sunnuntai 10. heinäkuu 2016

Q&A osa 4: ruoka ja muut satunnaiset

Palataan pienoisen huilitauon jälkeen kysymyksiin ja vastauksiin! Tällä kertaa aiheena kaikki satunnainen sälä, joista sai kategorisoitua ulos nyt ainakin kaikki ruoka-aiheiset. Sittenpä löytyykin vastauksia tylypahkatuvista norppien nimeämiseen.

RUOKA

Voisitko alkaa kasvissyöjäksi tai vegaaniksi? Mitä ajattelet näistä elämäntavoista?

Ei meillä syödä lihaa jokaisella aterialla enkä sitä hirveästi itse kaipaa, mutta vielä en ole onnistunut koko arkiruokarepertuaaria kasvisversioilla korvaamaan! Maitotuotteita olen viime aikoina korvannut jonkin verran kasviperäisillä tuotteilla, esimerkiksi joka-aamuiset smoothiet on nykyään vegaaneja ja kahvissakin käytän soijamaitoa, mutta esimerkiksi ulkona syödessä ruuan valintaa ei määritä vegaanisuus, vaikkakin nykyään usein kasvisversion valitsen. Mun mielestä on jo eteenpäin että pyrkii vähentämään lihansyöntiä ja maitotuotteiden kulutusta ja arkiruokavalioon kuuluu myös kasvisruuat, mutta en kuitenkaan ole alkamassa täysin kasvissyöjäksi, saati sitten vegaaniksi. Ehkä en ole vain nähnyt tarpeeksi montaa aiheeseen liittyvää kauhudokumenttia..

Olisitko valmis ottamaan vastaan vegaanihasteen?

Toki, jos eteen lätkäistäisiin kattava ja iisi reseptipaketti vegaaniruuista, joita myös tuo talouden toinen osapuoli suostuisi syömään!

Mitä karkkeja otat irtokarkkipussiisi?

Mun irttaripussi on aina tosi suklaapainotteinen! Makuunista mukaan lähtee niitä Crispy-suklaapötkylöitä joita on konvehtirasioissa, amerikanpastilleja, pähkinä-M&M:siä, kukkakonvehteja, susupaloja, mitä tahansa kookosta sisältäviä suklaajuttuja, kääreissä olevia Fazerin suklaakarkkeja.. Jos muutama epäsuklaa pitää valita näön vuoksi, niin peikonmarjat, mansikkajauhikset, lumipallot ja hedelmäiset missä X:t.

qaruoka4

Lempikahvimerkki? Ja pitääkö sen olla just sitä tiettyä kahvia vai onko vaihtelu virkistävää?

Vaikka juon paljon kahvia, niin en juurikaan maista eroa eri kahvien välillä.. :D Kotona juodaan ihan perus Juhla Mokkaa, mutta lähes kaikki kelpaa mitä mun mukiin kaadetaan.

Paras Fazerin suklaa? Ylipäätään lempparisuklaa?

Fazerina ja Geisha!

Lempijuoma?

Zero-Cola ja maitokahvi.

qaruoka7

Missä järjestyksessä ne juustot ja kinkut nyt kasataan leivän päälle?

Jos kinkkua pitää laittaa niin ensin se kinkku, sitten juusto, sitten tomaatti, sitten muut vihannekset. Jos mukana on salaatinlehti, niin ensin salaatti, sitten kinkku ja juusto ja sitten tomaatti ja sitten muut vihannekset. Tää ei oo leikin asia :D

Lemppari jäde? Lempijätskikiskajätskimaku?

Ben&Jerry’sin Peanut Butter Cup oli mun lemppari siihen hetkeen saakka, kunnes sain tietää, että purkillisessa on koko päivän kaloritarpeet.. Lakritsijäätelö on ihanaa, varsinkin se Ingman Creamy Englannin Lakritsi! Kioskilta valitsen minttusuklaan jos siinä on suklaahippuja. Täällä Helsingissä pitäis kyllä päästä testaamaan Helsingin jäätelötehtaan makuja!

