perjantai 26. huhtikuu 2019

Bullet Journal: Toukokuun layout 2019

Varmaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa ikinä: Mä olen ajoissa bullet journal -sivujeni kanssa! Kuun vaihtumiseen on vielä melkein viikko aikaa. Siis herranen aika, onko musta tullut vastuullinen elämänsä korrektisti aikatauluttava aikuinen? No pffft, ei aikuiset piirtele sitruunalohkoja kalenteriinsa.

maybujo1

No okei, syy keulimiseen oli se, että oli pakko hahmottaa elämää hieman pidemmälle muuttojärjestelyiden vuoksi. Toukokuun teemaväri oli keltainen (insert tähän Aikakoneen Keltainen toukokuu josta saat korvamadon itsellesi loppupäiväksi näääin, ole hyvä), ja kaveriksi otin vähän vaaleanpunaista. Se edustakoot greippiä appelsiini- ja sitruunalohkojen seassa.

maybujo2

Ihan ongelmitta tuo uuden kuukauden luonnostelu ei kuitenkaan alkanut, kirjoitin ensin sujuvasti otsikoksi ekalle viikolle että hei huhti.. Tajusin tunkea siihen vielä toisen heippahein kaveriksi niin ei tarvinnut ryhtyä laajamittaisempiin korjaustoimenpiteisiin.

maybujo3

maybujocolla

Sitrushedelmälohkot oli superhelppo toteuttaa valkoisen geelikynän kanssa, sillä vaan puolikuun muotoiseen länttiin muutamat viivat lohkoiksi ja avot.

maybujo4
idmaybujo5

Toukokuun kulujenseurantaa odotan muutosta johtuen ehkä eniten kauhunsekaisin tuntein..

maybujo6

Ollaanko siellä päästy jo toukokuun puolelle? Ja tietty mua aina teidän muiden bujoteemat kiinnostaa!


Saatat pitää myös näistä:

6 Responses to “Bullet Journal: Toukokuun layout 2019”

  1. ida ihana sanoo:

    Bujoilu on kyllä niin inspiroivaa ja rentouttavaa! Itsellä kyllä sitten kalenterimerkinnät tekevät hienosta ulkoasusta vähän… no, arkisemman ;)

    Ihana keväinen kuukausinäkymä!:)

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • ia ia sanoo:

      Rentouttavaa se kyllä on! Joo no ei se enää niin upea ole mullakaan kaikkien niiden ”muista pestä pyykit” -merkintöjen jälkeen :D

  2. Kasuuu* sanoo:

    Ihanan näköstä! <3

  3. marjaaana sanoo:

    Nää bujo-postaukset on kyllä ihan super inspiroivia! Ite joudun töiden takia tekee kalenteriin aina monta kuukautta etukäteen, mutta ei se juurikaan haittaa. Seuraavaan kalenteriin aion ottaa käyttöön kans ton kuukausinäkymän. Ja ehkä jopa heti alkuun koko vuosi tyyppisen kuukausinäkymän.

    • ia ia sanoo:

      Ihana kuulla! Hyvä vaan jos saa tehtyä ennakkoon niin ei käy niinkuin mulla joka elää viikon siellä toisen täällä ihan sekasorrossa kun ei oo saanut aikaiseksi tehdä sivuja :D

Kommentoi