Anna jatkoaikaa kesämekoille pukemalla neule päälle. Tämä on ollut mun tämän syksyn lempparijippoja: Satsasin neutraalinsävyiseen villa-alpakkasekoitteiseen neuleeseen, jonka voi heittää melkeinpä minkä tahansa kesäkoltun päälle. Ja tadaa, ei tartte pakata niitä mekkojakaan talveksi pois vaatekaapista! Suosin luonnonmateriaaleja: Tuo villa-alpakkakombo tekee neuleesta tosi ilmavan ja pehmoisen, mutta samalla todella lämmittävän. Niin, ja neuleen saa huijattua cropattuun mittaan vyöllä: Sido ohut vyö vyötärölle ja käännä neuleen alahelma alakautta vyön alle.

Pidä neuleista huolta. Tuuletan neuleet käytön jälkeen, jolloin varsinkin luonnonkuituiset neuleet freesaantuu tosi hyvin ja vesipesua voi välttää hyvinkin pitkälle. Neuleen heittäminen pussissa pakastimeen vuorokaudeksi toimii myös. (Niin, ja sitten kun peset, niin älä herranen aika iske sinne neljäänkymppiin. Kolmenkympin hienopesu, mieluummin vaikka ihan villanpesuohjelma. Ja jos neuleessa on vesipesukielto, niin sitten veden kanssa läträilyt omalla vastuulla.) Mulla on myös villakampa, jolla kampaan käytön myötä syntyneen nukan pois, ostin omani Eurokankaasta alle vitosella. Ne nukkaleikkurit tekee herkästi reikiä neuleeseen!

Satsaa aitonahkaisiin kenkiin, joilla on oikeasti hyvä kävellä. Ja pidä niistä huolta. Mä olen hyvin pitkälti yksien kenkien tyyppi: Kuljen koko sesongin melkeinpä yksissä ja samoissa monoissa, joista pyrin pitämään sen verran hyvää huolta, että ne myös kestävät kovaa käyttöä vuodesta toiseen. Mun luottomerkki on ollut Vagabond koska niiltä löytyy mulle parhaimmaksi havattu vähän leveämpi lesti. Kuvissa näkyvät maiharit ostin itselleni synttärilahjaksi ja niissä on ihanan paksu pohja, joka myös pitää kylmän loitolla. Suojaan nahkakengät aina uutena ensin nahkarasvalla ja sen jälkeen suojasuihkeella, ja toistan suojasuihkekäsittelyn ainakin pari kertaa sesongin aikana. Sitten taas seuraavana syksynä ennen käyttöönottoa rasvailen ne värillisellä nahkarasvalla taas lähes uudenveroisiksi.

Räsähteleekö sukkikset rikki? No nämä ei. Parhaat sukkikset on edelleenkin H&M:n muotoilevien sukkisten puolelta, nämä on mun tämänhetkiset lempparit ja nytkin jalassa. Tukisukkahousut nyt nimenä tuo mieleen lähinnä Terttu-tädin suonikohjut ja säärten verenkiertohaasteet, mutta trust me, niiden sukkisten matsku kestää oikeasti käyttöä ja pesua ihan äärettömän hyvin: En oo varmaan yksiäkään saanut rikki muutoin kuin jalkateristä kuluman myötä. Ja näissä on riittävän korkea vyötärö! Niin ja joooo tiedän ettei noilla ohkaisemmilla sukkiksilla nyt kovin pitkälle talvea pötkitä varsinkin jos asuu yhtään pohjoisemmassa, mutta lisää jalkaan villaiset polvisukat ja valitse vähän pidempi talvitakki, niin jo lämmittää.

(Neule ja mekko &Other Stories, kuvauslokaatio the one and only bloggaajatausta Tuomiokirkko jonka juurella en ollut koskaan aikaisemmin vielä ottanut kuvia! Saanks nyt jonkun Aito Bloggaaja™ sertifikaatin?)

Saa laittaa lisääkin vinkkejä jakoon :) Muikeeta uutta viikkoa!

Olen siisti kun asun yksin. Olen pitänyt itseäni aikaisemmin jokseenkin sotkuisena asujana, mutta yksin ollessa kämppä on ihan ennätyssiisti. Ehkä siihen liittyy se, että itse on se ainoa tyyppi jota voi syyttää sängyn petaamatta jättämisestä tai vaatteiden ripottelusta pitkin lattiaa? Tavarat löytää mystisesti melkein joka ilta omille paikoilleen, ja on ihana herätä aamulla siistiin kauniiseen kotiin. Mulla on nykyään oma rutiini (ylläri lol) viikottaiselle siivoukselle siinä, missä ennen tuli siivottua vähän silloin tällöin miten sattuu ja vasta sitten kun sotku kävi raivostuttavaksi. Nyt mä laitan äänikirjan päälle ja puuhastelen kaikessa rauhassa puolitoista tuntia viikottain. Kaikki samat jutut samassa järjestyksessä. Ja viikkosiivouksen päätteeksi palkitsen itseni tuoreilla leikkokukilla.

