maanantai 29. kesäkuun 2015

uusi pahe, liian pitkä sadetarina ja kynsivinkki

Mulla on uusi pahe. Gossip Girl. Pahe, joka oli ok ehkä joskus yläasteikäisenä kun chick lit oli ainoa olemassa oleva kirjallisuuden muoto ja leffateatterissa käytiin kattomassa ihan fiiliksissä Sinkkuelämää, mutta ei enää näin ihan-just-26-vuotiaana. Joka jakson lopussa on aina jotkut vuoden tärkeimmät bileet, Serena ja Blair tappelee, Chuck kähisee, Lonely Boy spotted at se ja se, you know you love me xoxo. Mutta silti saan itteni kiinni lähes joka ilta, tai no okei aamuyö, tapittamassa vielä sitä yhtä jaksoa. Hävettää :D No onneksi ihan pian pääsen asumaan saman katon alle tuon toisen kanssa, joka tänäänkin vinkkasi mulle oikein mielenkiintoisesta dokumentista, joka kertoo legendaarisesta fyysikosta Richard Feynmanista. ”Pitääpä kattoo”, sanoin, ”heti kun selviää että päätyykö ne Blair ja Chuck nyt pussaamaan!!” Tuleepahan edes joku roti tähän jokailtaiseen roskaohjelmilla mässäilyyn, kun ei vaan yksinkertaisesti enää kehtaa. No mutta, äsken kun sain ahmaistua taas yhden jakson iltapalan kera (se iltapalahan oli hotkaistu ensimmäisen seittemän minuutin aikana, ja sitten jäljellä olevat 35 minuuttia piti nyt kattoa kuitenkin. Oon kuullut, että Netflixiä ei saa pauselle.), niin vois tähän väliin vähän blogatakin.

kukkamokka1
Oivoi, näiden kuvien ottaminen oli kyllä melkoinen projekti! Aamu valkeni suht sievänä, ja päätin laittaa töihin jotain astetta kesäisempää (H&M:n mokkahame ja Nykistä ostettu kukkapaita joka on vähän outo, mutta jota ei voi heittää poiskaan koska se on sieltä asti kotiin kannettu). Ajattelin käydä napsaisemassa kuvat kamppeista vähän illemmalla samalla, kun käyn viemässä postiin muutamat FB-huutokauppamekot, mutta jostain hemmetistä hyökkäsi aivan hillittömät monsuunisateet just siihen kellonlyömään kun piti suunnata ovesta ulos. No ei auttanut kun kuorruttaa kesäasu mustalla jätesäkkiä muistuttavalla sadesään takillani, nakata pikkukengät reppuun niiden pakettien seuraksi ja kiskoa jalkaan kumpparit ja lähteä koittamaan onnea polkupyörällä sateenvarjo tanassa kammeten. Ja voi jösses sitä vettä tuli, vähintäänkin kuin reilulla kädellä rei’itetystä jättikastelukannusta kaataen. Niin, ja postikin oli siirtynyt sitten just sopivasti kesäaukioloaikoihin ja ovet oli jo visusti lukossa.

kukkamokka2
No, ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa postilta mamalle kuivattelemaan ja odottelemaan, josko sade viitsisi vielä sille iltaa hellittää. No hellittihän se, noin puoleksi tunniksi, jolloin syöksyin kameran kanssa pihalle. Lopputuloksena kuvat joita koristaa vesilätäköt, ja asu joka on vähän outo, koska se paita on edelleen vähän outo. Vaikka kuinka sen Nykistä asti kotiin kannoin.


idkukkamokka3
No mutta sentään kynnet oli kivat! Essie lähetti mulle uuden Summer 2015 -kokoelman, jonka haaleanvihreä Chillato nousi lemppariksi.

kolmiokynnet
Superhelppo kynsivinkki muuten: Lakkaa ensin kynnet yhdellä värillä, ja lakan kuivuttua teippaa muutama kynsi niin, että kynnen kärki jää pilkistämään kolmion verran, minkä jälkeen lakkaa se kolmio jollain toisella värillä. Poista teipit ja voilá, sulla on Pinterest-tason nail arttia!

essiesummer2015
Koko kokoelma mätsäili niin nätisti tuon paidan kukkailuihin! Vasemmalta oikealle Sunset Sneaks, Peach Side Babe, Private Weekend, Chillato, Salt Water Happy sekä Pret-a-Surfer.

