lauantai 28. helmikuun 2015

kymmenen päivän pakkauslista

Mä oon siis niiiin mestari tekemään yksinkertaisista asioista järjettömän monimutkaisia, että pitihän sitä jostain hemmetin laukun pakkaamisesta kunnon projekti saada aikaiseksi :D Mutta hei, miksi en nolaisi itseäni myös julkisesti ja lätkäisisi obsessiotani myös blogiin asti!

reissu2-checker

Pakkasin omaisuuteni kymmenen päivän minilomailuani varten pinkkiin Benettonin lentolaukkuun sekä H&M:n perusveskaan. Luin jostain, että vaatteiden rullaus olisi kaikista tehokkain tapa pakata, joten toinen puoli matkalaukusta on täynnä vaatenakkeja, ja toisella puolella on sitten kaikki muu sälä. Allamainittujen kosmetiikkajuttujen ja vaatteiden lisäksi siellä on yksi pikkulaukku, alusvaatteet, suoristusrauta ja matkafööni, sekä piuhapussi jossa on laturit koneelle, kännykälle ja kameralle. Käsilaukusta paljastuu puolestaan pieni pussukkariippuvuus.. Vaalea ruusuinen on mun läppärisuoja, värikkäässä on vähän korjailumeikkejä ja muuta tarpeellista sälää nenäliinoista dödöön ja purkkaan, vaaleanlilassa on kamera, turkoosissa on matka-asiakirjat sekä passi, pinkki on aurinkolasikotelo ja neliö keskellä on kangaskassi. Niin ja lompakko!

matkameikki

Meikkipuolen kanssa normaali ihminen olisi saattanut selvitä vähän vähemmällä, mutta mä kuulkaas laskelmoin tarkkaan että pärjään näillä enkä yhtään vähemmällä :D Penaalissa kulki siveltimet ja muut työkalut, ja meikkipussiin (H&M:ltä) jemmasin seuraavaa:

Kasvot: Rimmel Lasting Finish 25h meikkivoide, Nars Creamy Concealer -peitevoide, Mac Studio Finish -peiteväri, Lumene Natural Code -kivipuuteri, sekä IsaDoran Face Sculptor -paletti jossa samassa poskipuna, highlighter sekä aurinkopuuteri.

Silmät: Too Faced Shadow Insurance -silmämeikin pohjustaja (UDPP loppui vihdoinkin!!), Too Faced Natural Eyes -paletti, kolme rajauskynää eli yksi musta nestemäinen, yksi ruskea vahamainen sekä yksi ruskea kajal-kynä, Max Factor False Lash Effect -ripsari, ja Lumenen kulmageeli.

Huulet: Huulirasva (Hurraw Grapefruit), sekä kolme eri sävyä: neutraalin punertava on Cliniquen Chubby Stick, pirteän oranssi on Revlonin Balm Stain, ja tummanluumu on IsaDoran Twist Up Gloss Stick. Ainiin, ja huultenrajauskynä!

reissucolla1

Sitten lopulta vielä se koko muu kosmetiikka-arsenaali, jota ilman ei vaan näköjään pärjää. Koko pikkupullojen armeija mahtui aikoinaan blogin kautta saatuun Insjö :n sisälaukkuun, joka on siis tarkoitettu organisoimaan käsilakun sisältöä, mutta siinä on just näppärästi taskuja kaikille pienille pulloille! Koitin ottaa kaikki perusjutut kuten hammastahna, shampoo ja hiuslakka pienimmissä saatavilla olevissa pakkauksissa, ja nuo matkakokoiset pullot (taitaa olla Tigeristä) on kans tosi näppäriä. Spray-pulloihin kaadoin hiusten selvityssuihketta sekä muotoilusuihkeutta/tyvituuheuttajaa, joka toimii samalla myös lämpösuojana, ja pieniin nappipurkkeihin laitoin hiusöljyä sekä kookosöljyä, joka toimii universaalina superkosteuttajana mille vaan. Pitäis varmaan tehdä erillinen merkintä kookosöljystä, oon alkanut läträtä sitä ihan huolella!

reissuvaatteet

Vaatepuolen koitin pitää mahdollisimman minimissä jotta laukkuun jäisi tilaa tuliaisillekin, joten mukaan lähti kaksi alaosaa (hameita kummatkin), neljä yläosaa, yksi ohut neule ja yksi paksumpi neuletakki sekä yksi mekko jotka päällä matkustin. Niin ja yksi kaulakoru! Kun värit piti yhtenäisinä niin noista sai yhdisteltyä aika iisisti ihan kivan määrän kokonaisuuksia, ja varmaan olis saanut vielä enemmänkin:
idreissuasu2-checker

Semmosta! Saattaa olla että mulla oli hauskempi tehdä tätä merkintää kun teillä on lukea tätä.. :D Mutta mä palaan nyt vielä loppuloman viettoon! Kivaa viikonloppua!


