maanantai 28. marraskuu 2011

24 tuntia ian kanssa!

Päivän perusteelliset dokumentoinnit ovat olleet yksi toivotuimpia postausaiheita, ja täytyy kyllä sanoa, että itsekin tykkään pienenä tirkistelijäluonteena (:D) niitä muiden blogeista lueskella! Jälleen olisi päiväni kuvina -henkistä merkintää tarjolla, tällä kertaa erittäin usealla kuvalla havainnollistettuna :)

Tähän merkintään on nimittäin syynä Indiedaysin ja Nikonin yhteistyökampanja, johon pääsin mukaan! Sain kampanjan tiimoilta itselleni Nikon Coolpix S3100 -pokkarikameran, jonka pistin taskuuni koko viime torstaisen vapaapäiväni ajaksi. Nämä kuvat on siis kaikki kuvattu kyseisellä pokkarilla!

Hyvää huomenta! Heräilen vapaapäivään just edellisenä iltana vaihdettujen puhtaiden lakanoiden välistä, ahh <3 Laitan varpaille vähän lisälämpöä ja kaappaan uuden Ellen sänkyyn selailtavaksi, ei jaksa nousta ihan vielä.

Vääntäydyn hetken loikoilun jälkeen kuumaan suihkuun.

Aamun lempparihetki: Iso kuppi kahvia muutaman keksin kera, ja tuoreiden blogipäivitysten tsekkaus!

Jossain vaiheessa se kuppi sitten tyhjentyy ja saan vääntäydyttyä irti koneelta ja kohti kylppäriä.

Aika muuntautua ihmisennäköiseksi: meikit nassuun ja tukka kuosiin!

Päivän ensimmäinen peilikuva :D Laitoin tukan itte ekaa kertaa tuoreen kampaajakäynnin jäljiltä, ihana kun tuo reuhka on taas inhimillisenmittainen!

Kylppärissä puuhailun lomassa kuuluu postiluukun kolinaa, ja menen tsekkaamaan päivän saaliin. Miks mulle tulee tuo Me-lehti vaikka oon viimeks muistanut höyläillä mun ykkösboonuskorttia ehkä vuosi sitten..? Ja aina, kun saan sen hienon boonusyhteenvedon, siellä kertyneiden bonuksien kohdalla killottaa pyöreä nolla :D

KappAhl oli lähettänyt aika hauskan setin koskien uutta Vintage Stories -mallistoa: Kauniin rannekorun lisäksi mukana oli nippu lasinalusia! Lisäksi seassa on pari lippulappusta paketinnoutoa varen, täytyypä muistaa kaapata ne laukkuun.

Veljeltä tulee tekstari: Ei kuulema hotsittais odotella meikäläistä koko päivää. Veljelle nimittäin sattui myös koeviikon lomaan vapaapäivä, ja punottiin vähän leipomisjuonia päivälle. Sanon että joojoo oon just tässä ovella lähdössä, todellisuudessa oon vielä suunnilleen alusvaatteisillani miettimässä, että pukiskohan sitä päällensäkin jotain..

Vihdoin saan riivittyä itseni lähtökuntoon! Oli muuten huisia kun pääsin lähtemään liikenteeseen minun mittapuun mukaan pienellä laukulla!! Yleensä joudun järkkärin takia raahaamaan selässäni urheilukassin kokoista veskaani (:D), mutta pokkari sujahtaa mun keltaiseen lempparilaukkuuni ihan kivutta. Ja sen lisäksi sinne mahtuuu tarpeellisuuspussukka, tiiliskivilompakko ja vielä parit kauppakassitkin! Ennennäkemätöntä :D

Perille päästyäni veli on surffaillut jo meille leipomisreseptin, jota silmäillen kirjoittelen sitten meille kauppalistan. Joka näyttää erittäin onnettomalta :D No muttaku loput oli!

Ollaan värikkäinä liikenteessä, kapinana sulaneita lumia ja harmaana hohkavaa asfalttia vastaan!