Arvatkaas muuten mitä! Meitsi on a. kesälomalainen seuraavat kaksi viikkoa, ja b. muuttamassa Helsinkiin viikon sisällä! ja c. Kattomassa vielä ainakin sen yhden jaksoa Gossip Girliä tälle iltaa! Kaikki yhtälailla hyvin jänniä ja tärkeitä asioita!

Tulipa pitkä teksti. Sori. Hyvää yötä!


Saatat pitää myös näistä:

40 Responses to “uusi pahe, liian pitkä sadetarina ja kynsivinkki”

  1. Avatar hanna sanoo:

    Oi että nuo Essien lakat on niin herkkuja! Mun mielestä tää asu on upea, ei yhtään outo! Ja mulla on sama mun vanhojen valkoista Conversejen kanssa, ne on ostettu 2012 Espanjasta mun vaihtoaikaan ja niillä on tallattu vaikka miten monet reissut. Nykyään ne on lähes käyttökelvottomat, mutta en silti henno heittää niitä pois! :D

    hanna
    http://www.hannamariav.com

    • ia ia sanoo:

      No voi kiitoksia :) Heh joo, joillain vaatteilla vaan on ihan liikaa tunnearvoa että se joskus ajaa terveen järjen edelle :D

  2. Avatar laura sanoo:

    täällä kans yks netflix orja! työttömän arkea on vietelty koko kesäkuu ja on katottu orange is the new blackit, orphan blackit, suitsit, breaking badit ja nyt taidan siirtyä gossip girliin !
    onha se vähä yläaste viboja herättävä mut silti niin hyvä :-D

    • ia ia sanoo:

      Hahaa, ihana etten ole yksin! :D Joo täällä kans OINTB, Suits ja BB tuijoteltu läpi! Suosittelen kokeilemaan GG:tä, vaikka siinä on taas ahmimista kun jaksot on niitä 40 min hirviöitä.. :D

  3. Avatar Emilia H sanoo:

    Mun mielestä tuo paita näyttää varsin nätiltä! Itsekin tulee katsottua Gossip girliä aina silloin tällöin, koukuttava sarja esikaupungin draamoineen ja suhdekoukeroineen. :D

    • ia ia sanoo:

      No kiitoksia! Ehkä se sitten on ihan kiva :D Heh joo, se on kyllä kaikessa kliseisyydessään kumman koukuttava!

  4. Avatar Pamela sanoo:

    Heippa! Toinen gossip girl-överit vetänyt ilmoittautuu! :D Katsoin varmaan kolmessa päivässä uusimman tuotantokauden jaksot läpi, en malttanut säästellä niitä. T. Pikkuteini 21v :D

    • ia ia sanoo:

      Aah ihanaa etten ole yksin! :D Mä palasin sarjan pariin pitkän tauon jälkeen nyt oon kattellu vitoskautta 23. jaksoon, vielä olis se kutoskausi tuijoteltavana.. No onneks se on vissiin aika lyhyt :D Voi meitä ”teinejä”! :’D

  5. Avatar Ansku sanoo:

    Ihanaa lomaa siis! …ja hei, i feel you. Ne mpnsuunisateet yllätti meikäläisenkin. Ja pahasti :D

    • ia ia sanoo:

      Kiitoksia! Voi eeii, se läpimäräksi kastuminen on harvinaisen ikävää varsinkin siinä tapauksessa, jos perille päästyä pitäisi näyttää ihmiseltä eikä vai voin hyökätä kuumaan suihkuun ja kuiviin vaatteisiin :D

  6. Avatar Minna sanoo:

    Ihania noi Essien kynsilakat! :) Eipä noissa sarjoissa (onneksi) oo yläikärajaa, joten ei sulla oo mitään hätää! :) Sitä paitsi, Gossip Girl on mahti sarja ;)

    • ia ia sanoo:

      Mä tykkäsin kans tuon kesäkokoelman sävyistä erityisen paljon :) Haha ihana että siellä ei kaikki tuomitse GG-riippuvuutta! :D

  7. Avatar -mervi- sanoo:

    Älä häpeile Gossip Girliä, minä olen reilusti sua vanhempi ja omistan GG:t dvdllä… Ja olen tosiaan sen ikäinen että en edes ollut teini kun tätä telkkarissa näytettiin, eli ei ole mitään tekosyitä senkään suhteen. :D

