sunnuntai 04. elokuu 2019

Bullet Journal update: Elokuun layout 2019

Ah paras tunne kun edessä on 8 aukeamaa uunituoreita bullet journal -sivuja tulevalle kuukaudelle! Sain nimittäin vihdoin valmiiksi elokuun sivut. Halusin väkisillä käyttää keltaista, joten teemaksi valikoitui sitruunat.

elobujo1

elobujo2
Toisin kuin viime kuussa, tämän kuukauden aukeamiin olin ihan ennätystyytyväinen! Istuin hyväksi toviksi pinterestin ääreen ja jaksoin kokeilla viikkonäkymiin vähän erilaisia layouteja kuin yleensä. Ja piirrustusturhautumisen saa pidettyä hyvin minimissä, kun taitojen ei tarvitse riittää soikiota kummempaan.

elobujo3

idelobujo4

Hassua, miten elokuu tuntuu aina vähän uuden alulta. Se on ihan selkeesti peruja kouluajoilta kun kesä alkoi olla ohi ja uusi lukuvuosi oli alkamassa (ja sai suunnata Suomalaiseen ostamaan sen uuden kalenterin). Nytkin vaan venaan että pääsen täyttämään nuo sivut ja aloittamaan ehkä jo vähän syyskuutakin! Vaikka ne merkinnät ei ole enää kurssien aloituksia ja ekoja tenttipäiviä vaan loppukesän rientoja jotka olis kiva käydä katsastamassa sekä reissusuunnittelua syyskuulle säästämääni viimeiseen lomaviikkoon. (Haluttais lähteä jollekin helpolle all inclusive -lomalle lämpimään joka ei vilise Bamse-hahmojen perässä juosevia nappuloita, ehdotuksia kivoista edullisista kohteista otetaan vastaan!)

elobujo5

elobujo6
elobujo7
elobujo8

Millä teemalla siellä mennään elokuu?


Saatat pitää myös näistä:

16 Responses to “Bullet Journal update: Elokuun layout 2019”

  1. Avatar Laura sanoo:

    Onpa hauskat sivut elokuulle! Erityisesti tykkään tosta menot/kulut-sivun dymomaisesta tekstistä, jossa on valkoista mustalla pohjalla!

    Sitä vaan pohdin, että miten sulla onnistuu kaikkien kulujen kirjaaminen? Unohtuuko helposti?

    • ia ia sanoo:

      Voi kiitos! Joo mäkin tykkään valkoisesta tekstistä mustalla, harmi vaan kun hyviä valkoisia geelikyniä tuntuu olevan niin harvassa :D Ihan hyvin itseasiassa onnistuu, maksan oikeastaan kaiken kortilla niin sitten yleensä parilla kertarykäisyllä kuussa merkkaan tilitapahtumista kaikki menot ylös. Ja ruokaostokset kerrytän usein ensin jonnekin koneelle pikkusummina jotka lasken yhteen ennen bujoon lisäämistä, muuten olis tuo lista aika nopeasti täynnä jotain vitosen s-marketkuitteja :D

  2. Avatar matkamansikka sanoo:

    Mikäli Kreikan saaret kiinnostaa, niin itse pidin Kosista kovasti. Toki melkein mille vaan Kreikan saarelle pääsee suht edullisesti, etenkään kun kyseessä ei ole koulujen loma-aika. Kreeta ja Rodos on nykyään niin täynnä suomituristeja että siellä ei enää oikein pääse lomailun makuun niin hyvin. :D Kos on suhteellisen pieni saari, mutta esimerkiksi viikoksi ajan saa kulumaan erittäin hyvin! Syyskuussa pitäisi olla vielä hyvät säätkin ja pakettimatkojakin saa edullisesti verrattuna moneen muuhun paikkaan.