Tykkäätkö teestä?

Tykkään joo, vaikka aika harvoin sitä itselleni keittelenkin.

qaruoka2

Jos pitäisi nimetä vain yksi ruoka jota saisit ainoastaan syödä koko loppuelämäsi, niin mikä se olisi?

Hampurilaiset, jos niitä sais vaihtelevilla täytteillä! Ja jos ne olis terveellisiä..

Minkä tyyppinen ruoka on sun mieleen? Onko lempiravintoloita?

En ole mikään suuri ruokahifistelijä. Etnisissä ruokapaikoissa tulee käytyä tosi harvoin, mutta nepalilainen ja kiinalainen on ihan jees. Lähtisin toki testailemaan uusiakin makuja jos mut joku semmosiin paikkoihin veis! Ennemmin tykkään ihan niinkin laimeista jutuista kuin hyvät hampparit ja pitsat.. :D Täällä Helsingissä hyvää ruokaa on tarjonnut esimerkiksi Fafa’s, Naughty BRGR, Puttes ja Kuja Bar&Bistro. Saa kertoa teidän lemppariravintoloita kommenttiboksissa että pääsis testaamaan jotain uuttakin!

qaruoka8

Ruokabravuurisi?

Meidän vegepizza on sairaan hyvää!

Lempiruoka?

Meidän vegepizza :D Lisäksi kaikki äidin ruuat tietenkin.

Mitä söisit viimeisellä ateriallasi?

Superhyvän hampparin, rapeita maalaisranskiksia hyvällä dipillä ja ison zero-colan.

SATUNNAISET

Jos olisit Tylypahkassa, mihin tupaan kuuluisit?

Varmaan johonkin nössöön Puuskupuhiin :D

Jos olisit saanut keksiä nimen Norppaliven norpalle (josta tuli Pullervo), minkä nimen olisit antanut?

Neppari!

Matkustaisitko mieluummin avaruuteen vai merenpohjaan?

Jossain turvallisessa tankissa merenpohjaan.

Tämänhetkinen puhelimen taustakuva+lukitusnäyttö?

Taustakuvana taitaa olla jotain geneerisiä omenapuun kukkia, lukitusnäyttö sama. Taisin vaihtaa lumisadetaustakuvan pois vasta toukokuussa..

Pelailetko ikinä puhelimella? Jos, niin mitä?

En ole pitkään aikaan pelaillut mitään, mutta muutama vuosi takaperin hakkasin Candy Crushia aika antaumuksella. Puhelinpeleistä puheen ollen, tuo toinen alkoi just asentamaan mulle jotain Pokemonin livepyydystyspeliä..

qaruoka5

Inhokki ja lemppari GoT-hahmo?

Lemppari Tyrion Lannister, inhokki Ramsay Bolton.

Paras päivä ikinä?

Vapaapäivä, aamulla iso kuppi hyvää kahvia ja smoothie, päivällä jotain kivaa tekemistä aurinkoisessa kesäsäässä hyvässä seurassa ja hyvä lounas, iltapäivällä vois alkaa satamaan vettä ja olis pakko mennä sisälle, kotiintilattu iltaruoka, irttaripussi ja pienimuotoinen maraton hyvää sarjaa, lopulta nukahtaminen tietäen että huomennakin on vapaapäivä!

qaruoka3

Onnennumero?

9 tai 21.

Mitä unta näit viimeksi?

Viimeisin tais olla joku todentuntuinen uni töistä. On se kumma, kun on lomalla niin töissä ollaan sitten näköjään öisin unissa.

Ootko tavannut julkkiksia? Ketä?

