sunnuntai 08. lokakuu 2017

tuoksu(ttoman)testin tulokset ja arvonta

Kaupallisessa yhteistyössä LV

Hei moi! Mitäs teidän sunnuntaihin? Mä täällä koomailen aamukahvini kanssa ja oon salaa iloinen siitä että ulkona sataa. Kohta lähdetään uhmaamaan sitä sadetta ja käydään vetämässä Sandron brunssi napaan, ja sit tuun maha pystyssä istumaan hyvällä omatunnolla loppupäiväksi takaisin visusti sisätiloihin :D Mutta ajattelin nyt aamulla palata vähän kosmetiikkajuttuihin!

Alkukesästä pohdiskelin blogissa yhteistyössä LV:n kanssa lisääväni tuoksuttomien tuotteiden käyttöä. Nyt palasin kurkkaamaan, että miten testissä kävi: Palasinko takaisin karkkipussikookospähkinämaailmaan ja jäikö tuoksuttomat tuotteet kylppärin hyllylle pölyä keräämään?

lvcheck1

Ei itseasiassa jääneet, vaan oon käyttänyt yllätyksekseni alkukesän tuoksuttomien tuotteiden paketista jo monet loppuun. Ylipäätään tuoksuttomiin tuotteisiin vaihtamisen myötä oon huomannut jotenkin vielä korostetummin sen, että miten esanssisia noi perus ihonhoitotuotteet voi ollakaan: Tuossa taannoin pitkästä aikaa vanhan vakkarikookosvartalovoin hölväämisen jälkeen mulla oli olo että kaikki muutkin (h)aisti mun olevan Havaijin prinsessa :D Ja kun mulle tärkeintä ihonhoitotuotteissa on nimenomaan se että ne ajaa asiansa ja tekee sen mitä pitää, tuoksun lisään mieluiten vasta hajuvetenä. Hajusteettomuuden ja väriaineettomuuden lisäksi LV:n tuotteissa mua kiehtoo myös niiden kotimaisuus: Tuotteet valmistetaan kaikki Suomessa, Heinävedellä.

lvcollagee1

LV:n tuotteista vakkarikäyttöön mulla jäi alkukesästä ainakin kevyt päivävoide meikin alle (siinä on pieni suojakerroinkin, score), yövoide sekä kosteuttava misellivesi, joista itseasiassa kaikki oon jo kertaalleen ehtinyt käyttää loppuun.

lvcheck8

Sain pari uutta tuotetta nyt testiin, ja ensikokeilujen perusteella toi antiperspirantti on vihdoinkin sellainen toimiva tuoksuton dödö jota oon etsinyt valehtelematta varmaan pari vuotta. Mua on nimittäin alkanut tympiä hulluna ne peruskukkaistuoksudödöt kun ne jotenkin sotkeutuu hajuveden tuoksuun, mutta mun kokeilemat muut tuoksuttomat versiot ei kuitenkaan ole olleet tarpeeksi toimivia. Mutta tää toimii, jess. Pakko ostaa uudelleen.

lvcollagee2

(Eiks oo muuten söpöt noi pampulakorvikset? Ne löytyi Prahasta! Tosin ihan vaan Zarasta :D Vois muuten ottaa tämän iltapäivän agendaan reissukuvien läpikahlaamisen.)

lvcheck6

Ainakin viimeksi kommenttiboksiin heräsi tosi hyvää keskustelua tuoksuttomista tuotteista! Onks löytynyt jotain uusia vakkarituotteita mistä haluaisit vinkata mu(i)llekin?  Tai ihan pelkät sunnuntaikuulumisetkin riittää! Kaikkien kommentoineiden kesken arvotaan mehevä 9 tuotteen tuotepaketti. Arvonta päättyy 15.10. ja arvonnan säännöt löytyy täältä. Rentoa sunnuntaita!


Saatat pitää myös näistä:

127 Responses to “tuoksu(ttoman)testin tulokset ja arvonta”

  1. Heli sanoo:

    Oon käyttänyt hajusteettomia tuotteita niin kauan kun jaksan muistaa, se on kotoota jäänyt tapa kun perheessä oli niin paljon tuoksuyliherkkyyttä. Tässä taannoin sitten haksahdin ostamaan ihanan tuoksuisen vartalovoiteen, joka vieläkin toki tuoksuu ihanalta mutta aiheutti hirveetä kutinaa. Takaisin siis tuttujen ja turvallisten hajusteettomien pariin, onneks sentään paria hajuvettä iho kestää! Monesti hajusteettomissa tuotteissa on sellainen tunkkainen tuoksu, mutta nä LV-tuotteet on kivoja ku ovat oikeesti tuoksuttomia :)

    Miten muuten, törmäsin sattumalta googlailemalla sun vanhaan kookosöljy ihonhoidossa-postaukseen. Onko jäänyt ihan käyttöön asti tä öljy vai onks jäänyt?

    • ia ia sanoo:

      En oo käyttänyt kookosöljyä ihonhoidossa enää, satunnaisesti meikinpoistajana jos ei oo muuta saatavilla :)

  2. liinuw sanoo:

    Viitisen vuotta takaperin testailin aika monta hajusteetonta dödöä läpi, mutta tuntui, että silloin ei ollut semmoista tuotetta tarjolla, jonka kanssa olisin lähtenyt huolettomasti ovesta ulos tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kaikissa ihorasvoissa ja hiuslakoissa etc oon siirtynyt jo hajusteettomaan, mutta toi dödö on osoittautunut murheenkryyniksi. Pitääkin laittaa tämä nyt heti ensi tilassa testiin! Ps. pompulakorvikset huh miten suloiset!

  3. Tulina sanoo:

    Ehkei ihan vakkarituotteesta voi puhua, koska aurinkorasvan käyttökausi on kovin lyhyt, mutta se LVn aurinkorasva (sekä suihke että tuubi) oli ihan huippuja. Levittyi hyvin, eikä niissä ollut monille aurinkorasvoille tyypillistä vähän ällöä hajua.

