maanantai 29. elokuun 2011

kohti syksyä Marimekon kanssa

Muistatte varmaan, kun jokin hetki takaperin sain yhdisteltäväksi kolme klassikkoa Marimekon ja Indiedaysin yhteistyökampanjan tiimoilta? Nyt olisi vuorossa kamppiksen toinen vaihe! Sain valita Marimekon tuoreesta syysmallistosta pari suosikkia oman syysvaatekaappini täydentäjäksi ja teille esiteltäväksi.

Ensimmäinen valintani oli Mika Piiraisen suunnittelema leveäraitainen Laakso-tunika. Tunika on tuttua Marimekkomaisen pehmeää puuvillaa ja siinä kelpaa kyllä paeta syksyä vaikkapa kirjaston suojiin. Kirjastossa pitäis muuten alkaa käymään näin syksyn tullen useammin ja ihan siellä kivaa luettavaa -puolellakin, edellisen kerran lainasin sieltä vaan masentavia koulukirjoja..

Tykkään Laakson mallista hurjasti: A-linja on mekkomalleista suosikkini, ja puolipitkät hihat lämmittävät juuri sopivasti.

Laaksoa oli/on saatavilla myös mustaharmaana sekä punamustana, mutta kupari ja violetti muodostivat niin nätin syksyisen parin, etten voinut vastustaa!

Simppeli mekko on yllättävän muuntautumiskykyinen: Sitä voi pitää joko tiukasti ylös asti napitettuna, tai avata pari ylimmäistä nappia ja kääntää kauluksen alas. Mekon ilme muuntuu kätevästi myös ohuen vyön kanssa.

 

Lempparini on kuitenkin pari ylintä nappia auki ja helma vapaana. Mahaan mahtuu kätevästi syysiltojen peruseväät: litroittain teetä ja paketillinen keksejä ilman, että kiristää! :D


Toinen valintani oli myöskin Mika Piiraisen suunittelema Pomppu-mekko. Yllätyin kun huomasin vilpoisan ja kevyen mekon olevan 100 % villaa!

Pomppu on Laaksoon verrattuna astetta salonkikelpoisempi, minkä kanssa voisin kuvitella käyväni läpi syksyn juhlavemmat tilaisuudet.

Pohdin pitkään Pompun kotiuttamista Laakson pirteissä väreissä, mutta lopulta annoin käytännöllisyyden ja klassisuuden viedä värivalinnassa voiton. Ja olen kyllä tyytyväinen valintaani, punainen tukka ja huulipuna riittää mainiosti mausteeksi.

Pomppua voi myös varioida erinäköiseksi tuon vyötäröllä olevan kiristysnauhan avulla: Mekon voi kuroa napakasti vyötäröä korostamaan, tai jättää nauhan hengailemaan löysälle rusetille, jolloin mekko muuntautuu rennommaksi tapaukseksi. Tykkään Pompusta erityisesti silloin, kun nauhat sitoo taakse!

Käykäähän tutkailemassa kamppissivustolta muidenkin bloggareiden valinnat syksyn mallistosta, ja osallistukaa ihmeessä sivustolta  löytyvään kilpailuun, jossa oman syyssuosikin valitsemalla voi voittaa 100 e:n lahjakortin Marimekolle!

Kummasta mekosta tykkäsitte enemmän ja nappasiko kuvat? Tai löytyikö Marimekon uudesta mallistosta jokin must-have -juttu?

Niin, ja Raakelille jälleen suuri kiitos kuvausavusta ja julkisten paikkojen pelottomasta valloittamisesta kanssani! :D


Saatat pitää myös näistä:

51 Responses to “kohti syksyä Marimekon kanssa”

  1. Avatar Jonna sanoo:

    Oi, ihanat, ihanat, ihanar kuvat! Ihan ehdottomasti tän kakkoskierroksen lempparit! Aivan nerokas idea kuvata kirjastossa! :) Ja varsinkin tuo pallomekko on aivan mielettömän upea! :)

  2. Avatar Jasmin sanoo:

    Ihanan söpöjä mekkoja! Ensimmäisessä mekossa parasta on just toi A-linja. Pallomekossa taas kaulus on tosi kivan näköinen! :)

  3. Avatar maiu sanoo:

    Rakastan tulisesti kolmatta kuvaa. Niin pörfekt! D: Kasi ja ykstoistakin saa erityismaininnan, ihania värejä ja kaikkea ooh aah en kestä. Saako susta tehdä piirroksen, oot niin hurjan suloinen!

  4. Avatar Joanna sanoo:

    ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ toi eka, oot niin söpö ihan kuin joku muumilaakson asukas!! ♥♥

  5. Avatar Jonna sanoo:

    Ihania kuvia! Itse tykästyin enemmän tuohon Pomppu-mekkoon :)

  6. Avatar Minttu sanoo:

    Pomppu! Justiinsa kirosin internetin ja blogit syvimpään helvettiin, kun alkoi himottaa. Pitää varmaan käydä sovittamassa tuota ja toivoa, ettei se istu mulle. :)

  7. Avatar Eneli sanoo:

    Love these photos what are taken next to window! :) You look nice

  8. Avatar mama sanoo:

    Mielettömän onnistuneet kuvat!

  9. Avatar Nimetön sanoo:

    Kivoja molemmat ja sopivat sinulle erinomaisesti! Erityisesti tykkään Pompusta, jossa näyttää olevan 60 – 70 -lukujen kaulus. Sen pistän omaankin harkintaan. Asema on tyylikäs kuvauspaikka.

