keskiviikko 03. tammikuu 2018

keskiviikkoajatuksia

Ujo moi, nyt teki vähän mieli kirjoittaa. Kokeillaas tällaista old school -meininkiä kuin satunnaisia ajatuksia tämän päivän varrelta, suunnittelematonta tekstiä ja sommittelemattomia kuvia. Aikajanallisesti vois olla fiksumpaa julkaista ensin jotain joulun ja uudenvuoden juhlinnan aikana räpsäistyjä kuvia, mutta tehdään nyt kerrankin niinkuin tuntuu just nyt hyvältä, eikä niin kuin olis järkevää ja loogista.

keskiviikkoajatuksii4

Tänään oli ensimmäinen arkipäivä tätä upeeta uljasta vuotta 2018. Päivän tunnetila on jotenkin ihan kreisin energinen ja aikaansaava. No sieti kyllä ollakin, kun käytin koko edellisen vapaapäiväni uuden bujon kimpussa johon tein elämäntapatrackereita enemmän kuin maksullinen personal life coachikaan vaatisi :D

idkeskiviikkoajatuksii1

Asuvalinnan määritteli vaihteeksi hattu, jolla piti saada piiloon orastava juurikasvu (ja no okei, likainen se tukka oli muutenkin). Olisko siihen elämäntapatrackerointiin aiheellista koittaa saada mahdutettua myös tällaisia oikeita aikataulutusasioita kuten kampaajakäynti niiden elintärkeiden ”muista kirjoittaa kaksi riviä päivästäsi”  -huomioiden lisäksi, heh.. Fun fact: Mä muistan aina, kun vuosia sitten jossain Demin ”imitoi bloggaajaa” -ketjussa joku mua imitoinut tyyppi kirjoitti ainaisesta hatulla juurikasvun piilotuksesta, ja mulle tulee se demikeskustelu mieleen joka helkkarin kerta kun laitan hatun päähän :D

keskiviikkoajatuksii3

Matkalla töistä kotiin tein hetken mielijohteesta kierroksen &Otherstoriesin alessa. Virhe. Tai ainakin mun lompakon kannalta, mutta ei vaatekaapin kannalta, koska alesta löytyi mm. 100% silkkiä oleva suloinen kukkapaita. Lupaan heittää jonkun vastaavan polyesterirytkyn vastineeksi kierrätykseen!

keskiviikkoajatuksii2

Uus vuos uus meitsi -ajattelu venyi jopa ruokakauppaan saakka, kun tutun ja turvallisen nuudelipaketin sijaan pikagooglasin ratikkamatkalla ittelleni kikherne-fetasalaatin reseptin! Sitä sitten rakkaudella väännettiin 30 nälkäkiukun täyteistä minuuttia. Harmikseni se näyttää paremmalta kuin maistuu, siitä tuli jokseenkin kitkerää..? Ehkä olisi pitänyt säästellä limemehussa. Mutta yhdistelmänä kikherneet, feta, avokado ja idut ehdottomasti jatkoon!

Nyt mä laitan läppärin kannen kiinni ennenkuin räjähtää. Mun pikkuvelihän vakuutti mulle jouluna että tämän läppärin akun räjähdys on enää ajan kysymys, nimittäin uljas 4-vuotias macbookini on herjannut jo vuoden päivät akun tilana ”vaihda nyt”, ja nyt on aistittavissa ehkä lisäksi pieniä akun turpoamisen merkkejä heh.. Oisko teillä heittää Helsinkiin Applen MacBookin akunvaihtohuoltamovinkkejä? (Saletisti on yhdyssana!)


Saatat pitää myös näistä:

12 Responses to “keskiviikkoajatuksia”

  1. nnn sanoo:

    Itse menin vanhalla macbookillani kauan ilman akkua. Tai akku oli kiinni, mutta se ei toiminut :D Piti olla aina virtapiuha kiinni. Pullistuminen kuulostaa kyllä vaaralliselta, joten suosittelen vaihtamista!

    Oletko koskaan miettinyt tai kokeillut värjätä hennalla? Minulla on tällä hetkellä hyvin sama sävy hiuksissa kuin sinulla (luonnostaan olen blondi), jonka olen saanut aikaan Prisman 4 euron hennajauheella. Tällä saa näppärästi kotonakin värjättyä tyven, koska väri ikään kuin feidautuu, eikä tule selkeää rajaa uudelleen värjätyn ja aiemmin värjätyn tilalle. Säästynyt iso penni kun siirryin kotivärjäykseen :D Haju on kyllä aika kamalan multainen. Ja onhan se sotkuistakin. Että ehkä noissa synteettisissä väreissä on puolensa. Niin ja siellä kampaajallakäynnissä.

