sunnuntai 26. marraskuu 2017

kynttiläkausi

Mä en tajua miten voin olla vieläkin henkisesti jossain elokuussa?! Itseasiassa vasta viime viikolla havahduin siihen, että aletaan elää taas sitä aikaa vuodesta, kun aika lailla 90 % kotonaoloajasta on hämärän peitossa. Ei siis kyseenalaisten aktiviteettien tai hämärtyneen olemassaolon tajun vuoksi, vaan hemmetti kun siellä on jo pimeetä! Merkintä on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Gladen kanssa.

glade4

Oon tosin aina tykännyt jotenkin enemmän hämärästä kuin valoisasta ympäristöstä. (Erityisesti siksi, kun hämärässä ei näy jos kämppä on sotkuinen, mitä se hyvin merkittävän osan ajasta on.. :D). Oon hirvee isovalonatsi, kotona ei saa koskaan olla päällä sitä isoa yleisvaloa, vaan sytyttelen aina pienempiä lamppuja ja syksyn (tai tässä tapauksessa jo melkein talven) saapuessa kaivan kynttiläarsenaalin esiin. Yleensä oon tuikkujen ketjupolttaja, mutta mua ärsyttää kun niitä tinakippoja saa olla uusimassa joka illan jälkeen. Noissa Gladen isoimmissa tuoksukynttilöissä riittää polteltavaa 52 tunniksi, ja pienemmätkin palaa monta monta iltaa.

glade2

Mä en oo yleensä kotona mikään älytön ”nyt olen zen ja neulon villasukkaa sohvalla viltin mutkassa ja nautin kotona olemisesta kotoillen” -tyyppi (eiks kotoilu ollut joku ihan legit verbi nykyään..?), vaan illat kuluu aika pitkälti keittiön pöydän ääressä koneella haahuillessa. Itseäni huijaan ja väitän tekeväni duunia, mutta ehkä se on suhteessa 20 % järkevää tekemistä ja 80 % yleistä haahuilua ja Netflixiä. (Tällä hetkellä uusintakierroksella New Girl, ihanan helppoa ja muut murheet tehokkaasti karkottavaa katseltavaa.)

glade3

Yleensä istun keittiön pöydän ääressä selkä olohuoneeseen päin niin, että nään vähän ulkona pilkottavia valoja ja ikkunalaudan, joka on usein ainoa siistihkö asia koko kämpässä :D Vielä kun siihen näkymään kikkailee mukaan lempeen vaniljan tuoksuisia kynttilöitä lepattamaan ja laittaa taustalle soimaan Spotifysta jonkun helposti korvien läpi soljuvan afternoon acoustics -listan, niin ollaan aika lähellä meitsin optimaalisinta arki-illan olotilaa. Ja selän taakse jää kätevästi kaikki muu kaaos.

glade6-checker

Gladen vaniljantuoksuiset valkoiset kynttilät on kivan pelkistettyjä, ne sujahtaa iisisti osaksi oikeastaan minkälaista sisustusta vain. Myös mun maatuskacrewn jatkeeksi.

Noista punaisista pikkukynttilöistä leijailee puolestaan pehmee jouluinen omenan ja kanelin tuoksu. Melkein pakottaa korkkaamaan joulusuklaat tuohon tietokonetyöskentelyn kylkeen.. Tai edes mukillisen glögiä. Pitäisköhän se jo naarata kaupasta kotiin syksyn eka kanisteri..

glade

Mites siellä, joko on kynttiläkausi korkattu ja ootteko miten pahoja kynttiläketjupolttajia? :D Kaikkien tähän postaukseen kommentoineiden kesken arvotaan Glade-tuotepaketti! Kilpailuun voi osallistua myös Instagramissa. Arvonta päättyy 3.12. ja arvonnan säännöt löytyy täältä.


Saatat pitää myös näistä:

73 Responses to “kynttiläkausi”

  1. manna sanoo:

    Kynttilöitä tulee poltettua vuoden ympäri, eniten kyllä syksyllä ja talvella.

  2. Satu sanoo:

    Aloin polttaa kynttilöitä ja enimmäkseen tuikkuja jo lokakuun pimeydessä. Tykkään sen takia tästä vuoden ajasta, kun voi tunnelmoida kynttilänvalossa. Tuoksuna aina vaniljaa ja olen myös kokeillut tuota kaneli-omenaa. Sopivan mieto ja jouluinen. Itsenäisyyspäivällekin on jo hommattuna omat kynttilät.

