Moi! Siltä varalta, että siellä joku vielä on.

Ehkä oottekin saattaneet huomata, mun blogi on poistunut Indieplace-portaalista. Yli kymmenen vuoden mittainen sopimus päättyi kesäkuun alussa. Siitä saakka kun kuulin sopimuksen päättyvän, oon pyöritellyt mielessäni, että mitäs mä nyt teen.

Mulla oli kirjoitettuna valmiiksi jo teksti otsikolla ”hyvästit blogille”, ja se on ollut luonnoksissa toukokuun alusta lähtien. Pohdiskelin siinä tekstissä sitä, kuinka blogimaailma on muuttunut vuosien varrella niin paljon, että en koe enää kuuluvani siihen. Mä sain bloggaamisesta eniten irti silloin, kun bloggaajat oli bloggaajia eikä henkilöbrändättyjä vaikuttajia. Kun jaettiin päivän asuja, kirjoiteltiin kepeitä. Ja varmasti siihen linkittyi myös se, että mitä asioita mulla oli tarve ja halu jakaa silloin parikymppisenä. Bloggaaminen ei oikein mun tämänhetkisiä tarpeitani palvele. (Ja oonhan mä näitä fiiliksiä viime vuosina aina silloin tällöin blogissakin mietiskellyt, ja harventuneesta bloggaustahdistakin on varmasti voinut samansuuntaista päätellä.) Mutta niinhän se vaan menee: Aika menee eteenpäin ja asiat muuttuu, ihmiset muuttuu. Sopparin päättyminen olisi tuntunut luontevalta hetkeltä myös julkaista se mahtipontinen ”tää oli nyt tässä” -teksti, mutta ei se nyt vieläkään tunnu hyvältä. Jumalauta nainen mikä jahkailija!

Mutta en mä halua jättää teitä nyt kuukausitolkulla roikkumaan johonkin mun vappupostaukseen, joten kirjoitetaan nyt edes jotain.

Oon halunnut päästä pois siitä ”raportoin elämääni someen, siis olen olemassa” -mentaliteetista, joka aina välillä päätään nostaa, varsinkin kun tunnen huonoa omatuntoa siitä, etten ole julkaissut mitään blogiin tai Instagramiin. Tai ettei mun tavallisesta arjesta nyt ole saanut yhtään julkaisemisen arvoista tarinaa tai kuvaa. Mutta kun ei se tee mun elämästä yhtään vähemmän arvokasta, vaikka pidän sen vain itselläni, tai vaikka siitä ei nyt saa kaunista kuvaa tai jännää tarinaa. Siispä aion nyt olla ottamatta minkäänlaista painetta, kokematta minkäänlaista syyllisyydentunnetta tai alemmuudentunnetta siitä, että raportoinko tekemisiäni somekanaviin. Ehkä raportoin, ehkä en. Mutta jos raportoin, niin teen sen siksi, koska haluan, eikä siksi koska niin pitäisi tehdä.

Tämä osoite colourme.indiedays.com tulee olemaan blogin koti siihen saakka kunnes jossain kohtaa siirretään sisältö toiselle alustalle. Mutta täällä tämä nyt ainakin toistaiseksi pysyy, joten jos on tylsää niin käykää nostalgiatrippailemassa mun vanhaa sisältöä :)

Mutta täällä mä oon, edelleen hengissä ja olemassa. Lähitulevaisuudessa someläsnäololle todennäköisin paikka lienee jatkossa Instagram (@sadekaari), ja saa mulle heittää dm:ää jos siltä tuntuu! Ja eihän sitä koskaan tiedä jos jossain muodossa palaan julkisen kirjoittamisen pariin, onhan tekstin tuottaminen edelleenkin mulle ihan hurjan mieluisaa. Ehkä sen kanssa vaan täytyy miettiä jotain uutta olomuotoa.

Vaikkei nämä nyt mitkään viralliset heipat olekaan, niin haluan siltikin sanoa aivan suunnattoman suuren kiitoksen teistä joka ikiselle, jotka ootte lukeneet mun juttuja näiden 12 vuoden aikana. Olleet yleisönä mun kirjoituksille ja mun kuville. Tuoneet mulle ja mun tekemiselle merkityksen. Kiitos.

