Oltiin menossa isommalla porukalla syömään, ja ajateltiin ottaa ystävän kanssa muutama kuva ennen sitä, koska käsillä oli ensimmäinen aurinkoinen pakkaspäivä sitten 90-luvun (tai siltä se ainakin tuntui). Noh, pelipaikalle päästyämme aurinko oli tehnyt uukkarin takaisin pilvien taakse, ja jättänyt taakseen sitten vaan sen pelkän pakkasen. Siinä sitten nopeasti kahvimukista lämpöä käsiin (ja näköjään naamaan) imien parit ”ota nyt nopeesti ni mennään tonne kauppakeskukseen lämmittelemään” -otokset. Takkiahan ei voinut pitää kiinni, koska käytän tuota samaa saakelin Uppo Nalle -takkia talven ympäri, ja koitin näyttää että on mulla siellä alla jotain vaihtuvia vaatteita. Nailed it.

Jos puu kaatuu metsässä eikä kukaan kuule, niin lähteekö siitä ääni? Jos banaanilettupinon syö ilman, että siitä ottaa kuvan, niin onko koko banaanilettupinoa koskaan ollutkaan?

Viime aikoina, kun olen mennyt tädin luokse kyläilemään, ollaan käyty noutamassa rakennuksen kivijalan nepalilaisesta meille ruuat mukaan. Ja joka kerta ravintoloitsija usuttanut istumaan alas menut kädessä (vaikka siis tulen ovesta räkä poskella ja valmis tilaamaan vaan seuraavan kasvisruuan listalta testiin), muistelee ääneen että mitä viime kerralla ollaan tilattu (siinä missä mulla ei jää naama mieleen, vaikka olisin viimeiset viisi vuotta törmännyt samaan naapuriin alaovella), ja tarjoilee inkivääriteetä odottelun ajaksi. Ja hymyilee ja kumartaa ja on maailman ystävällisin tyyppi, ja mä en kertaakaan ole vielä kehdannut kieltäytyä siitä teestä.

Salilla käyminen jaksaa innostaa edelleen! Jopa siinä määrin, että tekee mieli panostaa varusteisiin ehkä hippasen enemmän, kuin edullisen vaateketjun parinkympin pöksyihin, joita saa olla kokoajan nostelemassa. Onko teillä vinkata jotkin hyvät korkeavyötäröiset treenitrikoot, jotka kestäisi kyykkäilyt sun muut ilman että tarvitsee alkaa patentoida jotain helkkarin urheiluhenkseleitä?

Töölönlahti ja sorsien (ja joutsenten!) joukkohyökkäys ohikulkijan viskaamille leivänmuruille. Kuvittelin itseni sorsien sijaan kahlaamaan nilkat paljaina hyhmäiseen rantaveteen ja sain vilunväreitä.

Tää oli niitä ekoja päiviä, kun Helsingissä oli satanut lunta, ja mä olin heti kuvaamassa ”lumisia puita” kun oksilla on joku seitinohut vesihöttö. Vähänpä arvasin, että kohta tartteis teleskooppilumilapion mukaan päiväkävelylle.

Uunifetapasta, ja kriittisellä hetkellä sopimuksensa irtisanonut pippurimylly. Parastahan tässä on se, että olin jo kerran aiemmin tujauttanut pippurit ihan samalla lailla jonkin toisen ruuan päälle, kironnut että pitää heittää se pippurimylly mäkeen, ja sitten kuitenkin tyynesti laittanut myllyn takaisin kaappiin odottamaan sitä seuraavaa epäonnista (=minua), joka sillä ruokaansa koittaa maustaa. Nyt lensi sekä poislusikoidut öljyn ja valkosipulin peitossa olleet irtopippurit sekä mylly roskiin.

Rasti seinään, luisteltu on edes kerran talvikaudella 2020-2021! Kolmenkympin Prisman hokkarit maksaa tällä käyttötahdilla itsensä takaisin ihan nyt minä lähivuonna hyvänsä. Tosin en olis uskonut, jos joku olis mulle peruskoulun liikuntatunnilla kertonut, että odotappas kuule vuosikymmen niin sä JONOTAT PUOLI TUNTIA että pääset luistelukentälle.

On seittemäs tammikuuta. SEITTEMÄS. Mutta mä oon surutta vielä jouluissa. Koska vitkuttelin ja grincheilin ylipäätään sen joulun pystyttämisen kanssa niin pitkälle joulukuuhun, niin yhtäkkiä tämä joulutähden, kuusen ja tuikkujen kanssa yhdessä vietetty laatuaika on loppumassa mun mielestä aivan liian lyhyeen. Sanokaa nyt herra paratkoon, että jollain muullakin on vielä kuusi huudeilla?!

Mutta niin, siihen jouluun. Ei se nyt ihan sysikakka sitten lopulta ollut. Otin töitä aatonaatoksi, ja aattona pääsin soluttautumaan yhteen joulupöytään! Oli joulupuurot, yöglögit ja kaikki muut aattomuodollisuudet niiden väliltä, ja joulupäivänä tein itselleni kotona uunifetapastan, vedin Ferrero Rochereitani sohvalla maha pystyssä ja otin muutaman tunnin mittaisen videoyhteyden mamman kanssa. Videopalaverin agendassa oli muun muassa saapuneiden joulukorttien ja saatujen joululahjojen esittely, sekä etänä yhden paketin avaaminen. En mä päässyt kotikonnuille uutenavuonnakaan, mutta vakaa suunnitelma C on suunnata noutamaan ne paketit (prio 1) talvilomalla reilun kuukauden päästä. Ja hitto mä kuljen vaikka triplamaskit päässä ja vielä parit varulta sieraimissa, jotta se reissu toteutuu.

