keskiviikko 30. elokuu 2017

oikeesti helppoa kasvisruokaa: pastakastike

Meidän taloudessa on syöty nyt puoli vuotta pelkkää kasvisruokaa. Innostus kasvisruokaan (tai oikeastaan inhotus lihansyöntiin) lähti hyvin perinteisesti parista Netflix-dokumentista, ja nykyään meillä kotona tehdään pelkkää kasvisruokaa ja maitotuotteita käytetään juustojen verran. No okei, mun on pakko myöntää että olen syönyt tässä puolen vuoden aikana yhden käden sormilla laskettavissa olevat kerrat kalaa ja lihaa, mutta nekin on jääneet kun oon löytänyt pomminvarmat korvikkeet mun heikkouksille kuten hamppareille.. :D (Pro tip: Mäkkimättö kasvispihvillä EI toimi, mutta mikä tahansa Friends&Brgrs vegepihvillä TOIMII.)

Mä olisin itse aloittelevana kasvissyöjänä kaivannut just semmosia idioottivarmoja reseptejä, jotka ihan oikeasti kertoo ne yksinkertaisimmatkin asiat kasvisruuasta. Ja jotka olis oikeesti helppoja ja nopeita, kun havahdut tekemään nälälle jotain vasta kolme tuntia sen jälkeen kun olit pyörtyä. Varsinkin alussa tuli toljotettua nälkäisenä kaupan hyllyllä ärsyttävän pitkä tovi kun takataskussa ei ollut mitään pomminvarmoja ”toimii aina” -settejä, mutta puolen vuoden aikana niitä on ennättänyt kertymään muutama. Ja ajattelin jakaa niitä vähän tännekin asti!

Aloitetaan pikaruuasta jaloimmalla, eli

HELPPO PASTAKASTIKE

peruspastsa

Ennen meidän ”pakko saada heti nyt” -pastakastikkeeseen kuului paketti jauhelihaa, johon pahimmassa tapauksessa kylkeen lisättiin valmis mausteseospussi sekä vettä. Koska kellä nyt on aikaa alkaa maustamaan asioita itse ja ai mitä, pitäiskö tuo lihakin korvata jollain? No, pikkuhiljaa löytyi killerivarma pastakastike ilman sitä valmismausteseosta, vaikka ekat yritykset oli kyllä suoraan sanottuna yhtä maukkaita kuin aaltopahvi. Mutta nyt se maistuu jo joltain, ja pirun hyvältä maistuukin! Vakiopohja kuuluu näin:

  • 2-3 valkosipulin kynttä
  • 1 sipuli
  • 1 prk tomaattipyrettä (se pikkutölkki tai tuubista pari turausta)
  • 1 prk paseerattua tomaattia
  • paketti nyhtökauraa
  • 1 ruukku basilikaa
  • suolaa & pippuria
  • pieni loraus hunajaa
  • (vähän chiliä jos tykkää, joko pätkä silputtuna tai maustetta)

Kuullota sipulit (ja chili) pannulla öljyssä, lisää nyhtis ja pyörittele hetki, lisää tomaattiasiat ja hienonnettu basilika (jätä vähän lehtiä valmiin annoksen päälle) sekä mausteet. Mausta reilusti suolalla ja pippurilla ja maistele että mausteita on tarpeeksi! Ja lopuksi taikasana eli vähän hunajaa. Kiehuttele n. 10 min samalla kun keität kaveriksi pastaa. Raasta päälle parmesania jos kehtaat.

Ja se oli siinä!

Varioida voi vaikka vaihtamalla paseeratun tomaatin maustettuun tomaattimurskaan (ei tartte sen jälkeen niin hemmetisti maustaakaan), tai korvaamalla nyhtiksen:

  • rasiallinen halkaistuja kirsikkatomaatteja ja fetakuutioita (lisää vasta loppuvaiheessa ettei juusto sula kokonaan ja tomaatit vetisty liikaa), tai
  • kirsikkatomaatteja ja vuohenjuustoa, tai tai..

Valmista vartissa, jee! Jemmassa olis vielä muutama muukin resepti, laitetaanko tulemaan? Aikaisemmin oon jakanut tänne mm. helpon kvinoasalaatin ja meidän lempparipizzan. Ja hei jos teillä on omia pomminvarmoja arkikasvisruokia niin laittakaa ihmeessä kommenttiboksiin!