    Toinen suosikkini – joskaan ei mikään uudi tuote – on Orionin Ceralan Plus -perusvoide. Pumppupullo riittää vaikka kuin pitkäksi aikaa, vaikka miespuoliskokin on alkanut nyysiä mun pullosta.

  4. Henski sanoo:

    Hei, tuo dödö-vinkki tuli just oikeaan saumaan! Oon nyt tovin tuskaillu, että oma luottodödö ei enää käykkään omalle iholle ja tuntuu tehottomalta. :/

  5. essi sanoo:

    Noissa tuoksuttomissa tuotteissa parasta on kyllä just se että, jos haluaa käyttää hajuvettä, niin saa sitten itse valita miltä tuoksuu. Yleensä hajustettujen tuotteiden tuoksu on liian voimakas mun makuun.

    Sun sunnuntai suunnitelmat kuulostaa kyllä just täydellisiltä Itsellä edessä muutaman tunnin automatka..

  6. Anniina sanoo:

    LV on tullut tutuksi lähinnä työn kautta käsihuuhteen ja käsivoiteen muodossa, kummatkin on kyllä hyviä, käsivoide imeytyy hyvin eikä jää limaiseksi, ja heidän käsihuuhde on ainut joka ei kuivata käsiä siihen pisteeseen että nahka kuoriutuu irti ::D Mulla on menossa semmonen ”nyt käytän kaikki pois enkä osta uusia” -kausi ja hyvin oon itseni uittanu rasvoissa ka seerumeissa ja saanu purkkeja pois kaapista, tällänen paketti ois kyllä loisto kun alkaa kaikki olla lopussa x)

  7. Laura sanoo:

    Leppoisaa sunnuntaita!:) mun sunnuntai taitaa mennä rennosti blogeja lueskellen ja ehkä 3+1 päivillä piipahtaen, ois kosteuttavalle naamiolle tarve..

  8. iisamai sanoo:

    Kuulostaa hyvältä! Tuoksuttomista tuotteista olen pitänyt vakkarina Erisanin tuotteita, mutta pitää laittaa nämä LV:n tuotteet myös testiin. Ehdoton plussa kotimaisuudesta!

  9. Satuj sanoo:

    Lumenen Sensitive touch-puhdistusliinat ova tuoksuttomia ja niillä saa hyvin poistettua vesiliukoisen meikin kasvoilta. Todellinen suosikkkituotteeni :) Sateista sunnuntaipäivän jatkoa!

  10. Emma sanoo:

    Pohdin löytyisiköhän keltään vinkkiä silmämeikkiin atooppiselle/herkälle iholle, esim öljyset silmämeikinpuhdistusaineet ärsyttävät silmäni aivan turvoksiin. Ja usein meikkikin ärsyttäää silmiäni aavistuksen mutten haluaisi olla meikkaamattakaan. Oma lemppari on bio + balance herkälle ja kuivalle päänahalle, täysin hajusteeton tuote ei kuitenkaan taida olla.

  11. Smagardi sanoo:

    Tykkään ite kans nykyään enemmän hajuttomista tuotteista tai sitten luonnollisen tuoksuisista. Siis sellaisista, joihin ei ole lykkäämällä lykätty jotain esanssia sekaan vaan tuotteen omat ainekset vaan tuoksuvat siitä läpi. Sen takia oonkin suosinut luonnonkosmetiikkaa tai hajustamattomia tuotteita. :)

  12. Katarimaria sanoo:

    Mun mies käyttää tota LV:n dödöä ja saman merkin rasvoja on meillä yhteiskäytössä. Nimittäin ei kaikki miehetkään halua sotkea tyylikästä tuoksuaan Axe-dödöillä :D LV:n purkit on myös ulkonäöltään sopivan neutraaleja.

  13. Elli sanoo:

    Tuoksuttomat tuotteet on aivan parhaita! Ällöttää ja ärsyttää kaikki ylimääräinen huttu ja löyhkä tuotteissa, lisäksi näillä tuoksuttomilla usein pakkauksetkin ovat kivan eleettömiä. Mulla on siis ollut jo pitkään kovassa käytössä sekä LV että Erisan, mm. dödöjen ja kosteusvoiteiden muodossa. Toi LV:n antiperspirantti saa ehdottomasti multakin pisteet kotiin!

  14. Suvi sanoo:

    Minä käytän tuoksuyliherkkyyden vuoksi vain hajusteettomia tuotteita. LV on ollut suosikkilistalla jo vuosia. Tuo antiperspirantti on minunkin kokemuksellani toimivin markettituotteista ja muutkin tuotteet niin toimivia, etten juurikaan muita merkkejä käytä. Vain kotimainen Ole hyvä on päässyt LV:n rinnalle vakiokäyttööni. Se ei kuitenkaan syrjäytä LV:tä, koska Ole hyvän valikoimiin kuuluu vain pesuaineita, ei lainkaan voiteita tms. Tuo misellivesi on minulle uusi tuttavuus ja sitä aion ehdottomasti kokeilla joko arpaonnen kautta tai muuten :)

  15. Kasuu* sanoo:

    Ei vitsi kuin nopeesti aika on mennyt, itekin taisin luvata tuossa alkukesän postauksessas kokeilla näitä, mutta arvaa vaan oonko muistanut! :D nyt pitää laittaa oikeasti ostoslistaan varsinkin toi yövoide! Onko se muuten miten toimiva talven kuivattamalle naamalle, onko mitään tietoa (kenelläkään)?

    Itse sunnuntain vapaapäivän kunniaksi lähdössä hyväntekeväisyyslounaalle, eikä täällä Kanta-Hämeessä tällä hetkellä edes sada! :)

  16. Noora sanoo:

    Itsellä LV:n 24h kasvovoide käytössä ja oon tykäänyt! Se on etenkin iltaisin ollut käytössä. Voisi tietty testata myös ihan yövoidetta, se mahtaa olla vähän tuhdimpaa kuin tuo perus kasvovoide? Se on vielä riittänyt kosteuttamaan tarpeeksi, mutta talven (ai minkä talven?) tullen tuppaa lärvi kuivumaan enemmän ja kaipaa vähän enemmän kosteutta.
    Myös dödö kiinnostaa!

