perjantai 29. toukokuun 2020

kesäkuun kynnyksellä 2010-2020

Tämän piti olla ensin vain katsaus siihen, että mitä mulla oli päällä tähän aikaan vuosina 2010-2019 (koska en ole saanut kuvattua mitään uutta kuvamatskua tänne viime päivinä), mutta tästä paisuikin aivan hillitön 10 vuoden läpileikkaus mun kesäkuun kynnyksiin aina vuodesta 2010 lähtien. Ei kait siinä, kiva jos jaksat lukea!

Toukokuu 2010

touko2010

Mitä elämässä? Ensimmäinen vuosi ammattikorkeakoulussa tradenomiopintojen parissa alkoi olla just purkissa. Hauska fakta: Hain alun perin lukion jälkeen yliopistoon opettajankoulutukseen, ja ”koska nyt muuallekin pitää hakea”, niin laitoin paperit sisään myös amk:hon. Kuinka ollakaan, yliopistoon pääsy jäi puolikkaan pisteen päähän ja mut hyväksyttiin ammattikorkeaan hyvien yo-papereiden avittamana, vaikken pääsykokeeseen niin panostanutkaan. En koskaan hakenut opettajaksi uudestaan, ja välillä huvitan itseäni ajatuksella, että mitä jos mä olisinkin nyt luokanope? Millainenhan mä olisin, olisinkohan samanlainen kuin olen nyt esimiehenä..?

Mitä päällä? Se oli sitä jättimäisten rusettien valtakautta se! Sekä yhdistelmän shortsit+sukkahousut, en tainnut onneksi olla ainoa… Alla oli mummon vanhasta pyörästä kunnostettu mintunvihreä pyörä, harmi että se lahosi rungosta.

Toukokuu 2011

touko2011

Mitä elämässä? Vanhoja postauksia selaillessa puhuin varmaan joka ikisessä töistä. Hamstrasin jokaisen mulle liikenevän työvuoron ja paukutin kassaa perjantai-illat ja viikonloput. Näin jälkikäteen ajateltuna vähän vähempikin olisi ehkä riittänyt… Mutta siitä olen ylpeä, ettei mulla ole nyt maksettavana opintolainaa takaisin.

Mitä päällä? Muistaakseni tää Antti Asplundin ristien hypepiikki oli ohitettu jo pari vuotta aikaisemmin, mutta käytin sitä sinnikkäästi silloin tällöin edelleen! Ja jaksoin kulkea arkena korollisissa pikkunilkkureissa, hah.

Toukokuu 2012

touko2012

Mitä elämässä? Sama homma jatkui, koulua ja töitä. Muistan, että tässä vaiheessa oli pitänyt tehdä koulussa valinta että suuntaako markkinoinnin ja mainonnan opintoihin, vai kirjanpitoon ja taloushallintoon. Koulusta saamani kaveriporukka valitsi kaikki sen jälkimmäisen ja mä valitsin ensimmäisen, ja sen jälkeen tuntui, että jäin koulussa aika yksinäiseksi. Lukioaikojen kaverit olivat tässä kohtaa muuttaneet myös paikkakunnalta pois, joten koin olevani aika yksinäinen.

Mitä päällä? Knallit oli se juttu! Mulla oli noita valehtelematta varmaan seitsemässä eri värissä, ja käytin niitä aktiivisesti. Yksi sana: Miksi…

Toukokuu 2013

touko20132

Mitä elämässä? Blogin perusteella tuona keväänä oli Indiedaysin ”3-vuotisjuhlat”, eli oltiin isolla bloggaajaporukalla kesäisessä Helsingissä piknikillä. Tuohon aikaan kävin melkeinpä joka vuosi Indiedaysin järjestämissä kemuissa ja blog awardseissa, matkustin niihin junalla Kajaanista yksikseni ja jännitin niistä jokaista aivan julmetusti. Mulla oli aina vähän ulkopuolinen olo, mutta onneksi hengailukamuja oli aina välillä esimerkiksi 365-Ida ja AYFF-Nadja.