  8. Avatar Liina sanoo:

    Hei onko toi kesäkokoelman valkonen lakka jotenkin erilainen kuin se Blanc-sävy joka on perusvalikoimissa? :)

    • ia ia sanoo:

      Tuo Private Weekend on Blanciin verrattuna enemmän luonnonvalkoinen ja siinä on pientä hopeaa glitteriä, siinä missä Blanc on ihan pelkkä cremevalkoinen. Glitterit ei tosin juurikaan näy kynnellä, esim. tässä kuvassa näkee sävyjen eron! Aika lähellä ne kyllä on :)

  9. Avatar karo sanoo:

    Minäkin koukussa GG:n ! Vaikka dramaattiset juonenkäänteet välillä lähinnä naurattaa, on se silti aika loisto viihdettä. Enää kaksi jaksoa vikasta kaudesta jäljellä iiiik!!

    • ia ia sanoo:

      Ahh ihanaa etten ole ainoa koukkuuntunut! Mä kans tuhahtelen tuota kattellessa aina välillä niille draamoille, mutta silti on pakko katsoa :D Mulla on vielä koko kutoskausi jäljellä, älä spoilaa mitään!

  10. Avatar mmm sanoo:

    ihana laukku! mistä se on?

    • ia ia sanoo:

      Voi kiitos! Se on kyllä mustakin aivan superihana ja tilava, unohdinkin postauksessa mainita että oon tilannut sen Urban Outfittersiltä :)

  11. Avatar Annie Mink sanoo:

    Toi asu on tosi kiva ja paita just ihana, ei yhtään outo mun mieleen :D Ja täälläkin yksi GG-fani ilmoittautuu! Vaikka sarjan juoni onkin ihan hömppää, oon sitä kiva katsella ja onhan se visuaalisesti ihana sarja kaikkine vaatetuksineen ja miljöineen :) Näillä mä aina puolustaudun kun poikaystävä ihmettelee miksi katson sellaista teinidraamaa :’D

    • ia ia sanoo:

      No kiitoksia! :) Hehhe no joo, kyllä siinä puvustus ihan hyvät pisteet saa, jos sitä sen varjolla viittis kattella muidenkin kuullen :D

  12. Avatar emzi sanoo:

    Hahaa, onneks joku muukin on koukuttunut gossip girliin! Makes me feel better:D nimimerkillä enää neljä kautta jäljellä…

  13. Avatar memm sanoo:

    Täällä yksi nyt jo 26 -vuotias joka viime vuonna vielä vannoi, ettei ikinä katsoisi GG kaltaista roskaa, mutta sitten siinä jotenkin kävi niin, että kaikki silloin netflixissä olleet kaudet tuli katsottua vähän turhan nopeasti, ja sitten nolona piti käydä kaverilta lainaamassa loput ;D Mutta oikein viihdyttävä sarja, ja hienosti osataan laittaa katsojan pää pyörälle siitä, että kuka gg lopulta on :)

    • ia ia sanoo:

      Haha :D No hei mulla oli ihan sama tilanne, just oli katottu Suits ja OINTB loppuun ja oli semmoinen tv-sarjan mentävä tyhjä aukko elämässä! Mulla on vielä se kutoskausi jäljellä, olis jo äkkiä ohi niin selviäis sekin mysteeri ;D

  14. Avatar Liisa sanoo:

    Älä kuule huoli, itsekin just kaikki GGn kaudet innolla ja ihastuksissani katsoin ja ikää on 25 :D Sovitaanko että näin vanhempanakin sen katsominen on sallittua, ihan vaan koska ne ihanat vaatteet/kengät/laukut/hiukset ja ah ne korut!

  15. Avatar Iitanen sanoo:

    Voi Gossip Girl…. Jäin koukkuun, kun makoilin kotona kuumeessa ja etsin Netflixistä tarpeeksi aivotonta sarjaa. No, löytyihän se. Muutaman jakson katsottuaan, myös miestä alkoi kiinnostaa ja jos nykyisin katson yksin sarjaa, hänelle pitää raportoida, mitä jaksossa tapahtui!