    • ia ia sanoo:

      Joo toi on todellakin perus kasvovoidetta tuhdimpaa, just talvea kohden hyvä! Paitsi ei vielä talvea thanks :D

  17. Petra sanoo:

    Oma suosikkini on ollut jo pidemmän aikaa LV:n kasvojenpuhdistusgeeli. Se puhdistaa kasvot tehokkaasti ilman, että kasvojen ihosta tulee superkuiva.

  18. Karoliina sanoo:

    Vaikuttavat kivoilta tuotteilta syksyyn, jolloin tulee käytettyä voimakkaampia tuoksuja hajuvedessä. Antavat varmasti raikkaan startin päivälle ja illalle :)

  19. Salkko sanoo:

    Mä olen ihastunut Garnierin minerals-sarjan tuoksuttomaan dödöön! Toimii hyvin ja ei oikeasti haise yhtään miltään, monesti hajusteettomissa tuotteissa on sellainen pieni sivutuoksu. Hajusteettomat vartalo- ja kasvovoiteet on ollut jo vuosia käytössä myös :-) Prahakuvia odottelen jo, nousi kyllä suosikkikaupunkien (pitkälle) listalle aika tarkkaan vuosi sitten!

  20. Sirkku sanoo:

    Olen vasta aivan viime aikoina alkanut käyttää hajusteettomia tuotteita, aivan erityisesti pidän niistä pyykin pesussa.

  21. lusene sanoo:

    Minäkin pohdiskelin jokin aika sitten, pitäisikö vähentää tuoksutuotteiden käyttöä jo ihan kemikaalikuorman takia. Tuoksut myös sekoittuvat toisiinsa eikä mikään niistä silloin tuoksu ”puhtaana”. Sitten törmäsin kuitenkin siihen ongelmaan, että minusta on armottoman tylsää pestä itseni ei-minkään tuoksuisella suihkusaippualla ja levittää sen jälkeen ei-minkään tuoksuista vartalovoidetta, kun saatavilla on kaikkia hurmaavan tuoksuisia ihanuuksia :D Jotenkin ne tuovat oman luksuksensa siihen jokailtaiseen kylppärituokioon, joka muuten tuntuu minusta joskus vähän ikävystyttävältä rutiinilta.

    En oikein edes ajattele niiden tuoksujen jäävän minuun, mutta enpä kai minä sitä itse haistaisikaan. Joskus pitäisi varmaan kuitenkin testata tuoksuttomia tuotteita ja tarkkailla, tuoksuvatko yksittäiset tuoksulliset tuotteet sitten voimakkaammin.

  22. Sariska sanoo:

    Oon pitkään tuollaista vähä edullisempaa suojakertoimellista päivävoidetta ja ihanaa jos on vielä tuoksuton, ku just paha tuoksu on ollut ongelma kalliin hinnan lisäks niissä mitä oon löytänyt!

    Nyt vaan pitäis löytääkin tuota jostain….

  23. Iia sanoo:

    Itse oon tykästynyt tohon Nivean 3in1 miselliveteen. Se on tosiaan parabeeniton, väriaineeton ja hajusteeton ja puhdistaa mun mielestä kyllä hyvin kasvot:)

  24. Heli sanoo:

    Hei! Itse olen pikku hiljaa siirtynyt tuoksuttomiin tuotteisiin herkän ihoni takia. En ole vielä ihan löytänyt vakkarituotteiksi sopivia, mutta aion ehdottomasti kokeilla myös näitä LV:n tuotteita :)

  25. Katariina sanoo:

    Siis mulla on kans nyt parin vuoden sisään alkanut häiritsee se, että kaikki tuotteet tuoksuu. Jos esimerkiksi lotraa suihkussa ihanaa verigreippi-suihkugeeliä, sen jälkeen sivelee ihon mansikka body butterilla, laittaa sitä kukkaisdeodoranttia ja sit haluis vielä hajuveden niin ei se oikein onnistu :D Mulla on atooppinen iho niin mutulla sanoisin et sille hajuttomat versiot vois olla vähän hellempi kohtelu. Oon yleensä kääntynyt Erisanin puoleen (ihorasvat ja shampoo) mut toi LV vaikuttais kyl kans hyvältä!

  26. anna s. sanoo:

    Itselläni kovassa käytössä on erisanin tuotteet. Ne on myös hajusteettomia :)

  27. Satu sanoo:

    Pesen välillä hajusteettomalla shampoolla ja hoitoaineella :) ja hiuslakka on myös LVn hajusteeton. Vartalokuorinta löytyy myös hajusteettomana, mutta vielä on myös kiva laittaa hajustettuja tuotteita iholle. Hajuvesien käyttö on jäänyt melkeinpä kokonaan pois. Koulussa ja töissä en enää käytä ja vapaa-ajalla en sitten enää muista :D pikkuhiljaa aion vaihtaa muitakin ihonhoitotuotteita hajusteettomiksi. Kerralla en ole tehnyt radikaalia muutosta, mutta pällekkäin ei ole enää useita tuoksuja.

  28. hilda hissu sanoo:

    Eipäs tule kyllä mieleen, ei ole löytynyt vähään aikaan kivoja uutuuksia siltä saralta :) Piristävää syyspäivää :)

  29. manna sanoo:

    Sateiset terveiset:)

  30. Iita sanoo:

    Toi kasvoseerumi on aivan ykkönen! En voisi enää elää ilman. Samoten tuo käsirasva,kuivaa nopeasti,voi lisätä missä vain käsienpesun jälkeen. Itse olen alkanut nyt vastikään kiinnittämään huomiota tuoksuihin ja että tuotteista löytyisi joutsenmerkki/tunnus allergia-ja astmaliitosta. Odotan esikoistamme ja täytyy alkaa ottamaan huomioon,että vaatteet,kuin myös äiti&isä olisivat mahdollisimman ns.neutraalin tuoksuisia kun pientä vauvaa käsittelemme ja lähellä pidämme.

