Tuntui suorastaan rikolliselta rullata viime perjantaina matkalaukun kanssa pitkin katuja. Teki mieli todistella jokaiselle vastaantulevalle, että en oo lähdössä ihan vaan itsekeskeisyyttäni koronarajoituksia uhmaten reissuun, vaikka siltä näyttääkin! Vaikka tosiasiassa olin mä ihan pieneen reissuun lähdössä, viikonlopuksi Jyväskylään ystävää ja hänen uutta koiranpentutulokasta moikkaamaan. Tein kaikkeni jotta en olisi ollut se Etelä-Suomen pahis, joten varotoimenpiteenä ostin junasta viereisen penkin tyhjäksi, liikuttiin Jyväskylässä matkat henkilöautolla ja käytin tunnollisesti maskia aina ihmisten ilmoilla. Mutta oikeesti, tämä ikuisuuksia jatkunut meininki, kun elämässä ei tapahdu yhtään mitäänerityistä kivaa, alkaa tuntua jo henkisessä jaksamisessakin, joten viikonlopun mittainen maisemanvaihdos tuli todella tarpeeseen.

Agendassa oli:

Hyvää ruokaa ja juomaa. Salviapestopitsaa, sieni-mozzarellapitsaa, uunifetapastaa ja ainakin puoli kiloa suklaata.

Pentukuvien ottamista. Kuvauspäivälle sattui maailmanlopun tuloa enteillyt myräkkä ja tuntui että koira kiepsahtaa tuulenpuuskan voimasta ympäri minä hetkenä hyvänsä!

Pienimuotoista shoppailua. Siis en kyllä rehellisesti sanottuna muista, milloin olisi tullut lähdettyä ihan asioikseen kauppoja kiertämään! Käytiin läpi pienet second hand -putiikit Herttala ja Aarre Store sekä kotimaista designia myyvä Koto.

Harmitti, kun en tajunnut ottaa kuvia Herttalan liikkeestä, mutta pikkuruinen puoti oli täynnä valikoituja second hand -aarteita sekä kodintavaroita. (Sieltä sai myös leikkokukkia! Herttalan Sanna sitoi meille tuon ruokakuvissa näkyvän kimpun.) Mä löysin sieltä itselleni Keski-Suomessa käsityönä valmistetut kynttiläasiat. Aarre Storesta löytyi kaksi kukallista vintagepaitaa, ja Kotosta nappasin mukaan pitkään etsimäni täydellisen pipon (Vai-kø, orgaanisesta merinovillasta valmistettu versio joka on kerrankin tarpeeksi löysä mun jättipäälle).

Viikonlopun pääasiallinen tehtävä oli kuitenkin tuohon uuteen koirakamuun tutustuminen. Mulla ei ole siis minkäännäköistä kokemusta koiranpennuista (eikä kyllä koirista noin ylipäätänsäkään), ja olin aivan paineissa, kun sain pariksi tunniksi dogin kaitsettavakseni! Plussat: Pissitysreissuilla sun koirakamu kerää katseita kuin mun mustaneuletakki vaaleita koirankarvoja. Miinukset: Energianpurkuhetket, joita on usein, ja jolloin tullaan hampaat edellä kohti sukkia. Mutta sitten taas plussat: Väsähtänyt koira nukahtaa maailman suloisimpana myttynä sun viereen.

Kaupallinen yhteistyö: Vuokraovi

Oon asunut vuokralla koko aikuiselämäni, yhteensä viidessä eri vuokrakodissa. Mulle vuokralla asuminen on tuntunut aina järkevimmältä vaihtoehdolta syiden vaihdellessa muuton kiireellisyydestä äkisti vaihtuneeseen elämäntilanteeseen. Tämä julkaisu on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Vuokraovi.com :n kanssa, joka on tullut mulle entuudestaan jo hyvinkin tutuksi melkeinpä jokaisen muuttoni yhteydessä. Ajattelin, että olisi hauska kurkata hieman noihin vanhoihin koteihini vuosien varrelta!

