torstai 27. syyskuu 2018

traumapoolon paluu

Poolopaita. Tuo kaikkien naistenlehtien mukainen vaatekaapin kulmakivi, joka mulla on ollut kulmakivenä ainoastaan ala-asteen liikuntatuntien hiihdon aikana. Mä vihasin hiihtoa: Silloin oli aina joku vettä tihuuttava loskakeli, sukset lipsui, veri maistui suussa ja poolopaita ahdisti hengitystä. Niinpä poolot ei ole saaneet uutta mahdollisuutta vaatekaapissani enää sen jälkeen, kun säänmukaisesta pukeutumisesta määräämisoikeus siirtyi mamman sijaan minulle itselleni.

poolo1

Ne oli noi helposti lähestyttävät ja viattomilta vaikuttavat pikkupilkut mitkä tuossa puserossa veti puolensa. Ihan vähän on ehkä olo kuin kesäkanttorilla (tai kesäkanttorilla olis ehkä valkoinen eikä musta poolo, talvikanttori sitten?), ja ihanihan vähän koittaa jostain kielen takaosan sopukoista puskea se verenmaku, kun tiedossa on hiihdon jälkeen vielä kaksoistunti biologiaa eikä jumalauta nyt oikeesti millään jaksais saanko vaan mennä tämän jälkeen kotiin syömään makaronilaatikkoo. Mutta pääasiallinen fiilis poolo-olemuksessa on kuitenkin ollut ihmeen skarppi! Se on ollut tällä viikolla kolmesta päivästä päällä jo kahtena.

Mutta yksi kysymys mulla on: Miten, MITEN on mahdollista pukea päälle poolopusero ilman, että sotket kaulusta meikkiin? Mun kokemusten perusteella ei mitenkään. Se on luonnonlaki. Painovoima, energian säilymislaki, poolopuseron kauluksen sotkeentumislaki.

Aurinkoa torstaihin, laittakaa jotkut paksupohjaiset kengät ettette lennä ton myrskytuulen mukaan!


perjantai 14. syyskuu 2018

kolme kivaa Jyväskylästä

Ne ois sit viimeiset kuvat vaaleanpunatukkaisena vähään aikaan! Nämä kuvat tuli otettua sen jälkeen, kun vaelluksen ja mun välissä oli yksi lämmin pitkä suihku ja hyvin nukuttu yö.

vihrvaalpun1

Tein muuten kolme huomiota jyväskyläläisten kivoudesta, jotka on pakko jakaa tännekin asti.

Esimerkki 1. Poistuttuani bussista ja hengailtuani hyvän tovin matkakeskuksessa tajuan, että jätin bussin hattuhyllylle tuliaiseksi tarkoittamani miniviherkasvin. Perkele, ei muutaku ujosti pihan Onnibus-letkalta tiedustelemaan että ei teistä kukaan sattunut olemaan se joka tuli äsken Helsingistä. ”Se tuli tuossa vastaan ku tulin Oulusta, mutta siis kassi unohtui? ”Eiku kasVi”.. ”älähä kuule mittään, minäpä soitan sille kuskille että ottaapi talteen, se ajeleepi tänne huomenna takasin!” Kiitän kohteliaasta eleestä mutta hyväksyn kolmen euron kasvin menetyksen. Mutta se oli jo puhelin kourassa soittamassa mun vihermytyn perään! Aaw!

vihrvaalpun2Esimerkki 2. Matkakeskuksessa R-kioskin myyjä kysyy ostettuani ankean kelmuruisleivän että ”Lämmitettäänkö tää sun reissari? Ite kokkeilin lämmittää kerran ja tuli niin hyvvää että voin kyllä suositella, minnuutti mennee.” Eikä se ollut mikään parilan kautta käytettävä panini, vaan ihan vaan ruisleipä. Lämmityksen jälkeen hän vielä taiteili leivän takaisin alkuperäismuovikääreeseen, koska hänen leipäänsä oli tarttunut liikaa pahvin maku pelkästä pakkauksen suojasta. hämmentyneenä söin lampimän ruissarini (oli hyvä!) ja join kahvini.