    Leikkasin nyt ekaa kertaa myös long bobin ja kamala kun tätä saisi olla koko ajan leikkaamassa! Siihen jäi se rahan säästäminen, kun pakko käydä varmaan ainakin 3 kk välein leikkaamassa. Oppisikohan senkin tekemään itse :D Ei ainakaan tätä kivaa pientä kerrostusta, jolla kampaaja sai latvan kääntymään sisäänpäin. Ei sitä osannut arvata, että lyhythiuksisenakin joutuisi (jopa vielä enemmän) stressata hiuksia.

    Hyvää uutta vuotta :)

    • ia ia sanoo:

      Joo siis ei tämäkään pysy päällä jos ei ole piuha seinässä.. :D Hennalla en oo kyllä kkoskaan värjännyt! Suoraväreillä oon ylläpitänyt kyllä pituuksia värjäyskertojen välissä, mutta miten lie henna tarttuu värjäämättömään juurikasvuun..? En ehkä suosittele ihan heti Fiskarsseihin tarttumaan :D Tai sitten venytät leikkuuväliä harrastamalla kaikkia söpöjä nutturakampauksia! Hyvää uutta vuotta sinnekin :)

  2. Kaisa sanoo:

    Mä käytin mun eilisen vapaapäivän lähinnä aikuisten värityskirjoihin ja Criminal Mindsiin, kun Viaplayhin oli tullut uusi kausi :D että ihan hyvin voi bujoon käyttää päivän, jos siltä tuntuu!

    Mun uuden vuoden lupaus on olla itselle armollinen, että esim just välillä saa päivän viettää tekemättä mitään ”järkevää”.

    • ia ia sanoo:

      Aii että, rennolta kuulosti sinunkin vapaa :) Jep, saman lupauksen vois ottaa kaikkien ”syö terveellisesti/liiku/nuku” -lupausten jatkeeksi, että älä ota huonoa omatuntoa päivistä jolloin et tee oikeastaan yhtään mitään :D

  3. Salkko sanoo:

    Vitsi toi sun bujo näyttää kivalta! Joku kirjakauppa vois tehdä sun kanssa yhteistyönä erän kalentereita, omat taiteelliset lahjat ei riitä noin pitkälle mutta toisaalta ihan perinteinen kalenteri viikkonäkymällä on niin tylsä. Enää ei ole ehkä sosiaalisesti hyväksyttävää käyttää Demi-kalenteriakaan, siellä oli aina kaikkea kivaa turhaa täyteltävää :-D tein kans muutaman uuden vuoden lupauksen ja listalla on ainakin saada lenkkeilystä taas kiinni ja tehdä enemmän ruokaa itse puolivalmiiden sijasta. Myös toi kampaajalla säännöllisesti käyminen pitäisi omaksua, otsatukan ja lyhyen hiusmallin heikkoja puolia.

    • ia ia sanoo:

      Haha :D Heii ihan pokkana vaan Demi-kalenteri käyttöön, päällystät ne kannet jollain tylsällä mustalla pahvilla niin kukaan ei epäile mitään! ;D Oikein mallikelpoisilta kuulostaa uudenvuoden lupaukset!

  4. mmagic sanoo:

    Tehdään vaan useamminkin niin kuin hyvältä tuntuu eikä järkevästi ja loogisesti, kiva tällaista on lukea!
    Itseäkin vähän kuumottelis & Other storiesin ale, mutta vielä hetki menee täällä kotikonnuilla ennen kuin pääsen sinne. Toivottavasti on vielä jotain jäljellä kun pääsen :) Vaikka tänään jo vähän aleissa onni potkaisi kun löysin 189 euron bleiserin 10 eurolla!?

    • ia ia sanoo:

      Joo niin tehdään :) No huh mikä alelöytö! Toivottavasti teet yhtä hyvä löytöjä kun tänne asti pääset :)

  5. Pia B sanoo:

    Mistä toi ihana keltanen hame on peräsin? :D

    Ja ihana löytö alemyynneistä! :)

    • ia ia sanoo:

      Se on varmaan 5 vuotta sitten ostettu H&M:stä, oon varmaan kahdesti pelastanut sen jo kirppiskuormasta kun oon aikaisemmin pitänyt sitä niin vääränmittaisena :D

Kommentoi