Mitä päällä? Jaa, ei oltu päästy vielä niistä knalleista kovin pitkälle! Tässä vaiheessa hommaan oli värikoordinoitu mukaan H&M:n kympin ballerinat, joita oli varmaan yhtä monessa värissä kuin niitä knallejakin. Käsi ylös kenen muun luottokengät oli ne hemmetin rusettiballerinat 😂

Toukokuu 2014

touko2014

Mitä elämässä? Valmistuin ammattikorkeasta tradenomiksi, ja lähdettiin ystävän kanssa kuukaudeksi Yhdysvaltoihin. Se oli ensimmäinen reissuni Euroopan ulkopuolella (ja on sitä itseasiassa edelleen). Meidän piti tehdä perinteinen roadtrip mun ystävän jenkeissä asuvan vaihtarikaverin kanssa jonka autolla oli tarkoitus ajella maan poikki, mutta lopulta vaihtarikaveri tekikin meille oharit. Päädyttiin viettämään aikamme New Yorkissa ja Bostonissa, yhteensä kolmessa eri airBNB-kämpässä. Se reissu oli mulle ihan super iso kokemus.

Mitä päällä? Näköjään taas shortsit sukkisten kanssa… Hiuskukat oli se juttu, ja niitäkin piti tietysti hankkia aivan älytön lajitelma. Hassua miten kausittain nää jutut menee, muistan miten H&M:n koruosasto oli täynnä niitä kahden kukkapinnin pakkauksia, nyt niitä ei varmaan saa oikeasti mistään. 😄

Toukokuu 2015

touko2015

Mitä elämässä? Puuhailin muuttoa silloisen poikaystävän perässä Helsinkiin, ja kävin kevään aikana muutamissa asuntonäytöissä niin, että junalla aamulla 6 tuntia Helsinkiin, asuntonäyttö tai pari, ja sitten illalla junalla taas se 6 tuntia takaisin ja seuraavaksi päiväksi töihin. Kesällä koitti muutto uudelle paikkakunnalle, pois siitä kaupungista johon olin syntynyt ja jossa olin kasvanut. Olin saanut kavereita töiden myötä, ja pelotti ihan julmetusti jättää kaikki taakse. Mitä jos uudesta kaupungista en saisikaan yhtään ystävää? Mulla lohdutti ajatus siitä, että pääsen aina Kajaaniin takaisin, jos siltä alkaa tuntumaan. Muistan vieläkin muuttopäivän, kun muuttoapuna ollut äiti lähti junalla takaisin kotiin ja jäätiin Helsinkiin. Itkuhan siinä tirahti.

Mitä päällä? Ei paljon muistikuvia, mutta tästä asusta muistan sen että stressasin ihan hulluna että nyt pitää saada kiva asu että saa kivat asukuvat. Kaikki oli taas niin perkeleen värikoordinoitua liilaa pikkulaukkua myöten.

Toukokuu 2016

touko2016

Mitä elämässä? Ensimmäinen kesä Helsingissä. Olin kotiutunut hyvin, ja uudelta työpaikalta löytyi uusia kavereita, joista kahdesta tuli tulevien vuosien varrella mun rakkaimmat ystävät. Heidän kauttaan muodostui ystäväpiiri, joka on tänä päivänä mun vankkumaton turvaverkko. Eli ei, en palannut Kajaaniin 😅

Mitä päällä? Hei toi hamehan on superkiva! Pitääpä taas silittää se ja ottaa käyttöön.

Toukokuu 2017

touko2017

Mitä elämässä? Koko vuosi 2017 oli elämäni rankin vuosi. Kamppailin itseni kanssa ja loppuvuodesta päättyi koko nuoruuteni mittainen parisuhde.

