tiistai 13. marraskuu 2018

mitä mulle kuuluu x 5

kuuluu1

1. Uusi puhelin! Päädyin teidänkin suositusten perusteella Huaweihin, tarkemmin ottaen Mate 20 Liteen, jossa kohtasi intensiivisen parin päivän (okei, tunnin) taustatyön mukaan edullinen hinta ja laatu. Oikeesti, oon maailman tahmein ihminen tekemään päätöksiä, ja seilasin valehtelematta ainakin 3 kertaa edes takasin Itiksen Powerin ja Gigantin väliä aina eri myyjiä grillaillen kertomaan ominaisuuksista aina snadisti eri puhelimia vertaillen. Olisi tehnyt mieli vetää aina kohdetta vaihtaessa edes jotain vappurekvisiittaa päälle, jotain hattua ja tekonenää, ettei ne olis tunnistanut mua siksi samaksi saakelin tyypiksi joka on käynyt nyt jo 2 kertaa hiplustamassa samoja luureja.. No mutta nyt on taas toimiva peli! Ja saa sillä näköjään kuviakin, tuo ylempi kuva ja seuraavat kaksi alempaa on puhelimella otettu.

kuuluuc3

2. Joulu. Ja varaslähtö siihen. Olen tänä vuonna päättänyt kerrankin antaa periksi joululle sen verran, että koitan fiilistellä sitä vähän aikaisemmin kuin aatonaattoillan verran kohvehtiövereissä mamman sohvalta Kumman Kaa -maratonia tuijottaen. Stockan jouluikkuna on tutkittu, ylihintaiset joulukoristeet tsekattu ja muutenkin päivitelty, että jos ihmisellä on varaa laittaa 300 euroa ”joulukylään” eli glitterpäällysteiseen kirjahyllynpäällismonumenttiin jossa nappia painaessa lapset luistelee kentällä väriä vaihtavien led-säikeiden alla ja kaiuttimet luukuttaa Kulkusia, niin ei voi elämässä kovin huonosti asiat olla.

kuuluuc2

3. Raha. Tai siinä pihistely. Marraskuussa kohdalle on osunut jotenkin ärsyttävän monta rahareikää, kuten vuosittainen lääkärikäynti, kosahtanut puhelin, kampaaja ja H&Moschino-mallisto (…), että tulevaa palkkapäivää on harvoin odotettu näin paljon. Sitä odotellessa satunnaiset ulkonasyömiset on korvattu muun muassa Ristoranten Mozzarella -pizzalla.

4. Hassut aktiviteetit, kuten GameXpo, johon edulliset liput tuli mäihittyä pikkupojalta, joka möi jotain ylimääräisiä lippujaan ihan tolkuttoman halvalla. Mähän olin kärppänä epäilemässä sitä pellavapäistä pojua pahimman luokan petoksesta ja pyysin, että poitsu vartoo kunnes ollaan päästy lipun kera portin toiselle puolelle, mutta ihan legitit ne liput sitten oli :D GameXpolta parhaiten mieleen (heti niiden energiajuomanäytteitä messutytön silmien välttäessä sniikkaavien viekkaiden nappuloiden jälkeen) jäi tanssipelit, eli Dance Dance Revolution ja nuolten päällä hyppiminen. Mähän ”harrastin” tanssipelailua joskus 14-16 -vuotiaana enemmänkin, ja jostain lihasmuistista sain kaivettua messuilla testilaitteella ihan kelpotuloksenkin! Ai vitsit miten paljon mä tykkäsinkään tanssipelaamista. Nappasin mukaan flaijerinkin jos uskaltautuisin joskus kurkistamaan Suomen Tanssipelaajien avoimiin oviin. No nyt meni nörtiksi..

kuuluuc1

5. ..joten palataan sitten vaikka johonkin vähän blogiuskottavampaan, eli sisustukseen. Kuten mainitsin tuosta joulun vaivihkaisesta hyväksymistä lähitulevaisuuteeni, niin kotia on pikkuhiljaa kuorrutettu valosarjoilla. Niitä on nyt esillä neljät, joista viidennet on kieputettua pikkuisen joulukuusen ympärille. Jep, luitte oikein, joulukuusen… No regrets. Ainakaan vielä. Kuvamateriaalia sitten kun kehtaan myöntää julkisesti, että mun kotona on joulukuusi puolessa välissä marraskuuta.


Saatat pitää myös näistä:

10 Responses to “mitä mulle kuuluu x 5”

  1. Nimetön sanoo:

    Hyviä nuo puhelimella otetut kuvat! Oletko muokannut niitä paljon jälkikäteen, kuinka hyviä ne ovat olleet suoraan puhelimen kamerasta? Mietin uuden puhelimen ostamista ja tuossa olisi ainakin hinta kohdallaan.

    • ia ia sanoo:

      Joo on kyllä ihan hyvää jälkeä! En oo muokannut niihin muuta kuin snadisti värejä eli ei mitään terävöittämistä tai kuvanlaadun parantamista tmv, siinä vaikuttaa olevan hyvät noi kuvausesiasetukset :)

  2. Marsa sanoo:

    Hei mistä toi ihana oranssi takki on peräisin? Olen etsinyt juuri tuon väristä lämmintä takkia! <3

    • ia ia sanoo:

      Ostin sen viime talvena Monkista, käy kurkkaan jos siellä olis vastaavaa tänäkin vuonna! Se on kyl ihana :)

  3. SN sanoo:

    Apuaaa mikä tää takki on❤️❤️❤️❤️

  4. emzi sanoo:

    Täälläkin on rahanpihistely menossa ja tuntuu kamalalta kun kaikki aina haluu johonki syömään ja on pakko sanoa ei. Mutta välillä pitää pitää kovemmin kiinni.

    • ia ia sanoo:

      Joo siihen ulkona syömiseen kuluu kyllä niin salakavalasti rahaa.. Harmi ettei nyt veronpalautuksetkaan auta kun sain mätkyjä :D

  5. Nenna sanoo:

    Heippa! Mistä tuo kynttiläjalka on? Oon etsiskellyt jotain vastaavaa.. kiitti!

Kommentoi