  3. Minttu-Maaria sanoo:

    Mä korkkasin glögi ja kynttilä -kauden jo viime kuun lopussa ;”D early bird in action

  4. höpö sanoo:

    Kynttilöitä tulee poltettua heti ensimmäisistä pimeistä illoista lähtien. Tuoksullisilla on myös helppo huijata kotia raikkaamman tuoksuiseksi, kun ei enää viitsi ilmojen viilennyttyä tuulettaa. Hamstraan aina Ikeasta kynttilöitä, vaikka niitä vielä olisi ja lopulta niitä löytyy kaapeista ihan kamalan paljon, jopa sellaisia, mitä ei muista ostaneensa.. Kotikotona äiti valaisee pihallekin reittejä kynttilöillä, koska hänen mielestään pihavalot on niin sieluttomia. Samaa mieltä isommista valoista olen minäkin, syksyllä ja talvella sisällä on päällä yleensä jouluvalot (tai syysvalot ja talvivalot, mies ei halunnut jouluvaloja vielä, joten ovelasti nimitin valoja kauden mukaan) ja kynttilöitä.

  5. Hanna sanoo:

    Tykkään kyllä polttaa kynttilöitä, erityisesti tuoksukynttilöitä. Tuntuu vaan että ne parhaat on superkalliita!

  6. Lottae sanoo:

    Poltan paljon kynttilöitä erityisesti syys- ja talvi-iltoina, tuovat ihanasti tunnelmaa.

  7. Jenski sanoo:

    Voi kuule! Kynttiläkausi korkattiin jo pari kuukautta sitten! mutta on kyllä ollu nyt myös iltoja, että ei ole tullut poltettua, kun kohta ne loppuu (taas) ja oon niin huono muistaa ostaa niitä lisää…

  8. Miia sanoo:

    On korkattu ja tykkään kyllä poltella kynttilöitä läpi talven :)

  9. anna s. sanoo:

    Pyhäinpäivänä poltin ensimmäisen kynttilän, sen jälkeen tasaisesti on polttaminen jatkunut :D

  10. Joulutyttö sanoo:

    Voi kynttilät palaa läpi vuoden mutta niitä menee jo todella paljon! Aina iltaisin on monta kynttilää palamassa, lämpöä ja tuoksua antamassa!

  11. Petra sanoo:

    Gladen kynttilöissä on paljon parempi tuoksu kuin useimmissa tuoksukynttilöissä. Poltankin niitä melkein joka päivä.

  12. Rose sanoo:

    Täälläkin kynttiläketjupolttaja! :D

  13. Matilde sanoo:

    Erityisesti tuoksukynttilät ovat mieluisia. Tykkään luoda kynttilöillä taianomaista atmosfääriä. Kynttilöitä on kodissani paljon ja aina hankin lisää. Joulu lähestyy ja illat ovat pimeitä, mutta kynttilät tuovat iloa ja valoa. Gladen kynttilät olisivat ihania, toisivat samalla minulle hyvän joulumielen ja antaisin niitä lahjaksikn. Hyvää joulufiilistä!

  14. Johanna sanoo:

    Moikka! Kynttilöiden erittäin rankka ketjupolttaja ilmoittautuu, hep! Kaikki menee; tuikut, tuoksukynttilät, pöytäkynttilät, öljykynttilät, niitä on sisällä, niitä palaa portailla, niitä käryää puutarhassa. Enkä kestäisi tätä pimeää talvisyksyä mitenkään muuten:D

    Kiitoksia mielenkiintoisesta blogista, tykkään paljon persoonallisesta ja humoristisesta tavastasi kirjoittaa :) :)Hämyistä pimeänaikaa, keep going!
    t.Vakkarilukijasi

    • ia ia sanoo:

      Kiitos itselle ihanasta kommentista, tulipa tosi hyvä mieli kun viime aikoina on blogin kanssa ollu vähän kivikkoista :)

  15. ananasnelli sanoo:

    Mukana arvonnassa! Mistä nuo suloiset maatuskat on ostettu? Harjun paperissa on tosi samankaltaiset :)

    • ia ia sanoo:

      Ne löytyi Tukholman pihakirppikseltä, mutta ilmeisesti ne Harjun paperista löytyvät on samanlaiset! :)

  16. Maija sanoo:

    Pidän tuikuista ja kynttilöistä ja niitä on mukava poltella näinä pimeinä marraskuisina iltoina! Mukavaa joulun odotusta!