  31. Jutta sanoo:

    Lv:n käsirasva ollut minun suosikkini jo pitkään. Äitiä ilhaduttaisin tällä tuotepaketilla, sillä hän ei pysty käyttämään hajustettuja tuotteita. Ilahtuisi varmasti.

  32. Maija sanoo:

    Tuoksujen ympäröimässä maailmassa tuoksuttomat vaihtoehdot ovat välillä jees! Mukavaa sunnuntaita!

  33. Sarkku sanoo:

    Olen alkanut miettiä tuoksuttomia tuotteita, koska se on rehellisesti valtava määrä tuoksullisia tuotteita, joita sitä tällä hetkellä iholleen laittaa joka päivä!! Paketti kyllä kiinnostaisi.

  34. Pepita sanoo:

    LV:n pyykinpesuneste on ihan paras! Varsinki ku on herkkä voimakkaille tuoksuille, toimii! Olis ihan superia voittaa tuotepaketti, kun eilen muutin Tampereelle ja puuttuu sitä sun tätä putelia ja purnukkaa

  35. Kaisa sanoo:

    Mä en vaan syty tuoksuttomille kosmetiikkatuotteille. Paitsi on mulla tuoksuton hiusten hoitosuihke, joka hoitaa asiansa. Ehkä se onkin mun käsitys tuoksuttomista tuotteista: hoitavat asiansa mutta eivät tuota hyvää mieltä. Hmm. Tuotepaketti ois aika hyvä mahis testata, että tottuisko tuoksuttomuuteen, jos systemaattisesti useampi käytössä oleva tuote ois tuoksuton.

  36. Janni sanoo:

    Hei toi dödö pitää laittaa kyllä testiin, itsellä on ollut ihan sama ongelma. LV:n pyykinpesuaine on meillä jo käytössä, olisi kiva testailla muitakin tuotteita

  37. MarjaKoo sanoo:

    Upea arvonta, upeat tuotteet. Tuoksuttomuus on tullut ihan uudella tavalla tärkeäksi, kun miehen astma ei todellakaan kestä vahvoja tuoksuja. Joskus on kahvipöydästä lähdetty saman tien pois, kun tyylikäs lady vahvassa hajuvesipilvessä on tullut seuraksi kuppinsa kanssa.

  38. Maria sanoo:

    Heissan! Kiva kuulla, että olet pitänyt ja pitäytynyt hajustamattomissa tuotteissa! :) Itsekin käytän lähes aina hajustamattomia tuotteita, koska atopiani takia olen hieman pelokas edes kokeilemaan hajustettuja ihonhoitotuotteita. Myös kaikki voimakkaat hajut ovat usein vain ällöttävän hajuisia. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle :)

  39. Juulia sanoo:

    Oon myös pikku hiljaa siirtynyt hajusteettomiin tuotteisiin kun heräsin vuosi pari sitten hajusteiden järjettömyyteen. Hajuvesi riittää vallan mainiosti, tuoksujen sekamelskaa en todellakaan kaipaa! Häiritsi oikein, kun pitkästä aikaa käytin kaapin perukoille jäänyttä vaniljantuoksuista jämäsuihkugeeliä ja se tuoksui ihan järjettömän voimakkaasti.

    Ps. bongasin sut lentokentällä maanantaina, olin just itse menossa Prahaan :-D

  40. Hippu sanoo:

    Oranssi on pirteää! Opin vasta eilen lehdestä lukemalla, että tosiaa Heinäveden ainoa tehdas valmistaa mm. LV-tuotteita, hyvää Suomesta!
    Innolla mukaan arvontaan.

  41. Anne sanoo:

    Dermosilillä on liuta hyviä, hajusteettomia tuotteita. LV:n pesuaineet ovat tuttuja, ei tarvitse haistella vaatteissa mitään kukkatarhaa.

  42. Piijuli sanoo:

    LV:n tuotteet on todella laadukkaita atooppisen käsiekseeman omaavalle kuluttajalle :)

    Sunnuntaiterkkuja sateisesta Keski-Suomesta :)

  43. Jenski sanoo:

    Mukana! Ei mulla muita kuulumisia, kun että oltiin koko viikonloppu mummolassa ja tultiin kotiin, niin sisällä on nyt 16 astetta lämmintä :D onneksi takka lämmittää :)

  44. MairaK sanoo:

    Palkinto kuulostaa houkuttelevalta. Todella usein on jäänyt ostettu tuote käyttämättä, kun tuotteen haju onkin käytössä ollut liian voimakas tai muutoin omaan nenään ei niin hyvän hajuinen. Suihkusaippuat ja vartalovoiteet ovat tässä suurin ryhmä, pienenä nuuhkaisuna tuoksu ollut hyvä mutta isona määrinä kamala. Samoin nuo mainitsemasi deodorantit tuoksuvat välillä järjettömän voimakkailta.
    Voimakkaat hajut aiheuttavat minulle myös päänsärkyä ja joskus myös huonoa olo. Aivan kamalaa on kohdata esimerkiksi bussissa hajuvedessä uinut leidi tai Axeen itsensä upottanut teinipoika! Vaikka en suoranaisesti ole hajuherkkä, ehkä niille hieman herkistynyt kuitenkin. Tämän vuoksi hajusteettomat tuotteet voisit olla itselle kokeilemisen arvoinen asia.
    Yksi hajusteellinen tuote, johon olen viime aikoina ihastunut aivan täysin, on XZ:n tervashamppoo! Rakastan sitä tervan tuokua, vaikka se ei ehkä ole ihan naisellisimmasta päästä :D Shampoo on omalla kohdallani myös täyttänyt lupauksensa rauhoittaa päänahkaa. Kiva olisi nähdä, olisiko hajusteettomasta tälle haastajaa.

  45. Lottae sanoo:

    Mukana arvonnassa! Tykkään käyttää tuoksuttomia tuotteita, koska tuntuu että hajuvesi pääsee silloin paremmin esille.

