tiistai 04. joulukuu 2018

puhelimeen tallentuneita

Mä oon nyt koittanut taas alkaa harrastamaan uuden puhelimen myötä vähän enemmän arkikuvaamista! Tässäpä muutama puhelimeen tallentunut joulu-etuliitteinen hetki viime viikkojen varrelta.

joulusiicolla1

Joulumyyjäiset. Paper Been myyjäiset löytyi ihan sattumalta Facebookin tapahtumia selatessa. Tuo taitaa olla lähinnä kuvittajien yhteistyöskentelytila ja ainakaan Facebookin perusteella en osannut analysoida että tuolla paperikauppatoimintaa olisi, mutta aina välillä siellä näyttää myyjäisiä olevan. Ja ainakin mukaan tarttui mukaan tieto monen kivan kotimaisen kuvittajan olemassaolosta!

joulunecolla2

Paper Been myyjäisten lisäksi oon käynyt tsekkaamassa Teurastamon joulumarkkinat. Mikähän siinä on kun noilta markkinoilta tuntuu löytyvän joululahjoja lähinnä itselle :D Onko teillä heittää Helsingin suunnalta vinkkejä vielä loppukuun myyjäisvinkkejä?

jouluisia3

Löysin Other Storiesin alerekistä tuon keltaisen villaneuleen, ja se on ollut kyllä vapaapäivien vakiopusero. Töissä sykin aina niin sata lasissa että läkähtyisin villaan, joten vapaalla pitää sitten kerrostaa söpösti senkin edestä.

joulunecolla6

Orastavaan jouluiluun on myös mahtunut vierailu Porvoossa! Vaikka sää oli yhtä harmautta, niin kyllä vanhankaupungin värikkäät puutalot, sinne tänne viljellyt jouluvalot, ja pikkupuotien sisään astuessa kilahtavat ovet ja narisevat lautalattiat sai olon tuntumaan ainakin hetkittäin kun olisin osa jotain jouluelokuvaa. (Tai no okei, pienemmän budjetin kolmiosaista jouludraamaa, joka esitetään Ylellä.)

joulunecolla7

joulunecolla5

Glögikausi on myös virallisesti startattu. Toistaiseksi oon imutellut rusinoiden ja manteleiden höystämää kuumaa vain muiden nurkissa (kuvassa nautittu versio Porvoon Paahtimosta, ehdoton suosituspeukku paikalle!), mutta ehkä mä voisin kohta omaankin kaappiin sen litran pänikän ostaa.

joulunecolla3

Kattokaa miten suloinen dogi oli näyteikkunassa! Se napitti niin intensiivisesti tielle että piti hetken aikaa seurailla tilannetta että onko se ihan elävä. Ja löysin mun ens joulun kalenterin, siinä on luukkuja myös puolikkaille päiville :D

jouluisia6

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! (Iskä sanoo niin usein puhelun päätteeks, mutta mistä ihmeestä se on alunperin??)


Saatat pitää myös näistä:

10 Responses to “puhelimeen tallentuneita”

  1. muu sanoo:

    Voitto Liukkonen!!
    ”Eräs Liukkosen tavaramerkkislogan oli selostuksen loppuun todettu ”näihin kuviin, näihin tunnelmiin” ja ”nyt meiltä meni kuva, toivottavasti kohta menee myös ääni”, joita nuoremman polven urheiluselostajat ovat sittemmin käyttäneet aika ajoin lähetystä päättäessään.”
    ;)
    Ihania kuvia ja tunnelmia sulla!

  2. Anniina sanoo:

    Mun piti googlata toi ”näihin kuviin, näihin tunnelmiin”, koska mäkin oon kuullut sen. Ja Google antoi vastaukseksi urheiluselostaja Voitto Liukkosen. Jos sun iskä on koskaan katsonut olympialaisia tai Urheiluruutua, niin ei ihme jos toi on jäänyt päähän. xD

  3. Laura sanoo:

    Meidän piti käydä kesällä Porvoossa, ei vaan saatu reissua aikaseks. Mutta aika ihanan näköstä siellä ois nyt pimeämpäänkin vuodenaikaan!

    • ia ia sanoo:

      Joo se oli kyllä söötti paikka, eikä helsinkiläisen näkökulmasta nyt kovin kaukanakaan, suosittelen! :)

  4. kejer sanoo:

    ”Näihin kuviin, näihin tunnelmiin” tulee tottakai urheiluselostuksesta, tarkemmin Voitto Liukkosen suusta: https://fi.wikiquote.org/wiki/Voitto_Liukkonen

    Ihania kuvia, joulukuuhun kuuluu ehdottomasti vierailut kaikissa pikkuputiikeissa joihin ei normaallissa arjessa ole mitään asiaa.

    • ia ia sanoo:

      No näinhän se tais olla :D Joo totta, ja ainoa aika vuodesta kun harkitsee että hmm tarvitsisinko sittenkin näitä söpöjä huovutettuja lasinalusia :,D

  5. Laura sanoo:

    Ihania kuvia taas kerran! Tällaset kuulumispostaukset on huippukivoja :)

Kommentoi