  10. Avatar Tanja sanoo:

    Oi, toi Pomppu-mekko on ihana! :) Näyttää kyllä pelottavan lyhyeltä, saattaisi olla liian paljastava 177 sentin pituuteni kanssa.. Höhhöh :|

  11. Avatar Ode sanoo:

    Pomppumekko on ihana! Hetken aikaa ajattelin jo ostavani sen, mutta helma näyttää aika lyhkäseltä toimistoon. Itse tykkään, että työmekot olisivat asiallisen mittaisia eli polviin asti.

  12. Avatar arjamaaria sanoo:

    Voi herttinen.
    Tällainen kirjastotäti/marimekkofani haluaa sun kirjastokuvas kyllä isona seinälle! Auts, kun ihania. Ja mä mietin, että myynkö mun marimekot kun oon siirtynyt nyt ainaki hetkeksi pois. Mut pois se minusta, en myy. Kiitos.

  13. Avatar Henna sanoo:

    Nyt on pakko kommentoida että olipas hieno ja mukava kuvasarja! :)

  14. Avatar emppu sanoo:

    ihan superihana tuo pomppu (: ! tykkäilen myös tuosta missä nauha on vedetty taakse, vois itekki harkita tuota hankintaa (: molemmat käy sulle oikei mainiosti, varsinki tuo laakso (:

  15. Avatar Nimetön sanoo:

    Ihania kuvia! Varsinki toi kolmonen :) molemmat mekot sopii sulle tosi hyvin :) en tiiä miks nut toi toka kuva näyttää et sut ois vaa siirretty tohon kuvaan jollai kuvanmuokkauksel : D

  16. Avatar Hanna sanoo:

    Oij! Kajaanin rautatieasema on niin ihana!
    Huisin hienoja kuvia!

  17. Avatar larissa sanoo:

    Superkivoja kuvia taasen :-) mä oon niin rakastunu sun hiuksiin, ne on täydelliset ! Ja tuo tunika on tosiaankin tosi kiva :>

  18. Avatar Emma sanoo:

    Mulla meni kyllä ohi että mistä tuo kilpailu löytyy? P.s. kivat kuvat :>

  19. Avatar Gitta sanoo:

    Voi selasin just eilen Marimekon sivuja ja ihastuin juurikin tuohon pallokuosiseen mekkoon! Ja on kyllä tosin hyvän näköinen pari sun hiusten ja punaisten huulten kans! :)

  20. Avatar nyrha sanoo:

    Ihania kuvia :)

  21. Avatar tuulia sanoo:

    Ihana tuo ensimmäinen :) Ja löytyyhän sieltä mallistosta vaikka mitä, kunhan olis vaan rahaa!
    Mitä muuten opiskelet ?

  22. Avatar Rosa sanoo:

    Ihaniaihaniaihania mekkoja<3 Erityisesti tuo alempi.. <3 t. mekkolover

    http://rosaliespaperplanes.blogspot.com/

  23. Avatar Ulrika sanoo:

    Voi, tykkään näistä jopa enemmän kuin ensimmäisen kierroksen vaatteista ! Mekkojen värit sopivat niin hyvin sun värien kanssa, ettei ole tosikaan :)

    http://sopugalicious.blogspot.com

  24. Avatar Nauski sanoo:

    Ihastuin ehkä tuohon pomppu-mekkoon, pakko ehkä käydä sovittamassa… Tosi ihania kuvia oot saanu tuolla rautatieasemalla, pitäis itekin joskus ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä kuvailee julkisille paikoille. (Esim. just tuonne ihanalle rautatieasemalle.) Oon toivoton valokuvaajaksi, mietin aina kuvaillessani julkisilla paikoilla, että kaikki varmaan tuijottaa ja katsoo pahasti. Eikä puhettakaan, että poseeraisin julkisesti! :D

    /Suvi

    • ia ia sanoo:

      Käy ihmeessä kokeilemassa! Meitä harmitti vaan kun se odotussalin puoli ei ollut auki, siellä olis ollu huippua kuvata kans, buu!! No ei nuo sinänsä kovin julkisia paikkoja olleet, rautatieasemalla ei ollut ristin sielua ja kirjaston nurkkaankin eksyi vaan pari tyyppiä :D

  25. Avatar Elina sanoo:

    Toi pomppupallomekkonen on ihana! Ekasta mekosta mulla tulee mieleen Peppi Pitkätossu, tosin ei sekään väärin oo :D

  26. Avatar Laura sanoo:

    Tuo Pomppu-mekko on älyttömän sulonen! En osaa käyttää mekkoja, mut ton avulla voisin ehkä opetella. Ja kuvat ihan superkivoja, huomaa et oot jaksanu panostaa (:

  27. Avatar Myy sanoo:

    Aivan mielettömän ihana tuo Pomppu! Tulee näemmä viikolla 37 myyntiin.. Onko sulla mitään tietoa hinnasta, kun nuo Marimekon sivut ei harmiksi sitä kerro?

  28. What a BEAUTIFUL dress !

  29. Avatar Jenni sanoo:

    Moikka! Tuosta Pomppu-mekosta olisin kysellyt: oletko pesettänyt sen pesulassa vain kuinka? Minulla on samasta kankaasta pidempi mekko ja vasta tänään pesasin kainaloita ihan vaan vedellä (hikiläntit pinttyvät siihen näkyvästi!) ja siinä huomasin että siinähän on kuivapesu! Mietin vain että onko sinulla kokemusta siitä kestäisikö tämä kangas vesipesun – sillä jotkuthan kuivapesu-merkityt kestävät.. :O

    • ia ia sanoo:

      Moi! Pakko sanoa että en oo vielä ehtinyt pomppua käyttämään niin monesti että se olis vesipesua tarvinnut, tuuletus on riittänyt. Joten en kyllä tässä asiassa osaa oikein auttaa! Kannattaa ottaa yhteyttä vaikka suoraan Marimekkoon, vastaavat ja auttavat varmasti oikein mielellään :)

Kommentoi