keskiviikko 17. lokakuu 2018

3x jos ens kerralla vähän miettisit

1. Muutama päivä sitten vaelsin keittiön ohi ja katsoin että kappas, pöydällä pähkinä. Nappasin sen kummemmin miettimättä pöydältä suuhuni asian, jota luulin parapähkinäksi, koska vieressä oli rasiallinen pähkinöitä. Juu ei ollut parapähkinä ei, vaan valkosipulin kynsi, jonka siis rouskaisin suussani pähkinän elkein hajalle. Ei tarvinnut sen iltaiseen ruokaan sitten lisätä valkosipulia, kun aromi puski mun sisuksista loppuillan ajan kuin vampyyrintappajalta. Hyisaakeli..

pepsi1

2. Kesken toissapäiväisen lenkin pysähdyttiin lenkkireitin varrella olevalle lihaskuntopaikalle tekemään vähän lihasjuttuja. Lenkkikaveri yllytti mut sitten 120 kyykkyyn, ihan vaan sanomalla 20 kohdalla että teeppä sata. Ja minähän tein, ihan vaan koska perkele. Enkä venytellyt lenkin päätteeksi, en tietenkään. No, lopputuloksena kohta kolmatta päivää aivan käsittämättömän kipeät reidet mikä vaikuttaa niin mun jokapäiväisiin reittivalintoihin (=en vaan fyysisesti kykene nousemaan portaita), kuin esimerkiksi mun uskottavuuteen pätevänä rekrytoijana, minkä parissa tällä hetkellä puuhastelen töissä. Voi sitä auktoriteetin määrää haastattelijana, joka joutuu kirjaimellisesti nostamaan toisen jalan ristiin toisen päälle ja kävelemään kuin Ankkalinnan kansalainen.. Vinkki ens kerralle: Ei oo pakko vaan siks koska toinen ehdottaa.

pepsi2

3. Varasin elämäni ensimmäisen (poskettoman kalliin) saunavuoron taloyhtiöstäni, vihdoin ja viimein laajamittaisen tutkimuksen ja pohdinnan jälkeen.  Ensimmäisen saunavuoron kuului kruunata maanantai-ilta: Olin pakannut kassiin valmiiksi pesuaineet, pyyhkeen, tohvelit, saunajuoman ja jopa kynttiläpurnukan ja sytkärin, jotta voisin napata kassin sitten itseasiassa juurikin tuon yllämainitun lenkin jälkeen mukaani, ja luoda ittelleni oikein spa-elämyksen kynttilänvalossa ja saunoa koko sen helkkarin kalliin saunavuorotuntini ajan. No, havahdun lenkillä 20 minuuttia saunavuoron alkamisen jälkeen siihen, että vielä olis reilu kilometri matkaa kotiin. Niillä just äsken rikotuilla reisillä, jotka eivät meinanneet kantaa edes norminopeutta, saati sitten ”mun saunavuoro alkoi 20 minuuttia sitten!!” -paniikkinopeutta. Lopputuloksena olin saunassa 20 minuuttia ennen vuoron loppumista, laitoin ajastimen piippaamaan 15 minuutin päähän, kävin löylyistä kyttäämässä kelloa ajastimesta huolimatta varmaan kolme kertaa ja ei todellakaan muhiteltu hiuksissa tehohoitoja kynttilän sytyttämisestä nyt puhumattakaan, ja olin jo jättämässä likaiset alusvaatteenikin vuoron päätteeksi pukuhuoneeseen. Saunajuoman sentään ryystin. Mites olis ens maanantaina tuo aikataulutuksen tarkistaminen..

pepsi3

Että miten on mennyt niinkuin omasta mielestä tuo alkuviikko. No hei, kohti parempaa torstaita!


Saatat pitää myös näistä:

10 Responses to “3x jos ens kerralla vähän miettisit”

  1. AIno sanoo:

    Hei aivan ihana postaus! Harvoin tuun kommentoimaan kenenkään blogia, mutta tässä tapauksessa on pakko tulla kehumaan sun kirjoitustapaa – se on jotain niin aitoa ja oivaltavaa! :D

  2. lusene sanoo:

    ”Voi sitä auktoriteetin määrää haastattelijana, joka joutuu kirjaimellisesti nostamaan toisen jalan ristiin toisen päälle ja kävelemään kuin Ankkalinnan kansalainen.. Vinkki ens kerralle: Ei oo pakko vaan siks koska toinen ehdottaa.”

    Hahahaha :—-D Ihana! Tuohan hei saattaa rentouttaa haastattelijoita, reteästi vain akuankkailemaan jatkossakin jos reidet kestää.

    Nättejä kuvia, on tuo hiusväri vaan niin upea.

  3. Marina sanoo:

    Ihana postaus. Ja todella rehellinen ja aitoa!! Ja kuulosta niin tutulta!! Hahah

  4. Heli sanoo:

    :DD tää piristi hirveesti. Ihana sinä ja sinun jutut ja kirjoitustyyli!

  5. Halina sanoo:

    Apua nyt on pakko sanoa, että tais kyykkyharjotukset mennä kirjaimellisesti reisille jos kyseisessä liikkeessä reidet on kipeytyny eikä ne lihakset, joissa pitäs tuntua xD esmes ne pakaralihakset…xD mut toipumisia!

Kommentoi