Livenä oon nähnyt esimerkiksi Bob Dylanin, Phil Collinsin ja Kanye Westin, hehhe.. Jotain Suomen semijulkkiksia on tullut nähtyä esimerkiksi blogikekkereillä ja työn puolesta asiakkaina. Useimmiten mä oon niin huono rekisteröimään ympärillä olevia ihmisiä, että en hoksais vaikka Elvis tulis kyselemään että missä on Kiasma. Yleensä seuralainen saa huomauttaa mulle että etkö huomannut kuka toi oli :D

Minkä supervoiman haluaisit?

Kyky tehdä hyvää ruokaa. Hahhah.. Teleporttaus olis toinen kova!

qaruoka1

Montaako tyynyä käytät nukkuessasi?

Yksi riittää mulle. Tosin eräs tarvitsee enemmän, joten sängyssä taitaa pyöriä yhtäaikaa joku neljä tyynyä.

Toivotatko ennemmin ”öitä” vai ”hyvää yötä” vai mitä?

Hyvää yötä.

Mitä Jaripekalle kuuluu ja onko teidän muilla kasveilla nimiä? Kuinka peikonlehti jaksaa?

Jaripekka alkoi sairastella jo keväällä, ja nyt näyttää siltä, että hänet on parasta päästää vehreämpään tuonpuoleiseen biopussin kautta. Muut kasvit sen sijaan voivat oikein hyvin, kultaköynnös kiipeää hyvää matkaa kohti kattoa, peikonlehti on erittäin virkeänä ja kaktuksissakin on vielä pikkuruiset kukat kiinni! Tartteis varmaan nimetä nekin kun ovat olleet ansiokkaasti perheenjäseniä jo lähes vuoden verran.

qaruoka6

Kuinka usein käyt Ikeassa?

Haha, luulis että kun se on tuossa ilmaisbussimatkan päässä että tulisi käytyä usemminkin, mutta viime kerta oli joskus alkusyksystä.

KUMPI KAMPI

Avaruus- vai maailmanympärysmatka?

Maailmanympärysmatka, avaruudessa on liikaa liian isoja asioita. Mulla on itsediagnosoitu megalofobia!

Pizza vai hampurilainen?

Hampurilainen.

1 ystävä vai 10 kaveria?

1 ystävä

Mäkkäri vai hese?

Hese

Syksy vai kevät?

Syksy

Enemmän kissa- vai koiraihminen? Vai joku muu eläinihminen?

Koiraihminen

Lakritsi vai salmiakki?

Salmiakki.

Jospa nämä riittäis tälle iltaa! Nyt me lähdetään pienelle iltalenkille etsimään Pokemoneja. Mitähän tästäkin vielä tulee..


Saatat pitää myös näistä:

24 Responses to “Q&A osa 4: ruoka ja muut satunnaiset”

  1. Noora sanoo:

    En kyllä nyt pääse yli tosta sun leivänpäällis vastauksesta. Siis mitä!? Juusto eka ja sit kinkku päälle! :D niin se on kaikkialla jos kahviloissa on leipiä, kaikissa mainostus yms kuvissa on kinkku päällä, juusto on isompi niin se kuuluu sinne alle! :D

    • ia ia sanoo:

      Haha :D Tää on joku psykologinen juttu, mä en nimittäin halua nähdä sitä kinkkua.. :D

    • mju sanoo:

      Pikaisen Googlen kuvahaun avulla suoritetun tutkimuksen mukaan molempia havaitaan, mutta juusto päällä vie voiton. Päti niin suomen- kuin englanninkielisillä hakusanoilla. Joku voi laajentaa tutkimusta. :)

      Ja tomaatti juuston päällä kosteuttaa joskus sen juuston sellaiseksi limaiseksi.

      • ia ia sanoo:

        Hei mahtavaa, kiitos panoksestasi tähän tutkimuskohteeseen, arvostan!! :D Mun tomaattiteoria on että ne siivut pitää allaolevat juustot, kinkut ja salaatit painon alla paikoillaan!

  2. Sani sanoo:

    Vegaanihaasteeseen liittymällä saa muuten joka päivä aina uusia reseptejä, venkkejä ja tietoa! Itse liityin aikanaan ihan niiden takia vaikkei kuukausi mennyt kokonaan vegaanisti ja jöin kuitenkin sille tielle!