Mitä päällä? Itseni kanssa kamppailu heijastui ulkonäöllisesti eniten mun hiuksiin: Blondasin tukan ja värjäsin sen pastellikoralliksi pinkillä tyvellä. Noi oli kyllä upeet vaikka itse sanonkin! Siitä lähti vuoden mittainen kokeilu hattaranvärisestä tukasta aina tummanviolettiin.

Toukokuu 2018

touko2018

Mitä elämässä? Olotila oli alkanut jo onneksi helpottaa ja elämä alkoi taas tasaantua. Toukokuussa vietettiin ystävien kanssa euroviisubingoiltaa, käytiin pakohuonepelissä ja pidettiin mindfullness-afterworkit.

Mitä päällä? Oho, no päässä on ainakin aika tunkkaisenliila tukka! Nämä tais olla vikoja hetkiä kun jaksoin taistella jatkuvan suoravärikierteen kanssa, ennen kuin palasin kaikista omimmalta tuntuvaan punaiseen.

Toukokuu 2019

touko2019

Mitä elämässä? Puuhattiin uuden kumppanin kanssa muuttoa uuteen yhteiseen kotiin, ja koko kevät tuntui menevän loputtomassa muuttolaatikoiden labyrintissa sekä toisaalta uudesta yhteisestä arjesta nauttiessa. Mutta vappuna koitti muutto ja toukokuusta jäi mieleen myös Suomen MM-lätkäkultavoitto!

Mitä päällä? Oliko tää jotenkin harvinaisen kylmä alkukesä vai miks mulla on karvavuorinilkkurit vielä toukokuussa?! Muistan, että pukeutuminen oli uuden kodin laittamisen ja uusien kotikulmien tutkimisen kanssa prio Ö.

Toukokuu 2020

kalliokierros4

Mitä elämässä? Koronan myötä oon ollut ekaa kertaa elämässäni tilanteessa, kun töitä ei ole ollut paiskittavana viittä päivää viikossa, kahdeksaa tuntia päivässä. Olen nauttinut vapautuneesta ajasta valtavasti. Olen siivoillut kaappeja, innostunut ruuanlaitosta ja lenkkeilystä, ja ollut toisaalta onnellinen siitä, että rotan lailla Kajaanissa raatamien työvuosien jäljiltä säästötilillä oli puskurirahasto, minkä ansiosta tippuneet tulot eivät saattaneet mua ahdinkoon.

Mitä päällä? On sitä rahankäyttöä kuitenkin sen verran joutunut miettimään, että uusien vaatteiden hankkiminen on jäänyt minimiin. Nyt kun säätkin on lämmenneet, niin ajattelin kaivella uusin silmin koko vaatevarastoni läpi ja keksiä sieltä kesäksi kivaa päällepantavaa!

 


tiistai 19. toukokuun 2020

”kesä”lomaviikon aktiviteetteja

Mulla alkoi kesäloma! Tai siis yksi kesälomaviikko, kolme muuta on sitten jossain tulevaisuudessa. Toivottavasti ajankohdassa, jolloin ekana kesälomapäivänä sua ei tervehdi partsilta lumisade… Mutta alkaneen lomapätkän kunniaksi olen kerennyt puuhailla kuitenkin kaikkea kivaa, kuten:

rnddmsc3

Eka ulkojätski. Mä olin päättänyt, että kesälomaan kuuluu ulkojätski, vaikka se pitäisi nauttia hyhmäisessä tuulessa pahaenteisten pilvien alla. Ja juuri niinhän se nautittiinkin, mutta tulipahan nautittua! Minttusuklaa on ikilemppari. Ja sen suklaan kuuluu olla nimenomaan tuommoisina hippuina, eikä minään kastikkeena.