  17. Sii sanoo:

    Kynttilät tekee kyllä heti niin kivan tunnelman kotiin! Mä unelmoin sellasesta isosta kynttilälyhdystä, pitää varmaan ostaa sellanen vielä ennen joulua kotiin.

  18. Ellu sanoo:

    Olen tuossa kynttilöiden polttelussa vähän sellainen, että unohdan sytyttää ne, vaikka sopiva hetki olisi. Sitten muistan ne vasta, kun tiedän meneväni kuitenkin melko pian nukkumaan enkä viitsi enää sytyttää. Noita tuikkuja kun täytyisi polttaa kerralla loppuun, muuten se steariini ei sula kokonaan.
    Tuoksukynttilöitäkin minulla on vain tuikkuja, mutta ehkä tuollaisia isompia tulisi sitten poltettuakin.

  19. Vea sanoo:

    Olen paha kynttilöiden ketjupolttaja! Joskin kissan takia täytyy varoa ja olla tarkkana.

  20. K sanoo:

    Ennen joulua pitää ehdottomasti polttaa tuikkuja iltaisin. Parvekkeelle on myös kiva laittaa lyhty.

  21. Caranette sanoo:

    Mukana! Minäkin vieroksun kattovaloja kotona oleillessa, eri asia jos siivoaa tai tekee muuta tuotteliasta, mutta pelkkään oleiluun himmeä valaistus on ehdottomasti miellyttävämpi. Kynttilät sekä tietty jouluvalot (mutta vaan lämpimät kirkkaat, ei värillisiä) kuuluvat syksyyn ja talveen erottamattomasti. Yleensä korjaan jouluvalot pois vasta keväällä kun alkaa olla valoisampaa, ja siksi kutsunkin niitä ’tunnelmavaloiksi’. Ei meillä oo jouluvaloja puolta vuotta, meillä on nää tunnelmavalot! :’D

  22. Tanja sanoo:

    Kynttilät palanneet meillä jo elokuusta lähtien:) Täällä maalla, kun ei ole katuvaloja, kynttilät ovat paitsi tunnelmanluojia myös oikeasti valontuojia:)

  23. Sonja sanoo:

    Kynttiläkausi on korkattu. Pimeään vuodenaikaan on aina kiva poltella kynttilöitä ja tuikkuja. Erityisesti joulun alusaikaan ja vuoden lopulla tulee poltettua kynttilöitä.

  24. Kaisa sanoo:

    Ketjupolttaja täällä hei. Suunnittelinkin just retkeä Ikeaan jouluisia tuoksukynttilöitä ostamaan.

  25. Dia sanoo:

    Kynttilöitä tulee poltettua lähinnä syksyisin ja talvisin, joskus jopa luen illalla kynttilänvalossa, jotta sähköä säästyy :D Tällä hetkellä yöpöydällä on granaattiomenan ja vaniljan tuoksuinen kynttilä, se on tosi ihana!

  26. Katri sanoo:

    Haluaisin polttaa kynttilöitä, mutta teen sitä aivan liian harvoin. Se harmi, koska kynttilät luovat paljon tunnelmaa.

  27. emsie sanoo:

    Mitä lyhyemmäksi valoisa aika käy sitä enemmän kulutan kynttilöitä. Mutta myös kesällä palaa kynttilät silloin tällöin.

  28. Reeta sanoo:

    Kynttilöitä polttaessa tulee itselle sellainen olo, että vaikka vain makaa sohvalla niin olevinaan tekee jotain fiksua ja järkevää koska nauttii kynttilöistä samalla. Mökillä myös ihaninta on takassa tulen tuijottelu ja sen ääressä lämmittely ❤️

  29. E~ sanoo:

    Muutaman kuukauden on jo kynttilät palaneet :) Tänään asentelin jo jouluvalotkin ihan siksi, etten kuitenkaan vietä varsinaista jouluaattoa täällä kämpillä, niin ehtii niistäkin nauttia!

