..makaronilaatikkoa voi syödä myös salaatinkastikkeella. Työpaikan jääkaapista oli suureksi pettymyksekseni loppunut yleisketsuppi, mikä tragedia! (Työpaikan ketsupeista tuli mieleen edellisen isomman työyhteisön yhteinen jääkaappi ja jokaisen omat soossit, joihin oli kirjoitettu tex markilla ”JUULIAN OMA KETSUPPI ÄLÄ OTA JOS ET HALUA DUNKKUUN”, ”OLEN PUNNINNUT TÄMÄN SOIJAKASTIKKEEN JA TIEDÄN JOS JOKU SITÄ KÄYTTÄÄ” jne., ja yksi oma heikko hetkeni kun kipeästi tarvitsin ateriani kruunuksi ketsuppihuntua ja menin sitten rötöstämään ja ottamaan jonkun toisen ketsuppia. Teippasin kyllä pullon kylkeen 50 sentin kolikon.) Mutta niin! Onneksi oli omat jämäsalaatinkastikkeet, hyvin toimi myös Felixin tomaatti-chili.

..vesisade voi tehdä lauantai-illasta vieläkin hauskemman. Lähdettiin kaveriporukalla ekaa kertaa koko kesänä minkäännäköiseen ulkoilmatapahtumaan, ja tottakai Allas Sea Poolin keikan kruunasi vaakatasossa päälle ryöpynnyt vesi sekä sateenvarjokielto. No, kertakäyttösadetakeissa tukka märkänä jorailu ei tule hetkeen unohtumaan.

..kauniita kukkia on vieläkin joka paikassa, ja on ihan ok ottaa niistä jokaisesta kuva.

..Frooshin ananas-banaani-kookossmoothie on mun lemppari. Hörpin sen junaa odotellessa samalla, kun kuuntelin Jäljillä-rikosmysteeripodcastia, jonka aloitin poikaystävän suosituksesta. Yllättävän koukuttava! (Vaikka pari vuotta myöhässä taidan tämän kanssa ollakin.)

..tänään otin kuvia mun ystävästä ja hänen puolivuotissynttäreitä viettävästä nappisilmäpienokaisesta, ja niistä kuvista tuli niin kivoja! Olin unohtanut että miten kivaa kuvaaminen onkaan. Sovittiin, että lähdetään kuvausdeiteille useamminkin! Jos vaikka sitä myötä saisi pitkästä aikaa asukuvia blogiinkin.

..saatiin kotiin just 4 kiloa omenoita. Otetaan kaikki vinkit vastaan että mitä hyvää niistä vois tehdä! Ainoa oma ideani on Espoon kokoinen omenapiirakka…

Tietää, että hetkessä on jotain jonka haluaa muistaa, kun siitä ottaa kuvan. Sen enempää sommittelematta, kunhan vain haluaa tallentaa sen pienen hetken syystä tai toisesta ja muistaa kuvaa katsoessa sen saman tunnetilan. Oli se sitten ilahtuneisuus liukuvärjäytyneestä limulasista tai huvittuneisuus somenuudeleista. Tässäpä 9 tallentamaani hetkeä viime ajoilta!

1. Kastepisarat kukkasilla sadesääkävelyllä. Mua ketutti aiika valtavasti, kun toinen kesälomaviikkoni kului päivästä toiseen sateen ropinaa todistaessa. Eräänä iltapäivänä aurinko sitten päätti muistuttaa olemassaolostaan, ja mä vedin saman tien lenkkitossut jalkaan ja lähdin talsimaan sateen raikastamaan ulkoilmaan ilta-aurinkoon. No, sateeksihan sekin hetki sitten kuitenkin kääntyi, ja sillä samalla hetkellä aivoissa alkoi renkuttaa Mikko Alatalon ”Aurinko paistaa ja vettä sattaa”, kuten käy aina jos sataa ja paistaa aurinko. Ei mitään henkilökohtaista, mutta kiitti Mikko hei kun oot pilannut ikuisiksi ajoiksi tämän sääilmiön. Mutta siis NIIIIIIN. Jos ei olis satanut, niin sadepisarat ei olis tehneet kissankelloista ihan erityisen suloisia!

2. Punavuoren hienostolintujen iltapäiväkahvit. (Harmi kun ne ehti miltei karata ennen kuin sain otettua niistä kuvan!) Bulevardin Ekbergin ulkopöytään oli kokoontunut ainakin neljän pikkulinnun hienostoseurue nauttimaan edellisten asiakkaiden croissant-muruista. Mä oon ihan varma, että niillä tipuilla on tapana tulla samoille apajille vähintään kerran viikossa ja juoruilla Vanhalla Kirkkopuistolla hengailevista harakkaherroista, eikä niille saletisti kelpaa mitkään Alepan kulman paistopiste-pasteijan jämät.

3. Käsidesibaari ystävän 30-vuotissynttäreillä. Ja mun seuralaisen kaunis juoma! Jostain syystä otin kuvan siitä, enkä omasta kaljasta…

4. Kylie Jenner -nuudelit. Oli pakko kokeilla TikTokin verkkokalvoilleni pakottamaa reseptiä, jossa nuudelit keitetään ensin miltei kypsiksi, sitten keitinvedestä kaadetaan melkein kaikki pois ja nuudeleiden päälle lisätään yksi raaka kananmuna ja mausteet. Ja sitten sekoitetaan ja syödään kivalta lautaselta puikoilla, minkä jälkeen sun torstai-illan päivällinen ei vaikuta enää yhtään niin apaattiselta. (Löytyy kun laitat TikTokin hakuun kyliejennernoodles :D)

5. Maskielämää. Tuntui aivan utopistiselta hommata itselle ensimmäiset kangasmaskit, ei voi jotenkin käsittää että tähän on tultu… Valitsin kotimaisen Pure Wasten kangasmaskit. Ne ei ehtineet kuivua kun pesin ne edellisiltana käyttövalmiiksi (keitin vedenkeittimellä kuumaa vettä ja pyörittelin maskeja kattilassa pienen pesuainetilkan kanssa. Jospa tällä taktiikalla ei menty mennä ihan metsään?) mutta onneksi VR:n henkilökunta jakoi kertakäyttömaskeja.

