perjantai 10. helmikuu 2017

muutama värikuva

Vaikka mustavalkokuvat tyylikkäitä onkin, niin alla kuitenkin neljä värikuvaa jotka oon napsaissut viime päivien varrelta erityisesti sykähdyttäneiden värimaisemien ääreltä. Värimaisema? Kato perhana, pitäiskö alkaa kaunokirjailijaksi!

colors1

Tämän kevään lempihuulipuna löytyi Monkin alekorista. Se on täydellinen kirkas vaalea korallinoranssi! Koin myös erityisen suuria riemunhetkiä tuon pienen pahvihylsyn kanssa, miten nätti. Ostin myös tuon allanäkyvän vihkon eurolla. Tarvitsinko jälleen yhtä uutta vihkoa? Ehkä en, mutta tarvitsin tuon kannen printin.

colors3

Monkista löytyi myös kuosi, joka miellytti silmää pitkästä aikaa jotenkin erityisen paljon. Olin niin lähellä ostaa samaa kuosia taas sekä raskausperunasäkkiä muistuttavan mekon että kireän antavan trikoopaidan verran (jep, tosi mua..), mutta päädyin kuitenkin vain yhteen vaatekappaleeseen, vähän maltillisempaan pyjamapaitaa muistuttavaan yläosaan. Muttakun oranssia, mintunvihreää ja deniminsinistä samassa, nam! Paita on ollut nyt viikon sisään kolmesti päällä, kuvamateriaalia tulossa.

colors2

Uudet tussit ilahduttaa yhä edelleen, hah. Oon taas käynyt mielensisäistä kamppailua siitä, että raaskinko heittää nuo muoviset pakkaukset roskiin, kun en niissä kuitenkaan tusseja säilytä. Mutta kun nätit alkuperäispakkaukset! Voitte vaan kuvitella, minkälainen oman elämäni himohamstraaja mä oon.. Oikeesti, varmaan 4/5 mun laatikoston sisällöstä on laatua ”mutta kun tässä hintalapussa oli niin nätti kimalteleva tausta”.

colors4

Hintalapusta puheenollen, se oli vieläkin kiinni tässä pallopaidassa, jonka ostin joskus aivan hävettävän monta vuotta sitten. Vaikka se on ehtinyt pyöriä jo monessa kirppispinossa, niin mä oon pelastanut sen aina vaan uudelleen ja uudelleen. Ja helmikuu 2017 oli sitten näköjään viimein sen aikakausi! Siis tuohan on tosi kiva. Tämä heijastelee nyt kans pelottavasti sitä hoarderimentaliteettia, jos puolet vaatekaapinkin sisällöstä on laatua ”no joo en ole käyttänyt viiteen vuoteen MUTTA AIVAN VARMASTI VIELÄ JOSKUS KÄYTÄN”. Koska tadaa, taaskin viisi vuotta oston jälkeen mähän käytän! Onko tämä enää tervettä, tulkaa joku konmarittaja räjäyttämään mun omaisuus..

Näihin värikuviin, näihin tunnelmiin. Kivaa viikonloppua!


Saatat pitää myös näistä:

14 Responses to “muutama värikuva”

  1. Halla sanoo:

    Niin kiva pallopaita! :>

  2. Minttu-Maaria sanoo:

    :D oot paras

  3. juustoleipä sanoo:

    Näihin kuviin ja tunnelmiin täältä tähän, onko tullut Niiloa katsottua vai sattumaa?

    • ia ia sanoo:

      En tiedä kenestä Niilosta puhutaan joten varmaan sattumaa :D On tainnut tarttua jostain lapsuudesta, lienee jonkin muinaisen urheilutoimittajan kuuluisa lausahdus alunperin :)

  4. sarahhh sanoo:

    Ihanan pirtsakka postaus :D Ja oli muuten pakko ton sun bujokynäpostauksen innoittamana tilata nuo pastellisävyiset zebran kynät, niin ihanat <3 Mullahan ei siis ole jo tarpeeksi kyniä laatikoissa pyörimässä...

    • ia ia sanoo:

      Hehe, onnea uusista kynistä! :D Ja ei niitä voi koskaan olla liikaa, mä oon ainakin vakaasti sitä mieltä että vois ne rahat pahempaankin tuhlata :D

  5. Elinakoo sanoo:

    Ihana pallopaita!! Tosi tyylikäs :)

  6. Marie sanoo:

    Ihana postaus! (sydänsilmähymiö!)

  7. Anne B. sanoo:

    ”Oikeesti, varmaan 4/5 mun laatikoston sisällöstä on laatua ”mutta kun tässä hintalapussa oli niin nätti kimalteleva tausta.”

    Mä niin fiil juu. ;)

Kommentoi