Esimerkki 3. Tuplakonsonantit. Oli ikävä.


keskiviikko 05. syyskuu 2018

jokasyksyiset pukeutumisriemut (ja sukkahousuvinkki)

Suloinen tuntematon mummokin sen mulle kerran ihan pyytämättä analysoi: Mun pukeutumisidentiteettini on ehdottomasti syksy. (Ja hän tais kertoa tämän faktan kun mulla oli päällä jotain superkeväistä ja hempeää.. Että kiitos kohteliaisuudesta, kai? ) Ja jep, tunnen kyllä ihan eri riemua vaatekaappien äärellä aina kun päälle saa valita pitkästä aikaa vähän tuhdimpia värisävyjä, kuin niitä kesän lillerokeltaisia ja vaaleansinisiä. Jokasyksyiset lempparishortsitkin teki taas paluun, jotka muuten debytoi mun vaatekaapissa, ootas, seittemän vuotta sitten?! Haha, no ei kait siinä jos ne on vieläkin ehjät. Tosin vaikkei oliskaan niin salee vaan paikkaisin ne, liian kivat edelleenkin.

syysasu1

Toinen syyspukeutumisen palauttama ikävöinnin kohde: mustat sukkahousut. Pro tip: Parhaimmat sukkahousut löytyy H&M:n muotoilevien sukkisten joukosta. Just ne kaikista mummoimmalta kuulostavat support complete holdit sekä ”liian hyvää ollakseen totta” -pyllypushupit: Ei hajuakaan että tekeekö ne sitä mitä lupaa, mutta matsku on huomattavasti laadukkaampaa ja kestävämpää kuin niissä vähän halvemmissa samanvahvuisissa perussukkiksissa, jotka rasahtaa rikki pelkästä telepatiasta. Niin, ja vaikka vaatekooltani olenkin S niin H&M:n sukkiksissa otan koon M: Haaraosa ei valu vaan sukkikset saa kiskottua ihanan grannysti vaikka vyötärölle asti, ja sukkiksen kangas ei ole ihan niin pinkeänä kun niissä on pikkuisen ylimääräistä.

syysasu2

Ikävä oli myös mun vakkarinilkkureita, Vagabondin Diooneja. Ainoat jokseenkin korolliset kengät, joissa mä jaksan kävellä, ja koko muijaan tulee ihan erilailla ryhtiä kun alla on kesän linttaan astuttujen läppösten sijaan vähän tuhdimpaa. Tosin nuo kenkien kärjet nähtyäni to do-listalle päätyi kyllä mahdollisimman akuuttina kaikkien nahkaisten syyskenkien huoltotuokio.

syysasu3

Yks asia, joka tähän syksyyn ei yhtään inspiroi, on toi mun tukka. Mulle tuli yhtäkkiä aivan totaalikyllästyminen tuohon vaaleanpunaiseen. Vielä mä sen sain maisemoitua jotenkin sopimaan syksyiseenkin vaatekertaan (tai ehkä oikeastaan vaan takana olevaan seinään), mutta vadelmahattaran värinen (ja suoraan sanottuna myös -kuntoinen) tukka ei kyllä enää istu maisemaan joka peilistä näkyy. Ens viikolla marssin kyllä taas kampaajalle.

Viimeinen kesälomaviikko häämöttää loppuaan, ja loppuviikoksi otan suunnaksi Jyväskylän metsät. Jep, metsät. Me nimittäin lähdetään ystävän kanssa pienelle syyspatikoinnille ja yövytään mun suureksi kauhuksi metsässä. Eli jos musta ei kuulu enää, niin tulin karhun syömäksi. Tai sitten palelluin hengiltä kun en osannut pukeutua muuhun kuin sifonkipaitaan ja mustiin sukkahousuihin.