  46. Sisi sanoo:

    Tykkään yleisesti ottaen tuoksuttomuudesta ja yleensä ostan kosmetiikan apteekista, jossa tuoksuttomia vaihtoehtoja löytyy lähes aina. Mulla on kans ollut tuota LV:n dödöä, ja tykkäsin! Mutta kysymys: mistähän tällainen tavallinen kuolevainen voisi itselleen saada tuota kasvoseerumia, esimerkiksi sellaiselta seudulta kuin Helsingin keskustasta? Viimeksi kun LV blogikampanjoi, hehkutti muistaakseni useampi bloggaaja tuota seerumia. Yritin sitten hankkia sitä kokeiltavaksi itsellekin, mutta ei ollut Stockalla, Sokoksella eikä Yliopiston apteekissa… ja sitten multa jo loppuikin ideat, että mistä tuolta keskustasta vielä etsisin. Joo, ei ole kummoinen mielikuvitus minulla! :D Mutta mielelläni kuulisin, jos joku on tuon mystisen purkin jossain ihan elävässä elämässä nähnyt myytävänä.

    • ia ia sanoo:

      Mäpä laitan kyselyä tästä hei eteenpäin! :)

      • ia ia sanoo:

        LV:ltä tuli tällainen vastaus: ”Kasvoseerumia pitäisi löytyä Helsingissä ainakin keskustan Sokokselta, Hakaniemen Sokos Emotionista ja Kannelmäen Prismasta. Kannattaa kysyä saatavuutta suoraan myymälästä, jos heillä vaikka on tuote loppunut hyllystä :)”

        • Sisi sanoo:

          Oo, kiitos kun välitit kysymykseni eteenpäin! Uusi hyökkäys keskustan Sokokselle siis edessä. :)

  47. Henna sanoo:

    LV:n deodorantti, shampoo ja suihkusaippua on tällä hetkellä käytössä. Yritän olla arkena töissä tuoksumatta liikaa, koska niin moni on nykyään herkistynyt tuoksuille. Itsekin olen jättänyt varsinaiset hajuvedet käytöstä pois.

  48. Vea sanoo:

    Mulla on käytössä Ecoverin tuoksuton pyykinpesuaine. Mielestäni on ihana nukahtaa rakkaisiin ulkona kuivattuihin ei-minkään-tuoksuisiin lakanoihin. Herkkä ihoni tykkää myös hajusteettomuudesta.

  49. Anne B. sanoo:

    Hajuherkkänä tuoksuttomat tuotteet kiinnostavat. Mukana arvonnassa. :)

  50. Tintsh sanoo:

    Tykkään käyttää tuoksuttomia tuotteita, kun lähipiirissä on tuoksuyliherkkiä. :)

  51. Maria sanoo:

    Mukana :) käytän hajustamattomia tuotteita.

  52. mmagic sanoo:

    Olis kyllä kiva alkaa siirtyä hajusteettomiin tuotteisiin, koska joskus kun laittaa aamulla hiuslakkaa ja deodoranttia ja ja ja ja vielä suihkauksen hajuvettä, niin tuntuu kuin hajustetun pilven sisässä kävelisi.
    Sunnuntaihin kuului automatka Turkuun kirjamessuille, siellä päivä kaverin kanssa ja illalla takaisin. Huomenna aamulla sitten aikaisin juna Helsinkiin, että ehtii luennoille :)

  53. milla sanoo:

    Oon tykännyt aina käyttää kaikkea tuoksuvaa, mutta onhan se totta että se on aikamoinen tuoksusekamelska mikä ympärillä leijuu. Erityisesti mulla olis nyt hakusessa hellävaraiset ja mielellään tuoksuttomat puhdistusaineet ja kasvovoiteet, kun kasvojen iho on alkanut mennä huonompaan kuntoon. Täytyy laittaa nämä LV:t korvan taakse!

  54. SannaMi sanoo:

    Mukana arvonnassa! :) Rehellisesti sanottuna minusta ei ole väliä onko tuoksua vai ei. Paitsi silloin kun on migreeni päällä :D

  55. Katri K sanoo:

    Olen käyttänyt paljon Erisanin tuoksuttomia tuotteita, sillä en kestä enää oikein pienintäkään tuoksua kosmetiikassa ilman että alkaa kurkkua kuristaa. Niissä on todella hyvä hinta-laatusuhde. Uskoisin että niin myös näissä LV:n tuotteissa, siksi olisi kiva päästä testaamaan.

  56. Elise H. sanoo:

    LV -tuotteet ovat jääneet itselleni melko vieraiksi, Erisan -tuotteet ovat tutumpia. Oikein mielelläni kokeilisin myös LV-tä, joten olen innolla mukana arvonnassa :)

  57. Saija sanoo:

    Ikinä en ole LV:n tuotteita testannut, mutta olisi kiva kokeilla hajusteettomia tuotteita vaihteeksi!

  58. Mia sanoo:

    Itse tykkään LV:n tuotteista. Ovat hyviä kun sairastaa astmaa ja on hajuherkkä. Varsinkin minulla, jos joudun liian kauan voimakkaassa hajussa olemaan on kehon reaktio yleensä aina oksennus, joten itse suosin neutraalin tuoksuisia tuotteita.

  59. Pipsa sanoo:

    Mukana arvonnassa. Tuoksuttomana löytyy hiuskiinne. Vieläkö jostain löytäis tuoksutonta kuivashampoota.. (Y)

  60. Elina sanoo:

    Valitsen varsinkin iholle/hiuksiin jäävät tuotteet tuoksuttomina. Poispestävissä saa toisinaan olla mieto tuoksu. Mutta tärkeintä tuoksuttomuus on itselleni pyykinpesuaineessa! Puhdas pyykki ei saa haista hajuvesiosastolle :D

  61. Tarjahelena sanoo:

    Tuoksuttomat ovat must! Varsinkin dödö on tuote, jossa tuoksu voi olla hyvin ärsyttävä ja jää vielä vaatteisiin. Mukava arvonnassa.