  30. Elise H. sanoo:

    Alan polttaa kynttilöitä siinä vaiheessa, kun illat selvästi pimenevät, eniten tietysti tulee poltettua joulun tienoilla. Mukana kivassa arvonnassa :)

  31. Sudenmarja sanoo:

    Just alkaa omat kynttilät ollakin lopuillaan kun näin pimeinä aikoina tulee niin paljon niitä poltettua. Paketti tulisi siis tarpeeseen :)

  32. Heini sanoo:

    Kyllä, tykkään laittaa kynttilöitä. Kissojen takia pitää vaan pysytellä maltillisena, mutta patterivaloja voikin sitten ripustella senkin edestä! :)

  33. annie sanoo:

    Mulla on ihan sama juttu kattovalojen kanssa, en sytytä niitä koskaan, vaan aina joku pieni lamppu mieluummin päällä + tietenkin tunnelmavalot (jotka hengailee vuoden ympäri verhotangossa..). Kynttilöitä en oo vielä tänä syksynä/talvena polttanut, koska en koskaan muista ostaa tulitikkuja tms. millä sais ne sytytettyä :DD Asettelin ne kuitenkin paikalleen jo elokuussa.

  34. Pia sanoo:

    Kynttilät palaa toisinaan takan päällä ja usein ulkona. Sisällä tulee jatkuvien iltavuorojen takia harvemmin tunnelmaa luotua kynttilöin, mut kyl sitten kun on vapaata tai vapaailtoja on kynttilä palamassa. Ulkosaunassa (ainoa, mitä mulla on) palaa aina ikkunalla kynttilät, kun saunon. Mukava tunnelmanluoja puukiukaan lisäks. Harmi vaan et aina joutuu yksin tunnelmoimaan :D :D

  35. hilkka sanoo:

    Kynttilät tuovat ihanan lämmintä tunnelmaa kotiin, tykkään polttaa paljon :)

  36. Maiju sanoo:

    Ehdottomasti kynttilöiden ketjupolttaja. Nautin tavallaan tästä pimeästä ajasta kun voi polttaa kynttilöitä pitkin päivää ja tällöin niistä ehtii myös nauttia enemmän. Tunnistan itsessäni saman piirteen valojen käyttäjänä, iso kattolamppu on harvoin päällä ja pöytälamput tuovat valoa pehmeämmin.

  37. Jutta sanoo:

    Joo täällä yks himopolttaja kanssa. Mulla oli tosin tuossa jokunen vuosi taukoa, kun pelkäsin kissojeni puolesta että tunkevat nenän kynttilään ja sit viikset ois hups hei vaan. :D Mut sit nyt alkusyksystä mulla välähti et miksen osta kynttilälyhtyjä sisälle??? Niin nyt on sitten tullut poltettua kynttilöitä varmaan sen parinkin vuoden edestä, eikä tarvii pelätä et karvapallerot polttaa itsensä ku kynttilät on lyhtyjen sisällä suojassa. :-)

  38. inja sanoo:

    Tykkään kyllä kynttilöiden tunnelmasta, mutta nyt jostain syystä tänä vuonna en minäkään ole ihan vielä löytänyt sitä syysfiilistelyä eikä tuikkuja ole vielä juurikaan poltettu. Tykkäisin virittää parvekkeelle jotain valoja, mutta mieluiten paristoilla toimivia, että vahtimisen kanssa voi ottaa rennommin. Sisällä poltan oikeita tuikkuja ja kynttilöitä. Kun kynttiläkauden vauhtiin pääsee niin tunnen kyllä tuikkujenvaihtamisrumban tuskan. :)

  39. Jaana sanoo:

    Tervehdys! Kauniit kynttilät ovat osa sisustusta. Nautin.

  40. Hanna sanoo:

    Itse polttelen kynttilöitä käytänössä elokuun lopusta huhtikuun loppuun… Olen oppinut tämän ’hämärän hyssyttelyn’ ja kynttilöiden sarjapolton iskältäni :D

  41. mennika sanoo:

    Kynttilät on syksyisin ja talvisin ihan vakkarikamaa meillä melko suurissa määrin, meillä on nimittäin tosi viileetä sisällä ja kun pistää sen parikymmentä kynttilää ja/tai tuikkuja palamaan ympäri olohuonetta niin huoneenlämpötila nousee ehkä sen asteen! :D Toinen vaihtoehto ois tietysti hankkia ihan vaan lisäpatteri… mutta oikeasti oon ihan hullu tuoksukynttilöiden mettästäjä ja joka kaupassa aina tiirailemassa onko jotain fantsuja tuoksuja perinteisen (mutta hyvän) vaniljan lisäksi :D

  42. Marika sanoo:

    Täällä tuikkujen ketjupolttaja, HEP!

