perjantai 16. joulukuu 2016

viime viikonloppu kuvina

Pitkästä aikaa kuvapläjäys! Kävin piipahtamassa viime viikonloppuna kotikonnuilla. Siis kirjaimellisesti piipahtamassa, hyvä kun hädin tuskin yhtä kokonaista päivää ehdin olla kaupungissa ennenkuin otin jo yöbussin takaisin.. Ei ehkä se viisain vaihtoehto sittenkään viettää vapaa viikonloppu varsinkin kun matkaa taittoi sen 8,5h suuntaansa, mutta kerkesihän tuota siinäkin ajassa! Otin viikonlopun missioksi kuvata kerrankin jotain, kamera kun yleensä tuppaa pysymään turvallisesti laukun pohjalla koko reissun ajan. Tällä kertaa sitten turisteiltiin kuin ei oltais koskaan koko kaupunkia nähtykään, haha.

joului3

joului2

Lähdin soitellen sotaan eli villakangastakilla joulukuussa pohjoiseen. Virhe. Älä usko veljeen joka on ainoana sitä mieltä että hyvin tarkenee, turhaan sitä toppatakkia.. Ne oli varmaan siellä armeijassa talvipatikassa sata päivää pelkkä sudennahka niskassa avojaloin tai jotain, kyllä kai siinä ny karaistuu. Aluksi koitin esittää tarkenevaista ja poseerata jopa reteesti takki auki (no koska neuleen raidat mätsäsi takkiin!), mutta loppuvaiheessa lainattiin äidin kaapista sekä ylimääräistä villapaitaa, huivia että rukkasia.

joului5

Vaikka kuinka änisin kylmyydestä (joka nyt johtui ihan täysin siitä edellämainitusta omasta hölmöstä alipukeutumisesta), niin aii että teki hyvää nähdä lunta! Kunnon puiden oksia painavaa, jalkojen alla narskuvaa lunta. Niin, ja ehkä sitä pakkastakin oli vähän ikävä, kun taivas on kuulas ja hengitys höyryää. Ja se kun kylmyyden tunkeuduttua luihin ja ytimiin pääsee saunaan.. Aah.

joului6

Ehdin kurkata paikalliset joulumyyjäiset!

joului13

joului9Miten söpö tuo lankakeräkranssi! Mites olis, heittäiskö itekin lankalaatikon jämäkerät rinkiläksi.

joului12

joului11

joului10

joului8

Ulkona torillakin oli myyjäiset.

joului7

Sain just ja just napattua karpalokuvan ennenkuin sormet jähmettyi ikiroutaan.

joului14

joului15

joului16

Miniminivisiittiin mahtui myös..

joului1

..maailman sympaattisimpia epäonnistuneita pikkutorttuja..

joului4

..aamupala niin aikaisin aamulla että oli vielä hämärää.. (öö okei kello oli jo jotain 10.)

joului17

..sekä Saara Aalto -kisastudio viinin ja pikkupurtavan kera.

Bussimatka takaisin kotiin oli muuten täysin oma ohjelmanumeronsa sekin: Parin tunnin ajelun jälkeen kyytiin nousi melko äänekäs joukkio ihmisiä, joilla juttua riitti. Kello kolmelta aamuyöllä. ”Ai jäiks se sun redbulli? No ostetaan jos tää pysähtyy jossain!” Ette muuten osta. Ihan kuin bussin tuplapenkillä sikiöasennossa yöunen saanti ei olisi haastava missio jo itsessään, niin koita siinä vaipua uneen kun tajuntaan tunkee juttua siitä, kuinka yhdellä on mukana reissussa kahdet farkut mutta toisella kahdeksat. Tällä samalla toisella on mukana myös viidet kengät ja neljä mekkoa. Ensimmäisellä on puolestaan kahdeksat alushousut. Ja ei, luvut ei ole keksittyjä, vaan ne tallentui mun kovalevylle hyvin tiukkaan, niiden yöunien sijaan.. Ja maanantaiaamuna olin taas perillä kotona kuuden aikaan, työt alkoi kymmeneltä. Että niin :D Ehkä mä ens kerralla mietin vielä kahdesti noita yöbusseja, varsinkin jos edessä on ehkä vuoden rankin työviikko.. Mutta alkaa jo sekin olla pikkuhiljaa voiton puolella! Ja hei, kohta joulu ja taas takaisin lumisiin maisemiin!


Saatat pitää myös näistä:

20 Responses to “viime viikonloppu kuvina”

  1. Sanjana sanoo:

    Höh, villakangastakkihan on se lämpimin takki pitäs kokeilla toppista, oiskoha vielä lämpösempi..

