torstai 08. elokuu 2019

3x episodeja

elorand2

1. Avainepisodi. Lähdin viime viikolla yksi ilta juoksulenkille, ja takaisin kotiovelle päästyäni huomasin, että takin toisen taskun vetskari on auki. Sen taskun, jossa oli kotiavain. Paino sanalla oli. Ei siinä auttanut muuta kuin lähteä etsimään koko juoksulenkki läpi uudestaan puhelimen taskulampun kanssa.. Ilta alkoi hämärtää ja kello lähennellä kahtatoista (älkää kysykö kuka idiootti käy siihen aikaan lenkillä?!), ja me naarattiin mun juoksulenkkiä läpi katseet tiukasti tienpientareita tuijottaen. Ei löytynyt avainta, mutta löytyi lompakko kortteineen päivineen ja passi?! Siis miten random! Poimittiin lompakko ja passi talteen ja koitettiin lähettää henkilötietojen perusteella oikealle tyypille viestiä Facebookissa. No, takaisin kotiin ilman kotiavainta mutta jonkin toisen tyypin tärkeä omaisuus mukana. Ajattelin viedä passin ja lompakon seuraavana päivänä poliisiasemalle toivoen vähän hyvää karmaa planeetoilta, ja seuraavana aamuna työmatkalta löytyi – mikäs muukaan kuin aidan laidalle nostettu kotiavain. Mies ärrän kulmalla katsoi mua pitkään kun vinkaisin kuin pieni sika ja puristin kaktusavaimenperän tiukkaan nyrkkiin. (Niin, ja lompakko ja passi lopulta löytyi myös oikealle omistajalle poliisin kautta ja sain kiitokset Facebookissa :)

elorand4

2. Kesävaatteiden etsintäepisodi. Saatiin vihdoinkin varattua matka syyskuun alkuun viimeiselle kesälomaviikolle. Suunnataan viikoksi Kreikkaan, keskiarvojen mukaan about 30 asteen lämpöön! Samalla tajusin, että mun kesävaatteet on lähinnä mallia kolme metriä helposti rypistyvää kangasta kellohelmaiseen maksihameeseen laskostettuna, joten ajattelin hankkia parit kevyemmät huitulat jostain alesta. Jaa että mistä alesta.. Kaupat on täynnä jo syysneuletta, collegehupparia ja farkkua ja kaiuttimista raikaa back to school/uni/work/real life. TOO SOON!! Ja ne huitulat on tainneet mennä kaupaksi siinä kohtaa kun täällä oli se trooppinen helleaalto, jossa mä hikoilin tottakai siinä kolmemetrisessä kangasvuoressani. Löysin mä yhdet valkoiset shortsit, jotka on tosin varmaan jo ekana iltana jotain muuta kuin valkoiset kun tiputan syliin öljyiset pestofetat..

elorand5

3. Saunakiuluepisodi. Se saaga on vihdoin saatu päätökseen kun löysin vihdoinkin itteeni miellyttävän kuparisen kippo-kauha-kombinaation! Olihan se perkeleellisen kallis, mutta tässä tulee elämän pro tip: Pyydä saunakiulukauhasettiä tuparilahjaksi äidiltä. Äiti raaskii kuitenkin hankkia vähän kalliimman tuparilahjan koska olethan nyt se ainoa tytär joka ansaitsee just niin kivan saunakiulun kuin se haluaa. (Ei vaan, kiitos mamma :D ) Tosin tästä ollaan sit päästy toisen ongelman äärelle: Nyt kesäsäiden viilennyttyä ollaan taas saunottu harva se ilta, ja eilen illalla huomasin, että mun vakkaripyllypaikan kohdalta saunan seinä muistuttaa murhapaikkaa. Oon nimittäin saunonut ihan antaumuksella ja nojaillut seinään, samalla kun vastikään punaisella hoitoaineella freesaamani hiusväri on valunut noroina tukasta saunan seinään, jättäen punertavana hohkavat raidat aina lattiaan asti. Ja eihän tätä murhapaikkaa ole siellä saunan hämyssä aikaisemmin huomannut. Ei jumalauta, miten mä saan sen värin pois seinästä?? No mut hei, onneks tänään on vapaapäivä. Missäköhän se juuriharja on..

Rentoa torstaita!


Saatat pitää myös näistä:

12 Responses to “3x episodeja”

  1. Avatar Tii sanoo:

    Seukkina hankintana suosittelen saunahattua!Säästää väriä ja suojelee tukkaa kuumuudelta :)

    • ia ia sanoo:

      Apua onks saunahattuja olemassa :D Kaikkee ne keksii!

      • Avatar Tii sanoo:

        Ononon!Ainaki joskus muinoin Oulussa oli jopa sauna aiheinen liike jossa oli kaikki hauskoja saunalakkeja ja saippuoita ym. Nyt varmaan kannattaa suosiolla netistä etsiä joku siisti saunalakki! :)

        • ia ia sanoo:

          Hoho eikä :D Nonni, ehkä mennään ens palkkapäivään asti kuitenkin vaan perinteisellä pyyheturbaanilla!

  2. Avatar lusene sanoo:

    Aww, ihanaa että löysit avaimen ja tuntematonkin sai omansa takaisin :) Kiitos teille myös miun puolesta! Oma uskoni kanssaihmisiin on jo pahasti vaakalaudalla, kun mitään kadottamaani en parina viime vuonna ole saanut takaisin, mutta tällaset tarinat tuo silti hyvän mielen :D

    • ia ia sanoo:

      Voi ei! Ärsytys omista avaimista oli niin suuri että ei käynyt edes mielessä jättää toisen omaisuutta kadulle :D

  3. Avatar Kaisa sanoo:

    Avainten hukkaamiseen liittyy kyllä vahvasti hallussapidon maksimimäärään liittyvä karma. Löysin keväällä taloyhtiön pihalta jonkun avaimet ja hukkasin samana päivänä omani. Otti päähän, kyllä.

  4. Avatar emzi sanoo:

    Hyvä että löysit avaimet :)

  5. Avatar Katja sanoo:

    Mitä punaista hoitoainetta käytät? Meillä kans suihkuseinissä on punaisia roiskeita mun hoitoaineista =D

    • ia ia sanoo:

      Mä oon käyttänyt Evo Fabulosoa sävyssä mahogany. Oon kyllä tykännyt, mutta sivuoireena tuo että väriä valuu päästä seuraavat pari pesukertaa :D

Kommentoi