  3. Petra sanoo:

    Mun on pakko vähän (hyväntahtoisesti) älähtää tuolle ”nössöön Puuskupuhiin” – puuskupuhit ei ole nössöjä! :D Ne on ahkeria, kilttejä, rehellisiä, lojaaleja ja oikeudenmukaisia, aina valmiita auttamaan niitä jotka apua tarvitsee (etenkin ystäviään), kaihtavat ilkeilyä ja kaikenmoista epärehellisyyttä, ja tavoittelee maallisen omaisuuden sijaan kokonaisvaltaista onnellisuutta. Puuskupuheja pidetään yleensä nössöinä koska ne ei ole yhtä kilpailuhenkisiä kuin esim. luihuiset tai rohkelikot, ja koska puuskupuhit ei pidä itsestään niin isoa äläkkää. Mutta mun mielestäni ahkeruudessa, kärsivällisyydessä ja onnellisuuden tavoittelussa ei ole mitään nössöä! Olis ihanaa jos kaikki maailman ihmiset olisi puuskupuheja, miten kaunis maailma meillä olisikaan. ♥ (Perustelen vikaa lausetta sillä, että Puuskupuhista on tullut (Tylypahkan tuvista) kaikista vähiten pahoja velhoja ja noitia.) Ja hei, ei unohdeta että Newton Scamander (jonka suomennettua nimeä en muista), josta tää syksyllä ilmestyvä leffa Fantastic Beasts and Where to Find Them kertoo, oli puuskupuh!

    Sori avautuminen, tiiän ettet tarkottanu pahalla tota kommenttia. :D Mutta jotkut tarkottaa, siksi otan aina vähän henkilökohtasesti kun joku yrittää nössötellä puuskupuheja.. ketkä jäivät tokana tupana rohkelikkojen kanssa auttamaan Voldemortin tapossa v. 1998 Tylypahkan taistelussa, olisko olleet puuskupuhit, oliko häh!

    Juuh, lopetan tähän. :D Terveiset ikuiselta Potter-fanilta ja ylpeältä puuskupuhilta!

    • ia ia sanoo:

      Haha ihana kommentti :D No okei pyörrän puheeni, oon ylpee Puuskupuh! ;D Itte kerran ne kirjat lukeneena en ole niin fani että olisin osannut ajatellakaan moisen kommentin loukkaavan!

  4. L sanoo:

    Hyvää yötä! Tiiijäkkö mä oon tehnyt tutkimusta, että kaikki mun tutut mua lukuunottamatta sanovat öitä. Hyvää yötä on paljon suloisempi! :D

  5. Cerp sanoo:

    Helsingissä kannattaa ehdottomasti testata Stone’sin burgerit! <3 Ja lisukkeeksi uppopaistettua polentaa, omnom. Sijaitsee siinä Keskuskadulla. Kuja on kyllä hyvä kanssa, pitäis uudemman kerran käydä siellä tässä kesän aikana. Treffipubi odottaa vielä testausta, siitäkin kuullut tosi paljon hyvää.

    • ia ia sanoo:

      Mä oon kuullut kans Treffistä paljon hyvää! Stone’s on puolestaan tuntematon, kiitos vinkistä, täytyy ehdottomasti testata :)

