maanantai 21. joulukuu 2020

joulu yksin

No voi nyt jumalauta. Oli maskit, pleksit, käsidesit ja hallituksen suositukset. Oli lomautukset, sulkeutuneet ravintolat, peruuntuneet tapahtumat. Kaikesta selvittiin, en edes antanut uudenlaisen arjen aiheuttaa itselleni mielipahaa vaan löydettiin toisenlaiset rutiinit, keinot säästää, tavat sopeutua. Mikään koronaan liittynyt vastoinkäyminen ei tänä vuonna korvennut mua niin paljoa kuin se, että mä en pääse jouluksi kotiin.

Eipä se vaatinut kuin yhden illan ihmisen seurassa, joka seuraavana päivänä meidän tapaamisesta sai tietää altistuneensa aikaisemmin koronapositiiviselle. Ja mulla olis ollut siitä kahden päivän päästä lähtö kotikotiin. Ei voinut ottaa riskiä siitä, että olisin saanut tartunnan ja kantanut sen vaikkapa oireetta mukanani riskiryhmään kuuluville, kun ei testituloskaan ennätä parin päivän perusteella välttämättä vielä positiivista näyttää. Ei se auta tässä kohtaa pään seinään hakkaaminen, itse olin tyhmä ja ajattelematon kun en jättänyt ihmiskontakteja vain välttämättömään. Senpä seurauksena tämän joulun mun seuranani on minä, mä ja meitsi.

youlu1

Mun tämän joulun suunnitelmat:

  • Siivota huomenna koti töiden jälkeen niin, ettei yhdessäkään nurkassa ole epämääräistä läjää eväsrasioita, treenivaatteita tai viemättömiä pulloja. Aion myös ottaa jääkaapin ovesta pois kaikki to do-listat ja piilottaa itteltäni kaiken, mikä vois muistuttaa yhdestäkään ”pitäis tehdä” -asiasta.
  • Polttaa non stoppina kotona tuikkua tuikun perään niin, ettei yksikään kippo ole pimeänä seuraavaan kolmeen vuorokauteen.
  • Ostaa kaupasta kaikkein paras suklaarasia, ja syödä se aivan yksin. Eipä tarvii venailla paketista rasiaa joka saattaa olla vain 80% syötävissä (vadelmamarmelaadit yäk, marsipaaniasiat yäk), kun voi valita itte. Niin, no siis en aio ostaa, vaan ostin jo. Lavallisen Ferrero Rochereita! Tuolla kuusen alla ne odottaa.

youlu3

  • Syödä aamupalaksi riisipuuroa, luumukiisseliä ja ruisleipää. Kiitos korkeammille voimille siitä sesonkikiisselistä mitä löytyy kaupoista aina jouluisin! Vaikka ei se kotikodin kiisseliä voita. Oonko se vaan minä, vai menettikö sana kiisseli just merkityksensä kun sen toisti tarpeeksi monta kertaa? Kiisseli kiisseli kiisseli.
  • Käydä kävelyllä (jos ei sada vettä! Jos sataa niin sitten seison partsilla ja kävelen ympyrää ja esitän saavani raitista ilmaa), ja laittaa kävelyn ajaksi sauna lämpiämään siten, että pääsen kotiin tultuani joulusaunaan.
  • Tehdä ittelle jotain hyvää ruokaa. En mä taida sitä aamupuuroa enempää jouluruokalinjalle lähteä, mutta uunifetapasta vois olla kiva. Ja viiniä!
  • Ostaa paketti aurajuustoa, ja syödä sitä rypäleiden kanssa, suolakeksien kanssa, ylähuulen kanssa.
  • Hiihdellä villasukissa ja hengailla kollareissa, ottaa päikkärit sohvalla mun joulutähden alla. Toivon mukaan pitää vaikka skypeyhteyttä auki kotikotiin, että näen kuinka muutkin puuhailee jouluisia omiaan.

youlu2
Tänä vuonna sitten näin. Elättelen toiveita, että pääsisin tammikuussa vielä viikonloppureissulle ja pakotan mammaa pakastamaan ihan vaan varmuuden vuoksi mulle ainakin pienet erät laatikoita.

Ihanaa joulua <3 Nautitaan kaikesta huolimatta ja koitetaan unohtaa hetkeksi koko tämä hemmetin k-sana.


Saatat pitää myös näistä:

18 Responses to “joulu yksin”

  1. Avatar Laura sanoo:

    Voi hitto miten typerää!! Huonoa tuuria, mutta ihanaa että oot vastuullinen.

    Tsemppiä yksin vietettävään jouluun, ei varmasti se helpoin homma. Ainakin sun suunnitelmat kuulostaa tosi hyvältä! Siihen vielä yks lumiukko taustalle pyörimään ja riittävästi evästä, eiköhän yks juhlapyhä pärjätä.

    Mukavaa joulua <3

    • ia ia sanoo:

      Jep, tosi huonoa tuuria, ja vielä kurjemmalta tuntuu kun tietää ettei ollut välttämätön kontakti tuonkaan mutta minkäs sille enää tässä vaiheessa tekee :( Ja mä päätin että joulu ei ole kiinni päivämäärästä vaan juhlistan sitä sitten kun pääsen täältä liikkumaan, vaikka helmikuulle menis :D Ihanaa joulua <3

  2. Avatar Maija sanoo:

    Hyvää joulua! Toivottavasti pääset uudeksi vuodeksi kotona käymään! 😊

    • ia ia sanoo:

      Hyvää joulua <3 Taisi sekin suunnitelma kariutua, mutta kattellaan joskus alkutalvesta sitten :)

  3. Avatar Mu sanoo:

    Voi ei, onpa kurja tuuri :(

    Toivottavasti saat nautittua kuitenkin joulusta! Tsempit!<3

  4. Avatar Anna sanoo:

    Hei! Oon lukenut jo useamman vuoden ajan satunnaisesti sun blogia ja se on niin kiva! :)

    Harmi kun nyt meni näin, mutta voithan itsekin tehä jotain laatikoita ja vaikka pipareita vaikka valmistaikinasta , ne on niin helppoja tehdä kuitenkin ja tulee se ihana jouluntuoksu niistä <3 Ite teen nykyään aina ite porkkana - ja lanttulaatikon, ennen aina äidin padoille menin. Nyt oon huomannut, että ei ne ydinfysiikan osaamista tarvi, että niitä osais itekin tehä.