Vuosi vaihtui muutaman kaverin kera. Tuntui niin utopistiselta päästä valitsemaan vaatekaapista päälle jotain muuta, kuin tylsää työkolttua! Omistan tasan kaksi kimaltavaa paitaa joita vaihtelen aina uuden vuoden kemuissa, ja toivon, ettei kukaan muista enää kahden vuoden takaiseen jolloin päällä oli identtiset glitterit.

Meillä oli raketteja, lautapelejä, irish coffeeta, itsetehtyä perunasalaattia ja niin törkeän hyvää itsetehtyä aurajuustodippiä, että sitä piti tehdä loppiaisena itsekin sammiollinen.

Okei, oisinkohan mä tämän myötä vihdoin valmis siirtymään siihen uusi vuosi uusi alku -modeen, jossa muut on asuneet jo vähintäänkin sen viikon. Tai ehkä vasta maanantaina..?

No voi nyt jumalauta. Oli maskit, pleksit, käsidesit ja hallituksen suositukset. Oli lomautukset, sulkeutuneet ravintolat, peruuntuneet tapahtumat. Kaikesta selvittiin, en edes antanut uudenlaisen arjen aiheuttaa itselleni mielipahaa vaan löydettiin toisenlaiset rutiinit, keinot säästää, tavat sopeutua. Mikään koronaan liittynyt vastoinkäyminen ei tänä vuonna korvennut mua niin paljoa kuin se, että mä en pääse jouluksi kotiin.

Eipä se vaatinut kuin yhden illan ihmisen seurassa, joka seuraavana päivänä meidän tapaamisesta sai tietää altistuneensa aikaisemmin koronapositiiviselle. Ja mulla olis ollut siitä kahden päivän päästä lähtö kotikotiin. Ei voinut ottaa riskiä siitä, että olisin saanut tartunnan ja kantanut sen vaikkapa oireetta mukanani riskiryhmään kuuluville, kun ei testituloskaan ennätä parin päivän perusteella välttämättä vielä positiivista näyttää. Ei se auta tässä kohtaa pään seinään hakkaaminen, itse olin tyhmä ja ajattelematon kun en jättänyt ihmiskontakteja vain välttämättömään. Senpä seurauksena tämän joulun mun seuranani on minä, mä ja meitsi.

Mun tämän joulun suunnitelmat:

• Siivota huomenna koti töiden jälkeen niin, ettei yhdessäkään nurkassa ole epämääräistä läjää eväsrasioita, treenivaatteita tai viemättömiä pulloja. Aion myös ottaa jääkaapin ovesta pois kaikki to do-listat ja piilottaa itteltäni kaiken, mikä vois muistuttaa yhdestäkään ”pitäis tehdä” -asiasta.
• Polttaa non stoppina kotona tuikkua tuikun perään niin, ettei yksikään kippo ole pimeänä seuraavaan kolmeen vuorokauteen.
• Ostaa kaupasta kaikkein paras suklaarasia, ja syödä se aivan yksin. Eipä tarvii venailla paketista rasiaa joka saattaa olla vain 80% syötävissä (vadelmamarmelaadit yäk, marsipaaniasiat yäk), kun voi valita itte. Niin, no siis en aio ostaa, vaan ostin jo. Lavallisen Ferrero Rochereita! Tuolla kuusen alla ne odottaa.

• Syödä aamupalaksi riisipuuroa, luumukiisseliä ja ruisleipää. Kiitos korkeammille voimille siitä sesonkikiisselistä mitä löytyy kaupoista aina jouluisin! Vaikka ei se kotikodin kiisseliä voita. Oonko se vaan minä, vai menettikö sana kiisseli just merkityksensä kun sen toisti tarpeeksi monta kertaa? Kiisseli kiisseli kiisseli.
• Käydä kävelyllä (jos ei sada vettä! Jos sataa niin sitten seison partsilla ja kävelen ympyrää ja esitän saavani raitista ilmaa), ja laittaa kävelyn ajaksi sauna lämpiämään siten, että pääsen kotiin tultuani joulusaunaan.
• Tehdä ittelle jotain hyvää ruokaa. En mä taida sitä aamupuuroa enempää jouluruokalinjalle lähteä, mutta uunifetapasta vois olla kiva. Ja viiniä!
• Ostaa paketti aurajuustoa, ja syödä sitä rypäleiden kanssa, suolakeksien kanssa, ylähuulen kanssa.
• Hiihdellä villasukissa ja hengailla kollareissa, ottaa päikkärit sohvalla mun joulutähden alla. Toivon mukaan pitää vaikka skypeyhteyttä auki kotikotiin, että näen kuinka muutkin puuhailee jouluisia omiaan.

Tänä vuonna sitten näin. Elättelen toiveita, että pääsisin tammikuussa vielä viikonloppureissulle ja pakotan mammaa pakastamaan ihan vaan varmuuden vuoksi mulle ainakin pienet erät laatikoita.

Ihanaa joulua <3 Nautitaan kaikesta huolimatta ja koitetaan unohtaa hetkeksi koko tämä hemmetin k-sana.