi ja tyylikkäämpi ja tyhjempi, mutta ei, mä rakastan kanssa kaikkia värejä ja muuta, samalta tyyliltä näyttää kuin teillä – ja teillä näyttää hyvältä!! :) kiitos kun esittelit!

  15. Nuppu sanoo:

    Mun mielestä teillä on aivan ihana koti! <3 Niin kodikas, värikäs, inspiroiva ja pirteä. Musta on niin hienoa ja rohkeaa, että joku oikeesti uskaltaa nykypäivänä käyttää sisustuksessa kunnolla värejä. Ite en oo koskaan ymmärtäny tätä valloillaan olevaan valkoista villitystä - en ymmärrä yhtään sitä, että koko koti huonekaluja, verhoja, mattoja ym. myöten on valkoista / vaaleaa. Itelleni ainakin siitä tulee jotenkin kylmä, kolkko ja kliininen vaikutelma - ei yhtään kodikas, vaikka toki moderni ja trendikäs onkin...

    Itse suosin sisutuksessa tummaa puuta sekä väreissä mustaa ja harmaata ja joukkoon sitten vaaleampaa esim. beigeä ja valkoista. Myös hennon vaaleanpunaisesta tykkään kovasti, mutta jotenkin en sitä oikein osaa sisustuksessa käyttää... Noo, ehkäpä se on sitten sen suhteen sokka irti, jos meille pieni prinsessa tulee ;DDD

    • ia ia sanoo:

      Teidän koti kuulostaa kyllä oikein tyylikkäältä, tumma puu ja musta tuo kivaa syvyyttä :) Kunnon prinsessaöverit sitten vaan jos siihen tulee aihetta! :D

  16. iinaem sanoo:

    Kukka-asiaa: olen itse ihan tumpelo kaikkien kasvien kanssa. CVime syksynä kaupasta tarttui kuitenkin mukaan violetti saint paulia eli paavalinkukka eli african violet (google on ystävä :D), ihan perus s-marketista siis. Ja se vietti talven pöydällä ikkunan vieressä onnistuneesti, ja nyt kukkii taas! Hoito-ohje on tyyliin kastella joskus kun muistaa, ja nyppiä kuihtuneet kukat pois… muuten se pärjää kai ihan hyvin itsekseen. Eli unelmakukka tällaisille epäviherpeukaloille. :)

    • ia ia sanoo:

      Mun seuraava haaste olis saada joku kukkiva kukka pitkäaikaisemmaksi kaveriksi! Tommonen Saint Paulia on kyllä söpö, pitäiskö minunki semmoinen hankkia :) Kivan värinenkin vielä!

  17. Milli sanoo:

    On niin ihanan näköistä ja piristävää kun aina näkee vain vaaleita koteja! Oikeastaan vaikeinta on juuri värien kanssa leikkiminen, joten monet sitten vaaleaan sisustukseen senkin takia vähän taipuvat, mutta jos on pieni asunto niin vaaleus kyllä avartaa. Mutta aina voi vähän väriä laittaa sisutukseen, tuohan se kontrasteja. Itse minulla on verhot myös värillisiä niin ne jo piristää ja tyynyt.

    Kukista puheen ollen niin minulla on pari viirivehkaa, joita en ole saanut hengiltä. En osaa oikein kukkia kastella, taidan useasti kastella liikaa tai sitten ne kuivahtavat. Mehikasvitkin tahtovat kuolla, ehkä sitten muka kastelen liikaa, en tiedä… Nämä ovat pysyneet monta vuotta hengissä. Joskus ovat niin lurpallaan kun en ole muistanut kastella, suorastaan lehdet makaavat alaspäin, mutta vettä saatuaan ja taas lähtevät ”henkiin”.

    • ia ia sanoo:

      Joo tuo on kyllä totta, että harmoninen ja vaalea sävymaailma tekee pienestä kodista suuremman oloisen :) Mäkin olen onnistunut tappamaan mehikasvin! :D Viirivehka olis kyllä aika nätti, pysyykö siinä ne valkeat kukinnot miten pitkään..?

  18. Mimmu sanoo:

    Siis aivan IHANA koti! Viihtyisä, kaunis, kodikas ja ihanan värikäs! Oon aika kyllästynyt siihen vaaleusvilitykseen ja siihen että kaikilla on ne samat taulut ja huonekalut ja lamput jne. tai en ehkä siihenkään vaan siihen, että tuntuu siltä kuin koti olisi sisustettu muita kuin itseä varten. Mun sielu JANOAA värejä ja kodikkuutta-ja sun koti on just ihana!

    • ia ia sanoo:

      No kiitoksia paljon! Mukava kuulla että joku muukin viihtyy vähän värikkäämmässä kodissa, ja nimenomaan kodikkuutta nuo värit minunkin mielestä tuo :) Lisäksi me ollaan semmoisia sottapyttyjä ettei kokovalkoinen sisustus ole käytännönkään puolesta mitenkään mahdollinen :D

Kommentoi