lauantai 08. marraskuu 2014

päivä kuvina feat. Olympus PEN E-PL7

Embrace yourselves, kuvatulva on vyörymässä! Nimittäin nyt olisi luvassa kevyen 30 kuvan merkintä aiheesta viime perjantai kuvina. Jösses, miten mä sainkin läiskittyä noin monta otosta yhdestä nihkeästä vuorokaudesta?! No mut kelpasi kyllä läiskiäkin, kun pääsin nimittäin läiskimään Indiedaysin ja Olympuksen yhteistyökamppiksen merkeissä tuolla uutukaisella Olympus PEN E-PL7 :lla!

Olympus PEN E-PL7 :han siis on uusin tulokas Olympuksen PEN-perheeseen. Pienen koon ei kannata antaa puijata, sillä kyseessä on ihan ehta järjestelmäkamera (peilien puuttuminen mahdollistaa pienen koon verrattuna järkälejärkkäreihin). Kuvanlaatu pelkällä kittilinssillä on aivan törkeän kova, mutta noihin Olympuksiinhan on saatavilla myös vallan monipuolinen objektiivivalikoima. Tuossa seiskassa erityistä on muun muassa älyttömän sievä vintage-henkinen ulkomuoto, aivan pannukakun littanaksi supistuva zoomiobjektiivi, todella tehokas kuvanvakaus, alaspäin kääntyvä suuri näyttö, sisäänrakennettu WiFi ja vinkeät taidesuodattimet. Jaa mitä nämä sitten käytännössä tarkottaa? No eiköhän se seuraavan 30 kuvan aikana selviä :D

Perjantai, 30.10.2014

oly1

6:30 Herätys! Mun uusin aamuinnovaatio on laittaa herätyskello olkkariin soimaan, jolloin on pakko nousta sängystä ylös ennen kuin sen rääkymisen saa lakkaamaan. Tosin on niitäkin aamuja kun nappaan kellon syliin ja painutaan molemmat jatkamaan vielä unia.. :D Mutta tuona aamuna lompsin hälytyksen sammutettuani suoraan kylppäriin.

oly26:35 Hirveen kiva idea oli ottaa kuva omasta naamasta kirjaimellisesti heti heräämisen jälkeen, eihän tolla pysy vielä silmätkään auki.. Tukka on eilisiltaisen suihkun ja yönutturan jäljiltä tommonen märkä läjä, mutta se onneksi oikiaa aika helposti föönin ja harjan kanssa. Naaman oikiamista odotellessa.. Niin, ja mua paleli yöllä niin valtavasti että nukuin tuo kokovartalohaalari päällä kuin mikäkin potkupukuvauva :D

oly36:47 Tukan föönauksen ja hamppipesun jälkeen aamupalaa! Smoothieita mä yhä edelleenkin vedän :D Tosin viimeiset pari kuukautta oon tehostanut mun tavallista rahka/jugurtti + banaani + ananas + mustikkasettiä mustaviinimarjoilla! Saa tulla flunssa koittelee, en oo näillä d-vitamiineilla sairastumassa!

oly47:06 Radio taustalle soimaan (YleX on pakollisuus jos on aamulähetyksen aikaan hereillä!), kahvikuppi mukaan ja meikkailemaan.

oly5

7:31 Naama ja tukka jokseenkin ojennuksessa! Vaatteiden valinnalle jää perinteisesti se pari minuuttia aikaa, mutta ”toimii aina” -mekko toimii nimensä mukaisesti aina, ja lisukkeeksi vielä se viime merkinnässä näkynyt kukkapanta. (Joka tosin ei mahdu pipon alle, joten sieppaan sen työmatkan ajaksi laukkuun.)

oly6

7:35 Hissimoi!

oly7

7:39 Lyhyt kävelymatka töihin. Pihlajat näyttää hassuilta kun ne on marjoja lukuunottamatta ihan kaljuja! Mun idyllisen kuvausastelman pilaa toi pirun parkkitolppa..

oly9

12:31 Lounasaika! Vaikka kuinka kuvaa koittaa muokata, niin ei se kaurapuuro siitä hehkeämmäksi muutu :D Kaveriksi mansikkakeittoa ja jälkkäriksi mandariini. Aika ankeuttajaeväät!

oly8

12:51 Puuro loppui ennenkuin tauko loppui! Joten mulla jää vielä hetki ruokkista jäljelle, ja pistäydyn myymälän puolelta ostamassa pari pikkujuttua iltaa varten, jolloin meillä on työporukan pienet epäviralliset halloween-kekkerit. En osaa päättää että mitä eläintä noissa korvissa oikein esittäisin, mutta parempi kai edes korvat kuin ei mitään?

oly10

16:45 Työvuoro pulkassa! Ja äh, ulkona on jo hämärää?!

