sunnuntai 18. maaliskuun 2012

Voita Ziperall, joooo!

Sunnuntaimoi! Kiitoksia ensialkuun kaikille mielipiteensä numeron muodossa jättäneille ihanille viime merkinnän tiimoilta! Mä pidin kirjaa äänistä siihen saakka kunnes oli pakko tehdä valinta, pakata vaatteet ja painua pehkuihin, ja siinä vaiheessa tilanne asujen välillä oli äänelleen tasan :D Ihan älytön! Mutta viikonvaihde meni oikein loistavasti ihanassa seurassa ja mahtavissa puitteissa. Mulla on kähvellysoperaatio menossa kuvien kanssa (kun tämä bloggaajaksi itseään muka nimittävä ei edes ottanut kameraa mukaan..), joten kuvia ja synttärimeininkireportaasia (ja synttäriasureportaasia, pihistelen vielä tiedon kanssa vaikka salapoliiseimmat varmaan kuvamateriaalia jo on löytäneetkin) tulossa vähän myöhemmin. Sitä odotellessa halluun näyttää tämän päivän asun, ja antaa jotain teillekki!

Haalaripäiviä kuuluu nykyään meikäläisen viikkoon vähintäänkin se yksi, paras kotivaate ikinä ja piste. Niin paras, että kannan ylpeänä haalarin ansiosta saamani lisänimen teletappi, ja tuon Ziperallin raitahaalarin yhteydessä version vankila-tappi! :D Minä halluisin nyt antaa teille myös mahdollisuuden teletappeiluun Ziperallin haalarin muodossa!

Eli peli mennee näin: Tykkää Ziperallista Facebookissa (pitäisi onnistua esim. tuon Ziperallin etusivun ylälaidassa), valitse sitten sivustolta haalari minkä sinä haluaisit ja missä koossa, ja kerro mulle valinta sekä koko tuohon kommenttilaatikkoon!

Eikä siinä vielä kaikki! (Lempilausahdukseni ikinä :D) Lisäksi arvon yhden haalarin yksinomaan meille kajaanilaisille! Jep, eli pidän hallussani toista tuollaista mun ylläni olevaa Captain-haalaria koossa XS (kokotaulukon mukaan 155-165 cm -pituisille optimaalisin), ja haluan luovuttaa sen jollekki tämän pikkukaupunkimme ihanalle typykälle :) Ehtona siis on, että olet kykeneväinen sen täältä Kajaanista minulta noutamaan! Ilmoita kommenttiboksissa mikäli haluat osallistua Captainin arvontaan (samalla voipi myös tottakai osallistua tuon vapaavalintaisen haalarin arvontaan, mutta molempia ei voi yksi tieteskään voittaa)!

Osallistumisaikaa on ens sunnuntaihin (25.3.) asti, onnea arvontaan!

Ps AINIIN! Olen unohtanut kokonaan mainita, että minäkin oon ehdolla Aussien Blog Awardseissa! Meikäläisen blogi löytyy kahdesta kategoriasta: Aussome and Unique, sekä Reader’s Choice. Jei, kiva! :) Kuten nokkelimmat voi päätellä, niin jälkimmäisen palkinnon antaa teidän äänet! Jos halluutte antaa äänen mulle, niin sen voi tehdä täällä. Äänestäneiden kesken arvotaan liput itse gaalatilaisuuteen!

Nonni, ens kerralla sitten taas tuttua ja turvallista jokapäivähöpinää :) nyt mä päästän teidätkin jatkamaan sunnuntaivötkyilyä! Mukavaa loppuiltaa!


Saatat pitää myös näistä:

547 Responses to “Voita Ziperall, joooo!”

  1. Avatar Anni sanoo:

    Pingviiniksi pukeutuisin:
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html

    XS olisi varmaankin passeli koko.

  2. Avatar meikku sanoo:

    Mun lemppari on http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/moose.html ja jos sen satun voittamaan niin koko M . :)

  3. Avatar wilhelmiina sanoo:

    Haluisin bubblegum-haalarin koossa S (: Toivottavasti onnetar suosii!

  4. Avatar epi sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html mie ottaisin tän mustan jos vihdoin voittaisin, koko M. :)

  5. Avatar Tinka sanoo:

    Bubblegum koossa M olis ihana <3

  6. Avatar Ilona sanoo:

    oijjoijjoij! ihanan värisiä ja kuosisia <3
    ehdottomasti suloisin on tuo: Moose ja kokohan on S!

  7. Avatar emmmi sanoo:

    Bubblegum- haalari, koossa XS olis tosi kiva :-)

  8. Avatar nanu sanoo:

    Moi!

    Osallistuisin tuon Kajaanin-Captainin arvontaan ;) kymmenisen vuotta asuin Kajaanissa perheeni kanssa, ja nyt muutin tänne itärajalle opiskelemaan. haalarille olisi käyttöä <3

  9. Avatar saija sanoo:

    tykkäsin ziperallista fb:ssä ja haluun humblebeen koossa m :–) ja osallistuisin kans tuohon captain-haalarin arvontaan ku kajaanissa asustelen :)

  10. Avatar M sanoo:

    Tykkäsin facebookissa!
    Jos voitan, haluisin PENGUIN-haalarin koossa xs! :)

  11. Avatar Rebe sanoo:

    haluun tommosen ! Lemppari on Bubblegum ja koko S(;

  12. Avatar emminda sanoo:

    Leopard, XS ♥

  13. Avatar Nebbari sanoo:

    Penguin koossa xxs :)

  14. Avatar Pirkko sanoo:

    Iki-ihana CANDY koko 168 on niin suloinen niin syötävän sulonen kuin vaahtokarkki.

    ” Täytyy takoa kun rauta on kuumaa”

  15. Avatar hheidi sanoo:

    JJEEE ihannnaa! osallistun! eniten tykkään tuosta Captain-haalarista ja koko XS !!

  16. Avatar Annukka sanoo:

    Moose kokoa M lämmittäisi mukavasti kylminä koti-iltoina.

  17. Avatar annadele sanoo:

    kävin tykkäämässä ja mun unelmahaalari ois ihan perus punanen XS koossa! :)

  18. Avatar Whii sanoo:

    No nyt sit harmittaa etten asu Kajaanissa. :(

    Muttamutta, facebookissa olikin tultua jo valmiiksi tykkäiltyä, haalarimallin valinta osui Penguineen (http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html) ja koska en ole toivomassa tätä itselleni vaan yhdelle tärkeälle henkilölle jolla on synttärit ihan pian, niin kokoa S.

    Hyvääää sunnuntaita! :)

  19. Avatar hejdi sanoo:

    Penguin ois NIIN ihana, koossa M sen ottaisin jos kotiini sellaisen saisin :)

  20. Avatar kata sanoo:

    Jos käy silleen että voitan niin ois kiva saada Union jack -haalari ja koon XS pitäis olla sopiva =)

  21. Avatar Jansu sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Bubblegum olis ihana koossa XS. Myös captain kelpaa, eli asuskelen Kajaanissa (:

  22. Avatar pampula sanoo:

    Voi ei, rakastan noita haalareita ja ois aivan mieletöntä jos sattuis voittamaan kerranki jotain. Eniten mua kiinnostaa tuo pingviinipuku eli malli Penguin, koko xs. =)

  23. Avatar siiipa sanoo:

    penguin koossa s ois muksu!=)

  24. Avatar Suvi sanoo:

    Union Jack koossa S !!
    pakko saaha!

  25. Avatar henski sanoo:

    Olin jo kiljua riemusta kun olen kajaanilainen, mutta saatan olla ehkä liian pitkä! Onkohan 169 senttimetriä liikaa..? Muistaakseni kyllä jossain blogissa mainittiin että Zipperallila on vähän reilummat koot, mutta en tiedä apua. No, otan riskin ja osallistun ja jos ei nappaa niin luovutan lyhyemmälle kaverille :)

    Ja osallistunpa samalla tuon vapaavalintaisenkin arvontaan, perusharmaa Cloudy melange koossa S!

  26. Avatar Katja sanoo:

    Tykätty on!
    Haluaisin tuon kivan siniraidallisen Blueberryn koossa XS (ihanaa kun oma koko on noin pienen kuuloinen:D )

  27. Avatar -A sanoo:

    Mä en yleensä ikinä voita missään kilpailuissa, mutta niiiiin toivon että nyt tärppäis. Siis College koossa S :)

  28. Avatar jasmin sanoo:

    kivoin olis captain-haalari koossa xs! hihi näyttää niin hyvältä sun päällä ni määki haluun! :-)

  29. Avatar senni sanoo:

    tuo bubblegum ja koko xs miulle!

  30. Avatar Heke sanoo:

    Bubblegum ja xs :)

  31. Avatar pikechu sanoo:

    Tykätty! Ja Penguin, kokoa xs :)

    ps. tää blogi on iha mahtava, jatka samaan malliin!

  32. Avatar Zigi Ztyle sanoo:

    Itselläni on jo Ziperallin Bubblegum, ihanainen pinkki haalari <3 Olenkin kehunut sitä blogissani maasta taivaaseen, se on yksinkertaisesti vain niin täydellisen ihana löhöasu! En siis osallistu arvontaan, vaan toivottavasti haalarin voittaa joku, jolla ei sellaista vielä ole! :)

    Halusin jakaa sulle blogitunnustuksen, koska blogisi lukeminen piristää aina päivää, kiitos siitä! :)

    http://zigiztyle.blogspot.com/2012/03/one-lovely-blog-award.html

  33. Avatar Petra Ilona sanoo:

    Kyllä tuo captain-haalari ois vaan kivoin! <3 Ja koossa S. :)

  34. Avatar rae sanoo:

    oh my, how cute you look! i really like your onesey! i imagine it is very comfortable! i would like one myself.

    <3 rae

    http://www.loveforschoolgirl.net/

    • ia ia sanoo:

      Thanks so much, Rae! This is actually a competition for my readers and they have a chance to win one, but unfortunately only in Finland :(

  35. Avatar sarpx sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html

    musta ois kivoin, ei ainakaan tulis mitään kyllästymistä väriin :) ja koossa m ois varmasti paras!

  36. Avatar ann- sanoo:

    Ruby koossa S(: !

  37. Avatar kaissan sanoo:

    Blueberry ja koko olisi S ! (=

  38. Avatar jinnna sanoo:

    Kyllä tuolla Candycanella mennään ja sitä ei tuolla sivuilla näytä olevan kuin kokona XL, joten siihen tyydyn! Onpahan tilaa kieriskellä :–)

  39. Avatar Hellu sanoo:

    Oijoi joi! Tuo vihreä raidallinen Gooseberry S-kokosena olis aika optimaalinen. Ihanan raikas ja keväinen ja se päällä oliskin mahtava viettää kevätpäiviä ja odotella kesää tulevaksi. :D

  40. Avatar Vea sanoo:

    Voi minä en oo vieläkään saanu aikaseks hommata haalaria. Jospa onni suosisi! Mulle kelpais Captain XL-koossa.

  41. Avatar Minna sanoo:

    Ihana arvonta!
    Haluaisin haalarin:
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/bubblegum.html
    ja koko S

  42. Avatar ttiia sanoo:

    ahh oon kaivannu haalaria jo niin kauan mutta köyhän opiskelijan tuloilla no can do :D joten valitsin pitkän harkinnan jälkeen Rubyn koossa S!