Saatat pitää myös näistä:

33 Responses to “oikeesti helppoa kasvisruokaa: pastakastike”

  1. sariska sanoo:

    Mun lempparikasvisresepti on kotivinkin linssi-juustokeitto jota en nyt jostain syystä saa tähän linkattua :(

  2. Sonja sanoo:

    Ite oon ollu kans vuoden verran nyt enemmän tai vähemmän kasvissyöjä. Mieluummin syön lihaa kuin heitän hukkaan -periaatteella, eli jos meen vaikka jonkun luo kylään eivätkä he oo tienneet et oon kasvissyöjä ja illallisella on kala- tai lihatuotteita ni mieluummin sitten nakkelen naamaan kuin että menis hukkaan. Mut samalla lailla lähti parista Netflix-dokkarisra tää munkin ruokavaliomuutos :–)

    Oon asunu viimeset vajaa 3v ulkomailla ja nyt oon ollu Suomessa kääntymässä ekaa kertaa yli puoleentoista vuoteen, ja onki ollu hauska testailla Suomen vegeruokia! Tolle nyhtökauralle en kyllä oikeen lämpee, eikä härkkiskään aiheuta mitään extra sydämentykytyksiä — en vaan tykkää niiden koostumuksesta :-D oon siis todennu soijarouheen itelleni parhaimmaksi, mutta onneks kaikki kolme toimii ihan yhtä hyvin jauhetun lihan korvaajana!

    Mun pomminvarma resepti on varmaan makaroonilaatikko. Makrulootassa kuulotan sipulit runsaassa öljyssä, heitän soijarouheet kuivana pannulle ja pyörittelen hetken öljy-sipulipannulla ja sitten kaadan hiljalleen maustetun (laiskimpina hetkinä se maustepussi) veden sinne sekaan ja sit ku soijarouhe on imeny nesteet ni sekotan keitettyjen makaronien kanssa. Sit koko setti vaan uunivuokaan joko pelkilteen tai vesi-muna-litkun kanssa ja 45min 200C uunissa! Jahuu :D ja kyl muuten maistuu myös lihansyöjille!

    Suosittelen rohkeesti lähtee kokeilee niitä vegejuustoja. Ite jouduin hiljattain puhjenneen maidolle herkistymisen vuoksi pakkomaidottomalle linjalle, mutta Suomessa se ei kyllä haittaa kun valikoimat on niin huikeet! Juusto oli kyl se vaikein luopumisen kohde, mutta maistelemalla on löytyneet omat lempparit (peukku Porlammin juustolle leivän päällä ja Violifelle kun tarvii sulattaa juustoa) :)

    Sori tuhottoman pitkästä kommentista! :-D nyt voinen pitää taas kommentointihiljaisuutta pari vuotta.

    • ia ia sanoo:

      Joo varsinkin ulkona syödessä Helsingistä löytyy vaikka kuinka paljon kasvisruokatarjontaa! Mä en taas tykkää härkiksestä mutta nyhtis uppoaa ihmeen hyvin :D Soijarouhetta en oo jostain mystisestä syystä koskaan kokeillut. Joo me ollaan kokeiltu vegejuustoja, tuossakin on päällä itseasiassa vegeparmesaania! Ja ne Violifen tuorejuustot on hyviä kans. Mutta tykkään fetasta ja vuohenjuustosta ja vegejuustot on yllättävän kalliita plöö. Kiitti reseptivinkistä, täytyy laittaa talteen! meidän makaroonilaatikosta löytyy kaurakermaa ja aurinkokuivattua tomaattia nam. Ja tervetuloo kommenttiboksiin uudestaan, ei oo pakko pitää paria vuotta väliä :,D

  3. Heidi sanoo:

    Jee, kasvisreseptejä! Wanna have more :D Tää pastakastike menee ehdottomasti testiin!

    https://heidi-karoliina-a.blogspot.fi

  4. Emma sanoo:

    Siistiä että oot innostunu kasvisruuasta! Mä oon ollu vegaanina nyt melkein pari vuotta ja alkuun just tuo omaan suuhun sopivien, helppojen arkireseptien löytäminen tuotti kyllä hankaluuksia.

    Mun arkisuosikki on kookos-inkivääri-kikherne-nuudelisoppa! Oon huono mittailemaan asioita mutta yleensä siihen tulee ainakin pari porkkanaa, kukkakaali sekä sipulia tai purjoa, valkosipulia sekä tuoretta inkivääriä maun mukaan. Myös esim. paprika on aika toimiva tai jos tykkää kaalista niin sekin menee silputtuna hyvin sekaan, samoin parsakaali. Nää pilkotaan ja kuullotetaan kattilan pohjalla ja kun ne on pehmeitä, kaadetaan vettä niin että kasvikset peittyy reilusti ja perään purkki kookosmaitoa tai -kermaa ja kikherneitä purkki tai pari. Tässä välissä maustan suolalla, pippurilla ja sirachalla, joskus myös korianterilla, juustokuminalla ja limenkuorella ja -mehulla fiiliksen mukaan. Lopuksi joukkoon laitetaan riisinuudeleita sen verran kuin mahtuu, tarvittaessa voi lisätä nestettä ja kun ne on pehmenneet on keitto valmis. Tuore korianteri ja seesaminsiemenet päälle ripolteltuna on myös tosi jees!