Saatat pitää myös näistä:

32 Responses to “kymmenen päivän pakkauslista”

  1. Avatar Jenny sanoo:

    Kiva postaus! Ehkä oon just niin pöhkö että tykkään kaiken maailman laukun sisältö jne postauksista :D Tosi kätevä tuo vaatearsenaali, ei tarvi joka päivä käyttää samaa paita+hame-kombinaatiota! Hei ja joo kerro kookosöljystä, just eilen ostin ekaa kertaa purkin sitä! Tuoksu on taivaallinen ja nyt haluan hölvätä sitä joka paikkaan!

    • ia ia sanoo:

      Kiva kun tykkäsit! :) Joo pitääpä tehdä kookosöljymerkintä :D Se tuoksuu kyllä niiin hyvälle!

  2. Avatar Nimetön sanoo:

    miten pidät matka-asiakirjat rypistymättöminä? onko sulla joku kovike tossa pussukassa :D mä en oo koskaan uskaltanu lentää pelkillä käsimatkatavaroilla koska pelottaa et turvatarkastuksessa ne nakkaa puolet omaisuudesta roskiin…

    • ia ia sanoo:

      Ne on kahtia taitettuna tuolla pussukassa, se on semmoinen vähän jämäkämpi nahkapussukka! Ei ne siellä kyllä rypistyneet, mutta ei niitä netistä tulostettuja lentotietoja kyllä koskaan oo tarttennu näyttää missään vaikka ne aina tunnollisesti mukana onkin :D Meillä oli yks laukku ruumassa niin nakkasin tuon koko sinisen pussin sinne, sama pelko mielessä mitä sullakin ;D

  3. Avatar Hannavuo sanoo:

    Ai ku kiva postaus ja todella hyviä vaateyhdistelmiä! Mä olen vähän onneton räpeltäjä tuossa vaatteiden parittamisessa, pitäs mietiskellä niitäkin reissuun lähtiessä vähän enemmän eikä vaan kauhoa matkalaukkuun kaikkia ”tääonniinkiva” -vaatteita.

    Ensimmäinen Nykin matka tiedossa ja sun New York -postaukset on kyllä luettu nyt etuperin ja takaperin, kiitti niistä!

    • ia ia sanoo:

      No kiitoksia! :) Joo, mullakin on ihan liikaa vaatekappaleita jotka käy vaan jonkun yhden jutun kanssa, joten koitin laittaa vähän ekstra-ajatusta mukaan noita miettiessä ;D Voi vitsit, ihanaa Nykin matkaa!! Oon kade, toivottavasti kaikki menee hyvin :)

  4. Avatar Perhoneito sanoo:

    Mä tykkäsin! Kiva nähdä, miten vähällä määrällä vaatekappaleita saa tosi monta asua, kun valitsee järkevästi.
    Sä oot sitäpaitsi muutenkin ihan mun idoli :D

  5. Avatar karo sanoo:

    Täällä toinen omituinen sillä nautin tän lukemisesta! Hyvin oot saanu kyllä pakattua :D

  6. Avatar Sofia sanoo:

    Ihana postaus! T. Toinen pakkausintoilija ja pussukkarakastaja (erilaiset purkit ja purnukatkin käy)

  7. Avatar Sini sanoo:

    Hirveen kiva postaus! Hyödyllinen aihe + hurjan suloiset kuvat :)

  8. Avatar Nimetön sanoo:

    Oho, arvostan miten todellaki ministi oot saanu vaatteita mukaan, ja silti niistä saa nuin monta erilaista ihanaa asua! Tästä otan oppia, kun pitää itse alkaa pakkaileen!

    • ia ia sanoo:

      Kiva jos tästä oli jotain hyötyä! Välillä on pakko koittaa rajoittaa niiden vaatteiden määrää :D

  9. Avatar Milla sanoo:

    Kookosöljypostaus ois tosi tervetullut! Oon jotenki jääny ihan ulkopuolelle tästä koko kookosöljyhommasta, mutta oisin kiinnostunut oppimaan siitä lisää :)

  10. Avatar hanna sanoo:

    Mulla ainakin oli todella mukavaa lukea tätä! :D Kun on jämähtynyt niihin samoihin vanhoihin pakkaustapoihin on mukava katsella miten muut sen tekee – et arvaa miten monet videot on tullut Youtubestakin katsottua…

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • ia ia sanoo:

      Haha, mä oon kattonut varmaan vähintäänkin saman määrän youtuben pakkausvideoita kuin säkin :D Kiva kun tykkäsit!