    Bongasin sut muuten viikonloppuna, kun viilettelit pyörällä Pohjolankadulla niin huolettoman ja kesäisen näköisenä, että ihan itellekin tuli lämmin! :)

    • ia ia sanoo:

      Hei toi on jo todella kova suoritus että saa miehen koukuttumaan Gossippiin! :D Haha aijaa! Helppo oli kesälomalaisen huolettomana polkea, nyt on käynnissä paluu todellisuuteen eli siihen hemmetin muuttoon ^_^

  16. Avatar S sanoo:

    Ite oon 28 vee ja teinisarjat uppoo edelleen ihan kympillä :D Lähiaikoina katottuja sarjoja; One Tree Hill, O.C, Pretty little liars, Vampyyripäiväkirjat ja tällä hetkellä kattelen Buffy vampyyrintappajaa :D Jos sitä Gossip Girliä seuraavaks, ku sitä katoin joskus sen pari tuokkaria, mut sit se vaan jotenki jäi. Mut joo, pointti nyt oli varmaan se et ikinä ei oo liian vanha kattomaan teinisarjoja :)

    • ia ia sanoo:

      Haha ihanaa vertaistukea! :D PLL:ää mäkin oon joskus kattonut mutta mulla se taas puolestaan vaan jäi.. Mutta Buffy olis kyllä jo aika kovis, kunnon ysäriä! :D

  17. Avatar jennie sanoo:

    Täällä myös yksi Gossip Girliin uudelleen koukuttunut. Samaan kastiin menee minulla myös OC ja Gilmoren tytöt. Nuo kaikki ah niin ihanat teinisarjat on tullut katsottua alusta loppuun häpeilemättä ainakin kolmeen tai neljään kertaan. Gilmoret vielä pari kertaa enemmän. Tällä hetkellä katselen uudelleen OC:ta (löytyy tietty dvd:llä :D) ja Gossip Girliä. T. ihan-just-28-vee

    • ia ia sanoo:

      Gilmoren tytöt, aii että!! Sen kimppuun pitää päästä viimeistään joskus syksyn pimeinä iltoina! OC:tä en oo puolestaan kattonut koskaan, siinä taitaa olla aukko sivistyksessä.. Kiitos kommentista, ehkä tää koukutus ei ollutkaan niin paha asia :D

  18. Avatar aino sanoo:

    Onpas syötävän suloset kynnet! Noista teipeistä tuli mieleen et mä joskus kokeilin sitä systeemiä, mut lakat lähti myös armottomasti teippien mukana pois :o olikohan teippi liian tujua vai missähän vika ? :-D
    Ainiin ja paljon tsemppiä muuttourakkaan! :>

    • ia ia sanoo:

      Voi kiitoksia :) Hei saattaa olla teipin tujuudesta kiinni, mä tein niin että painoin ensin teipin iholle jolloin siitä lähti se sitkein liima, ja sitten vasta kynnelle! Ja melkein heti lakkauksen jälkeen vedin teipin pois ennenkuin lakka oli edes kuivunut. Ja sen pohjalakan pitää olla kans ihan superkuiva, muuten taatusti lähtee teipin matkaan! Kiitoksia paljon, sitä tarvitaan :D

  19. Avatar Suvi sanoo:

    Aiva ihana asu!! Myydäänköhän tuota hametta vielä hm:llä? Oon kattonu sitä sielä ennenki, mutta nyt ku näin miten hyvältä se näyttää sun päällä tuli olo että pakko saada:D

    • ia ia sanoo:

      No voi kiitoksia! :) Ostin tuon hameen alkukeväästä ja ainakin meidän myymälässä ne loput meni jokin aika sitten aleen, vois löytyä jos äärettömän hyvä säkä käy? Onnea etsintöihin!

  20. Avatar Vanha ystävä sanoo:

    Tykkään tosi paljon sun kynsijutuista, kun värit on niin söpöjä eikä ne oo mitään supervaikeita! Toivottavasti teet lisää niitä joskus :—-)

    • ia ia sanoo:

      Äh joo pitäis kyllä tehdä! Ei oo tullut pitkään aikaan semmoista kynsikoristelu-inspistä, oon mennyt aina vaan pelkillä yksivärisillä lakkauksilla.. Mutta lupaan kyllä raportoida inspiraation iskiessä tuotoksista tännekin :)

Kommentoi