keskiviikko 11. maaliskuun 2020

simppeli arkiruoka: aliarvostettu borsch-keitto!

Kaupallisessa yhteistyössä Arla Lempi ja Indieplace kanssa

Tämän talven ehdoton lemppariruoka on ollut supersimppeli borsch-keitto, enkä tajua miten en ole aikaisemmin tätä reseptiä tänne asti jakanut! Poikaystäväni lapsuuden arkiruokiin on kuulunut vahvasti borssikeitto (sieltä tämä reseptikin on peräisin ja kopsattu meidän reseptivihkoon), ja itseasiassa muistan omastakin lapsuudesta sen, kuinka iskällä oli välillä tapana tehdä tuota tummanpunaista keittoa, joka kruunattiin smetanasilmällä. Meidän molempien lapsuudessa keittoon on kuulunut kaikkien juuresten lisäksi myös lihaa, mutta keitto maistuu mainiosti sekä kasvis- että lihansyöjälle myös ilman sitä lihaa, eikä sitä sen maukkauden keskellä oikeastaan edes tajua kaivata. Mutta mikä tärkeintä, keittolautasellista ei yksinkertaisesti voi lappaa ääntä kohti ilman hapankermaa! Perinteisesti keittoon tulee smetanasilmä, mutta tällä kertaa päädyin kokeilemaan keiton kanssa kepeämpää vaihtoehtoa Arla Lempi Fraîche-kermaa 15%, jonka kanssa tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä.

borsch1

Me saatiin meidän borssigeimit ihan uudelle levelille, kun saatiin joululahjaksi 7 litran kattila. (Siis se on aivan järkyttävän iso. Siivoussanko on 10 litraa, ja meidän kattila 7 litraa..) Sen verran työläs on keitonvalmistukseen kuuluva kuorimis- ja raastamissaaga, että samalla vaivalla on sama tehdä keittoa vähän reilumpi annos, mutta reseptistä saa normikattilallisen kun puolittaa ainekset.

BORSCH-KEITTO (7 l kattilallinen, puolita kaikki ainekset normikattilalliseen)

  • reilu kilo perunoita
  • 1 iso keräkaali
  • 4 isohkoa punajuurta
  • 4 isoa tai 5 pientä porkkanaa
  • 2 sipulia
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 4 liemikuutiota (me käytettiin lihalientä mutta kasvisliemikin toimii)
  • 3 nekkua tomaattipyrettä (á 70 g eli yhteensä 210g)
  • suolaa, pippuria ja sokeria
  • tarjoiluun Arla Lempi Fraîche 15 % kermaa

borsch2

borsch3

1. Ota esiin joko pitkät hermot tai kaveri esivalmisteluvaiheisiin, ja:

      • kuori ja pilko perunat
      • kuori ja raasta porkkanat ja punajuuret
      • suikaloi kaali
      • kuori ja silppua sipuli.

    2. Laita iso kattila vähän yli puolilleen vettä ja tunge joukkoon silputtu kaali. Ei haittaa vaikka kattila tulee pintaan asti täyteen kaalia, se kutistuu keittyessään.

    3. Paista siinä sivussa korkeareunaisella pannulla sipulit öljytilkassa ja purista joukkoon valkosipulin kynnet. Lisää pannuun porkkana- ja punajuuriraaste sekä tomaattipyre. Anna seoksen muhia miedolla lämmöllä.

    4. Kun jättikattilassasi vesi alkaa kiehua, niin anna kaalien keittyä vielä hetki, ja lisää sen jälkeen joukkoon perunat. (Voit joutua ottamaan tässä kohtaa hieman vettä pois, ainakin mä yliarvioin veden tarpeen poikkeuksetta aina.)

    5. Kun perunat on melkein kypsiä, lisää kattilaan liemikuutiot (mä murskasin ne ennen kattilaanheittoa) ja sekoita pannulta joukkoon raasteseos.

    6. Mausta keittoa vielä suolalla ja pippurilla sekä ruokalusikallisella sokeria. Maistele lientä ja mausta niin kauan kun on tarvis, varsinkin jättikattilallinen vaatii melkoisesti mausteita!

    7. Lisää kylkeen ruisleipää ja maitolasillinen ja tarjoile keitto Arla Lempi Fraîche kerma 15 % -lorauksen kanssa, joka tuo keittoon just sen kaivatun täyteläisyyden ja raikkaan hapokkuuden makeahkon punajuuren pariksi. Keitto muuten vaan paranee vanhetessaan, eli sulla on seuraavat päivät lounaaksi joka kerta vähän paremmalta maistuvaa keittoa. Kaupasta et tarvii kuin uuden litran maitoa ja ehkä uuden Fraîche-nekan.

    idborsch7

    borsch10

    8. Siivoa keittiö, joka näyttää punajuuren raastamisen jälkeen rikospaikalta.

    borschc1


    Saatat pitää myös näistä:

    4 Responses to “simppeli arkiruoka: aliarvostettu borsch-keitto!”

    1. Avatar Marjaana Nummi sanoo:

      Bortshkeitto on kyllä hyvää. Ennen minäkin näin tuon suuren vaivan ja kuorin ja raastoin juurekset. Nyt pesen ne hyvin ja poistan naattipään ja pahoittelen juurekset, kaalin ja sipulit. Ja kattilaan kiehumaan. Kun keitto on muhinut pari tuntia, soseutan ainekset sauvasekoittimella. Jos haluan lihaa, lisään jauhelihaa tai esim. siskonmakkaroita keittoon soseutuksen jälkeen. Niin, laakerinlehti on mausteena.

    2. Avatar Mints sanoo:

      Kiitos respetistä, hyvää oli! :)

    Kommentoi