Mitä haluan sanoa: Käytiin viime viikolla heittämässä valoterapiakierros LUX Helsingin viimeisen päivän kunniaksi.

Mitä oikeasti tarkoitan: Viimeisen päivän kunniaksi sitä kierrosta oli heittämässä myös vähintään puolet Helsinkiä. Tai oikeastaan koko Helsinki ja kaikki lähikaupungit ja -kylät 300 kilometrin säteeltä. Ja niiden kaukaiset sukulaiset. Ja niiden lapsuudenajan kirjekaverit. Ai jösses sitä ihmisvirran määrää, siinä vellovan massan mukana töpötellessä tuntui kuin olis ollut osa isompaakin kansanliikettä.

Siitä vellovasta ihmismassasta puheen oleen sitten tämmöinen kuva.. :D Kokeiltiin ensin aloittaa kierros reilu puoli tuntia liian aikaisin, ja niin ilmeisesti nuo pari muutakin. Mutta mä vannon että sillä oikealla kellonlyömällä sitä populaa oli kuin pippoo!

Mitä haluan sanoa: Ilmassa oli ekoja kertoja tälle talvea pikku pakkasen tuntua!

Mitä oikeasti tarkoitan: Mä en tajua mitä ajattelin, kun olin pakannut mukaani yhden ylimääräisen puseron heitettäväksi nynnyvillakangastakkini sisuksiin. Kädessä ohuet sormikkaat, kengissä perus sukat. Hei pohjoisemman muija, mitä tapahtui toppatakille, nahkarukkasille ja villasukille joihin maastouduit Kainuussa asuessasi niin vaivattomasti läpi talven? Mä en edes tiedä missä mun kunnon talvivaatteet on! Sen siitä saa kun nyhveröi työmatkatkin ratikalla joka ajelee melkein ovelta ovelle. Toista sitä oli kun Kainuussa kitkattiin polkupyörällä 20 asteen pakkasella ja koitettiin lämpimien ajatusten voimalla saada ketjuja kulkemaan vähän vähemmän kohmeisesti.

Lämpimistä ajatuksista puheen ollen: Purkitettu kesäkuun aamuaurinko, purnukka ylävasemmalla. Kyllä ois kelvannut.

Mitä haluan sanoa: Erään taidegallerian ikkunassa olleet kukka-aiheiset valotaulut oli erityisen nättejä, tuommoisen voisi ottaa kotiinkin. Note to self: Olisit voinut tutkia sen LUX-kartan vähän tarkemmin, ettei noiden lokaatioiden ja teosten kuvaileminen olis niin pirun suurpiirteistä :D

Mitä oikeasti ajattelen: Muistan noiden valotaulujen kohdalla jostain ulapalta kaikuneet moninaiset lasten kitinät ja vannoin vihaavani kaikkia lapsia aina ja ikuisesti, paitsi sitten ehkä joskus sitä omaa mukulaani, josta tulee just se mamman oma Ronja-Rusefiina neljä vee joka karkkihyllykiukullaan vain ilmaisee omaa emotionaalista turhautumistaan yhteiskunnan asettamiin rajoihin.

Mitä haluan sanoa: Puisto (jonka nimeä en muista mutta joka varmaan pitäis tietää mutta en tiedä muita puistoja nimeltä kuin Ruttopuiston) oli ripustettu täyteen lyhtyvariaatioita aina pleksipallolehmästä muovipussimeduusoihin.

Mitä oikeasti ajattelen: Tuo alakuvan oikeanpuoleinen lyhty. Yksi sana. Asetin. Ladies am I right? Okei anteeksi mielikuvasta :D

Mitä haluan sanoa: Kierros päättyi lopulta Tuomiokirkolle, joka oli varmaan mun koko kierroksen lemppari.