  43. Avatar ninna sanoo:

    Oi ihan rakastuin noihin jokaiseen potkupukuun! kuitenkin tuo SAPPHIRE kokoa M kolahti eniten :)

  44. Avatar Ems sanoo:

    Tykkäilty on, oma suosikki ehdottomasti Leopard kun on niin meikäläistä lookiltaan *_* S-kokoinen. Ps, teletappi lempinimenä ehkä maailman söpöin :—D

  45. Avatar Larre sanoo:

    Voi vitsi, blogit pursuaa näitä ja mua ei oo onnannu joulupukilta, eikä yhestäkää blogista. En luovuta! Tahtoisin Bubblegumin koossa L. :)

  46. Avatar Enye sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/union-jack.html – Koossa XS :)
    Omistan jo Seppälästä ostetun pinkin haalarin, mutta eihän näitä voi koskaan olla liikaa! Olenkin käyttänyt teletappiasuani jo vähän liikaakin, sillä se on jo hieman kulunut ja yksi reikäkin löytyy, hups! Harmi vain ettei Seppälä myy enää näitä haalareita, ja nämä merkkihaalarit ovat hirveän hintaisia :/ Lisäksi rakastan brittilippua, se löytyy niin laukusta, kuin sukistakin, nyt jos saisi vielä haalarina, niin jihuu! :)

  47. Avatar Tee sanoo:

    Ui kun oot söpö! :) Tuo Ruby on täydellinen punainen ja aivan ihana! (koko XS).
    Ja osallistuisin tuon Captaininkin arvontaan :>

  48. Avatar evveliinna sanoo:

    SAPPHIRE koossa S
    oon osallistunu näihin arvontoihin monia kertoja, jos nyt sitten onni suosis (:

  49. Avatar NiinaP sanoo:

    APUAA mun on pakko saaha toi leopardi:))) pitkään jo sen perään kuolannut. jos onni potkasee ni M-koko, kiitos:)

  50. Avatar Jonna sanoo:

    Moose-haalari koossa M :)

  51. Avatar SARA sanoo:

    Haluaisin CANDY-haalarin niiiiiiiin paljon ♥
    Koko XS :)

  52. Avatar Jonns sanoo:

    TÖTTERÖÖ Kajjaanilainen täällä vaa heiluu! Ehhhrottomasti olen mukana captain-arvonnassa, sillä olisi kivaa olla myös tuollainen raitavanki niinkuin sinä!

    ja jos siis oikein älysin tämän jutskun, että voi vielä valita haalari zipperalin sivuilta niin olen hyvin ihastunut Gollege-potkupukuun joka siellä on. Olisi oikein soma! :B

  53. Avatar viivi ä sanoo:

    Kiitos tästä arvonnasta! Bubblegum koossa XS ois aikas sulonen <3
    Hitsi kun oisin tulossa Kajaaniin tässä lähiaikoina, siitä onkin pitkä aika kun oon viimeks sielläpäin vieraillut… No, ei tällä kertaa :<

  54. Avatar maria sanoo:

    Voi että, on osallistunu jo monee tälläsee arvontaa, toivottavasti vihdoin onni potkasis ja mulle tulis toi Leopard M-koossa. Mukavaa kevättä ia ja kiitos ihanasta blogista! (:♥

  55. Avatar Alice sanoo:

    Jos voittaisin, ehdottomasti haluaisin ton Leopardin S-koossa. Pitäisin sen joko itse tai antaisin siskolleni synttärilahjaksi, toinen täyttää tässä kuussa 19v ja mulla ei ole sille lahjaa :)

  56. Avatar sanni sanoo:

    osallistun kajaanilaisten arvontaan :)

  57. Avatar Maria sanoo:

    Captain koossa S :–)

  58. Avatar EESI sanoo:

    Cloudy Melange, kokoa S. :)

  59. Avatar mai sanoo:

    College koossa S :))

  60. Avatar Suvi sanoo:

    En koskaan voita mitään (voi johtua myös siitä, etten juuri koskaan osallistu), mutta nyt kuvittelen, että minulla on näin puolikajaanilaisena ees hiukan paremmat mahikset, niin pakko ehkä osallistua! (Ja luonnollisesti nyt sitte molempien haalareiden arvontaan.) :D

    Joten siis minulle kiitos ”Moose” koossa XS tai vaihtoehtoisesti Captain.

  61. Avatar Sonja sanoo:

    Tykkäilen jo valmiiksi tuosta Ziperallista facebookissa (: Mutta siis yritetäänpäs taas (kolmas kerta toden sanoo, ehkä) voittaa itselle tuollainen Humblebee kokoa S :)

  62. Avatar Salla sanoo:

    ÄÄÄh, mä tahdon tuon niiiiin paljon!! Bubblegum (koko S) ja elämä olis ku Hubbabubbaa:)!

  63. Avatar Noora sanoo:

    Oon osallistunu kaikkiin potkupuku arvontoihin mitä oon nähny, mutta ei oo vielä onni osunu kohalle, jos nyt ehkä :D Jos voittaisin haluisin bubblegum koossa xs (miks muistan tän jo ulkoo? :D) Tossa ois niin ihana olla uudessa omassa kodissa ja kattoa hyvää leffaa poikaystävän kainalossa (:

  64. Avatar Noora sanoo:

    Ainii ja oon tykänny facessa (:

  65. Avatar Pullevi sanoo:

    Bubblegum! Ja kokona S.

  66. Avatar Suvi sanoo:

    Ruby & S-kokoinen!

    Ensimmäinen ’tykkää FB:ssä, niin osallistut arvontaan’ -kisa tältä tytöltä.

    *tahtoo haalarin*

  67. Avatar Neroli sanoo:

    Tykkätty Ziperallista Facebookissa jo kauan :) Vielä kun semmoisen saisi itselle ;)

    Jos voittaisin niin ehdottomasti College-malli koossa XS olisi valintani!!

  68. Avatar Mi sanoo:

    Moose koossa M.

  69. Avatar Tuija sanoo:

    Valintani olisi miehelleni synttärilahjaksi Penguin koossa XL :)

  70. Avatar Ellu~ sanoo:

    voiton vei tuo Leopard ja kokoa M (:

  71. Avatar ronja sanoo:

    oi Ziperall <3 M koossa ja Starstruck, kiitos :D

  72. Avatar vilma sanoo:

    oo osallistun osallistun!! tuo Violet Velour näyttää kyllä niin pehmoiselta että se ja koossa hmm, oiskohan M :-) ja jep tuohon toisen arvontaan kanssa, vaikka oonkin xs:sään varmaan liian pitkä:-D hitto, toivottavasti arpaonni suosisi!!

  73. Avatar kowy sanoo:

    Moose-haalari koossa XS tulis kyllä hyvään hoivaan tänne! ;>

  74. Avatar SannaS sanoo:

    Ihana pinkki BUBBLEGUM koossa S. Mä niiiiiiiin haluaisin tämän! (t. 26v ei-ikinä-aikuistuja:))

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/bubblegum.html

  75. Avatar |{isu sanoo:

    Kävin tykkäämässä! Raskaan koulupäivän jälkeen tepastelisin mielelläni kotona tälläinen päällä: http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/college.html ja koko XS istuisi mulle :)

  76. Avatar jenski sanoo:

    Uiiii ihanaa Ziperall! :) Jos minä voittaisin (äääää, toivoisin sitä niin, tänäänkin oli kylmä, tuossa ei luulisi tulevan!) niin haluaisin Rubyn koossa XS, ihanan värinen omnom…:)

  77. Avatar kaisauu sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html

    haluaisin tollasen ihan perusmustan, koska semmonenhan nyt sopii kaikille :D koko ois S :)

  78. Avatar vaahtera sanoo:

    Ruby koossa M olis ihana!

  79. Avatar Iina sanoo:

    gollege xxs ois aiva ihana ja kainnuuseen tulis antasin sen nimittäin mun 145cm pitkälle serkkutytölle joka assiuu kajaanissa! Meinaan ite oon ihan liian pitkä (ja ehkä liian vanhakin?)! Ja monta kertaa oon sinut kadulla nähäny ja miettiny, että uskaltaako tulla pyytään samaan kuvaan ku oot sellanen julkkis! Sitä minä vaan, että oot aivan ihana!

    • ia ia sanoo:

      Hehe, tuu nyt ainakin moikkailemaan ens kerralla! :) Samaan kuvaan ei kyllä kukaan oo pyytänyt, en mä nyt niin julkkis oo höpsö :D Itte oot ihana!

  80. Avatar aino sanoo:

    Cloudy Melange, xs koossa! Oot ihana ja hirmu nätti:)

  81. Avatar tiinaniit sanoo:

    No niin, no pakko kai se on osallistua. :D Haluisin Bubblegumin koossa M.

  82. Avatar sapph sanoo:

    Captain haalari koossa xs, kelpaisi minunkin päivän asuksi useamman kerran viikossa .) Mukana ylemmässä arvonnassa :)

  83. Avatar Jossuv sanoo:

    S-kokoinen Blueberry olis unelma <3

  84. Avatar mmarppaa sanoo:

    penguin koossa M ! ihana arvonta :3

  85. Avatar elisa sanoo:

    Penguin koossa s (:

  86. Avatar Mea sanoo:

    No voi karvamato, milläs minä Kajaaniin pääsen?! :D

  87. Avatar Noora sanoo:

    PENGUIN XXS

    oii nuo on ihania! :)

  88. Avatar JJMH sanoo:

    Haluisin osallistua tuon Kajjaani-haalarin arvontaan! Kokokin on just sopiva eli nyt vaan sormet ristiin. Joskin ikinä en oo mitään missään voittanu paitsi joskus jonkun ihan random Demin kisan jossa voitin 69 eyesin levyn. Ei voinu siinä vaiheessa kuin miettiä että miks helvatassa olin koko kisaan osallistunu :D Jospa nyt onni suosis vähän paremmin :)

  89. Avatar elina sanoo:

    SAPPHIRE koko xs :–)

  90. Avatar Mea sanoo:

    Eiku OHO, olihan tossa tuo toinenkin arvonta! :D
    Siinä tapauksessa College on mun lempparimalli, ja koko S varmaan menee minulle. :)

  91. Avatar mira sanoo:

    josko mulla ny vihdoin kävis tuuria ja sain tommosen :)) haluaisin bubblegumin koossa xs ! ♥

  92. Avatar Nimetön sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Oi vitsit! Oon jo kauan himoinnu ziperallia, ko ne ei ole niin kalliitakaan :) Iski vain kauhea valinnanvaikeus :s Sain kuitenkin valittua pienellä avustuksella tämän ihanuuden:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/gooseberry.html

    koko: S

  93. Avatar Tette sanoo:

    Oi vitsit! Oon jo kauan himoinnu ziperallia, ko ne ei ole niin kalliitakaan :) Iski vain kauhea valinnanvaikeus :s Sain kuitenkin valittua pienellä avustuksella tämän ihanuuden:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/gooseberry.html

    koko: S

  94. Avatar annnique sanoo:

    Eli tuota ihanaa leopardya XS-koossa himoitsisin :)

  95. Avatar emma sanoo:

    Osallistun!=)

  96. Avatar ida sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    haluaisin ton capitan mallisen ja koko olis S. En tiedä pitikö tähän perustella jotenkin mutta perustelen nyt kuitenkin! Oon siitä asti rakastanu noita jumpsuit asuja ku niita alko tulee! ekä mun pudjetti oikein riitä tommosiin 100€ maksaviin haalareihin. ois niin ihanaa kapertyä sunnuntai iltana sohvan nurkkaan tommonen ihanuus päällään!♥
    P.s. vielä täytyy sanoo että tää on paras mun lukema blogi. Oot aina niin ihanan pirtee ja ilonen typy! :)(toi ei sit ollu mitään mielistelyä että voittaisin kisan, vaan tosi asioita!)

  97. Avatar Panicnomore sanoo:

    Leopard koossa xs olisi aika nami :)

  98. Avatar bbella sanoo:

    candy koossa XS :)

  99. Avatar säppä sanoo:

    tommonen college koossa m ois upea! :)

  100. Avatar Liisu sanoo:

    Ensiksi tahtoisin osallistua tuon sinulla olevan Captain-haalarin arvontaan, en toki itselleni, kun en kyseisellä paikkakunnalla asustele, tahtoisin voittaa sen isosiskolleni joka siellä asustelee :))

    Tietenkin osallistun myös vapaavalintaisen haalarin arvontaan, kerta niin saa tehdä, ja olen pitkään haalarista haaveillut :D Minun valintani olisi haalara: Blueberry xs kokosena :)

    Olisin enemmän kuin iloinen jos jompaa kumpaa suosisi onni :)

  101. Avatar Heidi sanoo:

    Haluisin Bubblegumin xs-koossa! :)

  102. Avatar terhi sanoo:

    Ihania ovat nuo :3

    College S

  103. Avatar Jenny sanoo:

    Oioi mikä arvonta! Minun valintani olisi Penguin koossa XS, ihanaihanaihana!<3

  104. Avatar Joni sanoo:

    Jos voitto omalle kohalle napsahtaa niin mieluisin malli olisi Gooseberry ja koossa L :)

  105. Avatar Elisa sanoo:

    Captain, koko M, kiitooos !