Kameravinkki 1: Noissa PEN-kameroissa on valikoima erilaisia taidesuodattimia, jotka tavallaan muokkaa kuvan jo siinä vaiheessa, kun sen kuvan otat. Seiskalle monien muiden filttereiden lisäksi uusia on mm. tuo vintage-filtteri, jota innostuin testaamaan ankeaan hämärtyvään iltamaisemaan. Se hyppäsi kyllä mun lempifiltteriksi, kattokaa ny noita vinkeitä värejä! En muokannut tätä kuvaa jälkikäteen ollenkaan.

oly11

16:56 Pistäydyn ruokakauppaan hakemaan jotain syötävää sekä vähän naposteltavaa iltaa varten. Apua, joulusuklaahylly on jo pystyssä!! (Päädyn ostamaan iltaa varten Fazerin Joulusuklaata. Onko muita joiden mielestä se on aivan tai-vaal-lis-ta?)

oly12

17:27 Kotona! Ensinälkään nappaan jääkaapista jugurttijuoman, ja ryystän sen samalla kun juttelen mikon kanssa Skypessä. (Heh, näköjään vielä kolmannen kuvan verran se vintage-filtteri päällä.. :D)

oly1318:00 Lakkaan kynnet samalla, kun jatkan datailua. Tällä kertaa kokeilin tuota Essieltä saamaani uutta Jiggle Hi, Jiggle Lo :ta. (Niin mikä oli? :D)

oly14

18:20 Jaa tartteis varmaan etsiä jotain päällepantavaa! Sovittelen muutamat mekot läpi, mutta päädyn luottomekkoon, jossa on itseasiassa tullut juhlittua jo monet kerrat aikaisemminkin. Se on kämäisen kympin maksanut H&M:n trikoomekko, miten voin tykätä siitä noin paljon?! Päätän niiden päivällä ostamieni korvien kuuluvan hiirelle, ja valitsen mekon päälle tommoisen vähän minnihiirimäisen pallojakkujutun!

oly1518:24 Instagram-aika!

Kameravinkki 2: E-PL7:sta löytyy myös sisäänrakennettu WiFi, mikä mahdollistaa Olympuksen oman ilmaisen sovelluksen avulla mm. kuvien siirtämisen törkeän helposti kamerasta suoraan kännykkään. (Eikä se tosiaan lataa niitä kaikkia kuvia puhelimeen niinku joku dropboxi, vaan kameran kuvavirta tulee näkyviin puhelimeen, mistä voi valita ne kuvat mitkä haluaa tallentaa puhelimelle! Tämän ansiosta mulla on ollut pari aika kivanlaatuista instakuvaa viime aikoina :)

oly16

18:43 Pakko syödä edes jotain vähän kunnollisempaa! Keitän pussillisen vihannesnuudeleita, ja pilkon kylkeen avokadon. Mun vakkari-iltaruoka kun en ehdi/jaksa tehdä mitään muuta. Elättelen toiveita, että se on edes vähän eineshampparia parempi vaihtoehto..?

idoly28

19:16 Pitäis varmaan alkaa laittautumaan!

Kameravinkki 3: Toinen E-PL7:n uusista taidesuodattimista on valikoiva väri, missä siis voi valita että mikä sävy kuvasta näkyy värillisenä, muiden sävyjen häipyessä mustavalkoiseksi. Mä valitsin ylläolevaan kuvaan näkyville pelkän oranssinpunaisen, aika hauska!

oly17

19:45 Nyt moon valmis -selfie! Tai siis eihän tuossa ole kuin meikki valmis, jätin tukan laittamisen ja irtoripsien asentamisen ihan suosiolla taitavampiin käsiin. :D