rnddmsc2

Tyttöjen leffailta. Ensin poppailtiin kattilallinen poppareita ja sitten etsittiin varmaan tunnin verran leffaa katsottavaksi. Lopulta päädyttiin katsomaan uusimmat Tempparit ruutuplussasta… No mutta, aamuyöllä telkkarista tuli vielä Titanic, joten katsottiin sitten sitä! (Samalla, kun yksi oli koukuttuneena palapeliin 😄)

rnddms4

Sisustusjuttuja. Makkarin ja eteisen välinen seinäpätkä on ammottanut häiritsevästi tyhjyyttään, ja vihdoin päätin tehdä asialle jotain. Koska samassa huoneessa (tämähän on tämä perinteinen kaksion ruokailutila-olohuonehybridi) on seinillä jo tauluja ja makramee, niin halusin tälle seinäpätkälle jotain muuta. H&M Homesta löytyneet bambupeilit passasi tyhjään koloon just hyvin! Kävin vielä kattelemassa jotain kivaa roikkuvaa amppelijutskaa parvekkeelle, joka tosin varmaan täytyy täyttää jollain tekoheinällä, kun en usko saavani pidettyä hengissä paahteisella parvekkeella yhtään mitään muovia elollisempaa.

rnddmsc1

Terveellisempien ruokien kokeileminen. Teki mieli mozzarellapizzaa, niin kokeilin sen sijasta ympätä saman makumaailman kesäkurpitsakiekkojen päälle. Leikkasin kesäkurpitsan n. sormenpaksuisiksi kiekoiksi, sivelin molemmat puolet oliiviöljyllä (johon oli sekoitettu suolaa ja pippuria), sitten laitoin pienen lusikallisen Muttin pizzakastiketta päälle, vähän tuoretta basilikaa sekä lopuksi mozzarellaraastetta. Näistä tuli yllättävän hyviä, teen taatusti pizzanhimoon toistekin!

Loppuviikon agendassa olisi ainakin saada koottua lipasto jonka vihdoin ostin. Saas nähdä minkälainen hermojenmenetysepisodi siitä tulee…

Kivaa tiistaita!


tiistai 12. toukokuun 2020

aikaansaamattomuuden anatomia

Mulla oli tälle vapaapäivälle kaksi tavoitetta: 1. Löydä vihdoin lipasto makuuhuoneeseen, ja 2. Lähetä vihdoin YTK:lle päivärahahakemus ekoista osa-aikalomautusviikoista. Kuulostaa yksinkertaiselta? Näin se meni.

Operaatio etsi kiva lipasto.

1. Avaa googleen 8 välilehteä joista jokaisessa on eri huonekaluliikkeen lipastovalikoimat. Käy ne kaikki läpi.

2. Löydä Ikean sivuilta yksi aika kiva. Ostopäätöksen ja läppärin kannen sulkemisen sijaan googlaa lipaston malli, lue lipastoon liittyvä vauva.fi -aloitus ja katso lipaston kokoamiseen ja arvosteluun liittyvä youtube-video. (Videolla on sympaattinen murtaen englantia puhuva keski-ikäinen mies, joka läiskii koko arvostelun ajan mekanismilla hitaasti sulkeutuvia lipaston laatikoita kiinni. No varmaan minäkin läiskisin jos olis noin smoothisti sulkeutuvat laatikot!)

3. Katso myös video perheenäidistä, joka esittelee samaista lipastoa kodinhoitohuoneessaan ja pahoittelee koko videon ajan sotkua taustalla. Mä olisin varmaan siivonnut ennen videon kuvaamista…

4. Sivupalkissa on Ariana Granden ja Justin Bieberin uusi kollaboraatio. Katso hetken mielijohteesta sitäkin videota hetki, ja eksy googlailemaan että kuka on Justin Bieberin vaimo. (Alec Baldwinin veljentyttö?!)