    • ia ia sanoo:

      Oo, kuulostaapa hyvältä! Täytyy aivan ehdottomasti testata, kikherneistä tulee kyllä ruokaisa setti :) Jei kiva kun kommentoit!

  5. Mimu sanoo:

    Kasvisruokareseptit on aina tervetulleita! Mä teen usen tätä pastakastiketta; muuntelen sitä vaan aina mielen mukaan.

    http://picklebums.com/lentil-ese/

  6. Elina sanoo:

    Jes! Lisää vaan tulemaan! T. Aloitteleva ”vegaani” (elikkäs juustoa on välillä saatava)

    • ia ia sanoo:

      Hehe, mä luulen että meitä ”vegaaneja” on yllättävän paljon :D Vai onks tää sitä sipsikaljavegaanisuutta?

  7. mötte sanoo:

    Me ei osteta kotiin lihaa, mutta muualla ei vegeilystä pidetä meteliä. Kotona ruokavalio on pikkuhiljaa hiipinyt enemmän ja enemmän vegaaniin suuntaan, juustot meilläkin ’ongelmana’, toivottavasti kasvijuustovalmisteissa tapahtuisi kehitystä!

    Meidän arkiherkut, ole hyvä:

    TOSINOPEE WOK:
    Thai Style-maustettuja tofukuutioita (löytyy ainakin S-kaupoista) paketti, täysjyvänuudelia, pakastewokvihanneksia. Paahda öljyssä tofu. Lisää vihannekset ja wokkaa. Keitä nuudelit. Sekoita. Lorauta päälle jotain tulista herkkusoosia (me tykätään sweet chilistä). Tämän tekee oikeasti alle kymmenessä minuutissa, ei välttämättä vaadi salaattia kaveriks, on herkkua, ainekset helppo pitää ”aina valmiina” (tofunkin voi pakastaa).

    KESÄKEITTO: tee kuten tavis, mutta korvaa maito Plantin sipulikaurakermalla. Ah.

    SADONKORJUUKEITTO: sovellus yläasteen köksän kirjan ohjeesta. Tee kuten jauhelihakeitto, mutta käytä jauhelihan sijasta kidneypapuja (GoGreen käyttövalmiit tetrassa). Mausta liemi tomaattipyreellä, chilillä ja suolalla.

    KASVISSOSEKEITOT: taikasanat: punaiset linssit ja se kaurakerma. Punaiset linssit ei maistu joukossa miltään, mutta proteiinipitoisina tekee sopasta täyttävää ja koostumuksesta mukavamman. Plantin kaurakermat on niin hyviä, että niitä voisi vetää paljaaltaan purkista. Sosesoppiin paras yrttimaustettu versio.

    TÄYTETYT PAPRIKAT JA KURPITSAT: keitä riisiä tai ohraa. Paista texmexhärkistä ja sipulia pannulla. LISÄÄ MAUSTEITA JA PILPO HÄRKISTÄ PIENEMMÄKSI, KÄYTÄ ÖLJYÄ, niin härkis imee mausteita ja makuja eikä tule liian isoja kökköjä suuhun. Sekoita keitetty riisi ja härkis. Puolita ja koverra kasvikset (kurpitsansisuksista saa seuraavana päivänä vaikka soppaa!) ja täytä ne riisimössöllä. Kuorruta juustoraasteella. Riisimössöä kannattaa tehdä tupla-annos, pakastaa loput, se sulaa nopsaan joten kaapissa odottaa nopeasti laitettava ateria.

    FALAFEL itse tehden tai pakkasesta. Täydellinen kotitekoisen ohje puuttuu, kaupan versiot on aika kivoja. Jonkun soosin kaipaa, usein sekoittelen joqurtinpohjia ja yrttejä. Kaveriksi ihan vaan uunikasviksia, tai pastaa tai riisiä tai pottua.

    HUMMUS taas itse tehden tai kaupasta. Kotitekoiseen saa hyvin upotettua ihme ruoanjämät joukkoon. Sopii leivänrakastajille ja sellaisten pääruokien kaveriksi, joissa itsessään ei kauheasti protskua ole. Paljon öljyä ja mausteita!

