torstai 30. elokuu 2018

torstaikuulumiset

Onko nyt se hetki kun kuuluu asettaa peräkkäin kaikki ne vuodenajan vaihtumiseen liittyvät rituaalit, kuten villapaitoihin, -viltteihin, -sukkiin ja ties mihin -mattoihin kääritytymiset, lämmittävät kupposet, lepattavat tuikut ja putoilevat lehdet? No onhan se! Mäkin jouduin vetämään ekaa kertaa sitten toukokuun koipieni suojaksi jotain muutakin, kuin aurinkorasvaa. Plääh.

purkki1

Kyllä näkyy naamasta että nyt on löytynyt jotain tärkeää! Nimittäin kahdella eurolla litran vetoinen lasipurnukka Tokmannilta. Siis mun aamupalahan on ollut jo viiden vuoden ajan smoothie, jonka olen siemaillut joka ikinen aamu tästä samasta lasista, (luulen että se on kyllä alun perin tuopiksi tarkoitettu) jonka löysin Kajaanin kierrätyskeskuksesta. Kuitenkin tuossa reilu kuukausi sitten onnistuin hajottamaan lasin, ja etsinnöistäni huolimatta kotoa ei löytynyt ainoatakaan lasia, joka olisi vetoisuudeltaan imaissut sisään koko smoothiemäärän. Aina jäi raivostuttava tilkka yli, eikä tarkan markan mummo todellakaan ole heittämässä sitä viemäriin! Lasin täyttäminen kesken kaiken myöskään ei ole vaihtoehto (sehän nyt kuulostais vaan liian järkevältä), joten oon sitten harrastanut ärsyttävää kahden smoothielasin taktiikkaa ja koittanut etsiä samalla uutta jättilasia.

purkki2

Fidat ja muut kirpparit ei tuottaneet tuoppiosastollaan haluttua tulosta, mutta Tokmannin säiliöpurkin mä sitten vihdoin kelpuutin. Nyt mahtuu :D

purkki3

Eli ei enää aamuisin tätä, ahh!

Kivaa torstaita!


Saatat pitää myös näistä:

12 Responses to “torstaikuulumiset”

  1. mmagic sanoo:

    Itselläni on näitä samoja purkkeja kuiva-aineiden säilytyspurkkeina, joten hyvä tietää, että sopii smoothieillekin jos joskus tarve iskee :D Ihana asu muuten!

  2. Kaisa sanoo:

    Milloin kasvipäivitystä? Kiinnostais tietää, kuinka sun peikonlehti ja kumppanit voi :)

    • ia ia sanoo:

      Tästä inspiroituneena napsin muutaman kasvikuvan! Laitan ne ulos varmaan vielä tänään ^_^

  3. Salkko sanoo:

    Mulla on sama periaate kahvin kanssa, kesken ei voi täyttää jos sen astian on kerran pöydän ääreen kantanut! Mukin vetoisuus on kasvanut neljän vuoden ajan tasaisesti, 0,4l Taika-muki toimii ainakin tällä hetkellä :-D pitää myös testata oma vaaleanpunainen farkkutakki (melkein) kokomustan kanssa, näytät tosi hyvältä!

    • ia ia sanoo:

      Joo, mulla on kans vakiokahvimukina just Taika, pienemmällä ei todellakaan pärjää :D Uu kiva jos tästä sai asuinspistä, takki käyttöön vaan!

  4. hanna sanoo:

    Mulla on sama ongelma kahvin kanssa kuin sulla tän smoothien kanssa! :D Käytän sitten Ikean isointa mukia mitä sieltä löysin ja se vetää justiin 3 kuppia sisäänsä! Ja oon koittanu ettiä tälläistä hiuakan eriväristä farkkuatakkia ja siis miten ihana on hän – perinteisen sinisen kanssa näytän pubiruusulta.

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • ia ia sanoo:

      Haha, kohta varmaan sama juoda suoraan pannun reunalta :D Ja mulla sen smoothiekannun.. :,D Toivottavasti löytyy kiva farkkutakki, mä löysin kirkkaanpunaisen joku aika sitten Monkista!

  5. Anette sanoo:

    Söpöä miten ilonen voi olla pienestä (itselle ehkä isosta) asiasta! :)

  6. Nimetön sanoo:

    Mistä tuo farkkutakki?! Monki?! Älä vaan sano että se on joku ikivanha kirppislöytö, sit mä en ala!

    • ia ia sanoo:

      Ei oo ikivanha kirppislöytö, mutta vuoden takainen löytö H&M:ltä :( Jos sulla on asiaa Tallinnaan niin vaaleanpunaisia farkkutakkeja oli siellä useammassakin liikkeessä! Tämmöinen random-bongaus joka oli pakko jakaa :D

Kommentoi