Hei mites olis vanha kunnon blogitägi! Vai mitä nää oli? Muistatteko back in the days kun blogeissa kiersi tiuhaan tahtiin ne blogihaasteet höpsöine kysymyspatteristoineen, joihin tägättiin lopuksi vastaamaan viisi muuta bloggaajaa. Ja sitten kun jossain kiersi joku kiva haaste johon sua ei kukaan haastanut, niin piti kirjoittaa että ”no ei mua kukaan tähän haastanu mutku halusin vastata silti..”
Haaste on ilmeisesti alun perin peräisin Ihanaista -blogista, tuuhan vilkuttaan Maria kommenttiboksiin jos näet tämän ^_^
Herkuttelusyntini…
Suklaa. Suklaa on yhtä aikaa parasta ja pahinta mitä voit mulle tuoda jos haluat mua ilahduttaa. Parasta siks, koska voisin julistaa ravintoni päälähteeksi suklaan (btw, Maraboun uusi kookossuklaa.. Huhhuh. Mulla on ylistyssinfonian sävellys sille työn alla), ja pahinta siks, koska mun kaapeissa suklaa ei vaan yksinkertaisesti säily vuorokautta pidempään. Ihan sama mikä määrä sitä on, mä vedän sitä tarpeen vaatiessa aamu-, väli-, ja iltapalaksi, kunnes saan jossain vaiheessa hirveen ällötysmorkkiksen ja suurieleisesti laitan loppulevyn roskiin. Josta kaivan sen sitten hetken päästä takaisin. En tiedä estäiskö mua edes Mirandat, eli astianpesuaineen kaataminen sen suklaan päälle.. (Muistatteko sen sinkkarijakson, jossa se ei voinut pitää näppejään erossa brownievuoasta :D)
Ihonhoitosyntini…
Kaikki kuorinnat ja naamiot loistavat ihonhoitorutiinistani kauniisti poissaolollaan. Mulla on kylppärin kaapissa yksi ainoa purnukka The Body Shopin teepuunaamiota, jonka olen ostanut ehkä 7 vuotta sitten.. Ja kasvot kuoritaan vasta sitten, kun ollaan puoli talvea itketty kuivuudesta hilseilevän peilikuvan edessä ja mietitty että joo jotain tartteis varmaan tehdä. Sitten ennen infernaalista kosteusvoidemäärää kasvoilta kuoritaan kuollut kuiva ihosolukko pois jollain martta-henkisellä ”sekoita hunajaa ja kahvinpuruja” diy-setillä, ja tahmataan operaation myötä hiusrajan lisäksi myös koko kylppäri.
Kuvituksena erään kesäisen vapaapäivän asu, jossa suuntasin kaupungin kautta rannalle. Bikiniyläosan pilkottavan keltaisen inspiroimana keltaista tuli ripoteltua jäätelövalintaan asti. Ja kiitos rantahiekalle kengänkärkien tuunaamisesta!
Siivoussyntini…
Imurointi ja pölyjen pyyhkiminen. Vihaan molempia erittäin syvästi. Mulle imuroinniksi lasketaan, kun nurkista kerätään paperinmutkaan pahimmat pölypallot ja pölyjen pyyhinnässä puhallellaan koko keuhkokapasiteetilla niitä pahimpia tomukerrostumakohtia. Sitten ehkä kerran puolestatoissa kuukaudessa otetaan hirveellä aggressiolla ne oikeet siivousvälineet esiin ja vuorotellen raivosta puhisten ja itkua tuhertaen nysvätään nurkkia kolmatta tuntia ja vannotaan, että heti kun budjetti sen sallii, niin mä palkkaan ittelleni siivoojan :D
Ystävyyssyntini…
Mä oon välillä ärsyttävän huono vastaamaan viesteihin. Jos ystävä laittaa mulle viestin ja satun olemaan just vähän huonossa paikassa, niin jätän helposti vastaamisen odottamaan parempaa hetkeä, mikä sitten saattaa johtaa siihen että tämä totaalimulukku vastaa viestiin jollain vuorokauden viiveellä. Ja koska tiedän, ettei kukaan usko että sä et ole sitä viestiä muka nähnyt kun tietoisesti jätät sen avaamatta, niin pahoittelen nyt julkisesti kaikilta joista tuntuu, että mun kanssa keskustelu on välillä vähän kuin kirjeenvaihtoa sokean kirjekyyhkysen avulla kävisi :D
Hiussyntini…
Hiusten pesu on nykyään ihan liian raskas operaatio, koska a. kreisiväritukan kanssa suoraväreillä saa olla askartelemassa oikeastaan jokaisen pesun jälkeen, ja b. tukka on pesun jälkeen pakko föönata kunnolla tai muuten se sojottaa useampaan suuntaan kuin mun suuntavaisto kriittisellä hetkellä. Ratkaisu ongelmaan? No ei pestä sitä tukkaa! :D Mä yksinäni kulutuksellani riitän varmasti kannattelemaan koko Euroopan Klippoteket -kuivashampoomarkkinoita, ja ai että niiden lukemattomien aamujen määrää, kun olen tuumannut likatukkanutturaa askarrellessa että jos laitan huomioliivin väriset vaatteet, leluponin väriset huulet ja päänkokoiset korvikset, niin kenenkään katse ei ehkä kiinnity siihen tukkaan.
Pukeutumissyntini…
Käytän vaatekaapistani oikeastaan yksinomaan vain niitä vaatteita, joita ei tarvitse silittää. Noin kolmasosa tekstiiliomaisuudestani lepää kurttuisena odottaen sitä kaunista päivää kun mä otan esille silitysraudan ja pistän höytyttäen, mutta sitä kaunista päivää saa kyllä odottaa.. Mun silitysrautakin on peräisin joltain neuvostoajalta ja sen tusinalle mutkalle vääntynyt johto tuottaa mulle sähköshokkiterapiaistunnon käyttökerralla millä hyvänsä. Joten miksi riskeerata!