Vuokraovi.com :sta löytyy Suomen laajin tarjonta vuokra-asuntoja niin yrityksiltä, yhteisöiltä kuin yksityisiltäkin vuokranantajilta. Sivusto on ollut toiminnassa vuodesta 2008 lähtien, ja siitä on hiottu tosi helppokäyttöinen ja toimiva apu juuri sun tarpeita vastaavan asunnon löytämiseen. Mun kokemuksen mukaan sivusto toimii moitteetta niin läppärillä kuin mobiilissakin, ja hakuvahdin saa valjastettua ilmoittamaan sulle tismalleen sun speksejä vastaavan asunnon löytymisestä.

Koti numero 1 (2009-2011): 62 m² kaksio

Eka koti, johon muutettiin silloisen poikaystäväni kanssa yhteen kumpikin omista lapsuudenkoideistaan. Se oli kaupungin vuokra-asuntoja (joita löytyy myös Vuokraoven kautta), joten asumiskustannukset oli asunnon kokoon nähden tosi maltilliset.

Never forget:
Kierrätyskeskuksesta ilmaisena haettu sinapinkeltainen sohva, johon iskä nikkaroi lankuista tukevamman pohjan. Siinä oli myös pyörät alla. / Keltaiset keittiön kaapit, jotka oli mun mielestä aivan ihanat! / Olkkarin seinälle kaksipuoleisella teipillä kiinnitetyt kierrätyskeskuksesta ostetut LP-levyt. Ööh..

Koti numero 2 (2011-2014): 42 m² opiskelijakaksio

Lukion jälkeisen työntäyteisen välivuoden jälkeen oli aika lähteä taas opiskelemaan, joten edulliseen opiskelija-asuntoon muuttaminen oli järkevä veto varsinkin kun edellinen koti oli menossa remppaan suuren taloyhtiöremontin myötä.

Never forget:
Ostettiin kaikki huonekalut mustana: keittiön pöytä, tv-taso, kirjahylly, sohvapöytä… Miksi?? Varmaan siksi, että saadaan pieni olohuone näyttämään entistä pienemmältä? / Pestyt jäätelöpurkit kylppärin säilytyksessä. Jälleen yksi sana: MIKSI. / Keittiön seinälle kaksipuoleisella teipillä kiinnitetyt lasinaluset. Siis esineiden kiinnittäminen seinään on näemmä ollut mun go-to sisustusratkaisu…

Koti numero 3 (2014-2015): 39 m² kaksio

Valmistumisen jälkeen koitti jälleen muutto. Suunnitelmissa oli vaihtaa paikkakuntaa vuoden-parin sisällä, joten vuokra-asunto oli tilapäiseen asumiseen taas kaikista fiksuin vaihtoehto.

Never forget:
Asioiden omituinen päällekkäinpinoaminen: Jalkalamppu shakkilaudan päällä, kynttiläkippoja kakkuvadin päällä, mutteripannu keittiöradion päällä…

Koti numero 4 (2015-2019): 42 m² kaksio

Puolentoista vuoden päästä sain työpaikan Helsingistä, jonka perässä sitten koitti taas muutto. Tähän aikaan muistan, että itseasiassa juurikin Vuokraovi oli käytössä ahkeraan, kun tuli vahdattua päivittäin mahdollisesti omiin tarpeisiin ja budjettiin sopivaa kohdetta, ja pikaisen muuttoaikataulun vuoksi vuokra-asunto oli jälleen järkevin ja nopein vaihtoehto. Käytössä oli myös omilla spekseillä varustettu hakuvahti, josta kilahti sähköpostia aina, kun kriteerit täyttävä asunto putkahti markkinoille. Lopulta onnistuttiinkin saamaan meidän asunto pienen onnenkantamoisen myötä, kun satuin olemaan puhelin kourassa juuri samalla hetkellä, kun asunosta tuli hakuvahti-ilmoitus. Laitoin salamana viestiä vuokranantajalle ja lopulta me valikoiduimme vuokralaisiksi, koska olimme ensimmäiset asunnosta kiinnostuneet.

