On seittemäs tammikuuta. SEITTEMÄS. Mutta mä oon surutta vielä jouluissa. Koska vitkuttelin ja grincheilin ylipäätään sen joulun pystyttämisen kanssa niin pitkälle joulukuuhun, niin yhtäkkiä tämä joulutähden, kuusen ja tuikkujen kanssa yhdessä vietetty laatuaika on loppumassa mun mielestä aivan liian lyhyeen. Sanokaa nyt herra paratkoon, että jollain muullakin on vielä kuusi huudeilla?!
Mutta niin, siihen jouluun. Ei se nyt ihan sysikakka sitten lopulta ollut. Otin töitä aatonaatoksi, ja aattona pääsin soluttautumaan yhteen joulupöytään! Oli joulupuurot, yöglögit ja kaikki muut aattomuodollisuudet niiden väliltä, ja joulupäivänä tein itselleni kotona uunifetapastan, vedin Ferrero Rochereitani sohvalla maha pystyssä ja otin muutaman tunnin mittaisen videoyhteyden mamman kanssa. Videopalaverin agendassa oli muun muassa saapuneiden joulukorttien ja saatujen joululahjojen esittely, sekä etänä yhden paketin avaaminen. En mä päässyt kotikonnuille uutenavuonnakaan, mutta vakaa suunnitelma C on suunnata noutamaan ne paketit (prio 1) talvilomalla reilun kuukauden päästä. Ja hitto mä kuljen vaikka triplamaskit päässä ja vielä parit varulta sieraimissa, jotta se reissu toteutuu.
Vuosi vaihtui muutaman kaverin kera. Tuntui niin utopistiselta päästä valitsemaan vaatekaapista päälle jotain muuta, kuin tylsää työkolttua! Omistan tasan kaksi kimaltavaa paitaa joita vaihtelen aina uuden vuoden kemuissa, ja toivon, ettei kukaan muista enää kahden vuoden takaiseen jolloin päällä oli identtiset glitterit.
Meillä oli raketteja, lautapelejä, irish coffeeta, itsetehtyä perunasalaattia ja niin törkeän hyvää itsetehtyä aurajuustodippiä, että sitä piti tehdä loppiaisena itsekin sammiollinen.
Okei, oisinkohan mä tämän myötä vihdoin valmis siirtymään siihen uusi vuosi uusi alku -modeen, jossa muut on asuneet jo vähintäänkin sen viikon. Tai ehkä vasta maanantaina..?