Kameravinkki 4: Selfienäyttö! Tuossa kamerassa on siis suurikokoinen LCD-näyttö, joka kääntyy aika harvinaisesti alaspäin. Ei siis ylös, eikä edes sivulle, vaan alas! Sillä on haluttu helpottaa juurikin näiden käsivarakuvien ottamista (joihin itsekin tulee syyllistyttyä aiika usein..), ja alhaalla olevan näytön napittaminen näyttää kuvassa aika pitkälti siltä, kuin katsoisit kameraan, eikä kuvaan muutenkaan jää niin herkästi esimerkiksi näytöltä tarkennusta hipaisevaa sormea tai muita ylimääräisiä ruumiinosia.

oly18

Laitoin ainakin neljää eri luomiväriä, mutta miksei se nyt taas näytä siltä?! No, ainakin kultaa löytyy senkin edestä! Se on Urban Decayn Naked -paletista sävy Half Baked.

olycolla2

20:17 Perillä kaverin luona! Me pyöräytetään booli, johon tiputtelen aikaisemmin kaupasta löytämiäni muovihämähäkkejä (vasta sen jälkeen kun oon vannottanut, ettei kukaan sitten vedä hämiksiä nieluunsa..). Jossain vaiheessa ihana työkaverini kihartaa mulle hiukset suoristusraudalla (ei edes aloiteta tästä aiheesta.. :D), ja asentaa mulle pienten taistelujen kanssa räpsyttimet. Pitikin mennä hankkimaan semmoset hemmetin hankalat, joissa on maailman jäykin koristekivireunus..

olycolla

22:14 Ilta vierähtääkin sitten boolia maistellessa korttipelin siivittämänä, ja selfieitä vähän kaikkien kanssa räpsien! (Tosin ihana Katariina oli ainoa, keneltä uskalsin kysyä lupaa yhteiskuvan julkaisuun. Tiiättekö hei kanssabloggaajat sen tunteen, kun vuosienkin jälkeen nolostelette sitä faktaa että bloggaatte? :D Katariina on noista kavereista ainoa, jolla on myös oma blogi! Niin kehtauskerroin oli vähän matalampi. ) Tuossa yhdessä kuvassa myös testailen mun puhelimen kanssa, että minne asettais kameran että saatais otettua koko lössistä yhteiskuva!

Kameravinkki 5: Kameran WiFi mahdollistaa myös puhelimen käytön kaukolaukaisimena! Sen samaisen Olympuksen ilmaisen sovelluksen kautta siis kameraa voi kontrolloida täysin puhelimella: Kameran voi asettaa vaikka huoneen nurkkaan hyllyn päälle kuvaa ottamaan, ja itte voi kipittää huoneen toiseen nurkkaan puhelimen kanssa. Puhelimen näytöltä näkee sen kameran kuvausnäkymän, joten voit tsekata suoraan kännykästä että onko kaikki kuvassa ojennuksessa, minkä jälkeen kuvan voi tarkentaa ja ottaa puhelimen nappia painamalla! Soolokuvaajalle (lue: bloggaajalle.. :D) älyttömän näppärä ominaisuus.

oly25

00:02 Ilta jatkuu perinteisesti Onnelaan. Jossa tosin soi suurimman osan illasta huono gangstarap? Siis ei edes hyvä gangstarap, vaan biisejä joita kukaan muu, kuin fiiliksissä oleva DJ ei ole kuullut! Onneksi mukaan mahtui muutamat teemaan sopivat Michael Jacksonin Thrilleritkin :D

Kameravinkki 6: Tuon seiskan mukana tuleva 14-42 mm EZ -objektiivi on aivan julmetun näppärä! Se on nimittäin kyllä ihan zoomiobjektiivi, joka mahdollistaa tosi monipuolisen peruskuvaamisen, mutta se on elektroninen, ja se litistyy kameran sammuttaessa pannukakun ohueksi, minkä ansiosta jo valmiiksi pieni kamera mahtuu vieläkin pienempään tilaan, kuten nyt esimerkiksi tuona iltana mun pikkulaukkuun. Johon ei tosiaan olisi mun edellinen järkkäri mahtunut..

oly27

3:05 Viimeisetkin meidän porukasta alkaa pikkuhiljaa luovuttaa, joten suunnataan kotejamme kohti. Ahh sitä tunnetta, kun sai vetää nuo ripset irti!

Semmoinen merkintä, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti aivan tolkuttoman pitkästä mitasta huolimatta!

