lauantai 06. kesäkuun 2015

toukokuun lempparit

LEMPIVAATE

toukolemppari6
Toukokuussa alkoi jo pikkuhiljaa tuntua kesältä, ja muutamina maagisina päivinä riitti, kun niskaan heitti takin sijaan ohkaisemman bleiseriasian. Ostin tuon vadelmanpunaisen jakkujutun muistaakseni viime kesän lopulla alennusmyynneistä, mutta en kuitenkaan ole oikein osannut sitä päälleni heittää: Ylisuuri malli saa peilikuvan näyttämään vähän siltä, että maahinen olisi käynyt ei-niin-maahisen vaatekaapilla.. Mutta toukokuu pehmitti maahisen pään! Jakkutakkijuttu on niin kivan värinenkin, että olen päättänyt jättää tuon pienen kosmeettisen haitan huomioimatta.

LEMPIASUSTE

idtoukolemppari1

Toukokuussa oli vihdoin myös tarpeeksi kesäkesä jotta päälaelle kehtasi heittää hyvällä kesäomatunnolla kukkaseppeleen keikkumaan! Kuvan panta on ehkä lemppari, H&M.

LEMPIKOSMETIIKKA
toukolemppari2

Saanko olla mälsä, ja valita toukokuun lempikosmetiikaksi voiteita? Mä oon lotrannut toukokuun ajan nassuuni Lumene :lta saamiani Hydrasmooth-sarjan tuotteita, kosteusvoideparivaljakosta yöksi olen käyttänyt tuota tuhdimpaa versiota ja aamuisin meikin alle tuota kevyempää. Talven rippeiden jäljiltä vaivannut pintakuivuus on onneks kadonnut vihdoinkin. Mulla on nykyisin kaikki ihonhoitotuotteet ihan eri paria kun en ole onnistunut ajastamaan esimerkiksi puhdistusaineen ja kasvoveden loppumista symbioosiin, joten mun sisäinen ocd-muija saa erityisen suurta mielihyvää siitä, kun saa käyttää saman sarjan tuotteita sekä aamulla että illalla :D

LEMPIOSTOS

toukolemppari5

Toukokuussa hoiviini muutti kaksi pientä ja reipasta rahapuun alkua! Ei mulla niille ollut tarjota edes kunnollisia kukkaruukkuja vaan toinen sai tyytyä murokulhoon, mutta elättelen silti toiveita että ne pääsis muuttamaan mun kanssa sitten meidän uuteen kotiin.

LEMPIESINE

toukolemppari4

Toukokuussa tuli vaihdettua useampikin kirje! Me vaihdetaan nimittäin tädin kanssa kuulumisia usein kirjeitse, ja ollaan itseasiassa oltu kirjeenvaihdossa varmaan siitä lähtien, kun opin ekoja haparoivia harakanraaja-aakkosia joskus ala-asteella tuhrustamaan. Onko siellä ruudun toisella puolen ketään muuta, joka kirjoittaisi vielä oikeita kirjeitä? :D

LEMPIRUOKA

 toukolemppari3

Toukokuun lempiruokaa oli ystävän tekemä maailman paras porkkanakakku, jota sain toukokuussa koko kakullisen verran kotiinviemisiksi! En tiennyt että siihenkin herkkuun voi tulla kiintiö täyteen, mutta kakkua majailee mun pakastimessa vieläkin neljä päänkokoista palaa.

LEMPITEKEMINEN

toukolempparit7

Toukokuussa tuli tehtyä visiitti Jyväskylään ystävän luo ravintolapäiväkojun pyörittämisessä jeesaamaan ja kynsistudiota pitämään, mikä oli kyllä piristävän erilainen viikonloppu tämän muuten niin kaoottisen toukokuun keskelle.


Saatat pitää myös näistä:

22 Responses to “toukokuun lempparit”

  1. Avatar ... sanoo:

    Hei mikä tää juttu on että työnnät kaksoispistettä joka ikisen erisnimen perään kun taivutat niitä? Lumenelta, ei Lumene: lta.

    • ia ia sanoo:

      Ihan vaan hakukoneoptimoinnin vuoksi :) Vaikka se tapahtuukin kieliopin kustannuksella, pahoittelut! :D

  2. Avatar Hane sanoo:

    Uaa ihania kortteja! Ite alotin kirjeenvaihdon eka lapsuuden kaverin kaa ja 18-vuotiaana aloitin kirjeenvaihdon enkuksi. Postcrossasin mut jätin sen tauolle kun merkit kallistuu. :( Kyttään kyllä postikortteja kaikkialla, Suomesta onneksi saa vaikka mitä ihanaa!

    • ia ia sanoo:

      Ainiin postcrossaus, se on hauskanoloinen harrastus :D Postikortit on kyllä mainio kyttäilyn aihe, niitä tulee pläräiltyä erityisesti ulkomailla!

