Olen siisti kun asun yksin. Olen pitänyt itseäni aikaisemmin jokseenkin sotkuisena asujana, mutta yksin ollessa kämppä on ihan ennätyssiisti. Ehkä siihen liittyy se, että itse on se ainoa tyyppi jota voi syyttää sängyn petaamatta jättämisestä tai vaatteiden ripottelusta pitkin lattiaa? Tavarat löytää mystisesti melkein joka ilta omille paikoilleen, ja on ihana herätä aamulla siistiin kauniiseen kotiin. Mulla on nykyään oma rutiini (ylläri lol) viikottaiselle siivoukselle siinä, missä ennen tuli siivottua vähän silloin tällöin miten sattuu ja vasta sitten kun sotku kävi raivostuttavaksi. Nyt mä laitan äänikirjan päälle ja puuhastelen kaikessa rauhassa puolitoista tuntia viikottain. Kaikki samat jutut samassa järjestyksessä. Ja viikkosiivouksen päätteeksi palkitsen itseni tuoreilla leikkokukilla.

Teen nykyään joka viikolle viikkonäkymän jääkaapin oveen seuraavalle viikolle, mistä näkyy työvuorojen ja muiden menojen lisäksi se, mitä aion puuhailla minäkin päivänä. Typerä taipumukseni suorittamisenhaluun  rauhoittuu huomattavasti, kun raksin jääkaapin ovesta päivän päätteeksi pois hoitamiani asioita, kuten pyykinpesu tai talvitakkien roudaus varastosta. Tiedostan, että tämä tapa kuulostaa hassulta: Miksi sitä elämää pitää suorittaa? Kuka hemmetti sitä nyt listoja oman arkensa suorittamiseen kaipaa? No minä kaipaan, ja mulla tulee siitä hyvä fiilis kun näen konkreettisesti, että teinpähän tänään tämänkin! Eikä kenenkään tarvitse olla tapaani kummastelemassa jos se tekee mut itteni iloiseksi. Ja toisaalta, ehkä mulla on joskus ollut vähän semmoinen kieroutunut tapa ajatella, että arki on merkittävää vasta silloin, kun sen jakaa jonkun toisen kanssa. Ei muuten pidä paikkaansa.

Nautin nykyään hölmön paljon hävikkiruokakikkailusta. Saan kiksejä siitä, että saan käytettyä jääkaapista jonkun edellisestä ruuanlaitosta ylijääneen purnukanpohjan tai pussinpuolikkaan johonkin uuteen ruokaan, ja saan heittää roskiin tyhjän pakkauksen. Eiliseen pastaan upposi kaksi jämäpastapussin pohjaa, score! Sinkkukokkailussa se on helpommin mahdollista, kun ei tarvitse tehdä ihan hervottomankokoisia annoksia, ja joskus just se ruokalusikallinen jämäpestoa on just riittävästi eikä tarvitse ostaa taas uutta purkkia.

Pyykkiä tulee ihan hemmetin vähän?! Mulla on ongelmia saada koneellista täyteen kun siihen kertyy lähinnä alusvaatteita ja -toppeja sekä jotain sukkahousuja. Arkivaatteet selviää pitkiäkin välejä ilman vesipesua: Neuleita tuuletan ja farkkuja pakastan. Pitäis olla semmonen minikokoinen sinkkupesukone. Mutta toisaalta, kiva kun ei tarvitse olla kokoajan se linkouskolina taustameluna arki-illalle.

Aamut yksin on parasta. Olen asunut herkkäunisten kumppanien kanssa, ja huomioonottavana tyttöystävänä oon tottakai halunnut antaa toisen nukkua rauhassa ja olla hissuksiin silloin kun oma herätys on toista aikaisemmin. Valitsin monesti vaatteet valmiiksi olohuoneeseen seuraavalle päivälle jotta ei tarvitse kolistella vaatekaapeilla, ja radion laitoin päälle vasta luureihin työmatkalla. Nyt heitän herätessäni kaikki valot päälle, hyräilen aamuradion tahtiin, pengon kaikessa rauhassa vaatteet kaapista, petaan sängyn ja kilistelen keittiön siistiksi ennen lähtöä. Ja töistä on ihana palata siistiin kotiin.

Hei ihanaa asua yksin!

Huomenna mä täytän 31. Tämän ikävuoden aloitan sinkkuna.