Meitsi sai kyllä uuden parhaan kaverin tuosta kamerasta. Jos tekin innostuitte siitä, kamerasta on tällä hetkellä aika herkku diili Verkkokaupassa! Nimittäin nyt tuon Olympus PEN E-PL7:n (sillä 14-42 mm EZ zoomiobjektiivilla varusteltuna) saapi hintaan 599,90e, ja kameran kylkiäisenä tulee Design House Stockholmin Harri Koskisen suunnittelema Mini Block -klassikkolamppu! (arvo 121,00€.) Siis just se lasikuutio minkä sisällä on se lamppu mikä on kaikilla tyylikkäillä tyypeillä ja minkä minäkin haluaisin.. :D

Lisäksi yksi kappale Olympus PEN E-PL7 -kameroita arvotaan kampanjasivulla! Sivulle ilmestyy meidän bloggaajien ottamia kuvia, ja niitä kuvia kommentoimalla osallistuu samalla kameran arvontaan. :) Kilpailu päättyy 20.12.2014.

 


maanantai 13. tammikuu 2014

katoamistemppu ja koiranpentuhyvitys

Hävettävän pitkän bloggailukatkoksen kootut selitykset: Olin torstaista etiäpäin koko loppuviikon Helsingissä, ja torstainen merkinnän kirjoittaminen vähän hukkui pakkailutohinoiden alle (siis mä en tiedä ketään muuta joka osaa tehdä pakkaamisesta yhtä helkkarinmoisen numeron kuin minä, oli sitten kyseessä viikon reissu tai yhden yön piipahdus parin korttelin päässä niin meikäläinen ei puuhasta selviä ilman viiden erilaisen listan laatimista ja kolmea kauppareissua..). Joten sorryyyy tästä hiljaisuudesta! Instagramiin sentäs otin kryptisen lentokenttäkuvan (siis ei kai nykyään ole edes mahdollista matkustaa, ennenkuin passista ja matkalipusta on otettu ig-kuva?), josta saattoi saada hieman vihiä, että en mää ny ihan yleistä saamattomuuttani vaipunut bloggaushiljaisuuteen!

http://farm8.staticflickr.com/7448/11917327674_a9ee1c21f4_o.jpg

Loppuviikkoon siis kuului yksi työkuvio Helsingissä, jonka varjolla jäin nauttimaan viikonlopuksi vielä parhaiden kavereiden seurasta, tädin täysmajoituksesta ja ehkä ihan vähän shoppailustakin. Mutta reissun kohokohta oli ehdottomasti Nevin tapaaminen! Iiiii!

http://farm8.staticflickr.com/7386/11917153033_b14b00b72e_o.jpg

Voi sitä lässytyksen määrää mikä tuolle pikku nallekarhulle tuli läpätettyä! Osaakohan sitä normaalilla äänenkorkeudella enää puhuakaan.. Kyseessä on siis ystävän koiranpentu (en siis mennyt hankkimaan omaa koiraa syystä että muutkin bloggaajat.. :D), pieni kahdeksanviikkoinen Havannankoira. Mä nyt leikin, että yksi koiranpentukuva korvaa aina yhden bloggamatta jääneen päivän tältä viikkoa!

http://farm4.staticflickr.com/3765/11917153853_6a37dbb8d1_o.jpg

Mun kissamekko herätti siinä ihan selvästi jotkin sarjakuvamaiset koiratvihaakissoja -vaistot, kun siihen malliin koitti pikkuhampaillaan nykiä kisujen naamoja riekaleiksi.

http://farm3.staticflickr.com/2892/11917154593_8f09836e9c_o.jpg
Voi sitä riemun määrää kun nappula pysähtyi edes yhden räpsyn ajaksi yhteiskuvaan!

http://farm4.staticflickr.com/3766/11917328524_beaefa7df8_o.jpg

Nyt mä oon päivän reissaamisen jäljiltä vähintäänkin yhtä väsynyt, kuin ylläoleva Nevikin. Joten nyt nukkumaan! (Ja paluu taas arjen lisäksi myös aktiivisempaan merkintätiheyteen, annan luvan tulla läpsimään että ”bloggaa ny nainen jumalauta” jos näätte mua jossain :D) Hyvää yötä!


keskiviikko 04. joulukuu 2013

suloisella illallisella

Tuossa eräänä hämäränä lauantai-iltana me hoksattiin Mikon kanssa, että meillähän tuli 9 seurusteluvuotta täyteen?? Ihan hullua! Sen kunniaksi ajateltiinkin kämäisen nuudeli-iltapalan sijaan mennä pitkästä aikaa ihan kunnolla syömään.

