perjantai 26. elokuu 2016

pakkaamissaaga

Noniin, kolmen päivän pakkaamissaaga on aloitettu! Siinä, missä esimerkiksi tuo talouden toinen osapuoli pakkaa heittämällä avonaiseen laukkuun suoraan pyykkinarulta kaikki puhtaat asiat ja käärimällä hammasharjan hedelmäpussiin (vaikka mä kuinka tarjoan näppäriä nyssyköitä ja pussukoita?!), niin mulla siihen prosessiin kuuluu vähintään se kolmen vuorokauden listojen laatiminen, vaatteiden koerullaukset, matkameikkien testaamiset sekä yleiset mielikuvaharjoitukset pakkaamuksieni kanssa elämisestä. No okei, ehkä mä nyt ihan vähän liioittelen..

oranssineulekukkapaita2

Ehkä syy mun pakkaamisen näennäiselle ylihaastavuudelle piilee siinä, että oon mestari harhautumaan itse asiasta. Päätän pakata meikit, mutta löydän itseni pesemästä kaikkia meikkisiveltimiäni. Päätän pakata vaatteet, mutta yhtäkkiä huomaankin analysoivan sukkahousukokoelmaani. Öö okei..

4

Löysin mä eilen suhteellisen kivuttomasti kivanoloisen vaatesetin, mutta käytännöllisyys meinaa olla vähän hakusessa. Haluan esimerkiksi ehdottomasti mukaan pitkän puuvillahameen, joka painaa kuin synti, ja menee ryppyyn katseestakin. Enkä halua pukea sitä matkan ajaksi, enkä löytänyt hotellimme sivuilta tietoja silitysraudan saatavuudesta..

oranssineulekukkapaita

Ainiin, kuvissa taas toissapäiväinen vaatekerta! Niille mustille suikalechoker-kaulakoruille en ole onnistunut lämpeämään sitten ollenkaan, mutta jostain kumman syystä tuo omista koruvarastoista löytynyt ketjukaulakoru pikkuruisilla tähdillä on alkanut näyttämään yllättävän kivalta vaikka aikaisemmin tuomitsin sen sovittamatta ostetuksi hudiksi ihan liian lyhyellä ketjulla.

oranssineulekukkapaita3

Nyt mä lupaan vaan laittaa laukkuun asiat joita luulen tarvitsevani seuraavan viikon aikana, ja laittaa laukun kiinni. Ah, miten yksinkertaiselta se kuulostaakaan!


Saatat pitää myös näistä:

10 Responses to “pakkaamissaaga”

  1. Nimetön sanoo:

    Oot niin söpö!

    Hei haluaisitko kertoa tai tehdä ihan oman postauksen aiheesta pikkukaupungin kasvatti Helsingissä? :D Mä olen itse pieneltä paikkakunnalta kotoisin ja luultavasti lähiaikoina täytyy muuttaa Helsinkiin työn perässä. Ja nimenomaan täytyy, en haluaisi! Liian iso ja pelottava paikka minulle, joka on tottunut rauhaan ja pohjoisen meininkiin. Vertaistukea siis kaipaan, ja kovasti! :D

  2. Myy sanoo:

    Mukavaa reissua, pian nähdään:)

  3. Viivi sanoo:

    Ihanan pirteä asu! Mistä tuo neule on? Tosi kivan syksysen värinen! :)

  4. elmatar sanoo:

    Huuu, kuulostaa tutulta toi pakkaamisesta harhautuminen! :D

    Miä kyllä harhaudun myös ihan aina kaikesta tekemisestä, esimerkiks siivoamisen sijaan keksin aina jotain muuta. Parhaimpia/pahimpia on ne hetket, kun puoliso tulee kotiin kun oon aamulla julistanu tulevan päivän olevan ”supertehokas siivouspäivä”… Usein hän löytää minut lattialta penkomassa yhtä ja samaa laatikkoa jo kolmatta tuntia, pöyhimästä justkin sitä sukkahousulaatikkoa tai pelaamassa tabletilla pianopeliä. ”Kyl miä oon siivonnu jo monta tuntia, tää on vaan nyt luova tauko hei..” Ei mee koskaan läpi :c :D

    • ia ia sanoo:

      Hahhah, tuo kuulostaa niin tutulta :D Miten sitä alkaakin sillä hetkellä kiinnostaa niin mahdottomasti kaikki muu paitsi se siivoaminen!

  5. H sanoo:

    Siis VAAN kolme päivää? Amatööri.. ;) oon siis täysin samanlainen, lisättynä sillä, että yritän aina ottaa mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, eli suunnitella asukokonaisuudet täydellisiks muutamien vaatekappaleiden ympärille. Tätä vaikeuttaa vaan se, että oon fiilispukeutuja, ja fiilis vaihtuu joka päivä ja matkalaukun sisältö siis siinä samalla :D ah näitä elämän suuria ongelmia :)

Kommentoi