lauantai 12. joulukuu 2020

3 asiaa sitten viime näkemän

Jaa että tällainen kausi käynnissä taas tällä kertaa. Mä oon tottunut jo siihen, että tässä 13 vuoden bloggailu-uran aikana kirjoituspuuskat tulee ja menee. Välillä tulee kirjoiteltua säännöllisesti, ja välillä saattaa humpsahtaa viikkojakin ilman, että edes avaan blogin tekstikenttää. Toisinaan tunnen siitä suurempiakin syyllisyyden tunteita, mutta nykyään osaan olla itselleni jo armollisempi. Nyt on ollut vähän hiljaisempi kausi, mutta ehkä se ei mitään.

Tuntuu, ettei mun elämässä nyt mitään sen kummempaa raportoimisen arvoista ole ollut. Mutta mulle kuuluu hyvää! Tässä kolme asiaa sitten viime näkemän:

tripla2

1. Olen käynyt salilla nyt 2 kuukautta, 3 kertaa viikossa. Olen niin kikseissä uudesta harrastuksestani! On ihan parasta huomata, kuinka jo kahdessa kuukaudessa keho on voimistunut ja jaksaa nostaa jo jopa tuplat siitä, mistä aloitin. Ja vitsit, että uuden oppiminen ja oman kehityksen seuraaminen on palkitsevaa, inspiroivaa ja innostavaa.

2. Luovuin sittenkin hieman siitä ultimate Grinch-asenteestani, ja koristelin kotiin ystävän kanssa mulle joulukuusen. Ja laitoin ikkunaan joulutähden, sekä purkitin kahdet valosarjat. Vielä tekisi mieli hankkia joku jouluntuoksuinen tuoksukynttilä… Joulukalenterihan mulla on, tottakai, Kinder-versio. Ostin sen marraskuun loppupäivien alennusmyynneistä, kun ensin olin jo miltei päättänyt olevani tänä vuonna aikuinen ja pärjätä ilman luukkujen avaamista. Öö, ei.

3. Kävin toisen ihmisen kameran edessä. Oli hauskaa vaihtelua yrittää olla kerrankin kameran edessä vakavana sen mun kesto-pepsodentin sijaan, ja oli myös mielenkiintoista nähdä kuvissa toisen ihmisen kädenjälki niin ruutujen valinnan kuin kuvanmuokkauksenkin suhteen. Välillä jotain muutakin kun niitä omia poseeraus- ja muokkausmaneereja.  (Kuvat Lauri Talja, IG @laurifromthenorth)

idtripla1

Niin. Ei kai sitten muuta uutta ja ihmeellistä. Suurimman osan ajasta mulla on se taito kirjoittaa bussin penkin alta löytämästäni purkasta pienoisnovelli, mutta nyt tuntuu ettei vieläkään irtoa tikusta (tai purkasta) asiaa. Mutta ihanaa joulun odotusta! Oon mä täällä hengissä, ja mulle kuuluu hyvää. Toivottavasti säkin oot, ja toivottavasti sulle kuuluu hyvää ❤️ Kuullaan taas!


Saatat pitää myös näistä:

12 Responses to “3 asiaa sitten viime näkemän”

  1. Avatar Maija sanoo:

    Kiva kuulla sun kuulumisia! Mukavaa joulun odotusta! :)

  2. Avatar Nimetön sanoo:

    Haa! Praktica-kamera. Noita ei ole näkynyt aikoihin, aito itäsaksalainen tuote, jossa laukaisin on ihan väärässä paikassa. Niin lapset, Itä-Saksa oli se valtio, joka lakkasi olemasta joskus 80-luvun lopussa.

    Muuta mukavaa. Tein töipaikan intranettiin oikein kuvallisen selityksen miten tehdään täysin After Eight-tyyppistä suklaata:

    – Otetaan muutama pala ihmisravinnoksi kelpaamatonta tummaa suklaata
    – Otetaan hammastahnatuubi, merkillä ei väliä kunhan on mintunmakuista
    – Laitetaan annos tahnaa suklaapalalle
    – Painetaan toinen pala täytteen päälle ja puristetaan
    – Poistetaan pyyhkimällä purseet
    – Tarjotaan vähemmän hyville kavereille tai heitetään roskiin koska_minttusuklaa pitäisi muutenkin kieltää.

    Ei mulla muuta.

    Tai on. Kun en varmaan kerkeä blogeja kiireen takia lueskella, niin Hyvät Yulet Juulialle ja lukijoille/kommentoijille.

    • ia ia sanoo:

      Joo oli kuvaajan kamera, en edes kehtaa esittää olevani niin cool että tiedän noista filmikameroista jotain 😄 Ja hei hyi hei!! Toivottavasti en koskaan osu sun vähemmän hyvä kaveri -listalle. Sitä paitsi After Eightit on ihan hyviä. Sovitaan että lähetät ne mulle, sikäli mikäli niitä sulle sattuis näin joulun aikana siunaantumaan. Yulet sinnekin!

  3. Avatar Nimetön sanoo:

    Hyviä kuvia ja näytät hyvältä! Olin jo ensimmäisen kuvan nähtyäni päättänyt kommentoida, että näytät erilaiselta, mutta teksti selvensikin jo syyn.

  4. Avatar MeikkiMeikkis sanoo:

    Aivan ihania kuvia! Niistä avautuu ihan toisenlainen puoli sinusta, kuten sanoit. Eteerinen ja herkkä, kun blogissa olen tottunut näkemään hauskan ja iloisen naisen.

  5. Avatar Mints sanoo:

    Repesin tossa toisen kohdalla, muistaen sen sun aiemman postauksen anti-joulutuksesta :D

    Kivan tavallinen postaus, ja tosi hienot kuvat!

    Mulla viikonlopun siivoilu ja jouluvalojen sytyttely toi vähän joulutunnelmaa kotiin, haaveilen nyt jouluruuista ja ruokaostoksista. Sen sijaan lahjaostokset puistattaa. Aikuisille hankin ihan mielelläni palveluita ja lahjakortteja lähiliikkeisiin, mutta lähipiirin nappuloille täytyy miettiä ehkä enemmän säläpuolta. Niitä ei miellytä puolen vuoden päästä käytettävä lippu leikkipuistoon tms.

    • ia ia sanoo:

      Joo kaikki lahjakortit ja palvelut just best! Lahjojen hankinta voi olla kyllä aikuiselämän stressaavinta puuhaa. Toivottavasti sulla on nappuloidenkin osalta hankinnat jo voiton puolella!

  6. Avatar kejer sanoo:

    Olipa kiva bongata sut lukulistalta!

    Jos ootkin se uuden sukupolven Grinch, sehän oli ihan lälly verrattuna vanhan leffan äkäpussiin :)

    Katselen just kun yksi kissoista koittaa käpertyä aamupäiväunille (believe me, it’s a thing) kuusen alle ja ihmettelen että miten se joulu on taas jo ensi viikolla.

    Meillä täällä on onneksi koko kaupunki laittanut kaiken energiansa siihen että kaikki maailman jouluvalot viritellään puistoihin ja puihin niin pääsee ihastelemaan joulutunnelmaa änkeytymättä mihinkään sisätiloihin.

    Mukavaa joulun odotusta!

    • ia ia sanoo:

      Haha joo, semmonen vähän laimeempi versio 😅 Teidän kotikaupunki kuulostaa ihanalta! Tai jotenkin koko sun kommentista välittyi just jotenkin semmoinen idyllisen ihana joulutunnelma ❣️

Kommentoi