  62. Erika sanoo:

    Olen muutamia LV:n hajusteettomia tuotteita kokeillut ja lempparini on ehdottomasti käsivoide. Käsiloukusta löytyy aina sitä, enkä varmaan enää pärjäisi ilman. Mulle on viime vuosina kehittynyt yliherkkä hajuaisti, tosi moni haju tekee pahaa. LV:ltä ja Erisanilta löytyy sellaisia tuotteita, jotka ovat onneksi sopivan neutraaleja. Dödö on kyllä sellainen, että siihen kaipaan jotain hajua. On varmaan omassa päässäni, mutta kuvittelen, että hien haju pukkaa sen hajusteettoman dödön läpi tosta vain! :D

  63. piiyu sanoo:

    Mä taidan olla vähän liikaa hyvien tuoksujen perään, mutta tuoksuttomatkin tuotteet kannattais ehkä testata – mulla meinaa särkeä päätä usein. Siihen toi tuoksuttomuus vois ainakin auttaa :)

  64. höpö sanoo:

    Suuri osa hajustetuista tuotteista piti vaihtaa työn takia hajusteettomiksi. Tosin jo nuorena kaikki tuotteet oli hajusteettomia isän astman takia, joten mihin tuntemattomaan en joutunut hyppäämään. Yksi tuote kuitenkin on, johon tutustuin vasta viime keväänä. Lidlin Cien-merkin misellivesi herkälle iholle, aivan parasta!

  65. Miia sanoo:

    Olen matkalla tuoksuttomuuteen, monet hajuvedet ja erityisesti pyykinpesuaineiden ja huuhteluaineiden hajusteet ärsyttävät. Toisaalta tykkään miedoista hajusteista, sellaisista aavistuksista.

  66. Milja sanoo:

    Mulla on ollut pitkään jo käytössä aqualanin rasvat. Niistä on niin hyvä valikoima ja ne on tehokkaita ja tuoksuttomia. Mutta kyllä musta on edelleen välillä kiva käyttää esim. käsirasvana jotain tuoksullista tuotetta ja sunnuntaisin rasvaan aina jollain hyvän tuoksusella rasvalla koko vartalon :D

  67. Pauliina sanoo:

    En itse yleensä juurikaan käytä hajusteettomia tuotteita, kun ne on jotenkin.. tylsiä :D mutta olisi tosiaan kiva kun tuoksuisi vain hajuvedelle eikä olisi tuoksujen sekamelskaa leijumassa ympärillä :D muutamia hajusteettomia tuotteita on tullut kuitenkin kokeiltua, ja esimerkiksi toi LV:n seerumi on tosi hyvä!

  68. E~ sanoo:

    Tuoksuton toimiva dödö kuulostaa just huikeelle! Ajankohtainen aihe sinänsä, että istun just onnibussissa matkalla kajaaniin ja jonkun hajuvesi on niin vahva että yskittää… >:o

  69. NannaS sanoo:

    Mukana! Tuoksuttomuus on aina plussaa :)

  70. Matilde sanoo:

    Erisan ja LV ovat hyviä tuotteita herkälle. Lumenen tuotteissakin on mieto haju. Tykkään. Maanantaipäivä on alkanut hitaasti rullaten, mutta eiköhän fiilis tästä vielä parane. Hyvää viikon alkua myös sinulle!

  71. Marie sanoo:

    Kiinnostuin googlaamaan tuota kasvoseerumia. Opinpahan senkin, että LV tulee sanoista Lumi Valko. Oppia ikä kaikki! :D

  72. nellis sanoo:

    Nivean misellivesi on mun lemppari naamanputsaustuote. Kiva postaus, LV:n tuotteet laadukkaita, ja noi sun korvikset muuten on tosi pirteet :)

  73. ANNI sanoo:

    Pitkään blogiasi lukenu van en kait kertaakaan oo kommentoinu.. Joten nyt arpaonni suosikoon! :-D

  74. Saana sanoo:

    Oon vuosia harmitellut, kun kaikkien paitojen ja mekkojen kainalot alkaa haista ummehtuneelta dödöltä jo ekan käyttöpäivän jälkeen ja aatellut, että mun kainalot kaipaa vaan kaipaa kovia otteita ja tuoksuja. Nyt kuitenkin ostin ton LV:n dödön ja kas kummaa, ei enää mitään hajuja! En ookaan toivoton hajuhessu :D Täytyy ostaa tästä lähtien myös muita tuoksuttomia tuotteita.

  75. Hanna sanoo:

    LV:n ihanat tuotteet <3

  76. Lotta sanoo:

    Hajusteeton deodoranttia joka oikeesti toimis on ollut vaikea löytää. Allergisoiduin jossain välissä hajustetuille tosi pahasti, Nivean hajustamaton on ollut ihan ok, mutta ärsyynnyin painavaan lasi”pulloon”.

    Hikoilen melko paljon ja lisäksi olen kilpaurheilija, joten tarve on…
    Nyt on käytössä Lidl:n ja se on ihan ok, mutta parempikin voisi olla. Siinä on ainakin hinta kohdillaan, ja pakkaus on kevyt ja kompakti. Pakkauksen koko ja paino on tärkeä mm. pelireissujen ja muiden matkojen vuoksi.

    Urtekramia kokeilin, mutta se oli ihan sama, ku jos ois laittanut vettä kainaloon. En ole kokeillut muita luonnonkosmetiikan tai kalliimman hintaluokan merkkejä hinnan vuoksi. Ei vaan ole huvitusta laittaa 15+ euroa döksään, jonka toiminnasta ei ole takeita.

    LV:tä olen muistaakseni kokeillut joskus, mutta taisi olla heikompi kuin Nivea, kun ei jäänyt käyttöön.

  77. SiiriMH sanoo:

    Oon käyttänyt jo jonkin aikaa LV:n naamanpuhdistusjuttuja ja oon kyllä tykännyt, vaikka alun perin ostinkin niitä vain sen takia että olivat aika lailla hyllyn halvimmat :D eli hyvä puoli tuokin!