Teen nykyään joka viikolle viikkonäkymän jääkaapin oveen seuraavalle viikolle, mistä näkyy työvuorojen ja muiden menojen lisäksi se, mitä aion puuhailla minäkin päivänä. Typerä taipumukseni suorittamisenhaluun  rauhoittuu huomattavasti, kun raksin jääkaapin ovesta päivän päätteeksi pois hoitamiani asioita, kuten pyykinpesu tai talvitakkien roudaus varastosta. Tiedostan, että tämä tapa kuulostaa hassulta: Miksi sitä elämää pitää suorittaa? Kuka hemmetti sitä nyt listoja oman arkensa suorittamiseen kaipaa? No minä kaipaan, ja mulla tulee siitä hyvä fiilis kun näen konkreettisesti, että teinpähän tänään tämänkin! Eikä kenenkään tarvitse olla tapaani kummastelemassa jos se tekee mut itteni iloiseksi. Ja toisaalta, ehkä mulla on joskus ollut vähän semmoinen kieroutunut tapa ajatella, että arki on merkittävää vasta silloin, kun sen jakaa jonkun toisen kanssa. Ei muuten pidä paikkaansa.

Nautin nykyään hölmön paljon hävikkiruokakikkailusta. Saan kiksejä siitä, että saan käytettyä jääkaapista jonkun edellisestä ruuanlaitosta ylijääneen purnukanpohjan tai pussinpuolikkaan johonkin uuteen ruokaan, ja saan heittää roskiin tyhjän pakkauksen. Eiliseen pastaan upposi kaksi jämäpastapussin pohjaa, score! Sinkkukokkailussa se on helpommin mahdollista, kun ei tarvitse tehdä ihan hervottomankokoisia annoksia, ja joskus just se ruokalusikallinen jämäpestoa on just riittävästi eikä tarvitse ostaa taas uutta purkkia.

Pyykkiä tulee ihan hemmetin vähän?! Mulla on ongelmia saada koneellista täyteen kun siihen kertyy lähinnä alusvaatteita ja -toppeja sekä jotain sukkahousuja. Arkivaatteet selviää pitkiäkin välejä ilman vesipesua: Neuleita tuuletan ja farkkuja pakastan. Pitäis olla semmonen minikokoinen sinkkupesukone. Mutta toisaalta, kiva kun ei tarvitse olla kokoajan se linkouskolina taustameluna arki-illalle.

Aamut yksin on parasta. Olen asunut herkkäunisten kumppanien kanssa, ja huomioonottavana tyttöystävänä oon tottakai halunnut antaa toisen nukkua rauhassa ja olla hissuksiin silloin kun oma herätys on toista aikaisemmin. Valitsin monesti vaatteet valmiiksi olohuoneeseen seuraavalle päivälle jotta ei tarvitse kolistella vaatekaapeilla, ja radion laitoin päälle vasta luureihin työmatkalla. Nyt heitän herätessäni kaikki valot päälle, hyräilen aamuradion tahtiin, pengon kaikessa rauhassa vaatteet kaapista, petaan sängyn ja kilistelen keittiön siistiksi ennen lähtöä. Ja töistä on ihana palata siistiin kotiin.

Hei ihanaa asua yksin!

Huomenna mä täytän 31. Tämän ikävuoden aloitan sinkkuna.

Siinäpä se, tulipahan sanottua. Tää on todella ristiriitaista, koska toisaalta jaan arkeani paljon, ja toisaalta sitten en oikeastaan ollenkaan. En halua jakaa, ei se kuulu muille. Mutta samalla lapioin menemisiäni ja tekemisiäni enemmän kuin mielelläni ventovieraille silmäpareille luettavaksi.  Ja utelias kun ihmisluonto on, niin tottakai sitä jengi tykkäis päästä syvemmälle, vaikka sitten puoliväkisin rivien välistä analysoimalla. Että tiedän tasan, että ihan itteensä tästä ahdistuksesta saa nyt syyttää 😅 Pyörittelin mielessäni pitkän tovin, että haluanko nyt tästä erikseen sanoa vaiko en, mutta suoraan sanottuna kirjoittaminen on tuntunut viime aikoina vaikealta koska kokoajan on saanut miettiä että miten sitä sanansa asettaisi, kun tuntuu, että jokainen persoonapronominin puolikas joutuu syväanalyysiin. ”Miksi se kirjoitti koko viime merkinnän että minä tein ja minä menin, missä me?”

Että joo, siksi en kirjoita me, koska nyt on vain minä.

Hyviä puolia yksin olemisessa:

• Kukaan muu ei syö jääkaapista sinne tekemiäsi ruokia, kuin sinä. Kun sinne jotain jätät, niin tiedät, että sen sieltä myös seuraavana päivänä löydät.
• Omista tekemisistä ja menemisistä ei tarvitse palaveerata kenenkään kanssa. Saat tehdä just sitä mitä huvittaa, just silloin kun huvittaa. Jos ei huvita tulla töistä kotiin laittamaan ruokaa, niin sitten menet mäkkäriin ja haahuilet vaikka koko loppuillan kaupungilla kuunnellen äänikirjaa.
• Voit käyttää 100% vapaa-ajastasi itseesi ja tehdä arjesta tismalleen omannäköistä, tarvitsematta tehdä kompromisseja kenenkään kanssa.
• Voit nukkua ihan keskellä sänkyä, x-asennossa. Eikä kukaan pölli peittoa.

Erot on aina perseestä, mutta mulla on just nyt hyvä olla. Jos siellä ruudun toisella puolella on joku samassa tilanteessa oleva, niin hei. Et ole yksin. ❤️