  106. Avatar jansku- sanoo:

    mä haluisin ton college-haalarin koossa S:)

    P.S tä sun blogi on ihana:)

  107. Avatar juliaa sanoo:

    uhh, haalari olis kyllä tarpeessa! Keppipotilaana kun on, niin yllättävän paljon tulee noita ”nytkylläkunnonlököhaalarioisihana” – kohtauksia. Mutta mulle kelpais tämä -> http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/moose.html
    ja koossa XS kiitos ;)

  108. Avatar Mira sanoo:

    Niin tuhottoman monet kerrat oon yrittänyt tätä Ziperallin haalaria saada ja aina yhtä epätoivoisena, että jos tämän jälkeen ei Blueberry koossa M ilmesty kotiovelle ilahduttamaan ja lämmittämään näinä hyisinä kevätiltoina, niin saan Ruotsiin saakka kaikuvan itkupotkuraivarin. :D Haluan myös kokeilla tuota mainitsemaasi sunnuntaivötkyilyä! Se kuulostaa ihan siltä, että tarvitsen tällaisen aikuisten haalarin suoriutuakseni kunnialla. :)

  109. Avatar Joanna sanoo:

    BUBBLEGUM!! Olenhan tyttö.♥ Koko varmaan M koska en luota noihin optimaalisuushöpinöihin! :D

  110. Avatar Katri sanoo:

    Jee ihana arvonta jälleen! Itse ottaisin Bubblegumin S koossa 8)

  111. Avatar baula sanoo:

    Juu, moose ois iiihana ja L-koossa ois ehkä jo ympärystäki tarpeeksi.. :)

  112. Avatar sansu sanoo:

    Mä osallistun tuohon Captain -haalarin arvontaan, jos sua ei haittaa, etten enää asu Kajaanissa. :) Haalarin noudon kyllä pystyn järkkäämään, eli siitä ei jäis kiinni!

  113. Avatar iina sanoo:

    Bubblegum! ja koko vois olla vaikka tuo xs!

  114. Avatar Katja sanoo:

    Oih, mielelläni noutaisin potkupuvun pois, mutta taitaa olla mulle pahimmoilleen pieni :(

  115. Avatar Keitri sanoo:

    Kaikista eniten mää haluaisin tuon bluberryn värisen, se on vaan niin herkullinen! Vähän väriä tehaskaupunkiin :)Ja koska olen tämmönen hongankolistaja, luulen että kokoni olisi M.

  116. Avatar eppu sanoo:

    Tääl ois yks kajaanilainen joka voisi Captain haalarin itselleen haalia!:)

  117. Avatar Jenna sanoo:

    Voi vitsit kun mun niin on pakko saada viimeistään Juhannukseks tommonen haalari! Pääsis niin hyvin hyttysiä pakoon mökillä. :D

    Jos kävis niin ihanasti, että voittaisin, niin ottaisin tuon ihanan pinkkivalkoraidallisen Candycanen koossa S. :)

  118. Avatar johanna sanoo:

    meikä vois haluta tuon bubblegumin koossa S :)

  119. Avatar Heli sanoo:

    Huh, kun oli kiperä valinta! Päädyin kuitenkin malliin ”LEOPARD” koossa XS. Olen aivan hurahtanut eläinkuosiin ja vaaleanpunaiseen, ja sitenpä tuo leopardi on loistava valinta – haalaria kun voi maustaa vaaleanpunaisilla asusteilla ;)

  120. Avatar 0oa sanoo:

    tuommonen Cloudy Melange XS kyllä kelpais :)

  121. Avatar nanna sanoo:

    tollanen haalari olis kyllä tosi kiva! varsinkin tuo ruby ja koko olis S:)

  122. Avatar eeeba sanoo:

    Moikkeilis! Voisin tuollaisen söpön raidallisen Candycanen ottaa hellään huomaani XS-kokoisena :) pakko saada tuollainen mukavuusasu!

  123. Avatar Riikka sanoo:

    Union Jack koossa S ois ihan täydellinen :)

  124. Avatar Maiju sanoo:

    Penguin ja koko xs :) jos sitä hyväl mäihäl onnais…

  125. Avatar Alliina sanoo:

    No toi bubblegum XS olis hieno !!

  126. Avatar Kuhkuh sanoo:

    Penguin, koossa S ^^

  127. Avatar fiialiisa sanoo:

    Mun ehdoton lemppari on tuo college ziperall ja se koossa L :)
    Se on niin erilainen ku muut tollaset ziperallit!!

  128. Avatar Katri sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/bubblegum.html minä ottasin ehdottomasti söpön purkkapallo pinkin jumpsuitin, kokoa S!

  129. Avatar saara sanoo:

    s-kokone hirvihaalari sais multa parhaan kodin !!:)

  130. Avatar Neea sanoo:

    Bubblegum koossa M ois ihana! :)

  131. Avatar SSAARA sanoo:

    Oih, tuo peruspunanen Ruby-haalari koossa M ois kyllä aivan rakkaus! :) Ja muistin tykätäkki. ::)

  132. Avatar marinyyppis sanoo:

    Uuuu! Haluisin so bad ton MOOSE-mallin, se on niin söpss! nii ja XS. joo.

  133. Avatar Roosa sanoo:

    bubblegum koossa S houkutteli tällä kertaa eniten:)!

  134. Avatar anniM sanoo:

    Hei ! :J tykkäilin ja osallistun myöskin Kajaanilaisten arvontaan. Haalareista valitsen suosikiksi Leopard koko M.

  135. Avatar Sighbellee sanoo:

    Meitsille tuo ihana Blueberry koossa M.

  136. Avatar emmery sanoo:

    Vooii, haluaisin niin tuon Bubblegum haalarin koossa M! Kunpa onni potkis tällä kertaa!

  137. Avatar Marika sanoo:

    Bubblegum koossa xs :)

  138. Avatar Sonja sanoo:

    Hetken harkinnan jälkee päädyin tavallisen mustan sijaan tähän: http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/blueberry.html Koossa XS :)

  139. Avatar Tuuli sanoo:

    Vaikea valita monista kivoista jumpsuiteista! Mutta päädyin tuohon ”Bubblegum” mallin ja koko olisi S..On niin mukavan kirkkaan värinen!
    Syntymäpäivänä olisi mukava rentoutua ikiomassa haalarissa(Teletappi fiiliksissä)!

    Tässä olisi viellä linkki valintaani: http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/bubblegum.html

  140. Avatar riikka sanoo:

    Gooseberry koossa L ois ihana ! :)

  141. Avatar sanppe sanoo:

    Tuo seilor koossa xs ois aika passeli ! :)

  142. Avatar Tepe sanoo:

    Ihana löhöasu!!

    Mä ottaisin ton COLLEGEn (XL) jos saisin valita jonkun noista <3

  143. Avatar heltzuu sanoo:

    OI Bubblegum koossa M!

  144. Avatar ti sanoo:

    osallistun tuohon Kajaanin-Captainin arvontaan! :) oon haaveillu tommosesta jo pitkään, mutta opiskelijana ei oo ollu varaa :( kokokin ois just sopiva ;p toivotaan että onni potkis!

  145. Avatar hennna sanoo:

    tämä oli tosi paha, kun ei ois millään osannu päättää! tuo leopard vie kyllä voiton! kokona taitaa mennä xs. Tämä typykkä kotiuttaisi mielellään tuon captain-haalarin näin kajaanilaisena.

  146. Avatar -Smiley sanoo:

    jooo mä oon nyt jo jonku aikaa halunnu ja meinannu ostaakin tuon bubblegumin koossa xs eli siis sen haluaisin ! :)

  147. Avatar Heini sanoo:

    Tuo Sapphire koossa M kelpais kyllä tänne! :)

  148. Avatar kepapa sanoo:

    Mulle kävis penguin koossa xs :)

  149. Avatar candyholic sanoo:

    Blueberry koossa XL olisi maailman paras yllärilahja rakkaalle poikaystävälleni! :)

  150. Avatar Olga sanoo:

    Osallistun! Valintani olisi bubblegum koossa XS. :)

  151. Avatar Jenu sanoo:

    Candy koossa M! :–)

  152. Avatar Neela sanoo:

    Kiva kilpailu, jeee! =) Eli mun toive ois College koossa XS ilmeisestikin, kun oon vaan 158 pitkä.

  153. Avatar e sanoo:

    moose ois kyllä mieleinen, varmaankin tuo koko s tai xs:)

  154. Avatar e sanoo:

    ainiin ja pitäähän sitä tietty vielä tohon kajaaniarvontaankin osallistua, kun siellä tulee niin usein käytyä kodin vuoksi:)

  155. Avatar nanni sanoo:

    Punainen RUBY koossa xs !

  156. Avatar raitasukka5 sanoo:

    Captain S. Haluun haluun!! :)

  157. Avatar Omppu sanoo:

    Leopard koossa xs :)

  158. Avatar tiia sanoo:

    osallistun captain- haalarin arvontaan! :)

  159. Avatar Ninne sanoo:

    Ton captainin ottaisin minä. Hieno se on sun päällä ainakin! Ja rakastan noita kyynärpäiden paikkoja.<3 Koko olisi varmaan S, luulisi sen vielä näin 164cm pituisena menevän.

  160. Avatar Ellaaa sanoo:

    Mun lemppari on Bubblegum! Ja koko ois XS (:

  161. Avatar Miitta sanoo:

    Vaikka kaveripiirissä mua nasuksi kutsutaankin, tällä kertaa en halua raidallista asua, vaan suosikiksi valkkasin tämän: http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/college.html :-)) Toivottavasti onnetar suosii!

  162. Avatar Ninnni sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/cloudy-melange.html ja M kokonen. Päätös oli hankala ja päädyin tavalliseen harmaaseen. Näyttää tosi lämpimältä, sopis hyvin vilukissalle :)

  163. Avatar su sanoo:

    Cloudy melange koossa S olis ihana. <3 (Jos se on edelleen out of stock, niin kävis myös bubblegum samassa koossa.)

  164. Avatar Veera sanoo:

    Mä RAKASTAISIN voittaa tappipuvun nimeltä Penguin. Koko voisi olla tuo S, koska en tiedä kuinka löysiä nuo on ja meikällä on vähän mahaa :D Oon kuitenkin vain 160 pitkä :D

  165. Avatar marin sanoo:

    Voih mä oon haaveillu noista haalareista niin kauan kuin muistan. Olen osallistunut jokaikiseen kilpailuun missä on ollu mahdollisuus voittaa tuollainen, mutta kertaakaa ei oo tärpänny, buu! :( Toi lämmittäis niin kroppaa kuin mieltäkin.