Veli suostui ottamaan musta tasan yhden ulkokuvan :D Siinä kohti kaupunkia kävellessämme tuumataan, että on kyllä itseasiassa aika nälkä. Kurssi kääntyykin kohti kiinalaista, sopivasti sattuu olemaan vielä lounasbuffetkin tarjolla..

Veli ottaa fiksuna sen buffetin, mä valitsen lounaslistalta kanaa ja vihanneksia ja pyydän pähkinät päälle. En tykkää buffeteista kun en koskaan jaksa syödä koko rahan edestä!

Jaksan taas vaan puolet, mutta saan napata loput rasiassa kotiin iltapalaksi :) Eipä sais ottaa buffetissa, niii!

Kylläisinä suunnataan vihdoin sinne kauppaan, ja poimitaan mukaan surkeankokoisen kauppalistamme ainekset. Hetken mielijohteesta aletaan uhkapelureiksi ja ostetaan pari euron arpaa! (Veljeä huvittaa kovasti kun multa kysytään papereita arpojen ostoon. No ei ole eka kerta :D ) Voitto napsahtaa kummastakin! Kunnon pelureina ostetaan saman tien voitoilla uusi arpa, ja voitetaan taas! Voitoilla uutta arpaa kehiin, ja siihen se meidän voittoputki katkeaakin. Money well spent.

Sitten päästään vihdoin leipuroimaan! Katson parhaaksi siirtyä takavasemmalle, kun onnistun alkutekijöiksi tulkitsemaan reseptiä vähän omien sääntöjeni mukaan ja tuhoamaan sata grammaa voita.. (Sulatin sen ihan oma-alotteisesti vaikkei olis pitänyt.)

Koemaistamisessa oon ainakin hyvä!

Lopputuloksena aivan taivaallisen hyviä suklaa-appelsiinimuffineja, ohje Hellapoliisilta! Siinä lautasta tyhjentäessäni surffailen taas parit blogipäivitykset läpi, ja hoksaan, että voishan sitä itsekin päivittää.

Naputtelen luonnoksissa pyörineille kuville vähän tekstiä ja julkaisen merkinnän. Keittelen pannullisen kahvia ja syödään vielä yhdet muffarit, minkä jälkeen tulee sen verran ällö olo että päätän lähteä haukkaamaan raitista ilmaa kyytipojaksi. Suuntaan kohti keskustaa ja huomaan, että näyteikkunoihin on tullut jo joulu! Missä välissä! Justhan me syyskuuta aloiteltiin!

(Saatoin innostua kamerasta löytyvästä tähtiefektistä..) Voin sanoa, että kerrankin ei yhtään hävettänyt kaivella kameranmötikkää esille julkisilla paikoilla kuvaillessani! Esitin vaan tiirailevani ikkunoita erityisen tarkkaan, ja vastaantulijan kohdalla pikkuruisen kameran pystyi kätevästi livauttamaan hihaan jos alkoi liiaksi ahdistaa.

Eksyn myös vähän H&M:lle sovittelemaan. Sovittelun lomassa räpsäisen kuvan päivän kamppeista: H&M:n kissamekko ja Mangon neule!

En muuten yleensä todellakaan kehtaa valokuvata sovituskopissa sen järjestelmäkameran massiivisen suljinäänen kanssa! Tuntuu, että puoli myymälää raikaa niistä lasahduksista :D Pokkari ei päästänyt pihahdustakaan, joten innostun kuvaamaan teille myös sovittelemani jutut: Pääasiassa tulin testaamaan että sopisko mulle tuo vadelmanvärinen mekko, jonka ajattelin tilata netistä superedullisesti. Eksyn sitten kokeilemaan myös suloista kirjoneulemekkoa, joka ei ole mun päällä yhtään suloinen :D Tulee mieleen joku Matti Nykänen tommosesta pikkupoolokauluksesta!