    Mä korkkasin kynttiläkauden varovasti jo elokuun hämärissä… :D mua itseäni riepoo myös suunnattomasti tyhjien tinakuppien keräily joka hemmetin ilta. *silmien pyörittelyä*

  43. Susannay sanoo:

    En oo jotenkin aikaisemmin osannut ajatella kynttilöiden polttamista koska kotikotona se oli kiellettyä, koska isä aina pelkäsi että sattuu jotakin. Nyt omassa kodissa havahduin yks päivä siihen että voisin poltella kynttilöitä mutta tajusin ettei mulla ole yhtäkään. Enkä osaa ostaa hyväntuoksuisia kynttilöitä

  44. stiku sanoo:

    Mulla on synttärit lokakuun lopulla,niin siitä korkkaan aina kynttiläkauden. Eniten tulee poltettua tuikkuja mut tykkään kyllä kaikista. Ja käytän joka vuosi pienen omaisuuden lyhtykynttilöihin ulos.. marraskuulla raahaan sit vielä sisälle jättilyhdyn,jossa palaa sisällä valot 24/7. Siis ne semmoset ”jouluvalot” mitkälie

  45. Minna sanoo:

    Tässä pikaisesti laskeskelin, että mulla on 11 tuikkukippoa lähes jokailtaisessa käytössä, hups. Lisäkynttilät siis luonnollisesti kelpaisi aina :D

  46. Olppa sanoo:

    Rakastan kynttilöitä kotona, pimeään aikaan ne piristää kivasti. Glögikausi on meillä korkattu heti, kun sitä alkoi tulla kauppoihin. Olen myös päässyt pipari+sinihomejuusto-yhdistelmän makuun, sillä kans tullut herkuteltua. :9

  47. Ritva sanoo:

    Turvallisuussyistä – kun on aina kaksi tai kolmekin koitaa paikalla – olen keskittänyt kynttilänpolton ulos lyhtyihin ja jäälyhtyihin, sisällä harvemmin.

  48. Pamela sanoo:

    Hyggeily on se kotoilun hienompi sana ja tulee Tanskasta, jossa ihmiset sen ilmeisesti parhaiten taitaa. :D vanilja-kynttilät kuulostaa myös ihanilta!

  49. ooonaaa sanoo:

    hehe eilen raaputtelin 1,5 tuntia liian puhki palaneita kynttilänjämiä niiden jaloista ja sitten laitoin uudet kynttilät mutta tietty unohin laittaa ne palamaan :D no, joku muu ilta sitten! ja oijoi, toi jouluhajukynttilä kuullostaa niiiiin ihanalta!

  50. Airiina sanoo:

    Polttelen kynttilöitä harva se ilta, tuoksulla ja ilman.

  51. Henna sanoo:

    On aloitettu jo polttelut, kanelin tuoksuisella.

  52. Appa sanoo:

    Kyllä olen innokas kynttilöiden polttaja, tänään kävin ostamassa tuoksukynttilöitä. Syyskuusta alkaen olen laittanut kynttilät loistamaan.

  53. Petri sanoo:

    Juu, olen aika innokas ja tykkään katsella kynttilöiden loisetta. Jokin hyvä tuoksukynttiläkin kiinnostaa laittaa palamaan.

  54. Hanna sanoo:

    Asetelma, joka muuten tuntuisi ankealta möllötykseltä telakan ääressä, muuttuu heti tunnelmoinniksi ja trendikkääksi kotoiluksi kun vaan sytyttää pari kynttilää pöydälle :D niillä on ihmeen suuri merkitys mielelle! Karsastan myös niitä tuikkujen alumiinikippoja.

  55. mmiii sanoo:

    Oon ollut ennen kauhea kynttilöiden polttelija, mutta nyt meillä on kissanpentu, joten kynttilät on vähän jäänyt… Mut ehkä sit taas, kun vaavi on vähän isompi, eikä koko ajan oo pomppimassa jonnekin kirjahyllyn päälle tai muuta vastaavaa pölhöä!
    Ps. Pikkuvalot todellakin rules, isovalo ei oo kiva!

