tiistai 07. huhtikuun 2020

vartin pestopasta ja 3x nolo laiskalounas

On kahdenlaisia sunnuntain viettäjiä. Niitä, jotka preppaa seuraavaa viikkoa valmiiksi tekemällä viikon tekemisistä to do -listoja ja miettimällä jo ennakkoon että mitä ruokaa sitä söisi. Ehkä jopa käy ruokakaupassa hankkimassa ne tarpeet jotta arki pyörähtää taas mahdollisimman iisisti käyntiin. Ja sitten on niitä, joille sunnuntai on niin kirjaimellisesti lepopäivä kuin vaan olla voi: Tuhotaan kaikki viimeisetkin ruokien rippeet jääkaapista (tai tilataan ruokaa kotiin), katsotaan rästiin jääneet Tempparit ja laiskotellaan sohvalla melkeinpä aamusta siihen pisteeseen saakka, kunnes on aika mennä takaisin nukkumaan. Villi veikkaus kumpaan kastiin meikä kuuluu.. Eli tänäänkin oli työpäivän päätteeksi edessä kuvio kauhea nälkä + himassa ei oikein mitään ruokaa + ei jaksa käyttää aikaa eikä energiaa just tänään siihen ruuan miettimiseen. Mikä avuksi? No joku aivan hirvee hätäsetti jonka väännät väkisillä kotoa löytyvistä tarvikkeista (siis niistä jotka jää jäljelle sen jälkeen kun siellä ei oikeesti oo enää mitään), tai sitten ostetaan kaupasta eka asia mikä juolahtaa mieleen.

No, tänään juolahti mieleen pestopasta. Eikä mitään pinjansiemenhifistelyä, vaan kaupasta koriin tasan viisi juttua: Pastaa, pestopurkki, fetaa, kirsikkatomaatteja ja basilikaa.

pestopasta1

Vartin pestopasta: Laita pastavesi kiehumaan. Puolita kirsikkatomaatit, kuutioi feta ja hienonna basilika. Kun pasta on kypsää, niin kaada keitinvesi pois ja lisää joukkoon n. 4 rkl pestoa sekä ne kirsikkatomaatit, feta ja basilika.

idpestopasta2

Siinäpä se. Ei se mikään loisteliaiden lounaiden ilotulitus ole, mutta makeat tomaatit ja suolainen feta toimii aina. Poikaystävän tuomio oli että ”huomenna teet tähän kyllä jonkin kastikkeen”.. No oishan siihen voinut jonkin tomaattimurskan vielä lorottaa.

(Nautin pestopastani kera jämäviinilasillisen joka oli jäänyt viikonlopulta, sekä aloitin parin jakson verran Yle Areenasta norjalaista sarjaa nimeltä EXIT. Siinäpä sarja joka on yhtä aikaa niin inhotuksen että koukuttumisen tunteita herättävä!)

pestopasta5

Ja nyt kun päästiin näiden laiskalounaiden makuun, joista ei siis todellakaan kehtaa mitään reseptiä olla jakavinaan mutta jollaisia jokainen kokkaa laiskuuspäissään ainakin silloin tällöin, niin tässäpä Mun nolot laiskalounaat top 3:

Upgreidatut nuudelit

Kuiva-ainekaapista löytyy melkein aina pahan (=laiskan) päivän varalle Mama’s – tai vastaavia nuudelipaketteja. Nuudelipaketin saa päivitettyä päivällislevelille pilkkomalla nuudelien kiehumisajalla avokadon ja sekoittamalla palat kypsien nuudeleiden joukkoon (=avokadopasta!). Toinen setti on heittää pannulle pakastimesta se melkein seinään kiinni routinut puolikas wok-vihannespussi. Jos jääkaapissa on lisäksi vielä joku muinainen puolityhjä sweet&sour -soossipullo (tai mikä vaan vastaava) niin sitä vielä sekaan vaan!

Paistetut kananmunat ja ruisleipä

Mulla on paha tapa heittää pakastimeen puolikkaita leipäpusseja kun huomaan, että parasta ennen -päivä alkaa lähestyä enkä ole saanut syötyä leipäpussia tyhjäksi. Viimeistään laiskamaanantaisin ne leivät pääsee takaisin kehiin. Heitän pari umpijäistä ruispalaa paahtimeen ja paistan niiden päälle pari kananmunaa jotka maustan hyvin. Mikäli jääkaapista löytyy vielä jotain tomaattia tai vastaavaa freshimpää päälle niin vielä parempi! Kananmunaruisleivät täyttää just sopivasti ja lämpimät leivät ja lämmin kananmuna tekee illuusion siitä että kyseessä on lämmin lounas :D

Banaanipannarit

Näiden resepti löytyy jo blogistakin. Eli tarttet vain yhden mustuneen banaanin, kaksi kananmunaa ja kaurahiutaleita. Lettupinon päälle löytyy yleensä aina vähintäänkin hunajaa, ja ehkä myös pakastimen perukoille unohtuneita marjoja. Letuilla lähtee sekä ruuan- että makeannälkä!