http://farm6.staticflickr.com/5532/11194031004_6cb23bfd52_o.jpg

Me lähdettiin sankaroimaan pyörillä kohti keskustaa, ja päädyttiin sitten illallistamaan Kajaanin Sulo-ravintolaan pienen yhteistyön merkeissä!

http://farm4.staticflickr.com/3732/11194047016_7111573b42_o.jpg

Itte oon käynyt Sulossa moneen otteeseen sekä kahvittelemassa, ruokailemassa että viettämässä iltaa ystävien kanssa viinilasillisen äärellä. Tykkäänkin paikan monimuotoisuudesta kovasti, ja se onkin oikeastaan mun lemppari-istuskelupaikka Kajaanissa!

http://farm3.staticflickr.com/2824/11194035654_96196a5e5a_o.jpg

Meillä oli päivän puolivahingollisen paastoamisen jäljiltä aivan jää-tä-vä nälkä, hyvä ettei alettu alkupaloiksi syömään noita ruokalistoja.

http://farm4.staticflickr.com/3750/11194033874_0b6df1b3fa_o.jpg

Vaikka tarjolla olisi ollut annoksia aina salaateista pastoihin sekä grillattuihin herkkuihin, niin jotenkin kummasti ruokalistalta kiehtoi tuo burger-osio.. Mä oon kyllä ravintoloissa aina burgerimimmejä :D Päädyin valitsemaan listalta klassikko- Sulo Burgerin, Miko puolestaan valitsi American Style -listalta tuhdimman Mexican Cheese-Chiliburgerin. (Mä koitin kovasti katseellani etsiä tuota kunniaseinää, jolle pääsee vetämällä tuon ihme hyperkokoisen puolentoista kilon hampparin.. Ei osunut mistään silmiin :D)

http://farm4.staticflickr.com/3760/11194316065_abc9f26117_o.jpg

Omnom ruokaaaa.. Oli kyllä tuskaa joka sekunti jonka jouduin pitämään näppini erossa tuosta annoksesta että sain napattua siitä ensin pari kuvaa :D Kuten joskus oon blogissakin selittänyt, niin juon aina ravintoloissa limpparia! Tosi aikuismaista, ia 24 vuotta.. Joten yllätin ittenikin, kun suostuin kokeilemaan kokiksen sijaan tarjoilijan suosittelemaa luomupunaviiniä. Tykkäsin siitä hampparin kyytipoikana ihan oikeesti, onko musta tulossa joku aikuinen??

http://farm3.staticflickr.com/2826/11194045376_8db7f32642_o.jpgKoska kyseessä oli varsinainen juhlaillallinen, niin pitihän sitä vielä jälkkäriäkin saada (vaikkei maha sitä olisi enää oikein jaksanut vetääkään). Mä valitsin Milkshaken, Miko otti Ice Cream Bowlin! Maailman hellyyttävin näky kun iso mies syö jäätelöannosta jossa on värikkäitä suklaakarkkeja, aaw :3

idpirtelö

Slurps! Eikä loppuiltana tarvinnut sitten syödä enää yhtään mitään :D

Hei kaikki te ihanat kajaanilaistytsyt, kerrankin olisi tarjolla aika superi etu eksklusiivisesti just kuulkaas kajaanilaisille!! Nimittäin Sulossa saa nyt viikon verran (4.12.-11.12) nuo meidän syömät annokset tarjouksella kaksi yhden hintaan, kun mainitsette vaan Sulossa meidän yhteisen salasanan ”Colour me”!  Tuo mun syömä Sulo-burger on normaalistikin vain 14,50e, joten ei jää kallis ravintolaruokailu kaverin kanssa kun tuon hinnan jakaa kahteen pekkaan! Jos taas on liikenteessä vaikkapa poikaystävän kanssa ja nälkä on isompi, niin myös tuon Mikon tuhoaman mehevän Mexican Cheese-Chiliburgerin saa kaksi yhden hinnalla (normaalisti 19,90e per burgeri)!

Suosittelen lämpimästi herkkuburgerihetkeä kaverin kanssa vaikkapa joulushoppailun lomassa :) Nyt on pakko lähteä kehittelemään jotain iltapalaa, tuli ihan tautinen nälkä tätä merkintää kirjoittaessa..