  56. Tiia sanoo:

    Tykkään polttaa kynttilöitä ympäri vuoden, näin pimeään aikaan lähes joka ilta. Vaniljantuoksuiset kynttilät ovat lemppareitani ja sopivat kauniisti sisustukseen. :)

  57. Tuuli sanoo:

    Pimeään vuodenaikaan oon ketjupolttaja. Niin sisällä kuin ulkonakin.

  58. Riikka sanoo:

    Tykkään poltella kynttilöitä silloin kun kotona on siistiä, mutta ongelmana on se, että siistiä on tosi harvoin, joten kynttilöiden polttelukin jää harvemmalle, vaikka oon hamstrannu niitä vaikka kuinka paljon :D

  59. Maaru sanoo:

    Yksi kynttilä palaa parhaillaankin tuossa pöydällä ja näin talvisin niitä tuleekin poltettua aika usein. Tuovat mukavasti tunnelmaa. Kesäisin kynttilöiden poltteluni rajoittuu lähinnä mökkireissulle.

  60. Elisa sanoo:

    Täällä kanssa myös innokas kynttilöidenpolttaja. Tuovat ihanaa tunnelmaa kotiin :)

  61. Anette sanoo:

    Mä oon wannabe-kynttiläketjupolttaja. Ostelen aina kaikkia ihania tuoksukynttilöitä hyllyt täyteen mutten juuri ikinä muista oikeesti polttaa niitä :’D Ehkä pitäis korkkailla muutama kynttilä pimeyden kunniaks.

  62. Sanna H. sanoo:

    Kyllä ja paljon taisin aloittaa jo syyskuussa!

  63. Oona sanoo:

    Kynttiöitä on jo polteltu jonkin aikaa! Vaniljan tuoksuset menossa :)

  64. Nimetön sanoo:

    Jonkun verran tulee kynttilöitä pimeänä vuodenaikana poltettua. En oo tullut tarttuneeksi tuoksukynttilöihin kun yleensä tykkään sytyttää kynttilän siks aikaa kun syödään (tällöin se vartissa tehty pastamössö tuntuu paljon fiinimmältä! Samoin kun valo ulottuu vaan keittiönpöydälle josta on roudattu kamat jollekin sivutasolle, niin voi kuvitella että loppukämppäkin on siisti. Ollaan ehkä hengenheimolaisia siivousasioiden suhteen :D ) Tuoksukynttilät vois kyllä tuoda omanlaista fiilistä muuhun tunnelmointiin :)

  65. Heli sanoo:

    Joo! En oo tosin mitään suhun verrattuna. Pöydällä on nimittäin vain yksi surullinen kynttilä. Kaupassa aina hipelöin uusia kynttilöitä mutta kun ei vaan opiskelijana raaskisi ostaa :D

  66. Noora sanoo:

    Todellakin tulee polteltua kynttilöitä! Ihan harvase ilta. Itse myös siirtynyt isompiin kynttilöihin tuikkujen sijaan, kun ne palaa pidempään ja luo laajempaa valoa huoneeseen.

  67. Tiia sanoo:

    Oi että! Mä rakastan kynttilöitä. Kun ulkona on kylmää ja pimeää, on ihana sytyttää kynttilät ja hautautua sohvannurkkaan hyvän kirjan kanssa. Syksyllä ja talvella tässä huushollissa kuluu kaikenlaisia kynttilöitä ämpärikaupalla, eniten kyllä kuluu tuikkuja.

  68. Jenna sanoo:

    Kynttilöitä tulee poltettua jo syksyn ensimmäisistä hämäristä illoista asti. Ne ovat mahtavia tunnelmantuojia!:)

  69. Leena sanoo:

    Ihanaa kynttilöitä. Rakastan kynttilöitä.

  70. Tytti sanoo:

    Maatuskacrew oli kyllä semmonen sana, että sai ihan muutamaan kerran tavata läpi ennen kuin väänty aivoissa oikeaan muotoon.

    Afternoon acoustics on kyllä ihan munkin lemppari kotoilusoittolista, mutta pikkuhiljaa oon alkanut huomaamatta lipsua jo joululaulujen puolelle. Kynttilät toki mukana luomassa tunnelmaa!

Kommentoi