Siinäpä se, tulipahan sanottua. Tää on todella ristiriitaista, koska toisaalta jaan arkeani paljon, ja toisaalta sitten en oikeastaan ollenkaan. En halua jakaa, ei se kuulu muille. Mutta samalla lapioin menemisiäni ja tekemisiäni enemmän kuin mielelläni ventovieraille silmäpareille luettavaksi.  Ja utelias kun ihmisluonto on, niin tottakai sitä jengi tykkäis päästä syvemmälle, vaikka sitten puoliväkisin rivien välistä analysoimalla. Että tiedän tasan, että ihan itteensä tästä ahdistuksesta saa nyt syyttää 😅 Pyörittelin mielessäni pitkän tovin, että haluanko nyt tästä erikseen sanoa vaiko en, mutta suoraan sanottuna kirjoittaminen on tuntunut viime aikoina vaikealta koska kokoajan on saanut miettiä että miten sitä sanansa asettaisi, kun tuntuu, että jokainen persoonapronominin puolikas joutuu syväanalyysiin. ”Miksi se kirjoitti koko viime merkinnän että minä tein ja minä menin, missä me?”

Että joo, siksi en kirjoita me, koska nyt on vain minä.

Hyviä puolia yksin olemisessa:

• Kukaan muu ei syö jääkaapista sinne tekemiäsi ruokia, kuin sinä. Kun sinne jotain jätät, niin tiedät, että sen sieltä myös seuraavana päivänä löydät.
• Omista tekemisistä ja menemisistä ei tarvitse palaveerata kenenkään kanssa. Saat tehdä just sitä mitä huvittaa, just silloin kun huvittaa. Jos ei huvita tulla töistä kotiin laittamaan ruokaa, niin sitten menet mäkkäriin ja haahuilet vaikka koko loppuillan kaupungilla kuunnellen äänikirjaa.
• Voit käyttää 100% vapaa-ajastasi itseesi ja tehdä arjesta tismalleen omannäköistä, tarvitsematta tehdä kompromisseja kenenkään kanssa.
• Voit nukkua ihan keskellä sänkyä, x-asennossa. Eikä kukaan pölli peittoa.

Erot on aina perseestä, mutta mulla on just nyt hyvä olla. Jos siellä ruudun toisella puolella on joku samassa tilanteessa oleva, niin hei. Et ole yksin. ❤️

Tällä hetkellä: Istun keittiönpöydän äärellä mikkicollegessa (miks omistan en yhtä vaan kaksi vaatetta joissa on Ankkalinnan asukkaita?) ja odotan että kahvi tippuu. Mä oon alkanut juomaan kahvini mukin sijaan korkeasta lasista, se vie sen jotenkin aivan uudelle lattelevelille! Vaikka siis Kulta-Katriinaa Rainbow:n kauramaidolla onkin. Kaksi kauraleipää odottaa paahtimessa että laitan ne kohta tulille, päälle tulee Sinileima-emmentaljuustoa ja suolakurkkua. Olen hiljattain astunut nähkääs luksuselämään ja valinnut parikin kertaa juustohyllyltä jotain muuta, kuin sen kaikista halvimman kermajuustokimpaleen! Mutta siinä kauramaidossa kyllä pihistelen edelleen.

Tänään: Mennään parin tunnin päästä ottamaan ystävän kanssa kuvia, ihana kun on vihdoinkin päivä jolloin ei sada! Illemmalla ajattelin miettiä koko loppuviikoksi ruokia mitä haluaisin kokkailla, ja haluaisin olla kerrankin se tyyppi, joka ostaa ne ainekset viikoksi eteenpäin yhdeltä istumalta ja sitten vaan kokkailee viikon verran menemään ilman sitä ikuista ”mutta ku mulla oli kauhee nälkä jo tunti sitten, ehkä teen taas vaan nuudelit” -dilemmaa. Niin, ja illalla ajattelin kans käydä läpi tuon lehtipinon, jonka kanssa poistuin eilen tädin luota, eli 5 Nyt-liitettä ja Avotakka.

Tällä viikolla: Jatkuu taas työt viimeisen kesälomaviikon päätteeksi. Kollegalle kiitos kun laittoi mulle maanantainkin vapaaksi 🙌🏼 Mä ajattelin, että ainakin ne kunnolliset itsekokatut eväät vois pehmentää iskua, mutta jotenkin mua ei edes harmita palata takaisin töihin. Vähän kuin ois semmoinen jokasyksyinen muinainen koulunaloitusfiilis!

Tässä kuussa: On mun synttärit! Juhlistan niitä parin viikon päästä. Viimevuotiseen panostusluokkaan en taida tähdätä, mutta ainakin teen mokkapaloja.

Tänä syksynä: Annan aikaa harrastuksille. Järkälöin tässä lomani ratoksi bullet journalia pitkästä aikaa, lähinnä printtailin koko alkuvuodelta puuttuneet kuukausittaiset kuvakoosteet ja liimailin ne kansien sisään. Bujon lisäksi haluan ottaa projektiksi istua säännöllisemmin pianon ääreen. Ja ehkä aloittaa pitkän laiskottelun jälkeen liikkumaan vähän enemmän? NIIN ja mikä tärkeämpää, niin tänä syksynä Ensitreffit alttarilla ja Tempparit!