    NYHTISRIISILOOTA eli keltainen kanariisivuoka ilman kanaa. Keitä riisiä tai ohraa. Paista pari sipulia öljyssä. Pyöräytä pannulla nyhtis ja mausteet eli curry, suola, pippuri. Kippaa riisi ja nyhtis uunivuokaan, lisää perään tiedät-kai-mitä (no sitä kaurakermaa :D ) Paista uunissa kunnes pinta ruskistuu. Joukkoon voi raastaa myös porkkanaa jos tykkää.

    Oon muuten lukenut sun blogia lukioikäisestä, ainakin vuodesta 2008. Aina oot ollut yksi lemppareista! Kiitos siis sulle tästä blogista :)

    • ia ia sanoo:

      No huh mikä listaus, ihan mieletön! Kiitos tästä! Ootte ihan parhaita, eihän mun tartte seuraavaan kuukauteen miettiä ruokia ollenkaan näiden reseptien jälkeen :D Ja vitsit, ihana että oot vieläkin siellä <3

  8. nyhtäjä sanoo:

    Nyhtökaura on mullakin muotoutunut ihan lemppariksi ja oon puolivahingossa ajautunut kans viimeisten parin vuoden aikana kasvissyöjäksi. Kaaleja/kesäkurpitsaa/melkein mitä vaan vihanneksia kylkeen niin nam! Ja esim. kookosmaitoon tehty linssikeitto on takuuvarma helppousruoka. Kananmunista en oo kuitenkaan osannut luopua.

    Maitotuotteista haluisin kans pikkuhiljaa hankkiutua eroon, mut lähinnä mietityttää sit kalsiumin saanti. Vedätkö jotain kalkkitabletteja? Entä B-vitamiinia?

    • ia ia sanoo:

      Me ei liiemmin käytetä ruuanlaitossa kananmunia, mutta jos sitä jossain ruoka-aineessa on niin en kyllä jaksa alkaa välttelemään. Linssikeitto pitää kyllä testata :) Mä syön B-12 -vitamiinia purkista, kalsiumiakin varmaan pitäisi mutta onneks sitä saa ainakin soijamaidosta jota tulee käytettyä päivittäin aamupalassa ja kahvissa :)

  9. Laura sanoo:

    Mieki oon ottanu tavoitteeks vegaanimman ravinnon, mut aika baby steps mennää :D Lihan nyt iha mielellää jätin pois, mut en ikinä pysty luopuu Oivariini/Oltermanni-leivistä :( Söin kasvirasvalevitteitä jonku aikaa mut Oivariini vaan on niiiin hyvää. Nautin kans kalaa sillon tällön, mutta kiinnitän kyllä huomioon sen alkuperään. Kermat ja muut maitotuotteet juustoa lukuun ottamatta nyt onneks aika helposti on korvattu vegaanisilla vaihtoehdoilla, jotka aika usein on jopa parempia maultaan ja sopii elimistölleki paremmi.

    Oon kyllä onnekas ku poikaystäväni ei oo nirso ja sen kanssa ollaan kokeiltu kaikennäköstä kasvissafkaa. Autoreissulla esim. oli paljon helpompaa tehä ruokaa ku ei tarvinnu huolehtia lihan säilyvyydestä. Tehtiin sillon paljo mössöjä joihin tuli tomaattimurskaa ja linssejä, heitti vaan fond du chefin sekaa nii sai helposti maistuvaa ruokaa. Ja yks meiän bravuureja on spagetti bolognese soijarouheesta sienillä! Nopee, helppo ja älyttömän hyvää. (Tosin onkoha olemassa pahaa pastaa….) Olin aiemmi tosi skeptine soijarouheen suhteen, mutta maustettuna ja öljyssä paistettuna hakkaa kyllä jauhelihan ylivoimasesti.

    • ia ia sanoo:

      Haha, Oivariini kyl on hyvää :D Pakko varmaan ostaa tuota soijarouhetta, se olis niin paljon nyhtiksiä ja härkiksiä edullisempaakin!

  10. Laura sanoo:

    Hei! Tällaisia nopeita herkullisia ruokia on kyllä hyvä ottaa ihan paperille talteen, minä kyllä muutoin unohdan monien olemassa olon täysin.

    Juurespihveihin on kyllä aina ainekset jääkaapissa!
    Tarvitaan: esim. Porkkanaa, palsternakkaa, tuoretta punajuurta tms juureksia. Sekaan kananmunaa ja mausteiksi savustettu paprikajauhe, herbamare suolaa, provencendale yrttiseos ja mitä nyt milloinkin huvittaa! Tarkkoja määriä ei ole ja aina on onnistunut!

