sunnuntai 17. helmikuu 2019

puhelinkuulumisia helmikuulta

Alkaneeseen helmikuuhun on mahtunut..

helmirandd3

..maanantainen aamukahvi muovisesta pakastepullosta nautittuna, koska tajusin jättäneeni termarin töihin ja se oli joko tää tai säilykepunajuuripurkki.

..yksi hiluilla ostettu sunnuntai-irttaripussi. Mulla on eteisen kaapissa lasikippo täynnä kolikoita, lähinnä viisisenttisiä, joista koostin itselleni herkkubudjetin erääseen akuuttiin karkkihätään. Tuli niin ala-asteajat mieleen siinä pussia joka kolmannen kauhallisen kohdalla punniten että riittääkö ne rahat nyt, ja lopulta kumotessani kourallinen kolikoita kassatiskille.

helmirandd4

..varsin musta työasuensemble, joka tuntui liian tylsältä, joten lisäsin avaruusnutturat ja violettia huulipunaa.

..eräs erittäin epäonninen siivousilta. Olin kylppärissä huuhtelemassa rättiä, kun makuuhuoneesta kuului pahaenteinen ryminä: Juuri luutuamani lipaston päältä oli liukunut taulu pitkin pöytää pukaten alas kaktuksen, joka hajosi ruukkuineen tuhannen päreiksi lattialle. Niin, ja korurasian, joka itsessään ei onneksi mennyt rikki, mutta joka levitteli koko korvakoruomaisuuteni iloiseksi sekamelskaksi sinne mullan ja kaktuksenpiikkien sekaan. Ai että! Ja hajosi siinä samassa joukkosurmassa myös taulun kehyksetkin. Miten tuo on edes mahdollista..

helmirandd2

..kuuden ruokalajin illallinen. Saatiin muutama sukulainen iskän synttäreiden kunniaksi kokoon saman ruokapöydän ääreen, ja vietettiin ilta huikeessa Sofia Gastrossa. Oli varmaan eka ja vika kerta kun mun jälkiruuan ympärille kaadetaan kuivajäätä. Ja eka ja vika kerta kun yhden ruokalajin juomaparina on vodkashotti?!

helmirandd6

..yksi hullun lailla uutta vartta puskeva palmuvehka siinä, missä kaikki kaktukseni tekee dramaattisia menehtymisiä (jos ei hyppäämällä surmaansa lipaston päältä niin sitten hukuttautumalla liikakasteluun). Oliskohan jo aika kypsä palmuvehkan mullanvaihtoon?

..lautapelejä baarissa eräänä sateisena lauantai-iltana.

helmirandd1

..yksi testattu hittipasta. No juu, pakkohan se uunifetapasta oli itsekin kokeilla kun siitä on meuhkattu ympäri internettiä (viimeinen kannustin tosin taisi olla jostain instastorysta bongattu kustannusarvio ruuan ainesosille joka oli 6,5e), joten tätä on tullut tehtyä nyt itseasiassa jo kaksi kertaa. Ja onhan se noin simppeliksi ruuaksi varsin hyvää! Tai no voiko siitä tulla muuta kuin hyvää jos siinä on nyrkillinen fetaa ja oliiviöljyä ja chiliä, haha.

 

Ihanaa sunnuntaita!


Saatat pitää myös näistä:

6 Responses to “puhelinkuulumisia helmikuulta”

  1. Elli sanoo:

    Palmuvehkan multia ei välttämättä edes kannata vaihtaa, tai älä ainakaan vaihda isompaa ruukkua! Se tykkää olla ahtaasti :D

  2. Heli sanoo:

    Mua hämmentää jotenkin suuresti tuossa vasemmassa ravintola-annoksessasi oleva vihreä juttu. Mikä se on?? Näyttää ku ois liitetty kuvaan! :D

    • ia ia sanoo:

      Apua, mikähän lehtinen se oikein oli :D Tarkistin menusta ja annos oli ”kampasimpukka, valkosuklaata, Yuzu-hedelmää ja savua” mutta vihreä asia ei taida olla yksikään niistä?

  3. Halina sanoo:

    Fetapasta vaikuttaa aika samalta kun mun 8v vanha fetapasta-resepti, jossa tosin on chilin tilalla avocadoa (joka on nykyään vissiin epäekologinen ja epäeettinen valinta, mutta pari votta sitten se oli kunnon mainostettu superfood :D ) Fetaspasta eri variaatioilla on kyllä superhyvää, mutta kertoo liikaa opiskelijasatuksesta kun fetakin on nykyään liian kallis raaka-aine itselle nyyhkistä!

    Toinen lemppari on ikuisesti fetapinaattipiirakka!<3

    • ia ia sanoo:

      Mä kyllä popsin avokadoa ihan iloisesti yhä edelleen :D Oii saa jakaa fetapinaattipiiraan reseptin, kuulostaa hyvältä!

Kommentoi