    Mutta mun suosikki on ehdottomasti RUBY (koossa XS) <3

  166. Avatar Lotta sanoo:

    Ihanan punaisen Rubyn ja koossa XS valitsisin, jos onni suosisi! :)

  167. Avatar tiiti sanoo:

    Osallistun Kajaanilaisten arvontaan. :) Haalari sattuu olemaan vielä just sopivan kokoinenkin. :)

  168. Avatar ros sanoo:

    Leopard koossa L olis ihana :)

  169. Avatar reia sanoo:

    Osallistun Kajaanin Captainin arvontaan ! Toivottavasti arpaonni suosisi:)

  170. Avatar lilla! sanoo:

    Osallistuisin kajaanilaisten arvontaan, on sen verran söpö ”vankilahaalari” kyseessä :) ja kokokin pitäisi olla soppeli, kun pituutta on sen huimat 156cm ! :>

  171. Avatar Q sanoo:

    tahtooo tälläsen jo! :D elikkä http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html tää ja koko S :)

  172. Avatar pikkuninni sanoo:

    Ehkä maailman kivoin Gooseberry koossa S! Olisi mm. huikeinta voittaa =)=)=)

  173. Avatar Saarasofia sanoo:

    Moose ja s-kokona!=)

  174. Avatar Ira sanoo:

    Oi jos tällä kertaa onni suosisi :-)! Tuo College koossa xxs, aivan ihana :) <3

  175. Avatar Jenninen sanoo:

    Eikä! Toi Leopard haalari olis aivan unelmien täyttymys! Sen tämä tyttö haluaisi koossa XS! :))) jeeeee! Terkuin kääpiöleopardi 147, 3 cm

  176. Avatar Alczr sanoo:

    Tykkäilin facessa (: Oma valintani olisi tuo COLLEGE S koossa (:

  177. Avatar jape sanoo:

    toi captain on ihana =) xs

  178. Avatar noora sanoo:

    Mä oon aina ajatellu, että sä oot Lapista, tyyliin Rovaniemeltä eikä mistään Kajaanista! Sun profiilissa lukee Indiedaysissa et sä oot jääkarhujen keskeltä ja Pohjois-Suomesta niin se hämää. En tiiä ootko kirjotellu täällä miten usein Kajaanista ainakaan sen nimeä mainiten, mutta oon lukenu sun blogia viime kesästä lähtien ja tää tuli ihan yllärinä :o

    • ia ia sanoo:

      Haha, on se tullut täällä aina silloin tällöin mainittua! Tuon profiilin puitteissa on käyty joskus kiihkeää keskustelua siitä että kuuluuko Kajaani Pohjois-Suomeen, ja kyllä se kuuluu :D Mutta jääkarhut sun muut on tottakai tahallista kärjistystä :)

  179. Avatar miau sanoo:

    Tykkäsin fb:ssä ja nyt toivon, että arpaonni suo minulle Moosen koossa XS.
    Vähän jouluinen, mutta eiköhän sitä joulua voi juhlistaa läpi talven :–)

  180. Avatar Tartzi sanoo:

    Ehdoton lemppari on Leopard! Ja kokona M. :-)

  181. Avatar Marre sanoo:

    Huippua, siisti arvonta jälleen. Leopard koossa L kelpaisi minulle :3

  182. Avatar Elisa sanoo:

    Mielellään näin Kajaanin vieressä asustelevana osallistun tuohon Captainin arvontaan :)

  183. Avatar Piasi sanoo:

    Mä valitsisin Union Jackin ja koko vois olla M

  184. Avatar Mustikka sanoo:

    Mie tahdon tän! http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/candycane.html ja koko olis M! (Tahattomasti näemmä rimmas myös :D)

  185. Avatar Niu sanoo:

    Candycane koossa XS täyttäisi sopivasti jostain hiipinyttä hempeiden värien nälkääni!

    Ja miten tarkkaan tuo Kajaanilaisuus määritellään, oon 18 vuotta siellä asunu ja edelleen miellän itseni Kajaanilaiseksi vaikka oonki nyt opiskelujen perässä joutunu pois muuttamaan. Jos vaan sallitaan niin aye aye Captain ja tähänkin arvontaan osallistun! Hakeminen sieltä ei ois ongelma ku melkein joka vkl sinne kuitenki reissaan :D

    • ia ia sanoo:

      Määritellään niin että pääset haalarin hakemaan, joten mukana Captain-kisassakin olet! :)

  186. Avatar nodra sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html
    ja XXS! :> Tuo päälä ois kiva päästä vaappumaa

  187. Avatar Marppa sanoo:

    Oijoijoiiiii, täällä yksi 155-senttinen, optimaalisen kokoinen, kajaanilaistytsy osallistuu Captainin arvontaan! :–)

  188. Avatar san sanoo:

    Osallistun Kajaaniarvontaan!! Mulla ois sunnuntaina just vielä synttäritkin nii ois huippu lahja… :DD

  189. Avatar annasiiri sanoo:

    voi kääk että on nättiä haalarimeininkiä!

    pitihän se tykätä facebookissa ziperallista ja osallistua! itse ottaisin union jack haalarin ja koossa xs. se olis maailman paras synttärilahja pikkusiskolle, joka on englantihullu! :D

  190. Avatar noora sanoo:

    ois se varmaan tuo college koossa S :) On se vaan niin ihana.

  191. Avatar empo sanoo:

    tollanen leopard M koossa olis toooosi kiva :)

  192. Avatar idajo sanoo:

    Oikean mekkovalinnan teit niihin 2v. synttäribileisiin ;)) Yleensäkin kiitos mukavasta ja pirteästä blogista ! :)

  193. Avatar emmi sanoo:

    Leopard koossa XS! Grau!:D

  194. Avatar Johu sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/student/gusty.html

    Student malliston Gusty koossa S sopis tän kevään abiturientille kuin nenäpäähän, eikö eikö ;)

  195. Avatar karva sanoo:

    kyllä sitä ”pingviinillä” (http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html) mennään ! :–) ja kokona kenties sitten kanssa tuo XS

  196. Avatar karo sanoo:

    Oisin maailman onnellisin jos voittaisin ihanan pinkin Bubblegumin s-koossa!

  197. Avatar marsa sanoo:

    LEOPARDI kuvioinen koossa m (-:

  198. Avatar Karoliina sanoo:

    Eipä lykästäny edellisessä arvonnassa, jos nyt? :)

    Lemppari:

    Violet Velour (Slim)
    Koko S

  199. Avatar Anna sanoo:

    Ehdottomasti tämä kissamainen http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/leopard.html eli Leopard! Koossa S. :-)

  200. Avatar Mira sanoo:

    tuo blueberry s koossa olis minun valinta!:)

  201. Avatar lilleroinen sanoo:

    jos voittaisin, niin ottaisin Candycane XL (eihän XL viittaa mihinkään kokoon?!) kokona S, luulisin :-)

  202. Avatar annuli sanoo:

    Oon tykänny ziperallista jo kauan facebookissa! :)
    Jos voitan, tahtoisin tuon cloudy melange koossa M!

  203. Avatar roosa sanoo:

    Mä heittäydynki nyt ihan villiks ja sanon että Union Jack-haalari koossa M. ;) Toivottavasti onni suosii…

  204. Avatar tiiu sanoo:

    Osallistun vain Captainin arvontaan, koska en ole facebookissa. En asu ihan Kajaanissa mutta voin sen kyllä hakea sieltä eli kai kelpaan silti arvontaan. Kerrankin voisi tähän osallistua facebookittomanakin…

    • ia ia sanoo:

      Tottakai kelpaat, ja minusta kenenkään ei tartte facebookkiin näiden takia liittyä joten jos haluat niin laita vaan vielä vapaavalintaisen haalarin arvontakommentti :) Se on sitten tietenkin kilpailun sponsoroijasta kiinni että tarkistaako hän sen facebooktykkäyksen tmv.

  205. Avatar Mirkku sanoo:

    Pakko saada tollanen, Goosberry ja koossa XS! :)

  206. Avatar Eve sanoo:

    Tahtoisin hirmuisesti, kovasti Moose-haalarin, koossa S. :) Jos kerrrranki tärppäis! ;)

  207. Avatar Riinanna sanoo:

    Bubblegum kokoa xs ois nami! Ja kerranki ku on hyötyä siitä että asuu kajaanissa niin osallistun myös Captain haalarin arvontaan.

  208. Avatar sannisofia sanoo:

    meikäläiselle kelpaisi tuo raidallinen captain-jumpsuit ja koossa L :)

  209. Avatar Salkko sanoo:

    Kyllä se tämä http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/captain.html olisi, koossa M kiitos :–)

  210. Avatar jennie sanoo:

    Suosiskohan onni niin, et voisin lahjottaa kaverille Leopard-mallin, on sitä haaveillut jo jonkun aikaan. Ja mini-ihmisten koko xs. :)

  211. Avatar hih! sanoo:

    hö! lasketaanko jos asuu kuhmossa! :D
    mut no joo, mä haluisin kyllä tuommosen lepardin kokoa s ! <3

  212. Avatar miu sanoo:

    minä minä minä minä!!! haluan olla mukana kajaani arvonnoissa :-)
    näyttäsin olevan juuri oikean kokonen ja kerranni oikeassa paikassa oikeaan aikaan + raidat on niiiiin mun juttu :)) jee, onnea miulle arvontaan :D

  213. Avatar lotta sanoo:

    Ihana kilpailu, arpaonneni on säälittävä, mutta koitan kuitenkin onneani, zipperallpuku on mun toivelistan kärjessä! :) eli jos voittaisin, valitsisin ihanan värisen ruby-jumpsuiten http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/ruby.html, ja koko olisi S! :) ei muuta kun peukkuja pitämään siis!

  214. Avatar Heidi sanoo:

    Candy kokoa XS kelpais mulle enemmän kuin hyvin! =) Mä niin haluaisin ittelleni tommosen oman potkupuvun! Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin, että arpaonni kerranki suosis! =)

  215. Avatar hanna-mari sanoo:

    leopari olisi ehdoton ykkösvalinta, olisi niin mukava loikolla koti sohvalla ja välillä venytellä kissamaisesti.
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/leopard.html

  216. Avatar Emppu sanoo:

    Oi, ekaa kerta kun osallistun tämmösiin. (—–: MOOSE koossa XS

  217. Avatar Kitak sanoo:

    Täällä kans yks Kajjaanilainen joka mielellään voittas tommosen haalarin :)

  218. Avatar -SeLma- sanoo:

    Osallistun arvontaan ja valintani on College, koossa XS! :)

  219. Avatar iipatin sanoo:

    ihana kisa! :) Candycane on aivan ihana ja koko ois xs kun oon niin pikkunen :D
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/candycane.html

  220. Avatar SaaraT sanoo:

    Jee, Sweet! Tuollanen College koossa L olis aika muikea! :)

  221. Avatar Linda sanoo:

    Haluaisin Moosen S-koossa :)

  222. Avatar Saija sanoo:

    Candycane koossa XS :)

  223. Avatar piinuu sanoo:

    Haalari arvonta voi sydän<33 Haluaisin tuon bubblegumin koossa S.
    Harmi etten asu kajjaanissa :D (ja epäilen että siellä asuvat mummo ja pappa ei kummatkaan osais arvostaa tommosta hienoutta :DDD)

  224. Avatar PauliinaOo sanoo:

    Ihana kilpailu! :) Violet Velour koossa XXS ois toiveissa :) Oon superlyhyt, 152 cm, toivottavasti toi ois tarpeeks lyhkäinen :´) Ja toivottavast voittaisiiin :D

  225. Avatar Sara sanoo:

    Hei jee, haluun osallistua tohon Captainin arvontaan kotikaupunkisi typynä! :)

  226. Avatar feeeruli sanoo:

    Ruby koossa S ois ihanaa!!!! :)

  227. Avatar sapsu sanoo:

    Oooi! Ois ihana tuo Penguin koossa xs :) oon kauan haaveillu tollasesta ja pyysin joulupukkiakin tuomaan, mut olin varmaan ollu liian tuhma ku ei paketista sellasta löytyny :( jos tätä kautta sellasen sais :D

  228. Avatar Iris sanoo:

    Bubblegum koossa xs olisi ihana :)

  229. Avatar Saijaa sanoo:

    Aah oon pitkään himoinnu tota blueberryä! Eli se koossa S :)

  230. Avatar veeera sanoo:

    Voivitsi, ihana kilpailu! Haluisin siis RUBY (tosi kiva pirtsakanpunainen!) haalarin ja koko S.
    Toivotaan, että arpaonni suosii, ku näin partiolaisena talvella teltassa leireileminen tuppaa olemaan vähän kylmää puuhaa ja tommonen haalari lämmittäisi mukavasti :)

  231. Avatar Pärr sanoo:

    Moose koossa XS ois jees! :)

  232. Avatar tappivanukas sanoo:

    Moose olis kiva koossa XS ! :)

  233. Avatar Annu. sanoo:

    Moooose <3 Aivan superihana. :) koko varmaankin xxs

  234. Avatar tittididii sanoo:

    Ooi ku ihania, tahtoisin tuollaisen Cloudy melangen & kokoa S.

    Asun Kajaanissa joten osallistuisin myös tuohon toiseen arvontaa:) Eiköhän se xs:kin mene, oon just ton 165 pitkä :D

  235. Avatar Niina sanoo:

    http://shop.ziperall.se/sv/artiklar/jumpsuit/leopard.html tommonen olisi toiveenani ja koossa M :)

    Ps. tuo haalari näyttää just kivalta sun päällä :)

  236. Avatar Riina sanoo:

    Ihana kisa :)
    Mun valinta olis Union Jack koossa S :)

  237. Avatar hanma sanoo:

    Osallistun! Minulle sopisi XS-kokoinen Penguin.