    Millainen muuten se Sandron brunssi oli, suosittelisitko? Onko sulla ylipäätään jotain brunssisuosituksia? Itse tykkään näitä keräillä, vaikka en kovin usein brunssille pääsekään :D

    • ia ia sanoo:

      Joo suosittelisin kyllä, varsinkin kylmien ruokien pöytä oli tosi hyvä! En oo mikään vakkaribrunssityyppi joten suosituksia ei ole sen kummemmin jaella, mutta tykkäsin ehkä Reloven brunssista vieläkin enemmän :)

  78. Airiina sanoo:

    Minulla todettiin tuoksuallergia, siedän kyllä aika paljon silti esimerkkinä roll-onit ja parfyymit, Vaseline sarjakin on hyvä ja imeytyy hyvin kun laittaa pieniä määriä iholle ja taas lisää hieman. Osallistun arvontaan, hyvää ja kirkasta ruska syksyä.

  79. Appa sanoo:

    LV sarja on minulle sopiva, en käytä muuta ja ihonkin kukoistaa.

  80. Pee sanoo:

    Erisan on hyvä myös, kun ajan parran pois niin leuka vaatii kosteutta ja laitan Erisanin kosteusvoidetta.

  81. Tanja sanoo:

    Olivia Kleiniltä löytyy hyviä, tuoksuttomia tuotteita. Lv:n käsivoiteet ovat suosikkejani.

  82. Maaru sanoo:

    Hajusteettomia tuotteita olen tainnut hankkia ja käyttää aika sattumanvaraisesti, mutta pitäisi ehkä kiinnittää asiaan hiukan enemmänkin huomiota, sillä olisi tosiaan kiva tuoksua joltain muulta kuin kauhealta yhteensopimattomien tuoksujen sekamelskalta. Kiinnostuin tuosta mainitsemastasi dödöstä ja voisinkin sellaisen hankkia seuraavaksi testiin, kuulosti sen verran lupaavalta.

  83. jiip sanoo:

    Favoran pehmeä puhdistusvaahto on täydellinen meikin ja ihon puhdistamiseen! Ei ole tuoksua eikä myöskään väri- tai säilöntäaineita :) Ja jättää ihon ihanan pehmeäksi <3 Favoraa saa apteekeista :)

  84. riikka sanoo:

    Otin sun postauksen jälkeen käyttöön LV kasvojen puhdistustuotteet ja oon tykänny,on toiminu hyvin. Hiusten muotoilussa on ollu käytössä jo suht pitkään hajusteettomat, kun alkoi tulla hiuskiinteistä näppylää.Oon tykänny Simin DS-tuotteista, mutta nyt olis haussa joku hiusvaha. Ja dödö tulee seuraavaks testiin:)

  85. Marie H sanoo:

    Olen käyttänyt hajusteettomia tuotteita jo vuosia, lähinnä allergioiden vuoksi. Ja uskon, että ilman allergioitakin tulisi käytettyä ja suosittua hajusteettomia. Kaikki voimakkaat tuoksut pistää ikävästi nenään. Mukana arvonnassa. Sateista, mutta mukavaa viikkoa.

  86. Laura sanoo:

    Hei kiitti dödövinkistä! Deodorantti on suihkusaippuan lisäks ainoo tuoksullinen tuote enää mitä käytän hajuveden lisäks (siun viime propagandapostaus ajo asiansa ;D), tuntuu että niitä mahdotonta löytää tehokkaina ja tuoksuttomina!

  87. Taina sanoo:

    Olen itse tykännyt käyttää LV:n puhdistusgeeliä meikkiä poistaessa, se jättää kasvot niin pehmeiksi ja meikki irtoaa helposti! Ei myöskään käy silmiin ja nenään kun ei ole mitään ällöimelää tuoksua.

  88. Sallikka sanoo:

    Hyviä tuotteita ovat! :)

  89. Tytti sanoo:

    Deodorantti on yksi harvoista käytössä olevista tuoksullisista tuotteista. Syynä dödön tuoksullisena säilymiseen on ollut se, etten ole aikaisemmin oikein käyttänyt hajuvettä. Nyt kuitenkin olen siihen pikkuhiljaa ”oppinut”, ja tuoksuton deodorantti onkin ollut sen vuoksi suunnitelmissa. Täytyypä siis laittaa tuo LV:n testiin!

  90. Anna sanoo:

    tuoksuttomuus on hyvä, mutta välillä on kyllä pakko sortua esim johonkin ihanaan kookoshössöön ;-)

  91. hannaz sanoo:

    tuoksuttomat huulirasvat ja hiuslakat on omia lemppareita, hiuslakasta Herbinan.

  92. Taina sanoo:

    Mäkin oon tykästynyt LV:n dödöön (siihen Teho-versioon, jossa on tummansininen korkki). Kasvovesi on myös parhaillaan käytössä ja hyväksi havaittu.

    Mua tuoksut tuotteissa sinänsä ei haittaa, mutta usein ne on just liian voimakkaita tai muuten vaan häiritseviä, joten tuoksuttomuus etenkin iholle jätettävissä tuotteissa on ihan hyvä juttu. Varsinkin kasvovoiteiden tai käsirasvojen tuoksut on usein vähän turhankin tymäkkiä :D

    Toisaalta taas suihkuhetki tuntuu heti vähän juhlavammalta, kun käytössä on hyväntuoksuiset tuotteet. Ja siinähän ne tuoksutkin huuhtoutuu aika nopsaan iholta ja hiuksista pois.

  93. Elisa sanoo:

    Sun innoittamana vaihdoin dödön hajusteettomaksi, just sen vuoksi, että on kivampi tuoksua hajuvedeltä eikä dödöltä! Muuten olen jo käyttänytkin hausteettomia vartalovoiteita ja kasvorasvoja. Olen tykännyt dermosilin herkän ihon hajusteettomista voiteista, erityisesti face extra- voide on pelastanut rutikuivan naaman.