5. Ainiin, ne lipastot. Päätä vielä tutkailla muita löytämiäsi malleja, ja päätä vielä tutkia ihmisten makuuhuoneiden sisustusta jos saisit sieltä vielä jotain lipastoideoita. (Ihan kuin ne auttaisi mitään, ei ehkä ihan hirveesti ole saatavilla jonkun Los Angelelaisen Tiffanyn kivaa valkoista lipastoa Vantaan Porttipuistosta…)

6. Ala katsoa videoita aiheesta ”bedroom tour”, klikkaa hakutulosten kärkipäässä keikkuvaan 16-vuotiaan JoJo Siwan huoneen esittelyvideoon. Sen huone on koristeltu lähes 2000 kilolla karkkeja.

7. Googlaa kuka on JoJo Myers. (Dance Momsista lähtöisin oleva singer-actor-youtuber jolla on nykyisin joku miljoonaomaisuus. Eikö siitä samasta ohjelmasta ollut se tyttö joka tanssii jokaisella Sia:n musiikkivideolla? Mikä miljonääritehdas se ohjelma oikein oli??)

8. Niin juu ne lipastot… Lopeta tässä vaiheessa etsiminen. Jää vielä miettimään.

lipastot

Operaatio tee YTK:n päivärahahakemus.

1. Avaa YTK:n sivu ja kirjaudu sisään mobiilivarmenteella.

2. Mene puhelimeesi vahvistamaan se mobiilivarmennus, mutta huomaa, että ikonit puhelimen aloitusnäytöillä on tosi sekaisin. Siis sillä samalla tavalla sekaisin, jolla ne ovat olleet viimeisen vuoden verran, mutta kas kummaa kun niiden järjestely alkoi kiinnostaa JUST NYT. Järjestele puoli tuntia ikoneita omiin kansioihin. Oho, mobiilivarmenne kerkesi jo vanhentua, palataanpa asiaan…

3. Jatka luonnoksiin tallentunutta hakemusta ja ihmettele, miksi et ole kirjoittanut työvuorojasi mihinkään selkeään paikkaan. Ala tehdä bujoon omaa sivua työvuoroseurannalle lomautuksen ajaksi.

4. Innostu pitkästä aikaa bujon täyttämisestä ja tee kalenterinäkymä puuttumaan jääneelle huhtikuulle ja toukokuulle.

5. Selaa puhelimen kameran rullaa muistellaksesi että mitä teit minäkin päivänä huhtikuun aikana, jotta voit kirjoittaa merkintöjä jälkikäteen sinne kalenterinäkymään.

6. Tajua, että et ole tämän vuoden puolella myöskään printannut yhtään pikkukuvaa joita aina printtailet aukeaman verran jokaisen kuukauden päätteeksi, ja kaiva miniprintteri esiin.

7. Huomaa, ettei miniprintterissä ole paperia. Ala googlata mistä saisi paperia. Päätä mennä huomenna Poweriin sitä ostamaan.

8. Kirjoita puhelimen muistiin, että käyt huomenna Powerissa ostamassa sitä paperia. Tajua, että tarviit myös mustia sukkia ja kirjoita sekin ylös. Muista, että sun oli tarkoitus käydä myös Sokokselta hakemassa värimaskia tukkaan, ja ala myös listata, mitä muuta tarvitset Sokokselta. Etsi puhelimen screen shoteista se yksi kuva minkä otit työkaverin IG Storysta missä se kertoo parhaimmasta primerista jossa on suojakerroin ja joka jättää tosi kivan glown. Lisää sekin listalle.

9. Ainiin, se ytk:n hakemus… Liitä 6 liitettä, tee uusi verokortti, kiroile homman vaikeutta whatsapissa äidille, poikaystävälle ja työkaverille ja saa lopulta hakemus lähetettyä.

screenshot

Ainakin mun sovelluksilla on kivat kansiot! Aamuradio ei sopinut niistä näköjään yhteenkään.

Että 1/2 tavoitteista saavutettu tälle päivää! Eikä siinä mennytkään kuin 8 tuntia. Voi ny jumalauta.