Käyn pyörähtämässä myös Sokoksella vähän kynsilakkoja kuolailemassa. Mieli tekee ostaa tuo shimmerinen maitokahvi, mutta maltan mieleni. Ajattelin olla ostamatta uusia ennen kuin kaikki varastoista löytyvät lakat on käynyt kynsissä ainakin kerran!

Teen itselleni vielä joulu tulee -siedätyshoitoa vierailemalla Anttilassa, ja voi sitä jouluasioiden määrää..

 

En kuitenkaan hurahda ostelemaan kimaltelevia pikkuporoja enkä muutakaan joulukrääsää, vaan nappaan mukani pari tarjouksessa ollutta kynttilänpönikkää (se on tasan ainoa jouluun viittaava juttu mitä meikäläisen kottiin pääsee! Niin siis suklaakalenterin lisäksi tietenkin) sekä uuden heijastimen. Edellinen mörkö meni tarraamaan kiinni johonkin ilkeään ulokkeeseen ja ketju napsahti poikki, buu!

Sitten suuntaan vielä hakemaan yhden paketin. Monkin tilaus tuli! Miksei kaikki pahvilaatikot voi olla noin suloisia?

Sitten tottakai sisällön kimppuun: Sovittelen vaatteet läpi ja hiplaan paketista pyörähtäneitä pikkujuttuja. Mun Nokia-vanhus oli vähän reppana tuolla uuden puhelinkotelonsa pohjalla värjötellessään, vissiin kaikki kännykkäsäiliöt suunnitellaan nykyään niille teevadin kokoisille älypuhelimille.. Puhelinsyrjintää! Paras pikkujuttu on kyllä tuo pussukka: Mallia tiipii! Kuin söpö!

Sitten kello alkaakin jo näyttää Maajusseja :D Onneks se loppuu kohta niin ei tartte myöntää enää kellekään että katson sitä..

Maajussien jälkeen otan vihdoin suunnan kohti omaa kotia. Siellä on jo pimmeetä!

Kotona majottaudutaan vielä sohvalle katsomaan pari jaksoa Ihmisten Puoluetta laina-dvd:ltä. Hauskin juttu vähään aikaan, haha :D Viljelen jo keskenäni hyvin runsaasti tiettyä käsiliikettä, ja tiettyä sanaa.. :D

Sitten alkais olla nukkumaanmenotoimenpiteiden aika.

Illan viimeisenä hommana vielä herätyskellon säätäminen. Mennään kyllä nukkumaan tällä kertaa ennätyksellisen aikaisin, ja edessä on ihana määrä unta! Ahh. Hyvää yötä!

Semmonen päivä! Toivottavasti jaksoitte mukana aamusta iltaan asti :D

Käykää muuten tekin kurkkaamassa tuo Nikonin brändisivu, nimittäin siellä olisi arvottavana kolme kappaletta näitä samaisia Nikon Coolpix S3100-kameroita!

Translation

This is my last Thursday in pictures! I think the pictures tell more than my crappy translations :)


maanantai 21. marraskuu 2011

maanantaitervehdys ja kilpailuvinkki!

Heissan taas! Viikonloppu hurahti loistavassa seurassa ja tietokone visusti kiinni, mutta arkeen on palattu ja läppäri on visusti auki :D Visusti, miten mainio sana! Näin maanantain kunniaksi ajattelin vinkata teille kaikille eräästä kivasta kilpailusta, joka pyörähtää itseasiassa tämän viikon osalta käyntiin juurikin tänään!

Kyseessä on Andiamon järjestämä Style your Shoes -kilpailu, jossa on mahdollisuus voittaa 100 euron lahjakortti Andiamoon! Kilpailu käydään Bublaassa, uudessa sosiaalisessa verkostossa, jossa käyttäjät luovat yhteisöjä eli ”kuplia” haluamiensa aiheiden ympärille. Kuplissa on mahdollista muun muassa keskustella ja jakaa kuvia toisten käyttäjien kanssa. Nyt bublaassa on luotu ”Kenkäkupla”, joka keskittyy nimenomaan kenkämuodista keskustelemiseen.