  94. Saarai sanoo:

    Mitä tuoksuttomuuteen tulee, minä en ole koskaan tykännyt tuoksuvista pyykinpesuaineista, joten niiden osalta tuoksuttomuus on aina ollut parempi juttu! En jotenkin ajatuksena pidä siitä, että vaatteet itsessään tuoksuu, se jotenkin pilaisi niiden raikkauden. kosmetiikassa ym. tuoksut on yleensä ihan ok, kunhan eivät ole liian voimakkaita, mutta käytän kyllä paljon myös tuoksuttomia paljon :)

    http://ateljeesaara.blogspot.fi

  95. Hane sanoo:

    Mä kokeilin joskus tuota LVn kasvovoidetta, mutten itse tykännyt siitä. Luultavasti johtui siitäkin että se oli kesäkäyttöön aika tuhtia. :D Pitää varmaan siis ottaa uudelleen testiin! Itsekin kyllä tykkään hajusteettomista tuotteista kun hajuste on jo itsessään allergisoiva ainesosa.. Mutta joistain harvoista tykkään, esim. mun kasvovesi tuoksuu ihan hennosti kamomillalle <3

  96. Anne sanoo:

    LV:tä en oo tainnut kokeilla vielä, mutta pesunesteistä on käytössä Dermosilin hajusteettomat ja pyykkiaineena Lumme hajusteettomana.

  97. Johanna sanoo:

    jos onni suosisi niin lahjoittaisin palkinnon äidille :) mamma kaipais just nyt jotain pientä piristystä ja olis mahtava palkinto siinäkin mielessä, että hän on tuoksuallergikkona saanut todeta LV:n tuotteet toimiviksi!

  98. Minttu-Maaria sanoo:

    Lumenen Sensitive Mascara on pitkään ollut mun suosikki! Kauniit erotellut ripset hellävaraisesti :D

  99. Milli sanoo:

    Hyviä vinkkejä, etenkin hyvää tuoksutonta dödöä olen etsiskellyt!

  100. Janita sanoo:

    Mä en ole varmaan ikinä käyttänyt tuoksuttomia tuotteita mutta täytyykin nyt laittaa nämä LV:n tuotteet korvan taakse. Dödö ainakin menee ostoslistalle!

  101. maikki sanoo:

    Herkkäihoisena suosin hajusteetomia tuotteita, ja koska tämän vuoksi meillä oli kotonakin käytössä aina hajusteettomat pyykinpesuaineet, en voi vieläkään sietää jos vaatteet haisee jollekkin hajusteelle, eli edelleen tämän vuoksi käytän hajusteetonta ainetta

  102. punni- sanoo:

    Käytän nykyisin hajusteettomia tuotteita. Olisi kiva päästä tutustumaan itselle uusiin tuotteisiin.

  103. Hannan sanoo:

    Lv-n tuoksuttomat ihania. Tykkään.

  104. Jennna sanoo:

    Tuoksuttomia vartalivoiteita löytyy kotoa aina! Kuiva iho tykkää. En ole koskaan innostunut mistään tuoksullisista versioista.

  105. Tiia sanoo:

    Kiva postaus! Meillä käyttää hajusteettomia tuotteita koko perhe. LV:n tuotteista tutuksi on tullut dödö sekä näillä korppukäsille aina tarpeellinen käsivoide.

  106. Olppa sanoo:

    Tekisi mieli testata. Rakastan hajuvettäni, enkä ole oikein ajatellutkaan, että siihen saattaa sekoittua muitakin tuoksuja. Tuoksuihin tottuu, eikä niitä aina edes huomaa. Hajuvesikin tuntuu ikään kuin ”haihtuvan”, vaikka kyl sitä joka päivä laitan ja kuulemma tuoksuu hyvältä. :D

  107. tiiu sanoo:

    Käytän lähinnä tuoksuttomia tuotteita ja jos tuotteessa on vähänkin vahva tuoksu niin jää yleensä ostamatta.

  108. Henna sanoo:

    LV roll´on on käytössä, ei ärsytä herkkää ihoani, pyykinkin pesen LV.lla

  109. piitu sanoo:

    Mukana! Allergisten lasten äitinä hajusteettomat tuotteet ovat tulleet tutuiksi vuosien saatossa.

  110. piilea sanoo:

    Tuo dödö pitää ottaa ehdottomasti testiin! Oon tähän saakka käyttänyt sellaista kristallikividödöö, mut se ei pidä ihan 100% jos urheilee. Tuoksuttomat ja mahdollisimman lyhyellä inci-listalla varustetut päivittääiskosmetiikkatuotteet kiinnostaa kyllä.

  111. minttu47 sanoo:

    Deodoranteissa olen pyrkinyt nyt keskittymään alumiinittomiin tuotteisiin.

  112. Hanna L sanoo:

    Suomesta saa kyllä hyviä hajusteettomia tuotteita, LV:tä on itellä paljon käytössä. Joskus ulkomailta on löytynyt kivoja eri merkkien tuotteita, mutta joskus on saanut pettyä niiden kummaan hajuun, vaikka periaatteessa oliskin hajusteeton tuote.

  113. Hiisukas sanoo:

    Ei mitään yhtä uutta suosikkituotetta, mutta nykyään valitsen mieluiten vähemmän tuoksuvia. Kovin voimakkaista tuoksuista en välitä.

  114. klaara sanoo:

    Minulla on useita LV:n tuotteita käytössä ja olen erittäin tyytyväinen niihin. Eivätkä ole hinnalla pilattuja. Osallistun arvontaan.
    Mukavaa syksyä!

  115. ansu88 sanoo:

    Lauantaiterveiset!

  116. Hainn sanoo:

    En ole oikeastaan kokeillut tuoksuttomia tuotteita. Tämä tuotepaketti olisi oiva mahdollisuus päästä testailemaan niitä! :)

  117. sarita sanoo:

    Mukaan! Käytän sekä hajusteellisia että hajusteettomia.

Kommentoi