    Tofu nuudeli wokki on myös hyvää
    Jalotofu marinoitu
    Sipulia
    Täysjyvä nuudelia
    Parsakaalia, porkkanaa suikaloituna
    Pähkinöitä

    Ja jos villiksi heittäytyy niin herkkusieniä ja bambunversoja!
    Tähän laitan välillä vähän hunajaa sekaan ja aina soijakastiketta ja myös sitä makeaa soijakastiketta! :)

    • ia ia sanoo:

      Joo ah tofuwokki on täälläkin herkkua, varsinkin pähkinöillä.. Ja soijakastiketta saa heittää kyllä melkein mihin vaan :D

  11. Sanjana sanoo:

    http://so-up.fi/gastro-pahalapsi/paras-intialainen-kasviscurry

    Tää on mun lempparia nopeasti tulee. Ainut, että osassa quorn-tuotteita on munaa, niin täysvegaaneille ei sovi. Mutts jättehyvää <3

    Ja sitte ratatuille, netistä löytyy ohjeet. Meidän arkipäivästyneessä versiossa laitan kesäkurpitsaa, munakoisoa, paprikaa, sipulia ja valkosipulia. Kuullottelen öljyssä kunnes pehmenneet, tomaattimurskaa kaveriksi, hunajaan turaus ja mausteita myös. Antaa hautua ja voi syödä sellaisenaan, me monesti pastan kanssa ikäänkuin pastakastikkeena :D ja parmesaania päälle..

  12. Heli sanoo:

    Tää nyhtökauraresepti on ollut mun ehdoton lemppari ://www.vegepaiva.fi/thaiaasia/nyhtokaura-satay-kookosriisi/. Tosi helppo ja nopea tehdä :) Nyt vaan järkytyin kun tutkin nyhtökauroja netistä että onko toi lime&inkivääri poistunu valikoimasta. No onneks nudesta saa silti maustamalla tehtyä tota.

    • ia ia sanoo:

      Oi nam, kuulostaa hyvältä vaikkei noita intialaisia (?) ruokalajeja ole liiemmin tullut kokeiltuakaan!

  13. Cecil sanoo:

    Vähän saman tyylinen kun yllä mainittu nuudelikeitto, mutta ihan killeri ja uppoaa sekasyöjäavomiehelle niin hyvin että left overeista saa taistella!

    Eli joku reipas litra vettä kattilaan, perään kasvisfondia/liemikuutioita, Valkoliekin valkosipulimurskaa pari teelusikkaa (oli niin superhyvää etten ole moneen kuukauteen enää jaksanut ite murskata kynsiä..), samaten inkivääritahnaa. Liemen alkaessa kiehua lisätään vielä chilijauhetta ja currya.

    Sekaan raastettu kesäkurpitsa ja pari raastettua porkkanaa, joiden annetaan vähän pehmetä. Sitten joukkoon vielä soijaa, siirappia/hunajaa ja sweet chili kastiketta. Itse pilkon usein joukkoon vielä puoliskan punaista chiliä sillä rakastan tulisia safkoja mutt ei pakollista.

    Sekaan nuudelit, itse yleensä esikypsennän ne kulhossa kaatamalla kuumaa vettä päälle ja kun kypsiä, siivilöin ne ja sit pestyillä keittiösaksilla napsin ne pienemmiksi, että helpompi syödä :D Sit purkki creamy kookosmaitoa sekaan ja hetken kun vielä antaa hiljaisella lämmöllä pulputtaa niin valmista on.

    Vinkkinä vielä että jos juustoa sallii niin muutamaksi minuutiksi lopussa leipäjuustokuutioita sekaan niin niistä tulee maukkaita ja vähän sulaneita, on muuten hyvää!

    • ia ia sanoo:

      Oi naam kuulostaapa hyvältä! Just tommoset jättimäiset nuudelisetit parasta kun niistä riittää seuraavallekin päivälle. Ellei leftover-taistelua käydä jo samana iltana :D

  14. Heli sanoo:

    Ehdottomasti lisää reseptejä kasviruuille! Ja just näitä helppoja, että kuka tahansa voi onnistua.

  15. Aliisa sanoo:

    Kiitos reseptistä!! Tuota voisi testatakin :-)

  16. Maria sanoo:

    Jee, keep ’em coming! :D Tämä testattu hyväksi tomaatti-fetaversiolla, iso kiitos tästä! :) Kikhernepasta myös oiva vaihtoehto normipastalle, saa vähän lisäprotskuja :)

Kommentoi