sunnuntai 12. elokuu 2018

rosénpunainen kolmevuotispäivä

Perjantaina juhlistettiin meidän Helsingin kolmikon kesken kolmevuotispäiväämme: Aika lailla tasan kolme vuotta sitten muutin Helsinkiin ja tutustuin näihin tyttöihin uuden työpaikan myötä. Koska yksi elämän faktoista on, että jos voit järjestää teemajuhlat niin järjestä teemajuhlat, niin me vietettiin iltaa ruusun- eiku rosénpunaiset lasit silmillä:  Värikoodina oikeastaan kaikkeen oli Adorada Rosé -viini, jonka kanssa tämä merkintä on tehty kaupallisessa yhteistyössä.

adorada12

Koristelun koodailin tottakai väriteeman mukaan: Viritin Tigeristä eurolla löytyneen vaaleanpunaisen viirin ympärille mustia ja vaaleita ilmapalloja sekä kultaista serpentiiniä, ja eurolla löytyi myös teemanmukainen kultainen kolmosilmapallo. (Behind the scenes 1: Tuo koristeköynnös on liisteröity seinään massiivisella pakkaus- ja maalarinteippiviritelmällä, jonka tosin tajusin rajata kuvasta pois. Hengenvaaralliselta näyttävää sähköjohtoviritelmääni sen sijaan en rajannut..)

adoradac3

Tarjosin vapaaehtoisen värikoodauksen kynsille samalla kun taistelin keittiössä tarjottavien parissa. (Behind the scenes 2: Keksin haluta kultaista konfettia pöydälle, ja laitoin tytöt silppuamaan saksilla serpentiiniä :D)

adorada7

Tarjoiltavana oli vaaleanpunaista popcornia sekä lakritsikuorrutteisia muffinseja. (Behind the scenes 3: Värjätyllä valkosuklaalla kuorrutetut popparit meinasi kyllä epäonnistua, kun koitettiin notkistaa sulatettua suklaata kauramaidolla. No ei notkistunut, vaan meni hyvin vispattua puolukkapuuroa muistuttavaksi soraksi, joka tosin pelastui veden lisäämisellä. Ensi kerralla ei nesteitä! Muffinsit oli valmismuffinseja joihin tein pelkän kuorrutteen. Niin, ja illan päätteeksi tilattiin kinkkiä, joka ei kyllä ollut vaaleanpunaista.)

adorada1

Pukukoodinakin oli tottakai rosénpunainen ja musta. (Behind the scenes 4: Yhdellä oli se hormonaalisin aika kuukaudesta ja hän myönsi romahtaneensa vaatekaapin äärellä lohduttomaan meikit pilaavaan itkuun kun ei vaan löydy _mitään_ päällepantavaa.)

adorada3

Hajuvesistä inspiraationsa saanut pullo itsessään on jotenkin tosi elegantti, tää olisi ihana antaa lahjaksikin. (Behind the scenes 5: Toisen pullon avaamisen yhteydessä katkesi tuo joltain 50-luvulta peräisin oleva korkkiruuvi, minkä seurauksena pullon avaamiseen käytettiin saksia, hampaita, jakoavainta, ruuvia ja vasaraa.)

adorada6

Yhdysvalloissa valmistettu puolikuiva Adorada Rosé sopii makupariksi esimerkiksi kasvisruuille ja salaateille, mutta se toimi seurustelujuomana yksistäänkin tosi kivasti: Se oli mun makuun sopivasti hapokas, sekä just semmoinen kevyen kukkainenhedelmäinen olematta kuitenkaan liian makea.

adorada10

Päivän blonditesti oli että kuinka pidät kolmosilmapalloa kädessä niin, että se näyttää kolmoselta eikä E-kirjaimelta. Juu ei onnistunut.

Viimeiseen kolmeen vuoteen on mahtunut paljon, varmaan enemmän ja isommin kuin koskaan sitä aikaisemmin. Vieraalle paikkakunnalle muuttaminen, vaikka oli olo etten koskaan uskalla ja palaan varmaan puolen vuoden päästä takaisin. No, en mennyt takaisin ja rakastan uutta kotikaupunkiani. Töissä uusiin haasteisiin tarttuminen ja saappaiden täyttäminen, jotka jalassa kompastelin vielä viime vuoden keväänä niin etten uskonut koskaan selviäväni siitä stressistä ja osaamattomuudentunteesta hengissä. No, nyt on ollut jo pidemmän aikaa seesteisempää, nautin jokapäiväisestä työstäni paljon, ja ehkä alan taas pikkuhiljaa pohtimaan seuraavaa askelta. Henkilökohtaisessa elämässä niin helkkarin isoja myllerryksiä että niiden kourissa on rimpuiltu välillä liiankin intensiivisesti melkein vuoden päivät. No, mä oon selvinnyt tähän asti siitäkin hengissä. Ja selviän jatkossakin, vaikka edelleen on päiviä kun tuntuu siltä että äyskäröin pilttipurkilla uppoavalla Titanicilla. Onneksi tämän kaiken aikana mun rinnalla on ollut mun vakaa (jää)vuori, joka on ottanut kerta toisensa jälkeen ne pilttipurkit kouraan mun kanssa. Mun perhe ja ystävät, kauempana ja lähellä. Kiitos kun ootte olemassa.

adoradac1

Ja se kolmonen on edelleen väärinpäin.

Alkoholilainsäädännöstä johtuen alkoholia koskevia kommentteja ei julkaista, mutta kommenttiboksi on kyllä avoin kaikelle muulle :)


Saatat pitää myös näistä:

16 Responses to “rosénpunainen kolmevuotispäivä”

  1. M. sanoo:

    Blogimaailmassa olet ihana tuulahdus aitoutta! Älä hävitä sitä! Tsemppiä elämän myrskyihin, asioilla on aina tapana järjestyä :)

  2. lusene sanoo:

    Tosi kauniita kuvia :) Oot hirveän söpö. Tsemppiä myllerryksiin, toivottavasti jo helpottaa <3

  3. Janita sanoo:

    Blonditestin läpäissyt olisi myös ehkä kääntänyt kuvat peilikuviksi, jolloin kolmonen olisi ollut oikeinpäin :’D

    Söpöt teemabileet!

    • ia ia sanoo:

      Mäkin olin next level blondi siinä mielessä että älysin kokeilla samaa :D Mutta mun mielestä kasvoonpiirteet vääristyi liikaa (kun ei olla kukaan symmetrisiä :D), niin jäi kääntämättä!

  4. Essiiij sanoo:

    Tosi kivoja kuvia! Eli ehdottomasti viirien ja saksittujen serpentiinien arvoista! :D

  5. Saara sanoo:

    Ihana kuulla noita bts-kommentteja! Kaikki näytti niin täydelliseltä, ja oli kiva tietää, mitä kuvien takana tapahtui :D

  6. Merja sanoo:

    Sää oot niin ihana!! Tätä sun blogia on vaan niin ihana lukee – tulee hyvälle tuulelle!Jatka samaan tapaan.
    Elämä on välillä myrskyä,mutta onneksi on niitä tyyniäkin kausia – hyvää matkaa Sinulle! :)

  7. Idu sanoo:

    JUULIA !!
    Oot edelleen paras <3 Nyt oli niin suloinen postaus, että mun on pakko päästä testaamaan tätä viiniä!

  8. Sanni sanoo:

    Hei pakko kysyä että mistä on tuo sun ihana paita? :)

Kommentoi