keskiviikko 28. syyskuu 2016

viisi asiaa viime päiviltä

Mitä ihmettä oikein tapahtuu, onko mulla elämä vai mitä kun blogiraportointi on ollut yhtäkkiä ihan laittoman pitkällä tauolla?! Pitäiskö tästä jo huolestua.. Mutta sitten viime näkemän olen ennättänyt:

bday2

Viettämään yhden illan tiara päässä, ekaa kertaan varmaan sitten viisvuotissynttäreideni. Tiaran lisäksi sain kavereilta muutenkin ihan huikeen synttärilahjan: vadelmajugurtin makuista alkoholiasiaa sekä shottilasin. Musta tuntuu että täytin 17 enkä 27 :D (Upea tiaraensembleni näkyi mm. snapchatin puolella, sadekaari -nimimerkin takaa löytyy aina joskus välillä jotain!)

Käyttämään kahdesti uutta vähänliianhienoa mekkoani: Ensin synttärilounaalla keskiviikkona mikon kanssa käydessä, ja sen jälkeen ihan vaan tuikitavallisena torstaisena työpäivänä. Vähän ehkä oli ylipukeutunut olo.. Mutta kattokaa miten kiva tuo selkäosakin on!

bday1

Syömään kolmea eri synttärikakkua. Eka ”kakku” oli törppö Ben&Jerrysiä, valittiin meidän oikeina syntäreinä iltaherkuksi kummallekin omat tonkat ja majoittauduttiin kattomaan törppöinemme Netflixiä jonka jälkeen nukahdettiin päikkäreille. Villi synttäri-ilta :D Toinen oli lauantaina kaverin leipoma mutakakku, ja kolmas oli sunnuntaina maisteltu mehevä suklaakakku sukulaisen synttärijuhlilla. Miten musta tuntuu, että ainakin 80% kaikista tuntemistani ihmisistä on syntynyt syyskuussa??

bday4

Saamaan lahjaksi neljä eri syötävää asiaa samassa paketissa. Pussillisen suklaapäällysteisiä marenkeja, sekä kolmea sorttia erilaisia näkkileipiä. Jep, näkkileipiä. Tädiltä saa aina randomeimmat lahjat :D

Ripustamaan viisimetrisen viirin pitkin seiniä lauantaina. (Okei, oikeasti se viiri oli 10-metrinen, mutta ei mun viimeaikaisessa elämässä ollut sisältöä nyt ihan kymmenenkohtaiseen listaan asti!)

bday3

Mekko H&M, kengät Vagabond, kynnet Essie Chillato


Saatat pitää myös näistä:

18 Responses to “viisi asiaa viime päiviltä”

  1. Marie H sanoo:

    Aivan ihana mekko!

  2. Saarai sanoo:

    IHANA TUO MEKKO!!!!! <3

  3. Elinakoo sanoo:

    Ihana mekko! Eikä minusta vielä ollenkaan liian hieno :)

  4. Martsa sanoo:

    Onpa tosiaan kaunis selkä tuossa mekossa! Ja toi vika kuva susta on kerrassaan upea!

    Onko muuten sitä vikaa Q&A:ta vielä tulossa? ^_^ Vai muistanko nyt ihan väärin, oliko ne jo kaikki postattu :D

  5. Heidi sanoo:

    Aivan ihana mekko! ♥

  6. Janica sanoo:

    Ihana mekko! Sitä vadelmajugurttia en ole maistanut, mutta samalta merkiltä löytyy myös sellanen joka maistuu aivan mansikkapirtelöltä, liian hyvää! :)

  7. kamerakysymys sanoo:

    Hei! Sullahan on ollut se Olympuksen Pen e-pl7 kamera? Voiko sillä perusobjulla jotenkin ottaa asukuvia, jossa tausta blurraantuu, eli siis aukkoa pienentämällä? osaisitko neuvoa miten ja millä asetuksella se onnistuisi :) Kiitos jo etukäteen ja kiitos ihanasta blogista <3

    • ia ia sanoo:

      Valitse valikkorullasta A ja rullaa sitten sillä viereisellä rullalla aukko pienimmäksi mahdolliseksi! Tällöin sinä määräät aukon mutta kamera säätää itse valotuksen ja suljinajan. Itse käytän paljon enemmän tuota iisimmin hallittavaa puolimanuaalia kuin täysmanuaalia. Mukana tulevassa objektiivissä suurin aukko (eli siis pienin arvo) on kuitenkin muistaakseni vain 3.5, joka ei blurraa taustaa yhtä tehokkaasti kuin suuremman aukon sallivat kiinteäpolttoväliset objektiivit. Mutta mitä kauempana itte oot taustasta niin sitä voimakkaammin se blurraantuu :)

  8. Tytti sanoo:

    Komppaan muita kommentoijia – törkeen nätti mekko! Mistä tuo on?

  9. Minä vain sanoo:

    Onkohan meillä sama täti, kun minunkin antaa aina kaikista mielikuvituksellisimmat lahjat?? :D
    Ps mekko ei näytä omaan silmään yhtään liian juhlalliselta, racerback tekee siitä just katu-uskottavan arkeenkin!

Kommentoi