  238. Avatar Vilma sanoo:

    Tällanen Captain ois huippu! Jos omalle kohalle sattuis niin koko S olis passeli :)
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/captain.html

  239. Avatar inaa sanoo:

    Oi! On tullut jo jonkin aikaa kuolailtua tota Collegea ja nyt ku tuli kilpailu niin pakko osallistua! Eli Collage koossa M olis unelma ♥

  240. Avatar sankkuü sanoo:

    Mustikka xxs koossa!! <3

  241. Avatar Julia sanoo:

    Voi harmi kun en asu Kajaanissa..! :( No mutta olisi tosi kiva voittaa tuo candycane, sillä en ole vielä koskaan voitanut yhtikäs mitään mistään! Koko olisi XS (:

  242. Avatar Nimetön sanoo:

    Josko nyt tärppäis:D oisko seittämäs haalarin arvonta -kilpailu mihi osallistun! No mutta.. Toi xs MOOSE lähtis tänne mieluusti:)

  243. Avatar Laura sanoo:

    Ihana tukka! Mullakin on punanen pikkumyy tukka, mutta senkun vielä uskaltaisin pätkästä yhtä lyhyeksi niinku sulla.

    Haluan Moosen koossa XS!

  244. Avatar Ellie sanoo:

    Hih, toi MOOSE vois olla aika ihana koossa XS

  245. Avatar emppu sanoo:

    okei osallistun tämmöseen jumpsuit-kilpailuun ehkä miljoonatta kertaa, josko nyt tärppäis :D eli leopard koossa M ois nanna (:

  246. Avatar moniQ sanoo:

    BLUEBERRY koossa L ois ihanan värinen ja täydellinen!

  247. Avatar mirrranda sanoo:

    hihiii ! Rally koossa XS :—)

  248. Avatar Dina sanoo:

    Blueberry, koko S. :)

  249. Avatar Jenna sanoo:

    Captain koossa XXS :)

  250. Avatar Henna sanoo:

    aivan ihania! http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/ruby.html eli siis toi ruby ja koko s (:

  251. Avatar Ansku sanoo:

    Ruby koossa XS !
    Oon 164,5 pitkä, mutta täytyy toivoa että tommonen koko menis :)

  252. Avatar Elluska sanoo:

    oii! Tuo captain ois niiiin täydellinen haalari lämmittämään tätä vilukissaa hyisestä Kajaanista :D Ja kokoki ois just oikee! (oon 160 cm!)

  253. Avatar katariina sanoo:

    Bubblegum koossa S ja jos arpaonni ei itse kisassa potki, kajaanilaisena osallistun tähän toiseenkin arvontaan :) toivottavasti jompi kumpi haalari löytäisi tiensä tänne päin!

  254. Avatar Misa sanoo:

    oi että tuo penguin kokona M passais kyllä mulle tänne sohvannurkkaan lämmittämään !

  255. Avatar henna sanoo:

    Osallistun tuohon kajaanilaisten captain-haalarin arvontaan, olis kyllä tosi kiva se omaksi saada! Ehkä Onni (tai salkkareitten Tale) potkaisee tällä kertaa:)

  256. Avatar tinttiseon! sanoo:

    oi oi tuo gooseberry koossa S jos sattuis mahdollisesti onni kohdalle, ihana <3

  257. Avatar nossu sanoo:

    Tykätty on jo aikasemmin, ja tahtoisin ihan hirmusesti Moosen koossa xxs :D Voi ku onni potkasis minua!

  258. Avatar Maria sanoo:

    sporty thin kokoa s mulle! peukut pystyyn arpaonnelle :)

  259. Avatar ainoboy sanoo:

    Meiksi kävi tykkäilee ziperallista, mutta mulla on facessa eri sähköposti ;o siel o perhonen1996[at]gmail.com, mut jos satun voittamaa ni otatko muhu yhteyttä toho mailiosotteesee minkä pistin toho boksii? (=

    Nii ja valintani olis tietenkin IHANA Ruby koossa L http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/ruby.html, koska pituutta on kertyny sen verra =D

  260. Avatar Juuli sanoo:

    violet velour koossa xxs :))

  261. Avatar Pinja sanoo:

    tuo xs:nä–>http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/union-jack.html Aah, nää on niin ihanii kyllä, harmi vaan maksaa ni ei ite oo kauheesti varaa eikä äitikään suostu ostamaan! Kyllä käy noita kajaanilaisia kateeksi ;D

  262. Avatar einna sanoo:

    Haluun ton Sapphiren koossa M, ihanan sininen! ^__^ Vähän kyl valinnanvaikeuksia tän ja ton pinkin Bubblegumin välillä, mut sininen voitti kun tajusin, etten oo kymmenen vee enää. :(

  263. Avatar sui sanoo:

    Union jack koossa xs:)

  264. Avatar Elina sanoo:

    Täällä yks kajaanilainen vilukissa hohhoilee tommosen haalarin perään!
    Kokokin on lyhyelle 160cm pitkälle oikein passeli 8)

  265. Avatar Mari! sanoo:

    Mä haluisin leopardin koossa xs! Osallistuisin myös Kajaanilaisten arvontaan, mikäli vaan hyväksyt mut mukaan! :D En ole enää virallisesti kirjoilla Kajaanissa, mutta olen kyllä henkisesti Kajjjaanilainen edelleen! ja olen myös tulossa sinne ihan kohta lomalle! (ja ehkä myös kesäksi :D)

  266. Avatar tsipe sanoo:

    JEE näitä haalarikilpailuja ei voi koskaan olla liikaa, ainakaan niin kauan että kerrankin jostain voittaisin sen.. :D Elikkä siis Ruby koossa S!

  267. Avatar Pauliina sanoo:

    Candycane koko XS!

    Tulen mukaan myös tohon sun haalarin arvontaan. En tule teiltä asti hakemaan, mutta maksan mielelläni postimaksut jos voitto osuu kohdalleni.

    http://kisstherain-p.blogspot.com/

    • ia ia sanoo:

      Ei valitettavasti onnistu, kun haluan nimenomaan tukea tämän pienen paikkakunnan asukkeja kun Helsingissä on aina kaikki kiva. :) Vapaavalintaisen arvonnassa oot kuitenkin mukana!

  268. Avatar Anniina sanoo:

    BUBBLEGUM kokoa XS kelpais mainiosti! :)

  269. Avatar ida sanoo:

    osallistuin kisaan jo eilen mutta en nyt jostain syystä löytänyt omaa kommenttiani tuolta joten kirjottelen nyt uudestaan, eli mulle kelpais toi Capitan koossa S.
    tahtoisin tota niin paljon! laiskottelu-sunnuntana olis ihana käpertyä sohvan nurkkaan tollanen ihanuus päällään! (minähän en tietenkään tollaista laiskottelua harrasta ;D )

    P.S. rakastan blogiasi! Oot aina niin ihana, iloinen ja pirteä typy! (toi ei sitten ollut mitään mielistelyä että voittaisin, vaan tosi asioita!)

  270. Avatar Härkäsammakko sanoo:

    Nyt sormet ja varpaat ristissä toivon, että vihdoin voisin voittaa jotain blogiarvonnoissa. Himoitsen tuota Gooseberry-hupparia koossa M.

  271. Avatar Annaliisa sanoo:

    RUBY koossa S ois huippu, koska Pai on paras teletappi !
    Ja haluun osallistua myös sun kajaanilaisten arvontaan :)))

  272. Avatar salsa-Salla sanoo:

    Oi voi, nyt todella toivon, että onni-ei Onni-potkaisisi minua. Haluaisin kotiuttaa Leopardin koossa M. :)

  273. Avatar jennni sanoo:

    osallistuisin captainin arvontaan :–)

  274. Avatar fella sanoo:

    Ihania haalareita :)) Itelle kelpais tuo blueberry koossa M.

  275. Avatar nelli sanoo:

    Kiva arvonta! Osallistuisin molempiin arvontoihin, ekaan CLOUDY MELANGE S-koossa ja osallistun myös Kajaanilaisten arvontaan, kun tässä naapurikunnassa asustelen ja sen sinulta pystyisin noutamaan! :-)

  276. Avatar sannaa- sanoo:

    facebookissa tykätty ja Kajaanin arvontaan osallistutaan! :) ja muista lemppari ois bubblegum ja koossa S ! :)

  277. Avatar eveliina sanoo:

    osallistun! toi Moose koossa M olisi aika ihaana :D oon lukenu sun blogia vuodesta 2008 asti, joten saat ehdottomasti ääneni tossa aussien kilpailussa! :)

  278. Avatar Amma sanoo:

    Lempinimeni on pingviini (älä kysy miksi :D ) ja siksi tottakai tuo Penguin-haalari olisi mulle just eikä melkein :) Ja koko saisi olla M.

  279. Avatar mustikka^ sanoo:

    Jos voittaisin, haluisin ehdottomasti tämän söpöläisen http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/blueberry.html , ja koossa S
    <3

  280. Avatar vivian sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/union-jack.html tää union jack ois tosi hieno! ja koossa xs :)

  281. Avatar Essi sanoo:

    Aivan ihana Moose koossa S. :)

  282. Avatar Kaisaa sanoo:

    Kerranki kerkee osallistuu tälläseen, ku aina oon aatelu et kyllä mä huomenna osallistun, mut en oo sit kertaakaan kerenny osallistuu :D

    Ja siis jos mua toi onnetar suosis, nii ois mukavaa saada toi AIVAN IHANA pinkki Bubbelgum haalari, kokoa S♥
    Täs ois viel tää linkki siihen: http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/bubblegum.html

    Kiitos muute viel täst arvonnasta :)

  283. Avatar Heli sanoo:

    oioi! College ja koko S
    Ja Kajaanissa asun, joten osallistun myös captainin arvontaan! :)

  284. Avatar Tina sanoo:

    Penguin, S koko! :) Ihan mahtavaa että tämmösiä kisoja järkkäillään! Nyt täytyy olla vaan peukut pystys, jospa tällä kertaa arpaonni suosis meikäläistä! :)

  285. Avatar INNOKAS ihminen :)) sanoo:

    Millo sit muute ilmotat voittajan :)) ?

  286. Avatar pauliina sanoo:

    S-kokoinen Leopardipuku olis kiva!

  287. Avatar Mii-mu sanoo:

    Voi että noi on söpöjä! Äiti kyllä järkyttyis jos näkis mulla tollasen päällä, mut mä niin haluisin tollasen Candycanen <3 koko L olis varmaan aika passeli :D

  288. Avatar Rooosa sanoo:

    Jee ihana kilpailu! :) Tykkäsin ja haalari jota todellakin toivoisin on CLOUDY MELANGE kokoa M. Toivottavasti edes kerran arpaonni osuis kohalleni!

  289. Avatar Ankku sanoo:

    Tykkäsin kovasti ja palkinnoksi toivoisin College-mallin S-kokoisena. Tuolla olisi mukava lämpsiä vaihtarivuotena pitkin Berkeleyn katuja ja tietenkin esitellä ensin kotiyliopiston tyypeille :D Ihan pro asu ”ahkeraan” opiskeluun

  290. Avatar Ellu sanoo:

    Jee,ihanii nää kilpailut jos vaan joskus voittas :D Mutta mun toive on sit toi Blueberry koossa XS… Ja vielä lisäks: Mä rakastan sun blogia! :)

  291. Avatar Heli sanoo:

    jau, mikä arvonta :3 en oo vieläkään fbssä, joten en voinu tykkäillä! mutta tahtosin ton penguin ja koossa S :)

  292. Avatar krista ! sanoo:

    voee! tuommosesta haalarista on nyt aikalailla vuosi haaveiltu, mielestäni en oo tuota mahtavuutta saanu sen hetken jälkeen kun tuommoisen ensimmäisen kerran näin. minulle kelpaisi tuo candy koossa M ja kajaanissa asustelen niin mielelläni kotiuttaisin tämän raitaisen unelman, se saisi hyvän ja rakastavan kodin luotani ! ♥

  293. Avatar Jeniferi sanoo:

    Oi oi oi, jospa mä voitan, niin toiveena ois iki-ihana vihreä gooseberry ja koossa S. Kiva juttu, tämä arvonta!

  294. Avatar esprit sanoo:

    CLOUDY MELANGE S-koko.