    Suosittelen Kosin kaupungin ympäristöä lomapaikaksi, esimerkiksi Lambi ja Psalidi ovat lähellä kaupunkia mutta eivät ihan siinä ytimessä. Mm. pyöriä saa vuokrattua melkein joka paikasta, ja Kosin kaupungin ympärillä on tosi hyvät pyöräkaistat, jotka tekee liikkumisesta helppoa. Kannattaa tsekata hotellien arvosteluita ja muiden kokemuksia, mutta mun mielestä esim suuremmilla matkanjärjestäjillä on myös enemmän aikuisille suunnattuja hotelleja, joissa ei ainakaan niitä tenavia näy :D Hotellikuvauksista myös näkee kätevästi, että missä hotellissa se Bamse ja kumppanit vierailee, ettei vahingossa päädy juuri sellaiseen :D

    Niin ja mikäli ihan pakettimatkaa ajattelitte, niin kannattaa tsekata nää perus TUI, Aurinkomatkat ja Tjäreborg, mutta myös Apollomatkat. Musta itsestä tuntuu että Apollomatkoja ei arvosteta ihan niin paljon, mutta itse olen ainakin kokenut että homma rullaa ihan yhtä hyvin kuin muillakin ja useimmiten voi saada loman edullisemmin ja ihan yhtä ”hyviin” hotelleihin. Ja eihän siellä pakettimatkalla tarvitse kulkea niiden Irmojen ja Jarmojen kanssa käsi kädessä, jos ei halua. :D Mekin ollaan usein helppouden vuoksi otettu valmis paketti, koska sen on saanut melko lailla samaan hintaan kun jos olisi itse etsinyt lennon ja hotellin, mutta ei sen enempää olla oppaiden palveluita tms käytetty.

    Tulipahan melkoinen romaani, mutta siitä pientä vinkkivitosta! :) Tykkään matkustella itse paljon ja mielelläni jaan kokemuksia ja kuuntelen niitä muilta :D Toiselle puolen välimerta jos kiinnostaa mennä, Mallorca oli kiva paikka, mutta sinne on nyt meinannut hinnat olla melko korkealla jos vähänkään haluaa uima-allasta yms hotelliin. Dubai kanssa ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka! Syyskuussa sinnekin pääsee vielä tosi edullisesti verrattuna talvikauteen, mutta miinuspuolena se että lämpötilat voi olla ihan pilvissä :D

    • ia ia sanoo:

      Suurkiitos megakommentista! :) Kreikka muakin matkakohteena kiinnostais eniten, ehkä just lähinnä ruuan vuoksi joka vois olla all inclusivessa vegeystävällisempää kuin esimerkiksi Turkissa :D Ja pakettimatkat ei pelota, joskus oli hirveä inhoreaktio niitä kohtaan mutta ehkä se on tää vanhuus joka saa arvostamaan helppoutta :,D Kunhan ei tosiaan olis se ihan kaikista pahin turistiryysis! Kiitos paljon vinkeistä! ^_^

  3. Avatar Maija sanoo:

    Hyvä, kun mainitsit ton uuden kalenterin ostamisen. Täytyy itekin kipasta ostamassa uusi :)

  4. Avatar croup sanoo:

    Ihan mieletön teema ja aukeamat! Mulla on elokuussa vesivärit ja luonnonkukkia, en ole kauhean tyytyväinen kuin yhteen viikkoon mutta sitten syyskuusta tulikin kaksin verroin mainio! Oletko nähnyt instassa sellaista ku courtney.bujo? Ammensin inspiraationi suoraan häneltä, yksinkertaista ja kuitenkin värikästä. En postaile omia viikkojani mihinkään niin ammensin suoraan sieltä. Laitoin kyllä itselleni kyseisen henkilön seurantaan ja kalenteriin ylös. Niin ja itse en tee viikkoaukeamista samanlaisia vaan layout vaihtelee joka vko. Ja mulla ei ole trackereina kuin elokuvat, musiikki ja kirjat. Plus olen omistanut yhden aukeaman uusien asioiden testaamiseen.

    Onko noi Crayolat? Oletko testannut Tombown Dual Brusheja, oon meinaan kehittänyt niistä itselleni pakkomielteen. :D

    • ia ia sanoo:

      Voi kiitos! Minunkin pitäis kunnostautua vesivärien käytössä. Mikä bujo sulla on? Tuossa Leuchtturmissa tuntuu vaan olevan niin ohkaiset sivut että hermot menee vesivärien kanssa.. En oo törmännyt tuohon instatiliin aikaisemmin, mutta näyttääpä suloiselta! Uusien asioiden testaamisaukeama kuulostaa ihanalta ^_^

      Joo noi on Crayolan Supertipsit. Oon kyllä tykännyt niistä, lappeeltaan vetäessä tussista saa just sopivanpaksuisen viivan esim. yliviivaamista ajatellen ja muutoin kärki on hyvän ohut. Mulla on myös Tomboweja, mutta niitä on tullut käytettyä vähän harvemmin: En oo oikein oppinut kirjoittamaan sivellintussilla, ja Tomboweilla yliviivatessa viivasta tulee omaan makuun liian paksu.