  11. Avatar Pepa sanoo:

    Kiva postaus! Pakkausjutut on aina hyödyllisiä, tosin itse puolet elämästäni reissanneena (isältä äidille) saan ahdettua kamppeet muutenkin aika kompaktiin pakettiin sen enempiä miettimättä. Tuo rullaus ei oo kyllä ainakaan omalla kohdalla toiminu toivotulla tavalla, musta tuntu et se vei paljon enemmän laukkutilaa! :D

    Noita purnukoita ja kosmetiikkaa mää aina naisihmisten kans reissatessa ihmettelen kun oon vissiin jotenkin epänainen ja mukana on tyyliin vaan hammasharja (jos muistan ottaa mukaan) ja pieni meikkipussukka :D

    Ja ihania keltasia vaatteita ja asukokonaisuuksia muutenkin! Oma lemppari on tuo keltainen hame + keltainen raitapaita -yhdistelmä :)

    • ia ia sanoo:

      Joo, ehkä noita pakkaustaktiikkoja on yhtä monta kun on pakkaajiakin :D Et sä varmaan epänainen ole, vaan tehokas! Hyvä vaan jos ei tartte raahata kiloa kosmetiikkaa mukana :D Kiitos paljon! Keltainen on kyllä tämän hetken lemppariväri kuten ehkä huomaa, heh :)

  12. Avatar arja sanoo:

    Kivoja vaatteita oot pakannut. Mistä olet löytänyt tuon keltaisen raitapaidan ja mustavalkoraidallisen mekon? Ihania!! Keltainen on myös mun lemppariväri vaatteissa tällä hetkellä :)

    • ia ia sanoo:

      Kiitsa :) Jep keltainen kummasti alkaa kiinnostaa aina näin keväisin! Raitamekko (tummansininen itseasiassa) on H&M:ltä, raitapaita on Monkista.

  13. Avatar minninen sanoo:

    Just hienot ja havainnollistavat kuvat ja ihan mahtavanväriset vaatteet valitsit! Mä olin ehkä vähän järkyttyny siitä et miten paljon ihminen voi tarvita 10 päivän reissulle, itte oon pärjänny vähemmällä kolmen viikonki matkoilla ku olen myös tällanen epänainen. :D Mut ei se väärin oo! Kivaa kevättä ja kiitos postauksesta, matka/pakkauskuume tuli !!

    • ia ia sanoo:

      Oikeassa kyllä oot, kyllähän sitä huomattavasti vähemmällä varmasti pärjäisi :D Muttakun mää halusin näyttää tyylikkäältä! ;D Kivaa kevättä sinnekin, toivottavasti kuumeeseen on parannusta luvassa! :)

  14. Avatar Atsume sanoo:

    Tää oli kyllä kiva postaus! :-) Tunnustaudun vähän samanlaiseksi pakkaajaksi kuin sinä, tosin en ehkä tarvitse ihan noin montaa pussukkaa matkalle… Mutta onhan se oikeasti paljon mukavampi, että matkassa on mukana kaikki tarpeellinen, eikä tarvitse siellä tuskastua jonkin puuttumisesta. :–D

    • ia ia sanoo:

      Hehe, kiva kun tykkäsit! :) Joo, kyllähän sitä vois mennä periaatteella ”no ostan sieltä jos jotain puuttuu”, mutta sama varautua jo valmiiksi kaikkeen mahdolliseen! ;D

  15. Avatar Hanna sanoo:

    Mahtava postaus, kiitos taas kerran päivän piristyksestä! :) mistäköhän tuo ihana pitempi keltainen villatakki mahtaa olla peräisin?

  16. Avatar Riikkanen sanoo:

    Hei!

    Pakkausilta menossa. Piti palata tähän sun postaukseen, kun oot niin näppärästi saanut valittua vaatteet yli viikon matkalla. Kiitos avusta! En oo ikinä osannut lähteä näin vähällä vaatemäärällä reissuun kuin nyt. :D Lenkki- ja löhöilyvaatteet piti kyllä tuohon lisätä.

    Meillä on muuten sama sukunimi! Bongasin vuosia sitten Trendistä jutun, jossa eri bloggaajat kertoivat kotikaupunkinsa kirpparivinkkejä. Kajaanin kohdalla olit sie! :)

    • ia ia sanoo:

      Heeeei aivan mahtavaa että tästä oli jotain hyötyä!! Kivaa reissua, minne ikinä menetkään :) Sähköpostiosoitteesi perusteella meillä on yhden kirjaimen sukunimiero, mulla löytyy sieltä välistä vielä L! :D Vooe siitä Trendin jutustakin on kyllä ikuisuus aikaa!

Kommentoi