  295. Avatar Ninnou sanoo:

    Iih, vähän ihana arvonta! Tästä samaisesta haalarista jo omassa blogissani kirjoittelinkin, eli tuo ihana vihreäraidallinen Gooseberry suorastaan huutaa miun nimeä <3 Aivan mielettömän söpsy. Ja koossa M, kiitos :D

  296. Avatar Chimar sanoo:

    Blueberry koossa S :)

  297. Avatar sara sanoo:

    joo osallistun ziperallin kilpailuun ja jos nyt kerranki voitto tulis niin HUMBLEBEE koossa S! (:

  298. Avatar Veeera (: sanoo:

    Voisin jopa uskaltautua ton Captain-haalarin arvontaan, kun kerran Kajaanissa asustelen, eli joo, niin mä teen, kerran se ihan vaan näin käy (:

  299. Avatar -A- sanoo:

    Tämmönen leopardi kuvioinen ois niin ihana!! <3 Sopiva koko on XS http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/leopard.html

  300. Avatar pikku-Ellu sanoo:

    Jos voittaisin, ottaisin Blueberryn koossa XS. :)

  301. Avatar Ssanna sanoo:

    mahtavaa! Olis ihanaa saada Cloudy Melange koossa S!

  302. Avatar joz sanoo:

    bubblegum, koko XXS :)

  303. Avatar Jennuli sanoo:

    Oi ihana kilpailu! Kauan olen haaveillut omasta potkupuvusta kaihoisasti katsoen kaverien esitellessä omia teletappi asujaan. Minun lemppariksi osoittautui ihanan keväinen Gooseberry kokoa XXS. :) Facebook sivusta myös tykkäiltiin! :)

    Aurinkoista kevättä sinulle! :)

  304. Avatar Apinapa sanoo:

    Lempparein oli candycane väri mutta sitä ei ole koossa S joten jos onni suosisi ja sitä ei olisi saatavana niin sitten ehdottomAsti BUBBLEGUM ja siinä koossa S :)

  305. Avatar Elina sanoo:

    Osallistun Kajaanin arvontaan. Ihanahan tuollainen olisi. :)

  306. Avatar Tuii sanoo:

    Ihanaa!! kilpailuja lisää :) Jos vaan onni suosii, niin ottaisin Rubyn koossa XXS :)

  307. Avatar Luna sanoo:

    Ooi College koossa XS olisi aivan ihana ♥

  308. Avatar Jepatsi sanoo:

    Union jack S:nä. aah kuinka ihana tuossa olis löhöillä rankan koulupäivän jälkeen <3

  309. Avatar kkais- sanoo:

    Mä haluisin tommosen candycanen koossa XS, kiitti Ia! <3

  310. Avatar Sonja sanoo:

    Penguin koossa S olis unelmien täyttymys! Musta jumpsuit, punaset maiharit ja kevät sais alkaa!

  311. Avatar Blöö sanoo:

    Sen sun Captainin arvontaan osallistun jei :)

  312. Avatar noora-a sanoo:

    Penguin tänne koossa S ;) harmi ku en asu ihan kajaanissa vaan 100 km kajaanista :/

    • ia ia sanoo:

      Jos pääset sen täältä hakemaan niin voit osallistua senkin arvontaan jos haluat :)

  313. Avatar Elina sanoo:

    kelpuuttaisin kyllä mielelläni Rubyn S koossa kotikaveriksi (:

  314. Avatar oonapoona sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Bubblegum koossa S :–)

  315. Avatar Oona`ksi sanoo:

    Ruby, koossa S :)

  316. Avatar saapas sanoo:

    Jumantsuikka ku hienoo et pääset jakeleen tällasii ”luksus”tuotteita meilleki aina sillon tällön:D PENGUIN koossa M olis mun valinta ja sen lahjottasin poikkikselle, jolle rahanpuutteessa ostin viime jouluna aidon zipperallin sijasta halpis-fleece version, joka on aika nolo xD OLKOON ONNETTARET KANSSANI<3 <3 Ihana blogi btw <3

    • ia ia sanoo:

      Ihan aito ja alkuperäinenhän on Onepiece, mutta varsin laadukas on myös Ziperall :)

  317. Avatar Nea sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Pakko nyt kyllä osallistuu vaikka koskaa ei oo viel voitto osunu kohalle :P ehkäpä vielä joskus.
    Tää http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/candycane.html on ehdoton lemppari ja s koko ois jepa :>

  318. Avatar misumasu sanoo:

    Jei! Oon haaveillut jo pitkään tosta Leopard-jumpsuitista! Jos onni sattuu kohdalle niin koko ois S :)

  319. Avatar Nezzz sanoo:

    Tämäpä http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/candycane.html ois kiva ja vielä s-kokona :>

  320. Avatar sannanna sanoo:

    UIJUIJUIJUI!!!!
    Haluan tuon, jos vain voitan, GOOSEBERRY-haalarin koossa S !!! (::

  321. Avatar Stellella sanoo:

    oii kovasti tykkäisin jos bubblegum-haalarin saisin koossa L! :)

  322. Avatar miia sanoo:

    College S-koossa ois mahti jos tännepäin onni potkisi! :D

    Osallistun kans tohon kajjaanilaisten Captain arvontaan =)

  323. Avatar onppu sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/moose.html HIRVET koossa XS pliis!! haluun niin tollasen muksan hölläasun :( <3

  324. Avatar tiitum sanoo:

    tuommonen bubblegum koossa XS olis aika passeli (:

  325. Avatar Marry sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Jotenkin College:n iso huppu vetää minua puoleensa. ♥ Koko olisi varmaan M. :)

  326. Avatar RunoTyttö sanoo:

    Bubblegum koossa M tulisi enemmän kuin tarpeeseen ja lisäksi näyttää söpöltä :)
    http://www.bloglovin.com/m/1406480/419999175/b/1406480/aHR0cCUzQSUyRiUyRmNvbG91cm1lLmluZGllZGF5cy5jb20lMkYyMDEyJTJGMDMlMkYxOCUyRnZvaXRhLXppcGVyYWxsLWpvb29vJTJG

    Kyllä Oma Vankila tappipukusi sopii todella hyvin kantajalleen :)

  327. Avatar Elina sanoo:

    Ruby, kokoa M olisi aivan mahtava saada! :)

  328. Avatar Linda sanoo:

    tosi vaikea valita ku kaikki on niin hirveen ihania! mutta ehkä lemppariksi osottautu tuo Blueberry ja koko olisi xxs <3 :-)

  329. Avatar Veera sanoo:

    Moose koossa M, koska hei siinä on hirviä, ei voi vastustaa :’—D♥

  330. Avatar Niina sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Ja meike voi osallistua toho Kajjaani-käpykyläarvontaan joo!

  331. Avatar jonnnq sanoo:

    L-koossa Leopardi ehdottomasti! :)

  332. Avatar sofkua sanoo:

    halusin ton http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/bubblegum.html elikkä bubblegumin koossa S (:

  333. Avatar Rousk sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Oi! Aivan liikaa ihania vaihtoehtoja! Mut enköhän kallistu kuitenkin tohon http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/gooseberry.html

    Eli Gooseberry ja koko XS (toivottavasti toi koko XS ois sitten hyvä, oon kuitenkin noin 160 cm, mut yleensä en todellakaa kokoa XS :-D)

  334. Avatar emi sanoo:

    Voi vitsi kun tällaisen saisi! College koossa XS olis mun valintani!

  335. Avatar Julia sanoo:

    Captain koossa xs olis ihanteellinen :))

  336. Avatar annakoo sanoo:

    Tykätty. Haluaisin voittaa Ziperall Penguin -haalarin poikaystävälle, kokoa L.

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html

    ps. Blogisi on ihana! Lisäsin sen Top Sites sivustolle, siitä pystyy helposti päivittäin tsekkaamaan :)

  337. Avatar Annu sanoo:

    Oii, mahtava kilpailu!

    Jos voittaisin, tahtoisin Rubyn, eli http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/ruby.html koossa L :333

  338. Avatar Epona sanoo:

    Kommenttien määrän perusteella voittomahdollisuus tällä hetkellä jotain 0,3% luokkaa, mutta paremmat ne mahdollisuudet on voittaa jos kommentin laittaa kuin vain luimimalla koneen äärellä, joten kiltti onnetar, ilostuisin M-kokoa olevasta Leopard-haalarista.

  339. Avatar Etuovi sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Wou mikä kommenttivyöry, suomalaisista on tainnut tulla oikein haalarikansaa! Kerrankin jotain kivvaa meille kajaanilaisille, ihanaa. Paljasjalkaisena kajjjaanirakastajana täytyykin siis nyt tilaisuuden koittaessa osallistua Captainin arvontaan, vaikkakin tuo xs saattaa olla turhan piukea itselle keskivartaloon kertyneen uimarenkaan ansiosta ;) Noo, jos onni sattuu potkaisemaan, enkä yllättäen ala esim. käydä lenkillä, niin kyllä parempi puolisko varmasti kelpuuttaa. :D

    Ziperallin sivuilla parasta antia ehdottomasti on Moose (S!), jonka hankkimista olen jo pitkään pohtinut. Ihan minun näköinen, jotenkin juntti, mutta silti niin söpö! :–)

  340. Avatar juliaaaa sanoo:

    VIOLET VELOUR ja koko xs, tästä oon haaveillu jo sellasen ikuisuuden !<3

  341. Avatar annina sanoo:

    Yritetäänpä taas, blueberry koossa M kelpais miulle. :)

  342. Avatar nelli-noora sanoo:

    jeeeeij, mä halluisin ton Rubyn koossa M! :)

  343. Avatar Niina sanoo:

    Oiihh!! Nyt on kyllä pakko osallitua ;))
    Ihastuin Cloudy Melange- haalariin ja koko XS olis passeli. :)

  344. Avatar Kaisakaroliina sanoo:

    Olisin iloinen jos voittaisin tuon mustaakin mustemman PENGUIN-haalarin ja koko saisi olla L. Eli tässä vielä linkki: http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html

  345. Avatar kruru-tireto sanoo:

    Oij, toi college haalari S-koossa olis niin passeli tähän kevääseen, kun ovat taloyhtiössä jo päättäneet vähentää lämmitystä ja sisälämpötila on tipahtanu normaalista kaks ja puol astetta.

  346. Avatar iikku sanoo:

    college s olis makee :):)

  347. Avatar Noora sanoo:

    Candycane kokoa M, kiitos :)

    Äänestin sua Reader’s choiceen! Ansaitsisit voittaa, oot mahtava bloggaaja ja lisäki erittäin kaunis :) <3

  348. Avatar Kahvinakki sanoo:

    Tämä tyttö tahtoisi tuon Kapteenin itselleen. Toi olisi niiiiin mahtava festareilla, pitäisi yöllä lämpimänä ja jos ei festareilla jaksaisi niitä vaatteita vaihtaa niin tossa voisi riehua koko päivän!

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/captain.html

  349. Avatar neitinen sanoo:

    Oi että, ihana arvonta! :) http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/ruby.html Tämä olis niin minua, koossa XS. Voi kumpa saisin tuollaisen joskus pukea päälleni!

  350. Avatar Rousk sanoo:

    (Apua, en tiiä lähtikö mun edellinen kommentti, kun netti vähän takkuili. en siis yritä kalastella tuplaääniä, kunhan varmistan! :-)

    Päätös on kyl huippuvaikee, koska iso osa noista on aivan herkullisia! Mutta kyllä tämä tyttö kallistuu nyt ton ihananvärisen Gooseberryn puoleen: http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/gooseberry.html

    Eli Gooseberry ja koko S! :-) (meinasin ensin laittaa XS, koska kuitenkin 160 cm olen, mutta pelataan varman päälle, ainaskin on sitten kunnon löhöilyasunen! :-))

  351. Avatar emex sanoo:

    En tiiä onko mulla oikeutta osallistua tähän, kun ollaan tuttuja oikiasti. Mutta eksyimpä sinun blogiin, niin aattelin sitten osallistua siihen kajaani arvontaan, koska nuo on iha sika söpöjä! ;D

  352. Avatar chisinau sanoo:

    oioi! monia ihania jumpsuitteja olisi tuolla1 mutta suosikiksi tällä kertaa nousee blueberry ja jos arpa suosii ottaisin sen koossa s :)

  353. Avatar käppänä sanoo:

    Ihana Penguin koossa XS! oiskoaikainana :)

  354. Avatar Jemi sanoo:

    Bubblegum koossa XS :)

  355. Avatar mammma sanoo:

    Leopard koko M,ja Kajaanilaisena arvontaan osallistun myöskin. kivaa kevättä ! jospa onni suosii.