    Tsemppiä ja tästä joulusta tulee varmasti myös kiva jos niin asennoituu <3

    • ia ia sanoo:

      Haha, meillä on tainnut olla varmaan aina ne valmislaatikot joita on sitten jatkettu kermalla, eli ei tuo taida olla onneksi edes taidoista kiinni 😄 Toivottavasti sullakin oli kiva joulu <3

  5. Avatar Mints sanoo:

    Äää, voi ei miten huono säkä :( Sun Kajaani-postaukset on yks tämänkin vanhan kajaanilaisen suosikeista.

    Onneksi on videoyhteydet, siihen täytyy täälläkin tyytyä, kun ei äitiä pääse muuten näkemään.

    Joulun vietto vähän myöhemmin voi kyllä olla kiinnostava mahdollisuus, kunnon jouluöverit esim. tammikuussa ei ole pöllömpi ajatus :D

    • ia ia sanoo:

      Joo ei tullut Kajaani-postauksia nyt tänä jouluna :( Jep, otettiin kyllä google meets -lahjojenesittelyvideot 😄 Ja mietittiin jo että pidetään joskus helmikuussa talvilomaviikolla sitten joulu 2.0 😂

  6. Avatar Nimetön sanoo:

    Voi ei, todella kurjaa tosiaan! Toki toisaalta joulun pyhiä voi viettää tavallaan ”monin tavoin” ja joulunviettäjiäkin on moninaisia, niin ehkä sen joulun voi ajatella pitkänä viikonloppuna, jolloin esim. katselee vain leffoja putkeen ja mässää lempisuklaalla :). Tai siis en tiedä, helpottaako sinua, mutta itse olen tuosta ajatuksesta joulusta ”pitkänä viikonloppuna” saanut lohtua pyhäyksinäisyyden kokemuksiin sinkkuna jne. Toki jos on tottunut viettämään esim. joulut nk. perhejuhlina, kokemus voi olla todella yksinäinen. Vaikea tekstaten selittää tätä auki, mutta paljon tsemppiä ja jaksamista tuleville päiville! Leffamaratonit alkakoot.

    • ia ia sanoo:

      Joo kyllähän nuo pyhät sujahti ohi oikein mukavasti, se on vaan se kun on tottunut 30 joulua tekemään asiat tietyllä tavalla niin se yksi joulu mikä rikkoo rutiinit tuntuu niin kummalliselta 😄 Mutta sarjamaratonit joulusuklaiden kanssa check! Toivottavasti sullakin oli mukava joulu <3

  7. Avatar Salkko sanoo:

    Voi ei, oon tosi pahoillani sun joulusuunnitelmien muutoksesta :( Mut onneksi sun suunnitelmat kuulostaa ainakin niin hyvältä, että niistä ei joulu tule jäämään kiinni! Asenne ratkaisee ja muut positiiviset kliseet :-D
    Toivottavasti säästyt tartunnalta, itse sairastin kuukausi sitten ja pääsin onneksi suht helpolla. Hajuaisti on tosin edelleen täysin kateissa, mutta makuaisti onneksi melkein entisellään eli kohti jouluruoka ja -suklaaövereitä! Ihanaa joulua kaikesta huolimatta <3

    • ia ia sanoo:

      Joo tartunnalta onneksi vältyttiin! Voi hitto vie, en rehellisesti sanottuna tunne vielä ketään koronan sairastaneita 😳 Onneksi olet jo parantumaan päin ja aistitkin palaili just oikeeseen aikaan!

  8. Avatar ida ihana sanoo:

    Alkoi suututtaa ihan sun puolesta toi tilanne!
    Toivottavasti joulusi oli kuitenkin niin hyvä kuin tässä tilanteessa oli mahdollista!<3 Olisi kiva lukea siitä :)
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • ia ia sanoo:

      Oli se onneksi! :) Pidin pitkästä aikaa kyllä aika kameravapaat pyhät. Toivottavasti sullakin oli ihana joulu! Ainakin sun blogin perusteella siltä vaikuttaa 😊

  9. Avatar Katri K sanoo:

    Vaikka ”turhan” ihmiskontaktin aiheuttamat seuraukset harmittaa, niin ainakin toimit fiksusti ja vastuullisesti (plaah mikä sana, mutta silti) sen jälkeen ja päätit jäädä kotiin. Mä vietin kans joulun yksin, koska en halunnut riskeerata vanhempien terveyttä. Jouluruokaa, viiniä, suklaata ja telkkarista hömppää ja klassikoita = ei hullumpaa.

    • ia ia sanoo:

      No näin just. Sitä kumman helposti hämärtyy, että sitten kun kyseessä on joulu niin ne suositukset ja riskit lakkaa olemasta just mun kohdalla, vaikka ei se niin tosiaan ole. Toivottavasti seuraava joulu on taas normaalimpi :) Ja sun kombo kuulostaa varsin mainiolta! 👌

Kommentoi