Never forget:
Kasvit, jotka pysyivät vihdoin ja viimein valoisan asunnon myötä elossa. / Maisema kahdeksannesta kerroksesta Linnanmäelle. Omistusasunto tämmöisellä näköalalla, öö ei ikinä ilman lottovoittoa…

Koti numero 5 (2019-): 57 m² kaksio

Siitä pikakelaus muutama vuosi eteenpäin, ja muuttuneen elämäntilanteen vuoksi ympärille kaipasi lisää neliöitä ja uusia maisemia – koti löytyi jälleen vuokralta, muutaman kuukauden hakuvahdin tarkkailun jälkeen (lisäkriteereinä oma sauna, joka oli pakko saada!).

Tällä hetkellä, pari vuotta viimeisimmän muuton jälkeen, asun edelleen tässä samassa vuokrakodissa. Tosin yksin, toisin kuin tähän alun perin muutin. Olen harkinnut pienempään asuntoon muuttamista, mutta toistaiseksi olen nauttinut ensimmäistä kertaa ikinä hieman isommista neliöistä ihan vain ylhäisessä yksinäisyydessäni (saman kokoluokan omistusasuntoon mulla ei varmasti ihan heti olisi varaa eikä sellaista suurta päätöstä ihan hetkessä edes tehdä). Tuntuu, että täällä mulla on oma rauha miettiä, että minkä näköistä elämää haluan rakentaa, ja tarpeen vaatiessa vuokra-asunnon vaihtaminen käy helposti.

Vaikka monta juttua noissa vanhoissa kodeissa saa todellakin painua unholaan, niin on ollut kiva huomata, että jotain juttuja on säilynyt tämänhetkiseen kotiin asti, jotka on peräisin sieltä muinaisesta Kajaanin opiskelijakämpästä. Mukana on kulkenut mm. Jaffataulu sekä Kajaanin kierrätyskeskuksesta aikoinaan kotiin roudattuja lasiesineitä ja peltisiä säilytyskippoja (jotka on tosin nykyään kaapinovien takana piilossa). Viimeistään ne omat, vuodesta toiseen mukana muuttaneet aarteet, on tehneet jokaisesta vuokra-asunnosta sen oman kodin.

Olis hauska kuulla, onks tiellä muinaisista kodeistanne jotain kuolemattomia never forget -sisustusratkaisuja!

Mä uskon ilmiönä kevätmasennukseen. En oo jotenkin koskaan ollut innoissani keväästä, vaan koen jotain selittämätöntä huonoa omatuntoa ja ärsytystä niistä valoisista illoista, kun pitäis olla energinen, luova ja kevätauringossa ulkoileva ihmisolento, joka odottaa tulevaa kesää kieli pitkällä kohti ekaa mehujäätä. Ja kyllä mä tiedän, että yhtään mitään ei pidä. On ihan yhtä ok olla ilta yksikseen sisällä, vaikka kaihtimien välistä pilkottaa hämärän illan katulampun sijaan aurinko, mutta silti se jotenkin ahdistaa. On se ny jumalauta kummallisia nää ihmisolennon murheet ja ajatustenjuoksu aina välillä, eikä niitä omia fiiliksiä oikein voi toiseenkaan asentoon aina pakottaa vaikka kuinka tietää paremmin.

Siks mä olin jotenkin salaa iloinen siitä, kun tänään töistä kotiin lähtiessä vastassa olikin lumimyräkkä.

Nämä kuvat on otettu muutama vapaapäivä takaperin, kun mahtipontisen masentavasta alkutekstistä heti poiketen olisin kerrankin oikeasti toivonut että se aurinko olisi pilkahdellut. Mutta toisaalta, utuisenharmaa taivas teki yhteistyössä karkinväristen Kallion talojen kanssa ihan kivan pastellisen kombinaation.

Niin, ja sinä utuisen harmaana päivänä oli vielä ok istua lempparisushiravintolaan vakkaripaikalle syömään lounasta ja juomaan limpparisekoitusta (kahden lasin taktiikalla ettei tarvitse täyttää niin usein). Tänään söin töiden jälkeen Resq-chilitofuannokseni kotisohvalla.

Mutta maistui se ruoka hyvältä omalta sohvaltakin käsin. Söin sen puikoilla, pientä ekstraa tiistain kunniaksi! Sytytin myös parit tuikut.

Loppuun vielä kuva postin kotiin kantamasta ystävänpäiväkortista, joka nököttää esillä vielä näin maaliskuussakin. Jääkarhun halaus uuteen viikkoon 🤍