  3. Avatar Minna sanoo:

    Lempparipostaukset on aina kivoja! :) Täällä toinen, joka kirjoittaa kirjeitä aina silloin tällöin ja rakastaa porkkanakakkua! :)

  4. Avatar Emmi L. sanoo:

    Mä haluaisin kirjoittaa oikeita kirjeitä ja olla kirjeenvaihdossa, mutta jostain syystä ne kaverit on kadonnut vuosien varrella :)

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

    • ia ia sanoo:

      Joo tuo käsinkirjoittaminen on niin katoava harrastus että ihan harmittaa! Kohta ei varmaan tartte opetella kirjoittamaankaan kouluissa ollenkaan kun kaikki hoituu padeilla :D

  5. Avatar Helmiina sanoo:

    Oon seurannut blogiasi jo pidemmän aikaa, ja nyt viimein on pakko kommentoida. Täällä istuu nimittäin toinen, joka käy vielä vanhanaikaista kirjeenvaihtoa, tätini kanssa minäkin. Ihanaa ettei tämä hyvin old fashioned tapa oo vielä kokonaan kadonnut! :)

    • ia ia sanoo:

      Heei miten kivaa!! Pidetään tätä taiteenlajia yllä mahdollisimman pitkään, eiks ni! :D Kiva kun päädyit kommentoimaan :)

  6. Avatar waffles sanoo:

    Oon miettiny samaa että oonkohan ainut joka kirjottelee vielä oikeita kirjeitä :D Mun kirjekamu on mun 99v isotäti Jenkeissä. Itse aloittanut kirjoittelun iskän pakottamana ala-asteella mutta aikuisena jatkanut ihan vapaaehtoisesti :)

  7. Avatar Helmi sanoo:

    Itse löysin kirjeenvaihto harrastuksen pari vuotta sitten uudelleen. :) Tällä hetkellä mulla onkin noin 10 kirjekamua, joista suurin osa on ulkomaalaisia – tulee sitä englannin kirjoittamistakin harjoiteltua samalla :D

    • ia ia sanoo:

      Hei vähänkö ihanaa! Sun blogisi on muuten supermielenkiintoinen, kerrassaan hurmaava harrastus tuo kirjeenvaihto :)

  8. Avatar appelsiinimehu sanoo:

    itse rakastaisin niin vaihdella käsinkirjoitettuja kirjeitä jonkun kanssa mutta seuraa ei oikein ole! kyllähän noita kaikkia sivuja netissä on mistä löytäisi vaikka ympäri maailmaa kirjekavereita, ehkä pitäisi kokeilla sellaista sitten.

    • ia ia sanoo:

      Mä muistan kun joskus ”ennenvanhaan” kaikkissa lehdissä oli niitä ”etsitään kirjekaveria” -palstoja, Suosikissa ym! Ahh, minne ne on kadonneet? :D

  9. Avatar Sara T. sanoo:

    Jos vielä ootte kämppää vailla, niin pisti silmään kun kaveri mainosti fb:ssa heidän jäljiltään vapautuvan kaksion Pajamäessä:)

    http://www.vuokraovi.com/vuokra-asunto/helsinki/pajamaki/kerrostalo/kaksio/197575?entryPoint=fromSearch&rentalIndex=1&searchIdentifier=2071869058

    (Tajusin just kommentoivani varmaankin ekaa kertaa ikinä vaikka oon lukenu sun blogia jo vuosia :’D)

    • ia ia sanoo:

      Hei jee kiva kun kommentoit! Ja kiitos asuntovinkistä, näyttää todella ihanalta kodilta :) Meillä on kuitenkin hakusessa koti vähän lähempää kantakaupunkia! Ainakin toistaiseksi, saas nähdä milloin joutuu kriteereitä höllentämään.. :D ps. Saa kommentoida toistekin! ;D

  10. Avatar Jansku sanoo:

    Mä kirjotan kans edelleen ihan oikeita kirjeitä! Se on jotain niin parasta viedä se kirje postiin ja jäädä odottamaan sitä vastausta :) Mä en pistäis pahakseni jos olis enemmänkin kirjekavereita ku vaan se yks :) Harmi ku nykyään on aika kiven alla noi kirjepaperit :(

    • ia ia sanoo:

      Oi, niinpä! Mä hamstrasin pienenä aina Tiimarista kirjepapereita, siellä oli vaikka minkälaisia söpöjä settejä! Eiks niitä enää myydä? :D

  11. Avatar Annie sanoo:

    Me kirjoitellaan mun hyvän kaverin kanssa toisillemme kortteja. Kirjeet vois olla kyllä jo vähän kätevämpiä, koska korttien koko kasvaa ja käsiala pienenee, jotta kaiken asian saa mahtumaan siihen korttiin. xD Mutta kirjeet/kortit on kyllä katoava kansanperinne, josta oon itse tosi harmissani, koska niissä on aivan erilainen fiilis kuin tekstiviesteissä/sähköposteissa/whatsapp viesteissä/you name it.

    Ja rahapuu! Hah, mulla oli joskus vuosia sitten yks, ja yllättäen se kuoli – tosin kuten about kaikkien meidän perheen kasvien kohdalla sekin vietiin pappani luo hoitoon, ja siellä se vieläkin hengissä elelee. Selkeästi mussa ei sitä viherpeukalon vikaa ole. :D

    • ia ia sanoo:

      Hei vähänkö suloista! Kortit on siitä kivoja että niistä näteimmät voi laittaa vaikka pikkutauluiksi :) Voi ei sun rahapuuta, toivottavasti omalla puulla ei ole samanlainen kohtalo! Vaikka viherpeukalon puutteesta kärsitään täälläkin :D

Kommentoi