Mitä oikeasti ajattelen: Tässä vaiheessa mun raajat oli jo niin umpiroudassa että teki mieli käydä nykäsemässä töpseli irti kaupungin kyljestä, jotta valoshow olisi saatu päätökseen ja mä olisin päässyt parantelemaan paleltumiani kotiin. Paleltumat onneksi parantui, otettuani päikkärit kolmessa paidassa, kaksissa sukissa, yksissä lämpötohveleissa sekä kahden täkin alla. No kidding. Vinkki ensi kertaa varten: Pue ne triplapaidat, triplajalkineet ja tuplapeitot niskaan jo sinne ulos mennessä eikä vasta sitten kun routimisvahinko on jo tapahtunut.

Innostuin tuossa muuan aurinkoisen iltapäivän kunniaksi kuvaamaan muutamia jouluksi saamiani juttuja! Okei, kaks viikkoa sen ajankohdan jälkeen kun tämä julkaisu olis ollut vielä hyväksyttävässä aikataulussa noin niinkuin jouluun nähden.. Mutta tein kuvista vaaleanpunaisia. Joo, se on mun täysin rationaalinen tekosyy!

Aarikka Linna -kynttilänjalka. Jotenkin tosi hellyyttävä pallovarsineen ja pompularivistöineen! Se sopi aika hauskasti ikkunalaudalle pallomahaisten maatuskoiden viereen.

Marimekko Oiva -kahvimuki. Vaikka noita kahvikippoja löytyy astiakaapin täydeltä KoKoista muumimukeihin, niin aamukahvi tulee silti aina juotua siitä samasta lähes puolen litran vetoisesta Taika-mukista. Nyt ne iänikuiset metsänkoukerot on jotenkin alkaneet vähän kyllästyttää, joten tästä eteenpäin juon kahvini Marimekon Siirtolapuutarha-kuvioisesta Oiva-mukista, johon mahtuu just se elintärkeä 4 dl. Ja miten sulo tuo vaaleanpunainen ruusu!

Pikkuinen termari. Vaaleanpunainen ja kahvi, onks ne jotenkin kaksi eniten mun sielunmaisemaa kuvaavaa termiä? :D Nimittäin toinen lahja oli vaaleanpunainen pieni termosmuki. Pyysin veljeltä lahjaksi uutta take away -kahviratkaisua aikaisiin aamuihin kun se kahvi tarttee saada mukaan työmatkalle, ja nykyinen mukini on osoittautunut vähän epäpäteväksi. Siitä syystä, kun mun aikataulutus menee aamuisin AINA siihen että mä juoksen ihan täysiä sen 200 metrin matkan kotiovelta ratikkapysäkille, ja samalla tukin sormella kahvimukin hörppyaukon ettei kaikki hölskyisi matkan varrelle. Ja kuuma kahvi polttaa aina sen hölskynestosormen, ja kahvia hölskyy siitäkin huolimatta ulos kupista. Mikä ihana pikku lisä aikaisen aamun ketutukseen :D Joten ainoa kriteeri uudelle mukille oli se, ettei siitä pääsisi hölskymään mitään mun aamusprinttien aikana. Eikä tuosta uudesta hölsky! Ja lisäksi se on vaan niin söpö.

Villasukat. Se on varmin aikuisuuden merkki, kun ne lapsuuden inhokit eli pehmeät paketit onkin yllättäen niitä mieluisimpia. Villasukkia mä sain tänä jouluna kaksi paria, score!

Lisäksi paketeista löytyi ainakin leffalippuja, uudet hanskat sekä korvaläpät, suklaata (joiden jämistä mä harkitsen vakavasti tekeväni rocky roadia), sekä poikaystävältä saatu Rayman Legends pleikkarille, mitä ollaan pelattu ihan kiitettävä määrä. Mä saan mennä kaikki helpot kohdat, ja tarpeeksi kun yritän niitä vaikeita niissä kuitenkin epäonnistuen, saan ojentaa ohjaimen poikaystävälle :D

Mitäs siellä paketeista paljastui? Vai onko jo ihan liian myöhäistä tälle keskustelulle!