Että katotaanpa huomenna sitten uusiksi sitä aikuisten ihmisen ruuanlaittoa.

ps. Voitteko please jakaa teidän parhaimmat (pahimmat) laiskalounassetit kommenttiboksiin!


maanantai 30. maaliskuun 2020

koronapuust-, karanteenipuust-.. KORVAPUUSTIT!

Kuiva-ainehyllyllä huomasin, että en ollut yksin yhtäkkisen leivontamielitekoni kanssa. Kuivahiivaslotti ammotti tyhjyyttään, samoin vehnäjauhot oli yhtä pahaenteisen vähissä kuin vessapaperit hetki sitten?! Oli näköjään muutamalla muullakin tullut tylsyyspäissään mieleen alkaa leikkiä kodinhengetärtä ja pistää keittiö kardemummantuoksuiseksi!

pulla1

En ehtinyt saada salaiselta neuvonantajaltani (=äidiltä) vastausta siihen että kuinka kuuluu täydellisten korvapuustien resepti, joten turvauduin Valion sivuilta löytyneeseen tarpeeksi klassisenoloiseen settiin:

Korvapuustit (reilu 30 kpl)

  • 50 g hiivaa (eli yksi tuorehiivakuutio mikäli kuivahiivat on sinunkin lähäristä loppu)
  • 5 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl suolaa
  • 1 pikkupussi (reilu 1 rkl) kardemummaa
  • n. 16 dl vehnäjauhoja
  • 150 g Oivariinia

Täyte:

  • Oivariinia
  • sokeria
  • kanelia

Lisäksi:

  • kananmunaa voiteluun
  • raesokeria päälle
  1. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sen jälkeen kananmunat ja mausteet ja ala sekoitella joukkoon jauhoja.
  2. Kun homma alkaa käydä liian raskaaksi lastan avulla, niin niele tappiosi ja tunge toinen käsi taikinaan. Alusta joukkoon loput jauhot kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää joukkoon sulatettu oivariini.
  3. Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi (n. 20 min)
  4. Kauli taikina kahdeksi 30 x 60 cm levyksi. Voitele taikinalevy reilulla kädellä oivariinilla ja ripottele päälle yhtä reilulla kädellä sokeria ja kanelia (ovela on tehnyt maustekaappiin ympärivuotisen purnukan jossa on sekoitettuna valmiiksi sokeria ja kanelia! Tämä sama ovela syö myös riisipuuroa ympäri vuoden..)
  5. Rullaa sen jälkeen taikinalevy tiukahkoksi rullaksi pituussuunnassa ja jätä saumakohta alapuolelle. Leikkaa pötköstä terävällä veitsellä kolmionmallisia paloja, nosta palat pellille pystyyn kapea kohta ylöspäin ja paina peukaloilla pullan keskiosa alas saakka.
  6. Anna pullien kohota liinan alla vielä hetki. Voitele sen jälkeen pullat kananmunalla, ripottele päälle raesokeria ja paista pullia n. 8 min 225 asteessa.

pulla2

Ja ai että kun oli nättejä instagrammattavia pullia siinä sitten keittiö täysi!

pulla4

..Tai sitten mokailin, kuten keittiöbravuureihini kuuluu, ja sain puolet pullista näyttämään uunista ulos tullessaan epämuodostuneilta ala-asteen kotitaloustuntien tuotoksia musituttavilta läjiltä. Taisin turvottaa taikinaa vähän liian kauan kun tuolleen aukesivat..

pulla3

Naamioin rumapullia yhden sinne ja toisen tänne, ja lopulta kiikutin rasiallisen työpaikan taukohuoneeseen, naapuriin sekä parille lähistöllä asuvalle ystävälle. Loput katosi kahden päivän sisällä keittiöstä yllättävän tehokkaasti, nimittäin lämmin korvapuusti ja kylmä maito on ehkä tämän maailmankaikkeuden yksi parhaimpia makuyhdistelmiä.

idpulla5

Tsemppiä uuteen viikkoon! Leipokaa puusteja ja napatkaa samalla parhaimman naapurin/työkaverin/kaverin maine :)


keskiviikko 11. maaliskuun 2020

simppeli arkiruoka: aliarvostettu borsch-keitto!

