keskiviikko 15. huhtikuun 2020

6x mitä odotan just nyt?

gremlin3

1. Sitä, kun ulkona tarkenee oikeasti fakkutakilla, ilman että alle tarvitsee jemmata villatakkia kuten näissä kuvissa vielä tarvitsi. Ja sillä samalla sekuntilla routi sielu umpeen kun aurinko meni pilven taakse.. Too soon, too soon. Mutta onneksi olin realisti eilen eteisen kaappia kevätkuntoon siivotessani ja jätin esille ohkaisten farkkutakkien vastapainoksi myös yhden toppatakin.

2. Sitä, kun olen saanut luettua Storytellistä molemmat Marie Kondon kirjat ja puhkun kodinsiivousvimmaa! Nyt olen toisen puolessa välissä. Luin vaaleanpunaisen Konmari-kirjan varmaan kolme vuotta sitten, ja muistan vieläkin mikä innostuksen aalto sen jälkeen hyökyi mun päälle. Tosin luin sen kirjan junassa matkalla juhannuksenvietosta kotiin, ja koska en päässyt heti toteuttamaan siivouspuuskaa niin se sitten jäi toteuttamatta. Haluan sen saman innon päälle taas, nyt kun (koronalatteusalert) olis sitä aikaa siivoilla ne kaapit.

gremlin1

3. Sitä, että pääsen Ikeaan hankkimaan lipaston.

4. Sitä, että pääsee taas kampaajalle. Sitä odotellessa on onneksi värjäävät hoitoaineet ja tyvivärisprayt, ja taidan tänään vähän leikata tuota otsistakin.

gremlin4

5. Sitä, kun poikaystävä on saanut syötyä nuo viimeisetkin pääsiäissuklaat tuosta keittiönpöydältä, että tää järjetön mielihalu vetää ne kaikki lounaaksi poistuisi.

6. Sitä, että käyn tänään ruokakaupassa ja ostan ainekset parsarisottoon. Toivottavasti siitä tulee hyvää!


Saatat pitää myös näistä:

8 Responses to “6x mitä odotan just nyt?”

  1. Maija sanoo:

    Kevättakkeihin olis kiva siirtyä! Odotan, että saan pukea nahkatakin, jonka löysin syksyllä kirpparilta 😊 kampaajalla käynti tekis terää täälläkin.

    • ia sanoo:

      Ooh, nakkatakkikausi tulee kyllä farkkutakkeja aikaisemmin! Mullakin on kaapissa yksi keltainen jota en ole muutamaan vuoteen käyttänyt, oiskohan tämä kevät sen ajankohta…

  2. Saija sanoo:

    Jos parsarisotosta tulee hyvää (vaikka miksi ei tulisi?), voitko jakaa siitä reseptin tännekin? :-)

  3. Heli sanoo:

    Ihana Gizmo-paita! <3 Itse odotan että pääsen gradusta eroon että pystyn aloittaan tuon koko kämpän konmarituksen (joka olisi paljon mielekkäämpää kuin gradun kanssa raataminen).

    • ia sanoo:

      Eiks oo 😍 Hulluna tsemppiä gradun kanssa, you can do it! Musta tuntuu että melkein mikä vaan ois mielekkäämpää kuin lopputyön viimeistely, mutta kyllä ne onneks aina jossain vaiheessa väkisinkin valmiiksi tulee 😄

  4. Katja sanoo:

    Onko hyviä vinkkejä otsiksen leikkuuseen, miten onnistuu itse saksien? :)

Kommentoi