6. Ystävän synttärit ja itse tehty suklaakakku. Se oli aivan taivaallisen hyvää ja salaa harmittelen, etten pihistänyt siitä palasta laukkuuni kotiinvietäväksi. Käytiin ennen illan hämärtymistä pelaamassa sisäpihalla Mölkkyä ja Peiliä. Muistatteko Peilin, sen missä yksi on naama seinään päin ja muut koittaa hiippailla selän takana huomaamatta kohti seinää? Hauskin vartti pitkään aikaan!

7. Viinilasilliset kaverin kanssa Relovessa. Ankeaa mielialaa piristi (kaverin näkemisen lisäksi) jotenkin potenssiin kymmenen tuo viherkasvien ja kauniiden esineiden täyttämä ympäristö! Tänne pitää tulla toistekin larppaamaan Punavuoren asukasta, laittaa joku vähän liian hieno mekko päälle ja mennä lukemaan kirjaa viinilasillisen äärelle. (Tästä tuli mieleen toisen ääripään ei-ihan-niin-kuvankaunis hetki, kun menin Burger Kingiin yksin syömään halloumaterian ja kuuntelin kuulokkeilla Auta Anttia 😂)

8. Harun sushibuffassa kauniiksi liukuväriksi lasiin jäänyt fanta-kokis-sekoitukseni.

9. Auringonlasku. Vaikkei niitä näe täältä niin hyvin kuin Kallion kodista (jonka maisemaa mulla on kyllä melkoinen ikävä), niin punertavaksi värjätty taivas on kyllä illasta toiseen ikuistamisen arvoinen.

Avaan ensimmäistä kertaa blogin kirjoitusalustan kuukauteen. Kuukausi, se on heittämällä pisin aika koko mun 13 vuoden bloggailun aikana, jona en ole kirjoittanut.

Hui.

Mulla ei ole ollut sitä kevyttä fiilistä mun sydämessä nyt viimeisien kuukausien aikana, josta saan pumpattua kauniita ja keveitä sanoja ja kuvia blogiin, ja kaiken sen raskaamman jakaminen blogiin ei vaan mun kohdalla ole vaihtoehto. Mä tiedän, että sellainenkin sisältö olisi (enemmän kuin) tervetullutta, mutta se ei oo mua. Mä en halua lukea itsestäni Jodel-aloituksia, joissa mulle tuntemattomat ihmiset pui mun elämää. Toki rivien välistä paistaa se, että nyt ei ole minunkaan tiistai-ilta pelkkää utuista ilta-aurinkoa ja banaanipannareita, mutta mun tapa olla läsnä blogissa on kuitenkin aina ollut sen positiivisen ja valon kautta. Tämä on eräänlainen pakopaikka mulle itsellekin sitä kaikkea, mikä vetää aina välillä mielen matalaksi. Mutta nyt minäkään en ole jaksanut kaivaa niitä ilon hetkiä kellumaan päällimmäiseksi mieleeni kovinkaan usein, saatika sitten jaksanut loruilla niitä blogiin.

Mutta ehkä tää hiljaisuus sais nyt riittää. Koska kyllä mä kaipaan kirjoittamista. Kaipaan sitä, että saan leikitellä alkusoinnuilla sana toisensa perään, siitä huolimatta että kukaan ei välttämättä edes mun kikkailuja huomaisi. Kaipaan sitä, että saan julkaistua kauniin kuvan todellisesta hetkestä. Kun saan blogipostauksen julkaistua, tulee sellainen olo, että sain luotua jotain. Ja tuntuu hyvältä tietää, että se mun luoma on nyt tuolla jossain, joku näkee sen ja ehkä ilahtuukin siitä.

Instagram on ajanut niin lujaa ohi kaikesta, että olen mä miettinyt sinnekin siirtymistä kokonaan, että julkaisisin sinne ne kivat arkikuvat ja loruilisin sitten kuvatekstiin. Mutta jotenkin kummalla tavalla tuntuu siltä, että täällä blogissa mä osaan ja uskallan olla oma itseni paljon paremmin, aidommin ja rehellisemmin kuin Instagramissa. (Enkä ole valmis luopumaan tietokoneella kirjoittamisesta!) Niin siksi mä en ole vielä valmis blogia hylkäämään. Toivottavasti te ette ehtineet vielä luovuttaa mun suhteen, vaikka kuukausi tässä vierähti.

Kyllä mä silti niitä banaanipannareita teen, tänään viimeksi!

Ehkä mä kuitenkin voisin yrittää madaltaa rimaa itseltäni. Perhanan perfektionismini haluaisi luoda aina vain upeeta ja parasta, tai sitten olla luomatta ollenkaan. Mutta jos sillä mielentilalla vaihtoehto on viimeisen kuukauden aikana ollut totaalinen hiljaisuus, niin ehkä parempi muutama pieni, hölmökin ajatuksenpala, kuin ei mitään.

Kiva olla tässä taas.