    Mut hei, ihanan kuuloinen viikonloppu, matkoja lukuunottamatta ^^ rentouttava varmaan

    Ja samaistun yöbussin nihkeyteen, tultiin pari viikkoa sitten Helsingistä Joensuuhun Onnibussilla melkein 7h. Oltiin superväsy ku oltii tulossa Berliinistä ja aamulla aikaisin lähetty. Sit bussiin sattuu meluava joukko espanjalaisia, jotka puhu kovaa ja nopeaa kuin Serranon perheessä konsanaan ja jossain vaiheessa keksivät ottaa videopuhelun kaverilleen läppärillä…. Ja äänet täysillä kaikki yhteen ääneen huutaen toki se tunnin puhelu suoritettiin :D meinasi hajottaa, ei vaan kainuulainen osaa sanoa mitään siinä hetkessä vaan mutisee yksinään :’D jospa pääset ens kerralla mukavammin tulemaan.

    • ia ia sanoo:

      Ei oo kyllä toppatakin voittanutta :D Haha voi ei, voin niin kuvitella sun bussimatkatuskan! Se on kyllä niin perus että pään sisällä miettii kymmenen nasevaa keinoa sanoa että nyt jumalauta hiljaa, mutta sitten ei kuitenkaan saa mitään sanotuksi :D

  2. PinkLady sanoo:

    Ullan unelma… <3 tunnistin astioista! Jospa itsekin pistäytyisi joululomalla taas siellä :)

  3. Marie H sanoo:

    Ihania tunnelmia näissä kuvissa. Ja aivan ihana tuo lankakeristä valmistetut joulukranssit, tykkään!

    Ihanaa joulua sinulle!

  4. Halla sanoo:

    Kuvapläjäykset on just parhaita! :>

  5. E-S sanoo:

    Äh varmasti rasittavaa joutua kuulemaan muiden juttuja yöbussissa nyt varsinkin, jos muuten voisi nukkua… Mua tahtoo joskus päivälläkin nyppiä julkisissa liikkuessani kaikkein äänekkäimmät tarinanvaihdot ja välillä tarkoitushakuiset jutut, jotka joskus jopa halutaan tuntemattomien korvillekin julistettaviksi ja odotellaan reaktioita. En oo muuten korvakuuloketyyppiä, mutta tästä syystä on kyllä tullut harkittua että pitäisikö alkaa kuulokekansalaiseksi ja välttyä muiden turhilta keskusteluilta. :)

    • ia ia sanoo:

      Tuo on kyllä kans välillä tosi ärsyttävää! Mä seilaan julkisissa yleensä niin outoihin aikoihin ettei siellä ennen aamuseiskaa onneks ole juuri ketään josta ääntä lähtis, mutta sen kerran kun ruuhka-aikaan joutuu matkustamaan niin on se kyl tuskaa :D

  6. Nannah sanoo:

    Se on vissiin itsekin mentävä yöbussilla Kajaaniin, sillä tuo vasemman puoleinen lankakeräkranssi on niiin suloinen! Aaah <3

  7. Salkko sanoo:

    Olipa kiva postaus! Tykkään näistä pidemmistä ja päiväkirjatyylisistä jutuista, tulee ihan vanhat blogiajat mieleen :-D

  8. Janica sanoo:

    Herranjestas miten ihania kuvia <3 Niiiin ihana tunnelma näissä :-)

    Janica K.

  9. Anni sanoo:

    Tätä oli tosi kiva lukea, ja niin kauniit kuvatkin!

    Itsestäni ainakin tuntuu, että viikonloppuvisiitit kotipaikkakunnalle pohjoiseen piristää pitkästä matkasta huolimatta, on se sen arvoista. On tosin hassua huomata, miten paljon lämpimämpi eteläisemmässä Suomessa todella on! Jotenkin vielä pohjoisessa asuessani väitin aina, että ”ei täällä niin kylmä oo”, mutta kyllä se vaan oikeasti on… :D

    • ia ia sanoo:

      Joo, kyllä noi lämpötilaerot konretisoituu vähän liiaksikin tuossa reissatessa, kun kotoa lähtiessä tarkenis puolella siitä vaatemäärästä, millä pitää varustautua :D Kiitos, kiva kun tykkäsit!

  10. Ellu sanoo:

    Voi ei, tuo bussimatka kuulostaa kyllä varsinaiselta kärsimykseltä :D tulee mieleen se, kun itse saan kuunnella suunnilleen joka yhteiskuntaopin tunnilla takana istuvan kaksikon juttuja… ”Voitais mennä tänään Zaraaan ja sitten tonne ostamaan mustat farkut kun ne meni mulla just rikki…” Ym. vastaavaa täysin turhaa löpinää plus keskusteluja siitä miten pitää vetästä vähän alkoholia ennen lukiobileitä jossa juodaan vielä lisää… Ärsyttää kuunnella sellaista just sen aineen tunnilla joka sattuu kiinnostamaan :D jollakin kerralla kaverin pää varmaan räjähtää ja se sanoo niille jotain hiljentääkseen ne ettei mun tarvitse :D

    • ia ia sanoo:

      Voi ei, tunnilla jos milloin sais olla turvat rullalla ylimääräisistä asioista! Ärsyttävää tuommonen, koittakaa saada ne jotenkin hiljaiseksi :D

Kommentoi