Style your shoes -kilpailussa Kenkäkuplan jäsenillä on mahdollisuus kilpailla 100€ arvoisesta Andiamo-lahjakortista joka viikko 28.11.2011 asti. Jaossa on siis yksi kappale 100€ lahjakortteja per viikko, eli vielä olisi yksi lahjakortti vailla voittajaansa!

Tehtävänä on ottaa kuva omasta asukokonaisuudesta, joka on suunniteltu kenkien perusteella. Koko asun tulee siis näkyä kuvassa, kengät mukaan lukien. Lataa yksi kuva asustasi viikon Style your shoes -albumiin, joka aukeaa kyseisen viikon maanantaina, eli siis tänään. Muut Kenkäkuplan jäsenet äänestävät parasta asua ”like”-painikkeella viikon ajan. Voittajat valitaan joka viikon maanantaina kuvan ”like”-äänien määrän perusteella. Saadakseen lisää ääniä kisaajien on mahdollista kutsua omia kavereitaan liittymään Kenkäkuplaan ja äänestämään kyseistä asua.

Itse lähtisin kilpailemaan vaikkapa tuolla loppusyksyn asulla, lapsellisuuden riemuvoitolla (:D), joka lähti liikenteeseen noista herkullisen punaisista Vagabondin kengistäni!

Viimeinen kilpailuviikko starttaa siis juurkin tänään, ja kilpailu päättyy 28.11. Joten ladatkaahan kuva kilpailuun ja sitten sana omasta kilpailukuvasta kiertämään!

Tämä merkintä on toteutettu yhteistyössä Bublaan kanssa.

Mä loikin nyt aropupun lailla töihin, tai realistisemmin ilmaistuna hipsutan puolen kilsan tuntivauhtia, tuolla näyttää suht jäiseltä.. Pyörääkään en voi alleni valjastaa kun rengas puhkesi torstaina :( Mutta purukumilla me paikkaamme sen! Hyvää uutta viikkoa, palataan pian! :)


tiistai 08. marraskuu 2011

piilariarvonta!

Tiistaiterveisiä, tällä kertaa piitkästä aikaa arvonnan muodossa! Lensstore tarjosi mulle arvottavaksi värilliset piilolinssit, ja yhden parin mä olisin yhdelle tämän merkinnän kommentoijalle oikein mieluusti nyt tarjoamassa! :) Ja samalla sain itselleni mahdottoman hyvän tekosyyn kuvanmuokkauspelleilyyn :D

Alkoi kumman ankealta tuo oma alavasemman siniharmaa tuntumaan.. Miten olis nuo siperianhuskynapit? Ai ei vai? Vihree olis aika herkku tuohon punapottaani!

Eli siis jokainen tähän merkintään kommentoinut osallistuu väripiilaripaketin arvontaan! Ja voittaja saa tottakai valita linssit itte, näistä kolmista vaihtoehdoista. Saatte viihdyttää kommenteissa mua halutessanne vaikka silmäaiheisilla tarinoilla (odotan innolla vastauksia näin hämäriin raameihin :D), mutta ei oo pakko! Ainoa asia, mikä on pikkupakko, on jättää sähköpostiosoite sille tarkoitettuun kenttään (ei näy muille kuin mulle!), niin saadaan sitten yhteys voittajaan :) Osallistumisaikaa tämän viikon loppuun asti, eli su 13.11. saakka! Lycka till!

Nyt mä en voi enää hetkeäkään vastustaa tuota keittiöstä leijailevaa pitsan tuoksua, joka me tehtiin äsken ihan omin pienin kätösimme.. Aiai. Tehkää tekin jotain herkkuiltapalaa!

Translation

This is a giveaway sponsored by Lensstore for my Finnish readers! And a good reason for me to play around with photoshop.. :D