  6. Annika sanoo:

    Oli pakko kommentoida, kun eksyin sun blogiin pitkästä aikaa! Tiedätkös, luin sun blogia jo vuonna 2008, miltä ajalta nuo ekatkin postaukset jo on. Vaikutit sillon mun mielestä niiiin coolilta ja vanhalta, kun itse olin niin pikkunen sillon! Nythän olen siis itse aloittelemassa abivuotta, joka sulla sillon 2008 oli käynnissä. Tosi kummallista! :D Luin nostalgisuuden vuoksi niitä vanhoja postauksiakin äsken. :D Pariin vuoteen en enää ole muistanut täällä käydä, kunnes nyt taas päädyin tänne. Sulla on kyllä hieno blogi ja hieno tyyli etenkin! Ja koska nyt tuli luettua sun vanhoja postauksia, saanen kysyä kuinka ihmeessä valmistauduit pitkän matikan kirjoituksiin? Nehän tässä itsellä ensi keväänä edessä, mutta kauhistuttaa koska matikan kurssiarvosanat on ollut kuin aidosti vähenevä funktio. :D Ja hieman astetta henkilökohtaisempi kysymys myös, tapasitko sun poikaystävän lukiossa?
    Hyvää kesän jatkoa! :)

    • ia ia sanoo:

      Hehe, kiitos kommentista! Hauska kuulla että oot niinkin kauan sitten juttujani lueskellut ja ihanaa että eksyit tänne taas ^_^ Apua, en mä kyllä muista enää niin muinaisia juttuja.. Taisin vaan järjestelmällisesti käydä kaikki kirjat läpi, tein niitä tehtäviä, ja lopuksi sitten jotain vanhoja yo-kokeita. Hulluna tsemppiä kirjoituksiin! Netti on varmasti nykyään pullollaan hyviä lukuvinkkejä! Itseasiassa alettiin seurustelemaan kun oltiin vielä yläasteelaisia :D Eri kouluissa tosin. Sama lukio kylläkin käytiin!

  7. Liinu sanoo:

    Oi miten olikin mukavaa lueskella sun blogia taas pitkästä aikaa, kun näin lomalla on ollut vähän taukoa. Oon sataprosenttisesti samaa mieltä sun kanssa tosta leipäasiasta, hyvä sä! Liian harvoin tulee vastaan ihmisiä, jotka ymmärtää noin hyvin leivän kokoamisen salat… xD
    Haha, ja pakko nyt jakaa tähänkin, että just kuulin uutisissa joidenkin amerikkalaisten poikien eksyneen yksityisalueille asti etsimään niitä pokemonejaan… Että olkaahan te toki varovaisempia ;)

    • ia ia sanoo:

      Kiva kun palasit lukemaan ^_^ Haha, leipäsamis! Joo on kyllä muutaman kerran huomio ympäröivään maailmaan herpaantunut poksumetsästyksen kanssa, onneks me metsästetään poikkiksen kanssa samalla puhelimella niin toinen voi olla vähän enemmän kartalla siitä ympäröivästä maailmasta kun toinen kulkee nenä kiinni puhelimessa :D

  8. Riikka sanoo:

    Nään melkein punasta kun joku puhuu irttareista, ne on irtsareita.. :D :D

  9. papu sanoo:

    Kivoja rafloja on ainakin siltasen yhteydessä sijaitseva vietnamilaista tarjoava Lie Mi (plussaa isosta terdestä näin kesäisin!), vegepainotteinen Onda, OmNam (pelkkää vegeä), BasBas (pöydän saaminen tosin suht haastavaa) ja tietysti Sandro! Jos haluaa vähän fancympaa, niin Grön oli aika hauska kokemus eikä mikään ökykallis (4 annoksen menu 49e).

    Kahviloista lemppareita puolestaan on Sävy, Bergga, Kuppi&muffini, Kokko, Suvanto ja Sisdeli. :—-) harmillista tosin että monet kahvilat lomailevat heinäkuussa… Ehkä näistä sait jotain uusia vinksuja :)

    • ia ia sanoo:

      Kiitos hurjasti vinkeistä, mahtavaa! Noista sun mainitsemista oon itseasiassa testannut vain Kuppi&Muffinin, joten tuostahan riittää oikein kivasti syömistä tekemistä kesään :)

  10. annikki sanoo:

    bowwowwow onks jossain tein vegepizzan resupti esil? 8) kiitti etukäteen!

  11. Halla sanoo:

    Misä olet? :(

Vastaa: Cerp