  356. Avatar Saaana sanoo:

    JOOOOOOO mulle tänne heti kaikki haha! Kajaanin tylleröitä ollaan :) tuo Captain on aivan ihana!

  357. Avatar iiris sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/leopard.html

    Koossa L :)

    Iiks, pidetään peukkuja että tämäkin vilupeikko saisi ihanan haalarin päälleen! :)

  358. Avatar Kuvitelma sanoo:

    Kovasti houkuttaisi tuo Blueberry ja eiköhän se koko S olis aika passeli.

  359. Avatar Piia sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Tykästyin Ruby-haalariin koossa XS.

  360. Avatar Piia sanoo:

    Oho, maili unohtui, mutta olen äskeinen Piia, joka halusi Rubyn XS:nä.

  361. Avatar henskaaa sanoo:

    Olen nähnyt niin monta unta, jossa seikkailen tällainen päällä että pakko kokeilla arpaonnea!Penguin XS- koossa olisi huippu:)

  362. Avatar Saija sanoo:

    Penguin koossa M olisi täydellisyys!

  363. Avatar hmk sanoo:

    osallistun kajaanilaisarvontaan :)
    pituuden puolesta tuo haalari menis kyllä itellekki, mutta haluaisin kyllä antaa sen lahjaksi pikkusiskolle :) jos siis voitan :)

  364. Avatar Marre sanoo:

    LEOPARD koossa L :-)

  365. Avatar aanni sanoo:

    gooseberry koossa m <3

  366. Avatar Tuuli sanoo:

    Voi oi!

    Tuon Rubyn tahtoisin ( http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/ruby.html ) ,lämmittäisi kovasti! Ja koko olis S tai M, en oikeen tiedä noista, olen siis 169 cm.

    Mullemullemulle pleaseee!

  367. Avatar Nanne sanoo:

    Eikös tämä olekin se yksi kuumimmista printeistä tällä hetkellä, joten valintani on ehdottomasti UNION JACK XXS kokoa XS! <:

  368. Avatar Nilpi sanoo:

    Kokkeillaan mahiksii josko Gooseberry S- koossa hyökkäis meikälle !

  369. Avatar Jonna sanoo:

    Heippa! Toi leopard ois kyllä mehevä kaveri koossa s(: Olen muutes kajaanilainen, joten voisinpa osallistua samalla tuohon captainin arvontaan(8

  370. Avatar Nanna sanoo:

    Penguin olisi valintani ja pituuteni perusteella(162cm) minulle pitäisi mennä koko XS mutta koska olen hieman kurvikkaampi tyttönen niin mietiskelin olisiko S koko parempi ilman että lahkeet olisivat puoli metriä liian pitkät..

  371. Avatar piitu sanoo:

    Leopardi kuosinen koko s. Osallistun myös Kajaanin Captainin arvontaan.

  372. Avatar Laziness sanoo:

    En osaa valita! Ehkäpä Candycane koossa xs (vai olisko s kuitenkin parempi, että olis ainakin rento ja väljä…). Ääääh, en mä nyt tiiä mistään mitään. :D

  373. Avatar hennaja sanoo:

    college ja koko ois s =)

  374. Avatar Carri sanoo:

    Blueberry koossa S! C:

  375. Avatar Sallus sanoo:

    Cloudy Melange ja koko XS :–)

  376. Avatar sepi sanoo:

    Union Jack ja koko S. Kajaanilaisena osallistun myös Captainin arvontaan.

  377. Avatar Janitaleksandra sanoo:

    Leobard koossa L :) Toivottavasti arpaonni suosii !

  378. Avatar Nina sanoo:

    Tuo Gooseberry on aivan ihana, koko on M. (Gooseberry on kuitenkin ainakin nettikaupassa ihan loppuunmyyty pienimpiä ja isoimpia kokoja lukuunottamatta, joten tuo Blueberrykin kelpaisi…) :D

  379. Avatar Sansa sanoo:

    Uuuuuuu! Olen kyseisiä haalareita himoinnut nyt pitkän tovin, kun ei joulupukkikaan niitä lahjaksi osannut tuoda. Uskottelen itselleni, että kyseinen potkupuku mallia Bubblegum (kokoa S) motivoisi minua pysymään kotona gradun kanssa hieman enemmän. Toivottavasti onni suosisi siis kerran minuakin! Yey! :)

  380. Avatar omppu sanoo:

    Penguin XS <3

  381. Avatar laura sanoo:

    bubblegum koossa m olis ihana :):)

  382. Avatar Salla sanoo:

    Moose XL :)

  383. Avatar Soni sanoo:

    Gooseberry koossa S olisi mun juttu! Minä NIIN tarvitsisin tuollaisen lämmittämään viluisia koti-iltojani!

  384. Avatar mmona sanoo:

    Löhöilypäivät kunniaan. PENGUIN koossa XS!

  385. Avatar JMK sanoo:

    Ihanaa, että meillä Kajaanissa on oma mielenkiintoinen bloggaaja, joka muistaa meitä kohtalontovereita. Siispä osallistun ylpeästi kajaanilaisena! :D Hauskaa bongata tuttuja paikkoja kuvista ja lukea miten teet jokaisesta arkisesta päivästä pienillä asioilla juhlaa. Kiitos ja jatka samoilla linjoilla ;)

  386. Avatar Sanna sanoo:

    Ruby ois tosi tosi ihana. ja S kokosena ! :)

  387. Avatar Milja sanoo:

    Tämmönen ois kyllä ihan mieletön!
    Itte ottaisin Cloudy Melangen koossa XS

  388. Avatar Inna sanoo:

    Tuo Candy on kyllä oma lempparini, ja xs-koossa mielellään :)

  389. Avatar Saara sanoo:

    Candycane olisi noista ihanin, koko vaan ei valitettavasti käy mutta ottaisin enemmän kun mielelläni Bubblegumin kokoa XS! :)

    ja muutes voiko kokoa vaihtaa jos sattuu olemaan liian iso tai pieni? ja jos tuota Candycanea sattuisi olemaan samaa kokoa voisinko saada sen jos satun voittamaan? kiitti!:)

    • ia ia sanoo:

      Uskon että onnistuu jos lähetät omalla kustannuksella haalarin takaisin Ruotsiin. :) Mutta en usko että voi pieleen mennä kun pituuden mukaan koon valitsee!

  390. Avatar Jenny sanoo:

    Haluisin osallistua tuohon Kajaanilaisten arvontaan :) Ois just passeli tuo kokoki mulle vieläpä! Iha huippua ois voittaa tuo kun ikinä en oo mistää arvonnoista voittanu mitää vaikka kuinka oon yrittäny osallistua ahkerasti :D
    Tuo on niin ihanan näkönenki, tykkään x 10000 <3

  391. Avatar Pyllerö sanoo:

    College S kokoisena, niin minun näköiseni! Tuuri ole kiltti ja pyllerrä kanssani :)

  392. Avatar tuulikki sanoo:

    OI ihana ! osallistuisin tuohon kajaanin captainin arvontaan ;) Kokokin juuri sopiva ! olisipa kerrankin hyötyä siitä että asuuu täällä korvessa :DD

  393. Avatar supukka sanoo:

    college koossa xxs :)

  394. Avatar ppau sanoo:

    Plum (pyjamas), koko XS ois ihana! :))

  395. Avatar Bami sanoo:

    Gooseberry! Koossa XS saisi lämmittää minua aina kylmien päivien jälkeen. :)

  396. Avatar Riikkis sanoo:

    College koossa S (jos kerran noi pituuden mukaan vaan valitaan) kelpaisi kyllä mainiosti mulle :)

  397. Avatar Iori sanoo:

    Oijoi, oli pakko tulla tänne yittämään, noihan on aivan ihania! Jos onni suosisi, niin kyllä ois pakko sanoo toi Gollege ja kokoa L :)

    Tosi vaikee valita!! :D

  398. Avatar Pihla sanoo:

    Moose ois aika jees koossa S! ;)

  399. Avatar hermannipingviini sanoo:

    Ruby koossa S kelpais tännepäin!

  400. Avatar Minna sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Haluisin ton Gooseberryn koossa S !! Rakastan <3

    ps. Rakastan tätä siun blogia! Aivan ihana! <33 :))

  401. Avatar Minna sanoo:

    Haluisin ton Gooseberryn koossa S. Aivan ihana!<3

    ps. Sun blogi on tosi mahtava! Rakastan! <33

  402. Avatar Riikka sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/leopard.html
    koko S
    Toi on niiiin siisti, tosta sais itse kukin piristystä ;)

  403. Avatar kisusi sanoo:

    oi olipas hankala valinta mut tuo Leopard koossa L ois aika sulo <3 =)

  404. Avatar Miia sanoo:

    Hei!
    En ole aiemmin osallistunut näihin kilpailuihin – ehkä siksikin että huomaan aina olevani myöhässä. Mutta haluaisin ehdottomasti ja mielelläni ja ystävällisesti ja sekopäisesti tuota http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/leopard.html – kuosista haalaria!

    Kaverit ei pidä haalareita minään, mutta minä haluan tuollaisen ehdottomasti!

    Koko M olisi kiwa :))

  405. Avatar Joohannaa sanoo:

    Oii sullaki tää ihana kilpailu! <3 Mä niiin tahtoisin tollasen haalarin, mut vielä ei oo onni potkassu. :s Toivottavasti nyt tärppäis ja voittaisin tuon ihanan bubblegum haalarin s koossa! :)

  406. Avatar Aada sanoo:

    Minun valintani olisi ehdottomasti Bubblegum, koko xl! I like! :)

  407. Avatar Saaratytsy sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/college.html

    Näin jollain bloggaajalla päällä juuri tämän haalarin ja olin samantien myyty!
    Koko M. <3

    -Saara

  408. Avatar JenniKe sanoo:

    Blueberry koko S :)

  409. Avatar ansu88 sanoo:

    Sporty thin XS ja myös kajaanilaisten arvontaan mukaan koska pystyn sen sieltä hakemaan.

  410. Avatar Jullukka sanoo:

    Bubblegum-haalari koossa XS on mun ehdoton suosikkini!! Olen haaveillut siitä jo jonkun tovin. Jos voittaisin, voisin hypätä benji-hypyn! Meinaan olisin sen verran onnellinen <3

  411. Avatar Aliisa sanoo:

    cloudy melagne koossa M ois erittäin jees!

  412. Avatar Minttukrokantti sanoo:

    Viikon telttailun jälkeen Floridassa oon AIVAN jättimäisten moskiittojen syömä ja nyt vähän kauhulla odotan kesää Lapissa….. Vaan olispa ihana tuollanen Ziperall kun veikkaisin että on tarpeeksi paksu ettei hyttyset pure läpi ja ois niin kätevä mökkeillessä ja telttaillessa!

    Ja Moose koossa XS olisi täydellinen ! ^.^

  413. Avatar Lilla sanoo:

    Osallistun tuohon kajaanilaisten omaan arvontaan, eli Captain mulle! ;)
    Lisäksi tuo toinen arvonta, mun oma lemppari on tämä: http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html ja koossa m!

  414. Avatar sarika sanoo:

    Mulle toi blueberry koossa S!! :)

  415. Avatar Pauni sanoo:

    Niin paljon toivoisin söpöä Bubblegum-haalaria koossa s…

  416. Avatar jenni sanoo:

    en pystynyt tykkäämään kun en ole facebookissa, toivottavasti pystyn silti osallistumaan? haluaisin kovasti voittaa tuon candyn koossa s :)

  417. Avatar ninni sanoo:

    Cloudy Melange koko S ja osallistun myös Kajaanin arvontaan.

  418. Avatar Rooza sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Bubblegum koossa M, kiitos:D

  419. Avatar Saillang sanoo:

    CANDY! Karkki ois mun valinta, koossa S!

  420. Avatar Mirka sanoo:

    College koossa xl olis aika jees!