Pitkästä aikaa kuvapläjäys! Kävin piipahtamassa viime viikonloppuna kotikonnuilla. Siis kirjaimellisesti piipahtamassa, hyvä kun hädin tuskin yhtä kokonaista päivää ehdin olla kaupungissa ennenkuin otin jo yöbussin takaisin.. Ei ehkä se viisain vaihtoehto sittenkään viettää vapaa viikonloppu varsinkin kun matkaa taittoi sen 8,5h suuntaansa, mutta kerkesihän tuota siinäkin ajassa! Otin viikonlopun missioksi kuvata kerrankin jotain, kamera kun yleensä tuppaa pysymään turvallisesti laukun pohjalla koko reissun ajan. Tällä kertaa sitten turisteiltiin kuin ei oltais koskaan koko kaupunkia nähtykään, haha.

Lähdin soitellen sotaan eli villakangastakilla joulukuussa pohjoiseen. Virhe. Älä usko veljeen joka on ainoana sitä mieltä että hyvin tarkenee, turhaan sitä toppatakkia.. Ne oli varmaan siellä armeijassa talvipatikassa sata päivää pelkkä sudennahka niskassa avojaloin tai jotain, kyllä kai siinä ny karaistuu. Aluksi koitin esittää tarkenevaista ja poseerata jopa reteesti takki auki (no koska neuleen raidat mätsäsi takkiin!), mutta loppuvaiheessa lainattiin äidin kaapista sekä ylimääräistä villapaitaa, huivia että rukkasia.

Vaikka kuinka änisin kylmyydestä (joka nyt johtui ihan täysin siitä edellämainitusta omasta hölmöstä alipukeutumisesta), niin aii että teki hyvää nähdä lunta! Kunnon puiden oksia painavaa, jalkojen alla narskuvaa lunta. Niin, ja ehkä sitä pakkastakin oli vähän ikävä, kun taivas on kuulas ja hengitys höyryää. Ja se kun kylmyyden tunkeuduttua luihin ja ytimiin pääsee saunaan.. Aah.

Ehdin kurkata paikalliset joulumyyjäiset!

Miten söpö tuo lankakeräkranssi! Mites olis, heittäiskö itekin lankalaatikon jämäkerät rinkiläksi.

Ulkona torillakin oli myyjäiset.

Sain just ja just napattua karpalokuvan ennenkuin sormet jähmettyi ikiroutaan.

Miniminivisiittiin mahtui myös..

..maailman sympaattisimpia epäonnistuneita pikkutorttuja..

..aamupala niin aikaisin aamulla että oli vielä hämärää.. (öö okei kello oli jo jotain 10.)

..sekä Saara Aalto -kisastudio viinin ja pikkupurtavan kera.

Bussimatka takaisin kotiin oli muuten täysin oma ohjelmanumeronsa sekin: Parin tunnin ajelun jälkeen kyytiin nousi melko äänekäs joukkio ihmisiä, joilla juttua riitti. Kello kolmelta aamuyöllä. ”Ai jäiks se sun redbulli? No ostetaan jos tää pysähtyy jossain!” Ette muuten osta. Ihan kuin bussin tuplapenkillä sikiöasennossa yöunen saanti ei olisi haastava missio jo itsessään, niin koita siinä vaipua uneen kun tajuntaan tunkee juttua siitä, kuinka yhdellä on mukana reissussa kahdet farkut mutta toisella kahdeksat. Tällä samalla toisella on mukana myös viidet kengät ja neljä mekkoa. Ensimmäisellä on puolestaan kahdeksat alushousut. Ja ei, luvut ei ole keksittyjä, vaan ne tallentui mun kovalevylle hyvin tiukkaan, niiden yöunien sijaan.. Ja maanantaiaamuna olin taas perillä kotona kuuden aikaan, työt alkoi kymmeneltä. Että niin :D Ehkä mä ens kerralla mietin vielä kahdesti noita yöbusseja, varsinkin jos edessä on ehkä vuoden rankin työviikko.. Mutta alkaa jo sekin olla pikkuhiljaa voiton puolella! Ja hei, kohta joulu ja taas takaisin lumisiin maisemiin!