      • Avatar Croup sanoo:

        Mulla on Archer&Olive tällä hetkellä ja tykkään ihan super paljon. Mulla on myös lettu käytössä Travel Journalina, sinne kun enemmän liimaillaan kuitteja ja söpöjä polaroideja ja muita matkamuistoja, niin ei haitannut vaikka ghostaa, koska ne saa paperilla piiloon. Letut olis kauniita ja pidän paperin väristä, mutta menee välittömästi hermo jos näkyy läpi. A&O on kyllä hintansa väärtti. Edellinen bujo oli Putingin, siinäkin paksu paperi.

        Seuraan instassa sellaista bujoilijaa kuin jannplansthings, hän on aivan mieletön vesiväritaiteilija ja hänellä on mielestäni lettu käytössä. Voisin kuvitella että hänellä on myös vinkkejä siitä miten letut kestää vesivärejä.

        Mä en ole itse päässyt testaamaan niitä Dual Brusheja, instassa vaan kuolaten katselen. Mulla on Tombown ne fudenosuke vai mikä onkaan sivellinkynät sekä pehmoinen että kova ja niistä en luopuisi mistään hinnasta, varsinkin se kova on niiiiin täydellinen. Ja sit mulla on muutama Ecolinen Brush kynä ja just sain sateenkaaret väriset Tombown twintipit lahjaksi ja itken onnesta. Oletko testannut niitä?

        Asun niin korvessa että täällä ei ole mitään erikoisliikkeitä ja haaveissa siintää Vihkokauppa Tampereella ja sit Paperimuru ja Paperikauppa siellä pääkaupunkiseudulla. Olis meinaan ihana päästä testaamaan niitä Dual Brusheja kun toisilla ne näyttää niin ihanilta. Mutta viitsiikö sijoittaa 4e per kynä jos se sitten omaan makuun ei olekaan kiva? :D

        • ia ia sanoo:

          Pitää varmaan ens vuonna raaskia ostaa itsekin se Archer&Olive! Testaa ihmeessä vaikka parin lempparivärin verran niitä Dual Brusheja, uskon että tykkäät jos muutenkin on sivellintussit hallussa :) En oo koskaan kuullutkaan noista twintipeistä! Pikagooglailun jälkeen näyttää kyllä siltä että toi harmaa/musta tussi vois olla aika näppärä.

          • Avatar Croup sanoo:

            Kappas keppanaa, olen tarkoittanut twintone, ei twintips. Ja lähti pieni tilaus paperimuruun sivellinkynistä. Höhö.

          • ia ia sanoo:

            Aaa! No nyt käy järkeen :D Hei jee, kerro sit mitä tykkäsit sivellinkynistä!!

  5. Avatar Roosanen sanoo:

    Moi! Taitaa olla eka kerta kun kommentoin, vaikka vuosikaudet oonkin blogiasi seurannut :) alkuun totean että oot varmaan ainut bloggaaja, jossa ei ole koskaan tullut vastaan mitään ärsyttävää piirrettä 😅
    Sitä piti tulla sanomaan, että voisitko jooko suunnitella kokonaisen bujon minkä voisi sitten vaan ostaa valmiina ja nauttia? :D olis parasta maailmassa!

    • ia ia sanoo:

      Hahha, ihanasti sanottu :D Siis vitsit, olispa ihana tehdä itse kalenteri myyntiin!! Mitenhän ikinä semmosen projektin sais oikein alulle? :D

  6. Onpas kauniin näköiset aukeamat. Mä koetin monta kertaa piirtää ja teemoittaa bulletjournalia mutta loputal totesin että en ole ikinä tyytyväinen. Nykyisin printtaan kuvia ja liimaan paikalleen,kuvien etsinnässä on sopiva määrä haastetta ja sommittelu on hauskaa. Tämän kuun teemana on Mauri Kunnaksen hahmot :D

    • ia ia sanoo:

      Voi kiitos! Höh, liika itsekriittisyys on kyllä niin ärsyttävää. Mutta parasta aina välillä oikaista sieltä mistä aita on matalempi, pääasia että bujoilu on hauska harrastus eikä hirveetä suorittamista :D

Kommentoi