  421. Avatar Mirka sanoo:

    College-haalari koossa L olis todella jees! :)

  422. Avatar iinaaa sanoo:

    moose kokoa s olis bueno!

  423. Avatar Catarina sanoo:

    Oi että, ihana arvonta! Mieluisin olisi tietysti pinkki Bubblegum, koossa XS. Tykkään myös FB: ssä Ziperallin sivuista :)

  424. Avatar Anni sanoo:

    Ooooi nuo on kaikki ihania, mutta kyllähän tuo Blueberry koossa S olis jotain niin ihanaa! Hyppäisin kattoon, sehän ei meinaan sattuisi koska mulla olisi mun ihananpehmeäpumpulipilvi-haalali päällä <3

  425. Avatar Sonjas sanoo:

    Mukana ollaan :) benguin koossa xs, jos arpaonni suosisi.

  426. Avatar Iinuli sanoo:

    Hoi! Kainuusta kajahtaa! Tollanen College xs koossa ois jo jotain, jonka takia kuolla! :D

    Karjalainen.Iina@hotmail.com

  427. Avatar Jamppa sanoo:

    Kukaan ei oo kieltäny poikia osallistumasta, joten päätän nyt yrittää. Tyttöystävä on kuolannu tuommosen perään jo varmaan ikuisuuden ja ajattelin, että jos sitä onni kerranki potkasis ja sais tyttöystävänki hijaseks. Tollasta Collegea se on kuolaillu ja koko taitaa olla tuo xs.

  428. Avatar Mooties sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/candy.html toi olis ihana! :) peukut pystyssä odotellessa

    • Avatar Mooties sanoo:

      [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
      ja lisäyss et tosiaan koossa S :)

  429. Avatar helmi sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/cloudy-melange.html

    toi olis kaikista käytännöllisin ja ihana muutenkin <3 koossa xxs!:)

  430. Avatar Janika sanoo:

    penguin koossa S olisi kyllä maahhtava (8

  431. Avatar jamppa sanoo:

    penguin kokoo m! ois kyl unelma :)

  432. Avatar emm sanoo:

    Malli College vois olla kiva! kokona S :)

  433. Avatar Annimooi- sanoo:

    Toi Penguin olis kiva ja S koossa :)
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html

  434. Avatar Sara-Emilia sanoo:

    Blueberry koossa XS ja oisin maailman onnellisin tyttö =D

  435. Avatar Zuuli sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    Käväsin tykkäilemässä joten Ziperallin Bubblegum kokona XS, kiitos! :D Oon iät kaiket himoinnu ikiomaa haalaria, ja näistä vaihtoehdoista ehdottomasti räikeen purukuminpinkkinä! Peukut ja varpaat pystyyn että tuo ihanuus suuntais tänne.
    Ja osoitteenkin tähän vois pistää:
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/bubblegum.html

  436. Avatar Mirja sanoo:

    Blueberry koossa M kelpaisi minulle! :)

  437. Haalareista eniten ihastuttaa Leopard, koko M <3

  438. Avatar hymyhuuli sanoo:

    [MARKED AS SPAM BY ANTISPAM BEE | Empty Data]
    toi blueberry on huippusiisti ! eli se koossa xs :)

  439. Avatar hymyhuuli sanoo:

    sähköposti unohtui :D: hupsista.

  440. Avatar Jackie sanoo:

    Bubblegum, koossa S!

  441. Avatar Marianne sanoo:

    Bubblegum/ koko XL (:

  442. Avatar Lotta sanoo:

    Oon unelmoinut tollasesta haalarista niin kauan! Tuo punainen Ruby kokoa xs Olis tosi mulle sopiva=)

  443. Avatar heidil sanoo:

    College koko S

  444. Avatar Sanna sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/candycane.html Candycane on paras!

    Ja eikös Sonkajärvi ole melkein Kajaani =) Helposti pääsisin noutamaan haalarin Kajaanista :D

  445. Avatar Miiinäää :3 sanoo:

    Mää voisin tohon kajaanilaisten arvontaa osallistuu ku semmonen nyt satun olee :3

  446. Avatar sal-ma sanoo:

    voi että, oon varmaan jokaisessa blogissa tämmöiseen arvontaan osallistunut ja vieläkään ei oo voittoa osunut kohdalle. että jospa nyt sitten, vihdoin ja viimein, onni potkaisisi ja pääsisin kääriytymään oman zipperalini suojiin.

    ja värinä tietysti ihana candycane ja kokona s :—)

  447. Avatar Maya sanoo:

    Ääää eikä noin on kaikki niin ihania! Jotenkin toi College vaan puhuttelee, ja vähänkö toi sopis, jos pääsen vaihtoon Yhdysvaltoihin :) Kokoa M, kiitos kaunis!

  448. Avatar K sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/sapphire.html Tää Sapphire koossa M olis ihana! :) Oon osallistunu jokaiseen haalariarvontaan, mitä mun lukemissa blogeissa on ollu, jospa joskus tärppäis!

  449. Avatar Hannyliinu sanoo:

    Hih, moose on lemppari!<3 Koko M jos sattuis onnetar suosimaan! (: Ja fabossa tykkäilty jo aijemmin (:

  450. Avatar Tuulianna sanoo:

    Tykätty on!
    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/union-jack.html
    ^^ tälläne koossa M (:

  451. Avatar sarita sanoo:

    Sporty thin koossa S

  452. Avatar tiiti66 sanoo:

    Moose koossa S olisi ihan loistojuttu!

  453. Avatar i-m sanoo:

    osallistun tuohon kajaanilaisten arvontaan :)

  454. Avatar hedonya sanoo:

    Haaveilen kovasti tuollaisesta :) Moose olisi todella ihana, ehkä s-koossa.

  455. Avatar riia sanoo:

    college koossa xs!

  456. Avatar moi sanoo:

    Heip, mun lemppari on tylsästi tuo musta Penguin, ja ehkäpäs koko S ois passelein.

  457. Avatar Redahead sanoo:

    Penguin-malli (http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html) koossa XS olisi oikein maukas =3

  458. Avatar ss-vi sanoo:

    Olisin iki onnellinen, kun saisin vielä pienen palasen lapsuuden haalaroinnista ! College XXS olis juuri oikeanlainen potkupuku minulleee !

  459. Avatar Pauliina sanoo:

    Grrr, superrsöpö leopard koossa s olisi karrmean ihana!!

  460. Avatar yen sanoo:

    ia sun blogi on ihan paras! <3
    Mikäli saisin valita halluisin tuon violet velourin koossa M. Tämä kajaanilainen kotinurkissa mielellään löhöilevä sokerihiiri voisi osallistua myös tuon captainin arvontaan, vaikkakin saattaa jäädä lahkeet xs-koossa lyhyiksi, mutta mitäs pienistä laitettaan sitten pitkävartiset villasukat ja voihan kesää varten olla caprihaalari, hahaa! :D aurinkoa kevääseen!

  461. Avatar Maiju sanoo:

    Oijjoi! Olen haaveillut ja kuolannut ziperallia jo kauan!
    Se olis täydellinen kotiasu verrattuna tämänhetkisiin kotihousuihini,joista on haarat ratkenneet… :/ Eli todellakin tulisi käyttöön ja tarpeseen tuo haalari! :)

    Ja ehdottomasti Moose koossa M!

  462. Avatar lauralily sanoo:

    Ruby olis tosi ihana ja koolla s. Toivottavast onni suosii :DD

  463. Avatar Hanna sanoo:

    Tuo Moose koossa xs olisi ihana:)!

  464. Avatar mikko sanoo:

    Sporty thin ja S-koko

  465. Avatar Sanni sanoo:

    Starstruck s-kokosena ois mieletön!

  466. Avatar Aino-. sanoo:

    Oi..aina kun tulee joku jumpin arvonta osallistun heti!
    mutta tää olis kiva http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/ruby.html

    ja jos voitto osuu niin xs olis koko:)

  467. Avatar nikol sanoo:

    Oma suosikkini on Penguin ja koko S. Osallistun myös kajaanilaisten arvontaan koska pystyn sen sieltä noutamaan.

  468. Avatar kinuskikettu sanoo:

    SAPPHIRE koossa XS <3 Oon ylpiä suomalainen ja tuo korostais sitä hihi.

    Poikaystävältä löytyy oma haalari ja mie oon aina siitä niin katteellinen, etten koe olevani tasa-arvoisessa asemassa tässä suhteessa, ellen mie omista omaa haalaria. :)

  469. Avatar miraaa sanoo:

    bubblegum koossa xs! ♥

  470. Avatar jarmo sanoo:

    Penguin ja M. Osallistun myös Captainin arvontaan.

  471. Avatar vilma sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/ruby.html toi ois tosi kiva S -kokoisena! Haluan myös osallistua tuon captain haalarin arvontaan sillä olen kajaanilainen. :)

  472. Avatar empsu sanoo:

    Penguin olisi ehkä monikäyttöisin ja kokona M : ) Onki pitkään tullu haaveiltua tuollaisesta!

  473. Avatar Riikka sanoo:

    Kyllä se toi Leopard ois koossa XS ! :)

  474. Avatar Eleviina sanoo:

    Ruby ja koossa XS olisi jotain niin rakkautta minulle, joka palelee kesäisinkin! <3

  475. Avatar ElsaEmilia sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/bubblegum.html
    Tollanen ihana pinkkipurkka -haalari ois aikas cool :) Ja koossa XS !

  476. Avatar Erica sanoo:

    Tollanen LEOPARD, koossa s. Kiitos ! :) <3

  477. Avatar petra sanoo:

    Leopardi koko l..

  478. Avatar Amanda sanoo:

    hui, täällähän on paljon jumpsuitin haluavia. Noh,tässä vielä yksi! http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/penguin.html
    Tuo koossa S olisi aiiiivan ihana! jospa arpaonni suosii niin pääsen pinguilemaan :P

  479. Avatar Kimmo sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/bubblegum.html Tuollainen olisi kiva voittaa tyttöystävälleni lahjaksi. :) Koko S lienee mukavan rento.

  480. Avatar Heintsu sanoo:

    Leopard koko L :)

  481. Avatar Marja sanoo:

    http://shop.ziperall.com/en/artiklar/jumpsuit/ruby.html
    Punainen Ruby olis mun valinta jos voitto kohdalle osuisi :) Ja koossa XS.

  482. Avatar katariina sanoo:

    Tällasen vilukissan ois ihan siistiä kääriytyä tohon brittilippuhaalariin :D
    eli union jack koossa xs jos onni suosii!

  483. Avatar sannii sanoo:

    jos sattuis omalle kohalle voitto niin ehdottomasti bubblegum ja koossa S :))

  484. Avatar iidz sanoo:

    Penguin koossa M olis enemmän ku ihana! :—)

  485. Avatar polka sanoo:

    Leopardi! Mun sisäinen kissaeläin innostui tosta koska ei koskaan uskalla käyttää ko. kuosia ihmisten ilmoilla. Voisin harjoitella ekaks kotona…

  486. Avatar Ripa sanoo:

    haluisin tuon Gollegen koossa xs! :)

  487. Avatar Salla sanoo:

    Union jack koossa XS! <3<3<3

  488. Avatar tyttti sanoo:

    BUBBLEGUM koossa xs olisi aivan ihanan söpö :) ja osallistun kajaaniarvontaankin sillä kajaanista olen ;>

  489. Avatar benque sanoo:

    S-kokoinen Moose ois kyllä ihan unelma.

  490. Avatar kiiu sanoo:

    Vähän ehkä tylsä valinta, mutta Penguin koossa XS kävisi mulle enemmän kuin hyvin.

  491. Avatar Jenppu sanoo:

    Leopard koko xs oih!

  492. Avatar hanna sanoo:

    Penguin koossa XS mulle kiitos! :——)

  493. Avatar Outi sanoo:

    kajaani arvonta, täältä tullaan!

  494. Avatar Saaana sanoo:

    osallistuin jo aiemmin kajaanilaisten arvontaan, mutta aattelin vielä tuplata mahollisuuteni, ja osallistun lisäksi myös tuon toisen ihanuuden arvontaan! :) eli oma valintainen zipperall olisi Union Jack, koko s ! :)

  495. Avatar haalari sanoo:

    Leopard koossa S. <3

  496. Avatar das overall sanoo:

    Cloudy melange S:n mittaisena.

Kommentoi