Kaupallisessa yhteistyössä Arla Lempi ja Indieplace kanssa

Tämän talven ehdoton lemppariruoka on ollut supersimppeli borsch-keitto, enkä tajua miten en ole aikaisemmin tätä reseptiä tänne asti jakanut! Poikaystäväni lapsuuden arkiruokiin on kuulunut vahvasti borssikeitto (sieltä tämä reseptikin on peräisin ja kopsattu meidän reseptivihkoon), ja itseasiassa muistan omastakin lapsuudesta sen, kuinka iskällä oli välillä tapana tehdä tuota tummanpunaista keittoa, joka kruunattiin smetanasilmällä. Meidän molempien lapsuudessa keittoon on kuulunut kaikkien juuresten lisäksi myös lihaa, mutta keitto maistuu mainiosti sekä kasvis- että lihansyöjälle myös ilman sitä lihaa, eikä sitä sen maukkauden keskellä oikeastaan edes tajua kaivata. Mutta mikä tärkeintä, keittolautasellista ei yksinkertaisesti voi lappaa ääntä kohti ilman hapankermaa! Perinteisesti keittoon tulee smetanasilmä, mutta tällä kertaa päädyin kokeilemaan keiton kanssa kepeämpää vaihtoehtoa Arla Lempi Fraîche-kermaa 15%, jonka kanssa tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä.

borsch1

Me saatiin meidän borssigeimit ihan uudelle levelille, kun saatiin joululahjaksi 7 litran kattila. (Siis se on aivan järkyttävän iso. Siivoussanko on 10 litraa, ja meidän kattila 7 litraa..) Sen verran työläs on keitonvalmistukseen kuuluva kuorimis- ja raastamissaaga, että samalla vaivalla on sama tehdä keittoa vähän reilumpi annos, mutta reseptistä saa normikattilallisen kun puolittaa ainekset.

BORSCH-KEITTO (7 l kattilallinen, puolita kaikki ainekset normikattilalliseen)

  • reilu kilo perunoita
  • 1 iso keräkaali
  • 4 isohkoa punajuurta
  • 4 isoa tai 5 pientä porkkanaa
  • 2 sipulia
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 4 liemikuutiota (me käytettiin lihalientä mutta kasvisliemikin toimii)
  • 3 nekkua tomaattipyrettä (á 70 g eli yhteensä 210g)
  • suolaa, pippuria ja sokeria
  • tarjoiluun Arla Lempi Fraîche 15 % kermaa

borsch2

borsch3

1. Ota esiin joko pitkät hermot tai kaveri esivalmisteluvaiheisiin, ja:

      • kuori ja pilko perunat
      • kuori ja raasta porkkanat ja punajuuret
      • suikaloi kaali
      • kuori ja silppua sipuli.

    2. Laita iso kattila vähän yli puolilleen vettä ja tunge joukkoon silputtu kaali. Ei haittaa vaikka kattila tulee pintaan asti täyteen kaalia, se kutistuu keittyessään.

    3. Paista siinä sivussa korkeareunaisella pannulla sipulit öljytilkassa ja purista joukkoon valkosipulin kynnet. Lisää pannuun porkkana- ja punajuuriraaste sekä tomaattipyre. Anna seoksen muhia miedolla lämmöllä.

    4. Kun jättikattilassasi vesi alkaa kiehua, niin anna kaalien keittyä vielä hetki, ja lisää sen jälkeen joukkoon perunat. (Voit joutua ottamaan tässä kohtaa hieman vettä pois, ainakin mä yliarvioin veden tarpeen poikkeuksetta aina.)

    5. Kun perunat on melkein kypsiä, lisää kattilaan liemikuutiot (mä murskasin ne ennen kattilaanheittoa) ja sekoita pannulta joukkoon raasteseos.

    6. Mausta keittoa vielä suolalla ja pippurilla sekä ruokalusikallisella sokeria. Maistele lientä ja mausta niin kauan kun on tarvis, varsinkin jättikattilallinen vaatii melkoisesti mausteita!

    7. Lisää kylkeen ruisleipää ja maitolasillinen ja tarjoile keitto Arla Lempi Fraîche kerma 15 % -lorauksen kanssa, joka tuo keittoon just sen kaivatun täyteläisyyden ja raikkaan hapokkuuden makeahkon punajuuren pariksi. Keitto muuten vaan paranee vanhetessaan, eli sulla on seuraavat päivät lounaaksi joka kerta vähän paremmalta maistuvaa keittoa. Kaupasta et tarvii kuin uuden litran maitoa ja ehkä uuden Fraîche-nekan.

    idborsch7

    borsch10

    8. Siivoa keittiö, joka näyttää punajuuren raastamisen jälkeen rikospaikalta.

    borschc1