Viettäkää ihana kesä, tyypit. Nähdään. <3

Vappu: 4/5. Vappuaaton riehakkain aktiviteetti oli iltakävely parin korttelin ympäri ystävän ja saippuakuplapullon kanssa. Vappupäivänä puolestaan nautin tädin luona Magun vegaanisen vappubrunssin, joka oli yli 10 rasiansa ja 7 eri kastikkeensa kanssa erittäin jees! Hyvä vaan kun kuulin brunssin kokoamisohjeen löytymisestä vasta muutamia päiviä myöhemmin, kun oltiin käytännössä kasattu kaikki laatioiden antimet isoksi keoksi lautaselle ja ruikittu kastikkeita vähän sinne ja tänne. Voin kertoa, että ne ohjeet neuvoi vähän toisin.

Mun uusin kirjahankinta: 1/5. Luulin ostaneeni ihan täysikokoisen kirjan, mutta onnistuin missaamaan sekä kirjan yläkulman pienen printin ”miniature edition”, että ihan siinä kirjan kuvauksessa olleen maininnan kämmenkokoisesta versiosta. Että miten nyt meni näin niinkuin omasta mielestä.

Kotiin hankittu mätsäävä oloasu: 5/5. Välitön upgreidaus kotonahengailugeimeihin!

Kuplatee: 1/5. Maistoin kuplateetä ekaa kertaa ikinä vasta muutamia päiviä sitten. Se itse tee oli ihan jees, aika makeaa ja maitomaista, mutta ne pallerot?! Mikä ihmeen funktio niillä kumipalleroilla oli! Ne ei maistuneet millekään, tuntuivat suussa pehmeältä pieneltä superpallolta ja niitä puski suuhun joka ikisellä siemauksella. No niin kai se on tarkoitettu, mutta ei ollut kyllä mun kuppi teetä. Pun intended.

Nyt alkava eka kesälomaviikkoni: 5/5. Toivottavasti noita auringon kurkkimisia mahtuisi ensi viikkoonkin!

Psst. Jos tiheämmät kuvakuulumiset kiinnostaa, niin laita seurantaan Instagramissa @sadekaari

Perjantaimoi!

Mun olo on tällä hetkellä yhtä nuutunut, kuin tuolla mun leikkokukkakimpulla. Ostin sen itselleni maanantaina nimipäiväni kunniaksi (äiti oli laittanut tilille nimpparilahjaksi rahaa kukkakimppua varten, äidit best), mutta jo keskiviikkona se näytti tuolta?! Oli imupinnat ja raikkaat vedet. Mutta toisaalta oli myös pihipäissään ruokakaupasta ostettu kimppukin, kun käytin loppukukkarahat ruokaan…

Ajattelin hetken verran olevani sellainen suunnitelmallinen Pinterestin ruokamuija, joka tekee kerralla koko viikon safkat ja loppuviikon käyttää aikansa johonkin paljon mielekkäämpään, kuin joka ikisen työpäivän jälkeiseen kauppareissuun ja ”no mitä mä nyt taas söisin” -huokailuun. Siis teoriassahan tää oli aivan loistava idea kun tykitin maanantaina jääkaapin täyteen kymmenellä Orthex-rasialla ja myhäilin tyytyväisenä laatikkorivistöni edessä. Hyvä etten laittanut teipillä viikonpäiviä niiden rasioiden kylkeen! Mutta näin perjantaina, viidennen linssicurrylounaan jälkeen ja viidennen uunifetakasvisillallisen äärellä, alkoi vähän tökkiä.

Nautin sentään viidennen mikrotetun rasia-annokseni auringossa parvekkeella, ja upgreidasin sen lasillisella roseeta. Viikko oli sen verran rankka, että menin töiden jälkeen jonottamaan (tähänkö on tultu?) Alkoon. Myyjä katsoi vähän asiakasmäärien perään, ja kysyi jokaiselta sisääntulevalta, että mitä menee etsimään, jotta hän osasi joko ohjata väljemmälle käytävälle tai pyytämään odottamaan vielä hetken. Edeltävä kaipasi kuohuviiniä, mun teki mieli sanoa että ”ihan semmosta perinteistä vitutusviiniä haen, onko sinne hyllyväliin tunkua?”.

Lasilliseni äärellä tajusin, että mun hiusväri on haalistunut aika kivaksi roseeksi! Ja juuri kun eilen aamulla kirosin kulahtanutta tukkaani peilin edessä niin pahasti, että varasin työmatkalla maanantaiksi ajan kampaajalle. Käykö muille niin, että oot tuskastellut tukkaasi sen pari viikkoa, ja sitten just ennen kampaajaa se päättääkin näyttää ihan täydelliseltä? No tyvi sitä väriä kaipaa joka tapauksessa, mutta nyt mua huvittais kyllä tehdä tuolle loppuvärille jotain muuta, kun vetää vaan sitä viimeaikaista paloauton punaista. Hmm. Ideoita otetaan vastaan.

Ihanaa viikonloppua 🌸